
Tänään sain pienen sätkyn kun aamulla kampaajalla istuessani (vapaan työaikataulun riemuja) sain puhelun Väestöliitosta. Luulin tietysti heti ensimmäiseksi että aikovat peruuttaa meidän hoidon syystä tai toisesta. No, onneksi oli kyse vain siitä etteivät olleet löytäneet minun seulontaverikokeideni tuloksia. Mikä tietysti johtuu siitä etten ole vielä toimittanut niitä klinikalle. Kävin kyllä testeissä jo toista kuukautta sitten vaikka lääkäri sanoi ettei tarvitse vielä, stressasin kuitenkin hurjasti siitä että laboratoriosta ei ehkä saisikaan tuloksia luvatussa ajassa ja hoitoa sen takia jouduttaisiin lykkäämään. Viime kerralla minut "hälytettiin" klinikalle suoraan töistä enkä ehtinyt kodin kautta joten en tietysti voinut noita tuloksia viedä mukanani. Täytyy muistaa ottaa ne ylihuomenna ultrauskäynnille.
Uskaltauduin eilen jumppaan ja oli kyllä ihanaa. Ajattelin kyllä vielä huomennakin mennä, joskin yritän ottaa vähän tavallista rauhallisemmin. Yritän taas muistaa panostaa ulkonäköönkin, värjäytin tänään hiukseni (joista sain kovasti kehuja työpaikalla) ja sorruin jopa ostamaan supersöpöt uudet pikkarit joita en ole vielä näyttänyt miehelle...
- Read more...
- 0 comments
- 872 views