Angervon vauvayritysblogi

Näillä näkymin eka PAS olisi ohjelmassa jo parin viikon päästä. Menkat alkoivat onneksi ihan ajallaan ja aloitin zumet, toistaiseksi niistä ei ole kummempia haittavaikutuksia ollut vaikka annos onkin aiempaa isompi. 14.12. on ultra ja jos limakalvo on ok niin samalla viikolla siirto!

Nyt olo on varsin reipas, tänään aion mennä jumppaankin ensimmäistä kertaa viikkoihin ja eilen nautiskelin lasillisesta hyvää punaviiniä kun vielä on tilaisuus Kohta on joulu ja elämä hymyilee taas ehkä vähäsen aikaa.

Huomenna pitäisi sitten soitella Väestöliittoon ja kertoa uutiset. Kenellekään muulle emme sitten aiokaan kertoa ennen kuin on ainakin 2 kk takana. Pikkuisen hankalaa tämä salailu kyllä on, onneksi en itse ota mitään yletöntä stressiä syömisistä ja juomisista (ainakaan vielä) niin ei tarvitse selitellä. Söin siis viikonlopun sukulaisvierailuilla ihan vapautuneesti graavilohta (ei vakuumipakattua vaan samana päivänä torilta ostettua tuoretta) ja pehmeitä juustoja (ruotsalaisia ja saksalaisia) ja mätiäkin (ostettu pakastettuna ja sulatettu samana päivänä). Alkoholin suhteen oli hankalampaa, päädyin ottamaan tarjotun alkumaljan, maistamaan siitä hiukan ja kaatamaan loput huomaamatta tiskialtaaseen (en voinut vaihtaa lasia miehen kanssa kun mies oli autolla). Ruokailun yhteydessä vetosin siihen että olin kovin janoinen enkä siksi halunnut lasiini viiniä vaan vettä ja jälkiruokaportviinistä en sitten muka vain pitänyt. Myöhemmin iltaa istuessa maistelin sitä yhtä ja samaa lasillista hyvin hitaasti pitkin iltaa (ja mies sitten aina välillä hörppäsi mukamas väärästä lasista).

Meillä oli reissun aikana kaksi eri sukulaispäivällistä ja ikävä kyllä eräs teräväsilmäinen vanhempi rouvashenkilö rupesi kyllä ihmettelemään että miksi minä en jälkimmäisenä päivänäkään huolinut mitään alkoholipitoista ruokajuomaa. Onneksi miehen täti totesi siihen juuri sopivasti että "kyllä Angervo joi eilisiltanakin viiniä", niin ettei kukaan ruvennut epäilemään mitään. Jäivät toivon mukaan siihen uskoon että en vain pitänyt kyseisestä merkistä.

Tänään olisi hyvä päivä alennusmyyntishoppailulle mutta mies sanoo ettei minun kannata ostaa mitään uutta jos kesällä aion kuitenkin näyttää mursulta

Huomenna pitäisi sitten soitella Väestöliittoon ja kertoa uutiset. Kenellekään muulle emme sitten aiokaan kertoa ennen kuin on ainakin 2 kk takana. Pikkuisen hankalaa tämä salailu kyllä on, onneksi en itse ota mitään yletöntä stressiä syömisistä ja juomisista (ainakaan vielä) niin ei tarvitse selitellä. Söin siis viikonlopun sukulaisvierailuilla ihan vapautuneesti graavilohta (ei vakuumipakattua vaan samana päivänä torilta ostettua tuoretta) ja pehmeitä juustoja (ruotsalaisia ja saksalaisia) ja mätiäkin (ostettu pakastettuna ja sulatettu samana päivänä). Alkoholin suhteen oli hankalampaa, päädyin ottamaan tarjotun alkumaljan, maistamaan siitä hiukan ja kaatamaan loput huomaamatta tiskialtaaseen (en voinut vaihtaa lasia miehen kanssa kun mies oli autolla). Ruokailun yhteydessä vetosin siihen että olin kovin janoinen enkä siksi halunnut lasiini viiniä vaan vettä ja jälkiruokaportviinistä en sitten muka vain pitänyt. Myöhemmin iltaa istuessa maistelin sitä yhtä ja samaa lasillista hyvin hitaasti pitkin iltaa (ja mies sitten aina välillä hörppäsi mukamas väärästä lasista).

Meillä oli reissun aikana kaksi eri sukulaispäivällistä ja ikävä kyllä eräs teräväsilmäinen vanhempi rouvashenkilö rupesi kyllä ihmettelemään että miksi minä en jälkimmäisenä päivänäkään huolinut mitään alkoholipitoista ruokajuomaa. Onneksi miehen täti totesi siihen juuri sopivasti että "kyllä Angervo joi eilisiltanakin viiniä", niin ettei kukaan ruvennut epäilemään mitään. Jäivät toivon mukaan siihen uskoon että en vain pitänyt kyseisestä merkistä.

