Sign in to follow this  
Followers 0
  • entries
    10
  • comments
    2
  • views
    34415

About this blog

Tuntemuksia

Entries in this blog

ötökkä2011

Pitkästä aikaa

Aika lasten kanssa on rientänyt.

 

Koko ajan on jotain meneillään jomman kumman kanssa. Sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä.

 

Esikoisen kanssa olemme tehneet isoja ratkaisuja tulevaisuuden suhteen. Kyse on siis koulun aloituksesta. Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyimme hänen kohdallaan julkiseen kouluun yksityiskoulun sijaan. Toivomme nyt kovasti tehneemme oikean päätöksen. Nyt odottelemme päätöstä mihin kouluun lapsemme pääsee.

 

Kuopuksen terveyden kanssa on ollut kaikenlaista alamäkeä melkein syntymästä asti. Painokontrollia toisen perään ja kun saadaan huokaista helpotuksesta uudelleen joudumme taas painokontrolliin. huokaus. Niin raskasta aikaa. Allergioiden takia ilmeisesti ei painoa oikein meinaa kertyä ja aina syökin niin vähäsen niin kuin pieni kissan poikanen. Mittoja on kertynyt 1v6kk neuvolassa oli 78cm ja 9360g. Seuraavassa kontrollissa kahden kuukauden päästä painoa oli 9380g. Nyt olisi taas pian 2v kontrolli edessä ja taas määräys painokontrolliin :( kovasti aiheuttaa stressiä tämän tyyppinen tilanne kun uhkaillaan vaikka ja millä sosiaalityöntekijöillä kun ei lapselle kerry painoa. Kovasti ja enemmänkin yritämme saada lastamme syömään ja yritämme 200% hoitaa lapsemme. Pahoittaa mielensä tällaisista asioista ihan täysin ja tulee surulliseksi.

 

Toivottavasti seuraava postaus on iloisempi!

ötökkä2011

Eilen oli se kontrolliaika äitiyspolille. Vauva edelleen istuskeli mahassa. Päätöksenä on nyt sitten suunniteltu sektio 20.4.2011 klo 7.25

 

Siitä alkoikin kaikki rullaamaan kovalla vauhdilla eteenpäin. Lääkärin kääntöyritysten ja meidän yhteisen päätöksen perusteella tultiin tulokseen sektiosta. Seuraavaksi olimmekin jo keskustelemassa kätilön kanssa sektiosta ja kiertämässä osastoa. Mukaan laitettiin ohjeet sektiota varten.

 

Vauvan paino oli eilen 2900g eli hyvin oli kasvanut kahdessa viikossa.

 

Tämän jälkeen minua jo odoteltiinkin laboratoriossa jossa otettiin ensimmäiset verikokeet. Seuraavat otetaan sitten maanantaina ja tiistaina aloitetaan muuten sektiota edeltävät toimet. Keskiviikkona menemme sitten sisälle.

 

Tiedossa on että sairaalassa olemme vähintään kolme päivää ja enintään viikon jos kaikki menee hyvin.

 

Isä pääsee mukaan sektioon ja hoitaa vauvaa sen aikaa kun minä olen tarkkailussa 2 tuntia.

 

Nyt minun tulee sitten vain seurata tilannetta tähän asti tarkasti. Jos tulee säännöllisiä supistuksia pitää lähtee näytille. Ja sama ohjeistus on jos menee vedet sponttaanisti. Nyt pidellään sitten peukkuja että vauva pysyy matkassa keskiviikkoon asti.

 

 

Tänään on rv 37+4 ja supistuksia kyllä tulee mutta epäsäännöllisesti.

 

Nyt vain odotellaan mitä tulevan pitää!

ötökkä2011

Nyt ollaan jo hyvällä puolella viikkojen suhteen.

Tässä on ollut kaikenlaista häslinkiä näiden kirjoitusten välillä. Liian ison vauvan odottelua, painoarvioita,tarjonta virheitä,ultria kääntöyrityksiä ja sairaalareissuja.

 

No onneksi raskausviikolla 35+3 painoarvio oli vauvalla 2400g yläkanttiin mitattuna. Samalla oli tarjonnan tarkistus kun lääkäri ei osannut sanoa miten päin masussa ollaan. Sielähän istuskeltiin onnellisena. Lääkäri yritti heti kääntää vauvaa. Kaksi kääntöyritystä teki peräkkäin ja ei käänny. Kotiin passitus ja uusi aika kahden viikon päähän. Sen jälkeen rötgenit ja jatkon suunnitelu.