Tänään olisi hyvä päivä alennusmyyntishoppailulle mutta mies sanoo ettei minun kannata ostaa mitään uutta jos kesällä aion kuitenkin näyttää mursulta

Tänään oli ultraäänitutkimus, follikkeleita oli kummallakin puolen varmaan 15 (kuulemma niin paljon että oli vaikea laskea) ja isoimmat jo vähän suurempiakin kuin oli tarkoitus joten tehokkaasti on lääke toiminut. Onneksi lääkäri vähän ennakoi että näin saattaisi käydä ja olen siksi jo pari päivää pistänyt pienempää Puregon-annosta. Jarrupistoskin tulee todennäköisesti pistettäväksi vain kolmena päivänä eli minun ei tarvitse hakea toista satsia Puregonia edes apteekista (se olikin kamalan kallista). Maanantaina on seuraava ultra ja todennäköisesti irroituspiikki pistetään silloin ja keräys tehdään keskiviikkona eli tosi pian! Soitin heti miehelle ja käskin pitämään kalenterin tyhjänä niin että pääsee sitten kuskaamaan minua. Kuulemma hyperstimulaatio-oireyhtymän vaara on olemassa kun munasarjat reagoivat noin reippaasti mutta sen irroituslääkkeen (joka ei ole Pregnyl vaan jokin muu joka pistetään klinikalla) pitäisi auttaa ehkäisemään sitä, kuulemma toistaiseksi kenellekään ei ole tuon lääkkeen kanssa vielä sitä tullut. Olen siis ihan keveällä mielellä. Kävelyä raskaampaa liikuntaa ei myöskään saa enää harrastaa ovariotorsion riskin vuoksi. Lääkäri oli vähän hämmästynyt siitä ettei minulla ole ollut mitään kummempia tuntemuksia noista munasarjoista mutta se on kuulemma hyvä vain.

Pistin tänään kolmannen Orgalutran-piikin, huomenna olisi ohjelmassa ultra ja jos tilanne näyttää kypsältä niin irroituspiikki. Orgalutranin pistäminen on aika paljon hankalampaa kuin Puregonin, neula on paksumpi ja ruiskun mäntä kamalan jäykkä niin että kaikkea ilmaa on vaikea saada ruiskusta pois ja sen vuoksi sainkin kahtena edellisenä päivänä reiteeni aikaiseksi aikamoisen patin. Muutenkin pistoskohta punoittaa ja nipistelee pistoksen jälkeen herkästi.

Eilen oli miehen työpaikan riento ja jouduin sen vuoksi pistämään Puregonin ja Orgalutranin melkein 3 tuntia aiemmin kuin yleensä, toivottavasti se ei nyt sotke kuvioita ihan kamalasti. Olennaisempaa kai kuitenkin on ettei pistosväli pääse liian pitkäksi? Toinen harmin aihe oli se, että kyseisessä tilaisuudessa nautittiin alkoholia ja minunkin piti näön vuoksi maistella kun en halunnut kyselyjä mahdollisesta raskaudesta (emme olleet edes autolla liikkeellä niin että olisi voinut siihen vedota). No, kaikkiaan join kai yhden viinilasillisen verran (maistelin kustakin lasista hiukan ja annoin sen sitten miehelle tai "unohdin" pöydänkulmalle) yhteensä koko illan aikana joten se tuskin lienee vaarallista vaikka mielummin olisin ihan nollalinjalla ollutkin.

Olo on edelleen muuten ihan normaali mutta tänään on alkanut tuntua alavatsalla nipistelyä eikä tee mieli kumarrella tai ponnistella tai tehdä mitään äkillisiä liikkeitä. Toivottavasti tämä ei tästä pahene tai töissäolo voi käydä aika hankalaksi. Pitää muistaa myös varmistaa ettei keräyspäivälle ole sovittu mitään kokouksia tai menoja, mies sai onneksi kaikki tärkeät jutut siirrettyä. Yksi tosi tärkeä palaveri tuotti hankaluuksia kun se olisi saattanut ajoittua juuri siihen kellonaikaan kun miehen pitäisi olla noutamassa minua klinikalta mutta onneksi sekin peruuntui sitten ihan muista syistä joten saatoimme huokaista helpotuksesta

Kävimme viemässä isänpäivälahjat kummankin isälle, jokohan ensi vuonna saisi tuota omaakin miestä jo onnitella...

Viikonloppuna taas ajatukset pyörivät päässä enemmän kuin muulloin, eilen jo tein ihan hulluna jouluvalmisteluja etten lysähtäisi koneelle sureksimaan. Ahdistaa nähdä toisten lapsia tai lukea vauvajuttuja, vaikka olenkin koko ajan ollut sitä mieltä että MINUSTA ei lapsettomuusongelman takia tule herkkistä joka purskahtaa itkuun nähdessään vauvoja tai pitää jokaista tuttavapiirin raskausuutista henkilökohtaisena loukkauksena. Toisaalta sitä odottaa tulevaa hoitokierrosta kovasti ja unelmoi uudenvuoden-plussasta, toisaalta haluaisi antaa hetkeksi piut paut koko jutulle ja nauttia estoitta joulupunkusta ja uudenvuodenkuohuvasta (tosin lopputulos voisi kuitenkin olla se että päätyisin pikkujouluissa vollottamaan glögihiprakassa surkeuttani parhaan kaverin olkapäätä vasten - joten ehkä kuitenkin parempi näin).

Vatsakivut ovat hellittäneet ja olo on muutenkin parempi, tänään voisi jo harkita salille menoa. Pientä tuhruvuotoa on jatkuvasti joten eivätköhän ne menkat piakkoin ala... Onmeksi ensi viikolla aloitan uudessa työpisteessä jossa tulee enemmän kiirettä ja puuhaa niin ettei ehdi miettimään ja murehtimaan liian paljon.

Ei eilinen sitten ihan niin helposti mennytkään. Kivut kyllä pysyivät poissa niin että tarvitsin illalla enää yhden 500 mg Panadolin. Sen sijaan iltapäivällä iski järkyttävä pahoinvointi, huimasi niin että pysyin töin tuskin pystyssä ja oksensin kaikki uutterasti juomani mehut ja kahvit. Enimmäkseen makasin vain sängyssä torkahdellen ja näin ihan kummia unia. Illalla mies haki kaupasta minun mieliruokiani ja vaati minua syömään niistä edes jotain, sainkin loppujen lopuksi syötyä muutaman haarukallisen pastaa ja juustoa minkä jälkeen olo oli vähän parempi. Tankkailin illalla vielä lisää nesteitä minkä seurauksena sainkin sitten ravata vessassa pitkin yötä... Nyt aamulla vyötärönympärys oli kuitenkin hiukan jo kaventunut eilisillasta mikä on tosi hyvä asia. Painoakin on puolisen kiloa vähemmän, joskin kaikenkaikkiaan turvotuksia vielä on toista kiloa ylimääräistä.

Nyt olo alkaa jo olla parempi, vatsa on pinkeän tuntuinen vielä ja liikkuminen tuntuu vähän häijyltä mutta paikallaan ollessa olo on ihan ok. Herätessä oli myös ihan järkyttävä suolaisen nälkä, mussutin juustoa ja maksapasteijaa ja reilusti suolattua puuroa ISOLLA voisilmällä. Mies lähti töihin ja vannotti minua lepäämään ja juomaan tarpeeksi vaikka olo olisikin jo parempi, ja aion kyllä neuvoa noudattaa - en halua riskeerata huomista tuoresiirtoa mitenkään

Tänään olisi pp12, suuri kiusaus olisi testata mutta aion malttaa mieleni vielä. Virallinen testipäivä olisi 30.12, ostin tänään kaappiin 2 testiä (Clearblue tavallinen ja digitaalinen) jotta voi sitten halutessaan huomisaamuna ottaa "varaslähdön".

Voinnissa ei erityistä uutta, olo on hämmästyttävänkin rauhallinen. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin viettäisin varmaan päivät ihan tyytyväisenä sohvalla telkkarin ääressä löhöten joka ei kyllä minulle ole erityisen tyypillistä. Toissapäivänä tuli pientä punaista vuotoa jota jo ehdin säikähtää mutta se loppui aika pian eikä ole alkanut uudestaan. Turvotuksia tai menkkajuilintoja ei myöskään ole.

Jos nyt nega kuitenkin taas paukahtaisi niin tammikuu saisi varmaan olla välikuukausi, ei minulle mitään kummempia haittoja ole näistä hormoneista tullut mutta ehkä olisi hyvä antaa kropan levätä vähän. Saa nyt nähdä.

Luin juuri toiselta keskustelupalstalta että joku samaan aikaan siirrossa käynyt oli jo saanut plussan tikkuun. Nyt mietityttää uskaltaisiko sitä testailla pikkuisen etukäteen vai odottaisiko kumminkin siihen "viralliseen" päivään... Päässä pyörivät koko ajan eri prosenttiluvut ja mietityttää onko oikeastaan mahdollistakaan että meille tulisi tässä kierrossa plussa. Yleisesti ottaenhan synnytykseen päästään noin 30% todennäköisyydellä mutta siihen vaikuttavat sitten niin monet asiat.

Puolesta:

-minä olen nuori, tupakoimaton, normaalipainoinen ja perusterve eli kuitenkin hyvässä asemassa verrattuna suureen osaan lapsettomuushoitolaisista

-kroppani on tähän saakka reagoinut hyvin mallikkaasti kaikkiin annettuihin hormonihoitoihin, annoksia ei ole tarvinnut nostaa eikä sivuvaikutuksia ole tullut

-miehenkin simppatulos koheni lääkityksellä ihan merkittävästi joten isoa vikaa ei voi taustalla olla, lisäksi epämuodostuneita ei kuitenkaan ollut merkittävästi vaikka liikkuvuus huono olikin

Vastaan:

-jotain vikaahan on oltava kun ei kerran ilman hoitoja tulosta tule

-ICSI:stä huolimatta hedelmöittymisprosentti jäi alle keskimääräisen

-minulle annettu irrotuspistos lisää keskenmenoriskin jopa 40 prosenttiin vaikka raskaus alkaisikin

Äsh, pitäisi yrittää ajatella jotain muuta välillä. Kerrankin sitä oikein toivoo että töissä olisi kiire.

Vointi alkaa pikkuhiljaa kohentua, tosin tämä päivä on kulunut aika tarkkaan vielä levon ja jatkuvan mehunlipityksen merkeissä. Kohta voisi jo aktivoitua päivällisenlaittoonkin, vaikka muuten en ole uskaltanut kovin paljon kotiaskareitakaan tehdä. Ei mitään turhia riskejä Huomenna kyllä on pakko mennä töihin ja näillä näkymin myös iltavuoroon, pitää vain sitten ottaa iso mehupurkki mukaan ja yrittää liikuskella niin vähän kuin suinkin.

Aloitin myös tänään tukilääkityksen (Zumenon+Lugesteron). Kenkkuja vain nuo emätinpuikot kun ne sulavat ja tuppaavat valumaan pois Kuulin tänään tulokset, 20 muniksesta oli ICSI-kelpoisia 18 ja niistä 8 hedelmöittyi. Täytyy nyt toivoa että mahdollisimman moni noista alkaa jakaantuakin kunnolla jotta saadaan jotain pakkaseen eikä jouduta samaan rumbaan uudestaan (tuoresiirron mahdollisuuksiin en usko juurikaan, jo pelkästään tuohon Decapeptyl-pistokseen liittyvän ison keskenmenoriskin vuoksi). Huomisaamuna sitten siirto, jännittää jo...