 

Lääkärikäynnin jälkeen 35+6 ollaan synnärillä lapsivesien meno epäilyn vuoksi. Ei saada selville vauvan tarjontaa käsikopelolla. Indikaattoritesti näyttää negaa ei lapsivettä. Jotain kirkasta nestettä sieltä valui. Ilmeisesti limaa oli. Hävetti niin kovaa etten tiennyt mitenpäin olla.

 

Neuvolakäynti 36+4 pitkän harkinnan jälkeen tullaan tulokseen että vauva olisi voinut kuin ihmeen kaupalla kääntyä raivotarjontaa. 100% varmuutta ei saada asiaan. Sykkeiden perusteella tarjonta arvioidaan. Verenpaineet ovat tippuneet alas 98/70. Ei ihme että tekee huonoa ja oksettaa päivittäin.

 

Neuvolakäynnin jälkeinen yö on hirveä. Unta pätkissä vauva pönkää kovasti alapäähän. Tuntuu että koko ajan jotain valuu. Ramppaan vessassa koko ajan. Jotain kirkasta juoksevaa melkein vettä. Aamulla laitan siteen ja nyt tarkkailen tilannetta.

 

Meillä näitä synnärihälytyksiä alkaa olemaan jo enemmän kuin tarpeeksi. Joko tulee säännöllisiä supistuksia 10 minuutin välein useampi tunti ja sitten lopahtaa tai sitten valuu jotain ja joutuu lähtemään näytille.Alkaa turhautumaan tähän tilanteeseen jo.

 

Koitan nyt vain jaksaa ja porskuttaa. Toivoa että se lähtö tulisi sellaisessa vaiheessa ettei tarvitse miettiä vaan ihan selvästi kunnon supparit ja vedenmenot.

 

Nyt katsotaan mikä mahtaa olla seuraava päivitys grin.gif

ötökkä2011

Raskausvko 32

No niin kaikki on mennyt uskomattoman nopeasti.

 

Tällä viikolla alkoi loma. Ensin neljä viikkoa vuosilomaa ja sitten äitiyslomalle. Pakko on myöntää ettei töissä olisi pystynytkään olemaan enää yhtään päivää enempää. Alkoi olemaan tosi tukala olo jo istua. Pystyi istumaan maksimissaan 30 minuuttia ja sitten oli noustava kävelemään. Noh se tuli luonnostaan kun piti mennä pissalle.

 

Kaveri oli kääntynyt jo pääalaspäin kun kävin neuvolassa nyt tiistaina. Kokoarvioonkin pääsen joskus 36 viikolla. Ensin pitää vaan käydä neuvolalääkärillä hakemassa lähete. Mulla on sellainen tunne että tää kaveri ei ole mitenkään pieni. Tiistaina neuvolan kokoarvio kaverista oli reippaasti alle kaksi kiloa. Mutta he eivät kuulemma saa enää neuvolassa sitä tehdä. Sanoi kun kysyin.

 

Nyt kuului sydänäänetkin joita ei olla saatu kuulumaan kahdella viimeisellä neuvolakäynnillä. Kotona olen ne kyllä kuullut joten en ole ollut huolissani.

 

Nyt pitäisi alkaa laittamaan pikkuhiljaa kamoja kasaan vauvaa varten. Onneksi on hyvin aikaa.

ötökkä2011

Hmm mihin köhän olen jäänyt tämän blogin kanssa.

 

Olikohan jotain puhetta rakenneultrasta? Sielä kuitenkin oli kaikki mallillaan. Kaveri ei suostunut näyttämään itseään niin että olisi saanut selvää sukupuolesta eli nyt jännitämme loppuun asti :) Vauva oli viikkoihin nähden iso ja vastasi 20+6 viikkoa. Eli laskettuaika siirtyi sitten huhtikuun puolelle niin kuin olinkin veikkaillut.

 

Muuten olo on ollut fyysisesti aika hyvä! Yllätäävän hyvä josta sitten saa kehiteltyä kaikenlaisia ajatuksia että mitä tässä vielä tulee eteen kuin näin hyvin on alun jälkeen mennyt.

 

Muutenkin on ollut aika sekavia ajatuksia. Paniikki on iskenyt kun ei ole mitään valmiina. No mitään ja mitään,turvakaukalo on kaivettu esiin ja siihen ostettu lämpöpussi. Samalla ostettiin vauvalle oma soittorasia kun en heltiä esikoisen omaa häneltä viedä ja antaa vauvalle. Se on kuitenkin hänen oma.