Tänään siis päästiin vihdoin alkionsiirtoon asti Kahdeksasta hedelmöityneestä muniksesta KAIKKI olivat lähteneet hienosti jakautumaan ja kuusi oli "priimaa", niistä siirrettiin yksi ja viisi meni pakkaseen. Kuulemma ainakin kolme niistä oli sitten niin hyviä että kannattaa yksi kerrallaan sulatella joten useampaan PAS:siinkin on meillä nyt ainekset jos tarvis tulee.

Minulle oli tälle päivälle saikkutodistus ja olisi kyllä tehnyt mieli noudattaa lääkärin ohjetta ja jäädä kotiin lepäämään mutta kun on ammatinvalinta sellainen joka ei moista salli En siis saanut vaihdettua iltapäivystystäni pois ja pakko oli raahautua töihin. Aamun kuitenkin lusmusin suosiolla ja lähdin kaupungille vasta vähän ennen kymmentä kun siirtoaika oli 10.20. Tankkasin ihan hulluna nestettä koska ohjeen mukaan rakon piti olla täynnä, ja pissahätä olikin sitten niin kamala että pompin jalat ristissä pitkin odotusaulaa ja hoitaja meni oikein erikseen sanomaan lääkärille että voisiko pitää kiirettä kun tämä yksi täällä on niin kovin tuskainen Itse siirto meni tosi ripeästi eikä tuntunut missään.

Iltapäivä töissä meni ihan hyvin kun ei tarvinnut juuri liikkua ja ehdin juoda paljon, mutta minun tuurillani iltapäivystys oli sitten hektinen kuin mikäkin Porukkaa lappoi ovesta kuin pipoa ja minä juoksin eestaas ja yhdeksään mennessä vatsa kramppaili jo niin että kuljin kivusta kumarassa. Ei yhtään kiva, varsinkin kun koko ajan pelottaa että mitä jos nyt olen tehnyt jotain hallaa tuolle pikku alkio paralle

Ihan yhtä plussaa näytti toinenkin testi, ja 22.1. olisi ultra. Toistaiseksi olo on ollut mitä mainioin, mitään kummempia raskausoireita ei ole vielä ollut paitsi että pissalla on juostava ihan selkeästi useammin kuin ennen ja jotkut ruoat maistuvat ihan oudoille, aina välillä sitä jää pyörittelemään ruokapalaa suussaan ja miettimään että onko tässä jotakin vikaa.

Olen ruvennut syömään säännöllisesti monivitamiineja ja kalkki -ja D-vitamiinivalmistetta ja yritän muutenkin katsoa syömisiäni. Mitenkään hysteeriseksi en aio ruveta mutta marjojen ja vihannesten käyttöä voisi kyllä lisätä (varsinkin kun niitä on pakastin pullollaan). Mies yrittää pudottaa vähän painoaan joten senkin vuoksi tulee vältettyä epäterveellisten herkkujen ostoa kotiin (joulusuklaat ja piparit päätimme kyllä hyvällä omallatunnolla syödä pois). Yritän myös liikkua säännöllisesti, tällä viikolla on käyty miehen kanssa luistelemassa kahdesti ja huomenna ajattelin mennä salille. Yleensä harrastan lajia johon liittyy aika paljon rajuja liikkeitä ja potkuja, en tiedä miten sitä pystyy vauvamahan kanssa jatkamaan. Ei salilla ainakaan yleensä juuri raskaanaolevia näy, yhden henkilön tiedän joka treenasi vielä melkein viimeisillään mutta aika valikoivasti hänkin joutui eri liikkeitä tekemään enkä tiedä onko siinä sitten enää oikeastaan pointtia. Ennemmin ehkä voisi käydä sitten ihan vain lenkillä, uimassa ja kuntosalilla. Saa nähdä...

Kotona taas. Punktio meni aika mukavasti, vaikken minä sitä mitenkään ylenpalttisesti jännittänyt muutenkaan. Uskoni Väestöliiton henkilökunnan ammattitaitoon kun on suuri Menimme klinikalle melkein 45 min etukäteen joten toimenpide päästiin itse asiassa aloittamaan vähän suunniteltua aiemminkin. Esilääkkeen otin kotona, en tosin huomannut sillä mitään suurta vaikutusta. No, vatsan juiliminen ehkä vähän hellitti siinä vaiheessa kun päästiin klinikalle ja olokin oli suhteellisen rentoutunut. Samalle aamulle ei oltu sovittu muita punktioita joten saimme heräämön kokonaan itsellemme Minun käskettiin riisuutua ja pukea päälleni toimenpidettä varten eräänlainen kietaisuhame. Sitten pääsin toimenpidetuoliin makoilemaan ja sain kanyylin toiseen käteen, se vähän pisti muttei pahasti (jännitin vähän miten minulta löytyy suonia kun kädetkin olivat ihan kylmät). Sitten sain suoneen Dormicumia ja Rapifenia joista tuli vähän pyörryttävä olo. Kaikeksi onneksi en mennyt mitenkään kauhean sekaisin noista lääkkeistä, lähinnä tunsin oloni mukavan rennoksi ja vähän uneliaaksi. Tuijottelin leppoisasti monitorista toimenpiteen edistymistä, keräys sujui ihan yllättävänkin ripeästi (tai sitten aika vain tuntui kuluvan nopeammin lääkkeiden ansiosta). En edes huomannut puudutuksen laittoa ja kun kysyin onko jo aloitettu, oli 8 rakkulaa jo itse asiassa punktoitukin Kertaalleen sain lisää kipulääkettä kun pari rakkulaa oli ilmeisesti vähän hankalammassa kohdassa ja lääkäri joutui painamaan neulan kanssa aika lujaa mutta kipu helpotti melkein heti uuden lääkeannoksen jälkeen.

Toimenpiteen jälkeen minulta mitattiin vielä verenpaine ja annettiin tramadolia kipulääkkeeksi ja laitettiin nestettä tippumaan suoneen, tosin käteni tuli siitä aika kipeäksi niin että tiputus piti tehdä tosi hitaasti. Makoilin vielä muutaman minuutin niin että pahin huimaus hellitti ja sitten minut talutettiin heräämöön jossa mies jo odotteli (hän ei halunnut mukaan toimenpiteeseen enkä tiedä mitä hän olisi siellä loppujen lopuksi tehnytkään). Pääsin makoilemaan ylellisen pehmeään lepotuoliin peittojen alle jossa otin pienet torkutkin. Noin 15 minuuttia toimenpiteen jälkeen alavatsa alkoi vihloa aika sietämättömästi mutta se helpotti lämpimällä jyväpussilla enkä tarvinnut enää lisää kipulääkettäkään. Puolen tunnin päästä pystyin jo juomaan kahviakin. Sain jälkihoito-ohjeet ja tippa poistettiin vaikka sitä ei kamalan paljon ollut ehtinyt suoneen vielä mennäkään (yritimme pari kertaa nostaa tippanopeutta mutta käsi kipeytyi joka kerta ja pystyin kuitenkin juomaan ihan vaivatta). Miehen spermanäyte oli jo ehditty tässä vaiheessa analysoida, tulos oli parempi kuin aiemmin mutta ICSI päätettiin tehdä kuitenkin varmuuden vuoksi.

Puin päälleni ja lähdimme hissun kissun kävelemään autolle. Miehen piti vielä lähteä töihin, minä söin vähäsen ja nyt olo alkaa olla aika hyvä. Pitäisi vain juoda tosi paljon ja urheilukielto on kuulemma kaksi viikkoa. Minä olin suunnitellut meneväni huomenna jo töihin mutta mies oli kyllä sitä mieltä ettei missään nimessä, soitin nyt varmuuden vuoksi työkavereille ja ilmoitin etten ehkä tule huomenna niin tietävät järjestellä asiat sen mukaan. Nyt taas vähän huimailee, pitäisi kai juoda lisää ja käydä pitkäkseen...

Päätin että testaan huomisaamuna, ei tätä piinaa kauempaa jaksa. Voi tosin olla liian aikaista mutta sitten pitää vain testata uudestaan perjantaina.

Ei kyllä tunnu mitenkään siltä että olisi tärpännyt, mutta vaikeahan tässä on sanoa mikä johtuu noista lääkkeistä ja mikä ei. Paino ja vyötärönmitta ovat ihan normaalit mutta olo on silti jotenkin raskas, ei todellakaan tekisi mieli lähteä salille vaikkei olisikaan tuota lääkärin määräämää urheilukieltoa. Työt hoituvat kohtalaisesti mutta olo on jotenkin yleisesti höntti, keskittyminen on vaikeaa, hermostuttaa, päätä särkee ja selkääkin kolottaa (minulla ei normaalisti ikinä ole selkävaivoja). Plussan vaiko negan enteitä, sen kertonee huominen...

Tänään tehtiin sitten uusi siirto. Alkio oli selvinnyt pakastuksesta hyvin - onneksi, koska en edes muistanut soitella eilen klinikalle ja tiedustella tilannetta. Testipäivä on 30.12 eli jännittävä joulunaika ja uusivuosi tiedossa!

Lääkäri kysyi olisinko mielummin pitänyt taukoa hoidoista joulunajan kun tätä hormonirumbaa on kestänyt jo syyskuusta asti yhtä mittaa, mutta minä olen kyllä tosi onnellinen että päästiin uuteen yritykseen. Ja ainakin tällä hetkellä mieli on iloinen ja toiveikas

Olo alkaa olla jo pikkuhiljaa normalisoitunut. Perjantai-ilta meni vielä kipuillessa mutta nyt on turvotus jo aika hyvin laskenut ja paino palannut normaaliksi (tai jopa hiukan alemmas, ainakin mies väitti että reiteni näyttävät jo ohuemmilta kuin ennen hoitokierron alkua). Kumartelu ja kurkottelu tuntuu vielä epämukavalta joten niitä vältän parhaani mukaan (ja mies saa hoitaa imuroinnin ja pyykinripustamisen ) Lugesteronien kanssa sotkeminen vain ärsyttää, koko ajan joutuu käyttämään pikkuhousunsuojia joita en muuten käyttäisi lainkaan. Mutta pieni harmihan tuo on...

En ole vielä oikeastaan lainkaan ajatellut että mitä jos vaikka tärppäisikin. Jotenkin tuntuu paremmalta ajatukselta pitää toiveet matalilla niin ei pety sitten niin kovasti. Ja vaikka plussa testiin saataisiinkin niin uskaltaisin varmaan kertoa asiasta muille vasta joskus viikolla 12 kun pahin km-riski olisi ohi ja tukilääkityksestä päästy eroon. Yritän kuitenkin olla stressaamatta asiasta ylettömästi, onhan meillä joka tapauksessa sitten vielä mahdollisuus pakastesiirtoonkin. Miehenkään kanssa ei olla asiasta pahemmin puhuttu, eilen kyllä mietittiin että ensi kevään lomakohteen pitäisi olla sitten sellainen että tekemistä on siinäkin tapauksessa että rouvalla on maha pystyssä

Ha niinhän siinä sitten kävi että nega sieltä paukahti. Pettymys oli suuri vaikka olinkin jo ottanut pienen "varaslähdön" ja testaillut toissapäivänä ekan kerran joten tiesin kyllä mitä odottaa. Lääkärikin sanoi olleensa ihan varma että plussa tulisi kun kaikki näytti niin kertakaikkisen hyvältä, vaan eihän se koskaan varmaa ole.

Pari päivää olen kärsinyt menkkamaisista vatsakivuista ja selkäsäryistä, tänään on onneksi taas parempi olo ja nyt kun pääsee noista Lugesteroneista eroon niin sekin varmaan vaikuttaa (tänä aamuna otin vielä varuiksi kun en tiennyt saako ne lopettaa laakista). Rinnatkin ovat edelleen pinkeät mutta siihen on melkein jo tottunut.

Aamulla oli aika apea olo ja mieskin vähän vaitonainen. Olin lukenut netistä että pari kiertoa pitää odottaa ennen pakastesiirtoa ja se tuntui tietysti ikuisuudelta. Soitin sitten lääkärille, ja hän sanoikin että siirron voisi ehkä tehdä jo ennen joulua! Minulla kuulemma on oma hormonitoiminta joka tapauksessa pysähdyksissä vielä pitkän aikaa joten ei ole estettä tehdä siirtoa jos itse olen valmis sietämään mahdolliset rintojen pingotukset ja muut sivuoireet. Ja minähän menisin vaikka läpi harmaan kiven jos sillä saisi plussan tikkuun!

Nyt siis odotellaan vuotoa ja sitten aloitetaan Zumenonit ja pidetään isosti peukkuja.

Tänään sain pienen sätkyn kun aamulla kampaajalla istuessani (vapaan työaikataulun riemuja) sain puhelun Väestöliitosta. Luulin tietysti heti ensimmäiseksi että aikovat peruuttaa meidän hoidon syystä tai toisesta. No, onneksi oli kyse vain siitä etteivät olleet löytäneet minun seulontaverikokeideni tuloksia. Mikä tietysti johtuu siitä etten ole vielä toimittanut niitä klinikalle. Kävin kyllä testeissä jo toista kuukautta sitten vaikka lääkäri sanoi ettei tarvitse vielä, stressasin kuitenkin hurjasti siitä että laboratoriosta ei ehkä saisikaan tuloksia luvatussa ajassa ja hoitoa sen takia jouduttaisiin lykkäämään. Viime kerralla minut "hälytettiin" klinikalle suoraan töistä enkä ehtinyt kodin kautta joten en tietysti voinut noita tuloksia viedä mukanani. Täytyy muistaa ottaa ne ylihuomenna ultrauskäynnille.

Uskaltauduin eilen jumppaan ja oli kyllä ihanaa. Ajattelin kyllä vielä huomennakin mennä, joskin yritän ottaa vähän tavallista rauhallisemmin. Yritän taas muistaa panostaa ulkonäköönkin, värjäytin tänään hiukseni (joista sain kovasti kehuja työpaikalla) ja sorruin jopa ostamaan supersöpöt uudet pikkarit joita en ole vielä näyttänyt miehelle...

Kohta pitäisi lähteä punktioon, vähän hirvittää... Sain kuitenkin nukuttua yön oikein hyvin. Mies sai onneksi otettua koko aamupäivän vapaaksi töistä niin että ei ole mikään kiire aikataulujen kanssa.

Pistin Decapeptylin toissailtana, siitä ei tullut mitään sivuvaikutuksia. Itse asiassa eilen olo oli niin paljon reippaampi ja kevyempi että ihmettelin mahtavatko ne munikset olla tallella ollenkaan... Jäin jopa ylitöihin kun en tajunnut että kello on yli neljän. Kävin illalla vielä moikkaamassa hiljattain synnyttänyttä kaveriani (hänelle on myös tehty IVF, joten oli kiva kuulla vähän kokemuksia) ja hakemassa postista postimyyntivaatetilaukseni.

Tänään olo onkin taas aika turvonnut, vatsaan sattuu ja selkäänkin. Onneksi tätä ei tarvitse kauan sietää Arvon vielä uskallanko ottaa esilääkkeeksi määrätyn Panacodin, ainakaan kokonaan. En ole koskaan joutunut käyttämään mitään kipulääkettä ja vähän hirvittää miten kroppani niihin reagoi kun olen vielä pienikokoinenkin. No, kai silti olisi parempi ottaa edes puolikas... Toivoisin olevani huomenna työkuntoinen koska minulle on sovittu ties mitä palavereja enkä kehdannut niitä perua kun saatan kuitenkin pystyä menemään niihin ja uusien aikojen sopiminen on aina työlästä. Pidetään peukkuja!

Hormonivaikutusta pukkaa päälle jo aika reilusti. Vatsa on turvonnut ilmapalloksi vaikka välillä vyötärönmitta käväisi jo ihan normaalilukemissa, onneksi on keksitty matalavyötäröiset farkut. Rintoja pingottaa ja kivistää, alavatsaa vihloo. Mielialavaikutuksia en ole sentään kummemmin huomannut, ei tosin miehelle hennoisi kiukutellakaan koska hän on suhtautunut toistaiseksi äärettömän ymmärtävästi minun vinkumiseeni ja valittamiseeni

Pitäisi keksiä kevääksi joku kiva matkakohde mutta hiukan rajoittaa kun ei tiedä mikä oma tilanne on sitten keväällä, eli pitäisikö törsätä romanttiseen luksuslomaan kun vielä on tilaisuus vaiko lähteä säästölinjalle, panostaako eksotiikkaan ja urheiluun vaiko turvallisuuteen ja hygieenisyyteen...

Vasta 4 päivää mennyt, miten aika voi kulua näin hitaasti... Onneksi loppuviikosta on parin päivän työmatka niin saa muuta ajateltavaa. Kun ei saa edes urheilla (tietysti harrastamani laji sisältää erittäin runsaasti juuri hyppyjä ja kiertoja joten kahden viikon tauosta ei voi lipsua, etenkin kuin maha edelleen nippailee reippaammin liikkuessa ja eilen oli turvotuskin taas vähän lisääntynyt) niin on ihan liikaa aikaa miettiä ja jännittää.

Kävin tänään kirjakaupassa ja löysin yllättäen itseni lastenosastolta tuijottelemassa kuvakirjojen kansia ja suunnittelemassa mitä kirjoja hankkisin kotiin jos tärppäisi. Ainakin Lasten toivelaulukirjan haluaisin heti, siinä on kaikki omat lapsuuden suosikkilauluni ja haluaisin soittaa ja laulaa niitä vauvalle jo odotusaikana. Oppi&Ilo -sarjan ihania kirjoja ja pelejä hamstraisin kotiin samaten vaikkei niille käyttöä vielä pariin vuoteen olisikaan. Ja kaikki muumikirjat ja Koiramäet ja paaaljon muuta (itse asiassa minulla on kyllä jo hylly ennestään pullollaan lasten- ja nuortenkirjoja koska olen harrastanut niiden keräilyä teini-ikäisestä asti ).

Samaten joulun lelukuvastoja tulee helposti katseltua "sillä silmällä". Olen jo päättänyt että jos meille perheenlisäystä suodaan niin kaikkia sukulaisia ja kavereita informoidaan jo hyvissä ajoin siitä että meille ei sitten mitään muovisia itsestäänleikkiviä "aktivointileluja" tule, kuten ei myöskään leikkitietokoneita, muovisia action-figuureja joilta irtoaa pää ja kädet vähänkin rajummissa leikeissä, tai pehmoleluvuorta joka ei mahdu mihinkään kaappiin. Brion klassikkopuulelut, Legot, View-Master-kiekot ja pesunkestävät mollamaijat hyväksytään (en tiedä kuulostaako tämä nyt ihan kamalalta tiukkapipoisuudelta, mutta vaikken itse muuten ole mikään erityisen ekohenkinen ihminen niin lapsille suunnattu mainonta ja sen varjolla myytävä huonolaatuinen muovikrääsä saa niskakarvani pystyyn). Itse en lapsena välittänyt esimerkiksi nukeista tai pehmoeläimistä ja ahdistuin aina kun sain niitä lahjaksi kun ei niitä sitten kehdannut käyttämättäkään jättää ja niiden kanssa piti leikkiä velvollisuudentunnosta kerran kuussa. Ylipäätään olisin ollut tyytyväinen huomattavasti pienempään lelumäärään ja niitä kaikken rakkaimpia leluja olivat aina ne vanhimmat ja nuhruisimmat jotka oli jo vauvana likistelty melkein hajalle. Vanhempani tämän tiesivätkin ja ostivat minulle Legoja, kirjoja, palapelejä, askarteluvälineitä sun muuta oikeasti käyttökelpoista, mutta aina silloin tällöin joku sukulainen keksi että nukke tai nallehan se varmasti on jokatytön toivelahja...

Ei paljon mitään uusia kuulumisia tältä suunnalta. Zumenoneilla mennään ja maanantaina olisi ultra. Alkuun sain etenkin ilta-annoksesta (2 tabl) todella inhottavaa pahoinvointia jota kesti pahimmillaan läpi yön, se on onneksi nyt helpottanut. Pientä kuvotusta heti lääkkeenoton jälkeen voi vielä olla. Painokin on laskenut vähän, mikä harmittaa, mutta toisaalta olen taas saanut aloitetuksi liikuntaharrastuksen (olin ihan euforinen ekoissa treeneissä kun monen viikon jälkeen sai taas oikein riehua!) joten eiköhän se ruokahalu jossain vaiheessa palaa - ja jouluna tietysti tulee muutenkin syötyä kun kotona on kaapit täynnä herkkuja

Joulunaika on onneksi niin kiireistä ettei ehdi liikoja miettiä ja voivotella. Toivon että onnistuisin siirron jälkeenkin (jos siihen nyt ensi viikolla päästään) pitämään ajatukset toisaalla kuin siinä raskaustestin tuloksen etukäteismurehtimisessa.

Jännitys tiivistyy... Ei kyllä ole vielä ollut haluja ennenaikaiseen testailuun, testipäivähän on vasta 30.12. En edes hankkinut testejä kotiin joten en edes voi testata ennen kuin maanantaina pääsee apteekkiin.

Olo on yleisesti aika hyvä vaikka hormoniannokset ovat isompia kuin viimeksi (sekä Zumeja että Lugeja 3 kpl/vrk). Edes tissit eivät turvottele samaan malliin kuin edellisessä kierrossa jolloin ne olivat arat ja pinkeät koko ajan. Limakalvot kyllä kuivuvat ihan hulluna (ilmeisesti pikkuhousunsuojien vuoksi kun niitä on Lugejen takia pakko käyttää jatkuvasti) ja kutina herättää yöllä, viime yönä heräsin myös ihan ihmeelliseen hikoilukohtaukseen vaikka makkari oli viileä ja minulla oli päälläni vain joululahjaksi saamani silkkiyöpaita). Jonkinlaista itkuherkkyyttä on myös ilmassa, etenkin surullinen musiikki itkettää ja töissä tekisi mieli mennä halaamaan jokaista lasta jolla on paha mieli, jopa sitä uhmakasta teinipoikaa. Lugesteron-puikkojen laittaminen on myös jotenkin hankalampaa ja kivuliaampaa kuin viime kierrossa, en oikein tiedä miksi.

Paino on taas vähän laskenut, mikä ei ole hyvä juttu. Onneksi on joulu ja kotona runsaasti herkkuja, olen ostanut paljon ihania juustoja ja tuoreita leipiä ja asetellut makeis- ja hedelmäkippoja vähän joka pöydälle jotta ohikulkiessa tulisi aina naposteltua jotain.

Olen miettinyt vähän nimiehdotuksia jos nyt vaikka tärppäisi, pojan nimistä lemppareita ovat Kaarlo (isoisän ensimmäinen nimi), Ilmari (kulkee miehen suvussa), Mikael ja Valtteri (kaverilla on kyllä jo senniminen poika joten se olisi kyllä vähän poissuljettu ainakin kutsumanimenä). Toinen/kolmas nimi olisi joka tapauksessa Johannes koska se on meidän suvussa tapana. Tytöstä taas tulisi isoäitini mukaan Fredrika, vaikka se kirjoitusasultaan vähän konstikkaampi onkin mutta nimenä muuten minun mielestäni hirmu kaunis ja sopii meidän sukunimemme kanssa hyvin yhteen (mies on suomenruotsalaista sukua joten sekä suomalaiset että ruotsalaiset nimet käyvät).

Tänään on jo ollut alavatsatuntemuksia melko runsaastikin ja turvotusta myös, kaikenlainen liikkuminen tuntuu jo epämukavalta mutta onneksi tänään ei tarvinnutkaan työpisteestä liikkua muualle kuin ultrauskäynnille. Aamulla oli myös vähän yököttävä olo mutta se meni onneksi ohi.

Ultrassa näkyi toisella puolen 13 ja toisella puolen 14 munasolua, varsin kypsiä jo. Todellinen määrä saattaa olla hiukan isompikin kun eivät kaikki välttämättä ultrassa näy yhtäaikaa. Muuten hyvä, mutta kun olen näin pienikokoinen niin tuokin määrä jo enteilee aika vahvasti hyperstimulaatiota. Lääkäri päätti ettei hän uskalla antaa minulle Pregnyliä vaan sen tilalla käytetään Decapeptyliä jonka sain mukaan klinikalta. Sen pitäisi kuulemma hyvin ehkäistä hyperstimulaatiota ja sillä saadaan hyviä ja kauniita alkioita aikaiseksi mutta se a) lisää keskenmenon riskiä huomattavasti ja vaatii jälkeenpäin pitkän hormonikorvaushoidon (jopa 9 ekaa raskausviikkoa) koska se ajaa oman hormonituotannon niin alas. Kuulostaa hurjalta mutta tuon kanssa sentään jokseenkin varmasti päästään ylipäätään kokeilemaan tuoresiirtoa kun taas Pregnylin kanssa sitä ei välttämättä uskallettaisi tehdä lainkaan. Ja joka tapauksessa pakastimeen varmaan saadaan jotain Hain jo ekat paketit Zumenonia ja Lugesteronia kotiin kun ne pitää aloittaa sitten heti torstaina.

Sain mukaan jo esilääkkeen ylihuomista varten (Panacod) mutta mietin vielä uskallanko ottaa sen kun pitäisi ehkä ehtiä käymään vielä töissäkin ennen toimenpidettä. Saa nyt nähdä...

Onneksi olin juuri pari päivää reissussa, sai muuta ajateltavaa välillä Hiukan oli tosin hankalaa junassa kikkailla Lugejen kanssa mutta meni se jotenkuten.

Tällä hetkellä on kyllä sellainen olo etten minä mitenkään voi raskaana olla. Eiköhän tässä vaiheessa kuuluisi olla jo jotain tuntemuksia? Rintoja särki eiliseen asti mutta nyt ovat jo ihan normaalit paitsi tuntuvat jääneet pysyvästi hieman normaalia suuremmiksi Paino ja vyötärönmitta ovat myös jo palautuneet takaisin normaaliin tai itse asiassa hiukan allekin (yritin saada lääkärin kehotuksesta hiukan painoa lisää ennen hoitojen alkua ja onnistuinkin mutta nyt ollaan taas "lähtölukemissa").

Alkaa itse asiassa ottaa välillä päähän tämä jatkuva piinailu ja hormonien kanssa pelaaminen, olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen että eka PAS - jos siihen joudutaan - on vasta tammikuussa. Voi sitten ainakin joulun viettäö stressaamatta kalenterin ja lääkkeiden kanssa Toki mielelläni joululahjaksi ottaisin sen plussan tikkuun...(raskaustesti on jo valmiiksi ostettu mutta ehkä pitäisi ostaa toinenkin varalle koska en kuitenkaan varmaan malta olla testaamatta jo etukäteen).