 

Muuten sitten en ole saanut mitään aikaiseksi.

Kelan paperitkin täytin vasta perjantaina on ollut jo kauan mahdollisuus ne lähettää. Nyt ne odottavat palkanlaskijan pöydällä ensi kuun puolen välin palkkaa.

 

Mulle vahvistettiin tänään loma girl_in_love.gif

Jään vuosilomalle 24.2 eli sehän on sitten ihan pian,ei ole enää pitkästi. Mä jotenkin odotan sitä aikaa. Sain joululahjaksi kasvohoito- ja jalkahoitolahjakortit ja ne ajattelin käyttää. Samalla käyn laittamassa hiukset kuntoon.

 

Pian pitäisi alkaa sitten tosiaan haalimaan sairaalakassin sisältöä kasaan ja etsiä ne vauvatavarat.

 

Minusta tuntuu että aika on hurahtanut äkkiä ja pian on jo h-hetki edessä.

 

Toivottavasti hyvä oloni jatkuu :)

ötökkä2011

Rv 19

Hei taas :)

Nyt on jo hurahtanut edellisestä kirjoituksesta monta viikkoa.

 

Raskausviikko 18+0 on tänään eli jo 19. Miten tämä aika kuluukaan näin nopeasti?

 

Vointi on ollut ihan siedettävä viime viikot. Ei ole ollut supistuksia eikä muitakaan ongelmia. Voi että kun olemme nauttineet odotuksesta.

 

Esikoisellekin on kerrottu että hänestä tulee isosisko. Ensin ei yli 12 tuntii kommentoinut asiaa,mutta sitten seuraavan päivän iltana alkoi innostuneena kyselemään mistä vauvat tulee ulos jne. Nyt puhuu joka päivä masuvauvalle ja kyselee mitähän sille nyt kuuluu. Kauhean huolissaan on että onkohan meillä vauvalle vaatteita ollenkaan ja että hänelle pitäisi varmaan jotain ostaa. Eli positiivisesti suhtautuu asiaan.

 

Meillä tehtiin myös päätös jättää ottamatta sikainflunessa ja influenssarokote minulle.

 

Ja nyt sitten pukkasi kova flunssa. En ole oikeastaan koskaan kipeä normaalisti. Ensin tuli kurkku kipeäksi,sitten tuli nuha ja nyt on kuumeinen olo. Paljon vaan lämmintä mehua ja lepoa niin eiköhän se tästä :)

 

Lyhyesti siis tällä hetkellä tilanne on hyvä!

 

Niin ja vuosilomaan aikaa 2kk,4vkoa,6pvä

Sitä pidän nyt seuraavana etappina. Neljä viikkoa on vuosilomaa ja sitten alkaakin mammaloma.

ötökkä2011

Kuulumisia rv 16

Tässä oli hyvä aika välissä,ei ollut vuotoja ja voin vallan mainiosti. Kotidopleri saapui vihdoin ja viimein raskausviikolla 14+4 sillä on tullut kuunneltua ääniä aina silloin kun epäusko meinasi iskeä. Edelleen voin toisinaan tosi huonosti ja yökin.

 

Ehdin olla sairasloman jälkeen kolme ruhtinaallista päivää töissä ja nautin niistä päivistä ihan hirveästi. Viime yönä sitten alkoivat supistukset :( niitä tuli noin 30 min välein ja aina rytmittäin 3-5 supparin sarjoissa. Alkoivat vähän yli puolen yön jälkeen ja vielä klo 8 aamulla jatkui. Tällöin soittelin neuvolaan ja pääsinkin sinne peruutusajalla. Vauvan sykkeet mitattiin 160 ja oli neuvolankätilön mukaan tosi vilkas kaveri. Kätilö pasitti sitten siltä istumalta tarkistukseen lääkärille. Supparit olivat tosiaan yöllä todella kivuliaista ja tasaisin väliajoin. Lääkärissä otettiin paljon erilaisia kokeita ja maanantaina otetaan loput kokeet. Onneksi supparit eivät olleet vaikuttaneet kohdunsuulle. Tilanne oli sielä ainakin silloin aika normaali. Sairaslomaa tuli tämä päivä ja viikonloppu ehdotonta lepoa.

 

Juuri isänpäiväksi :( onneksi ehdin jo keskiviikkona hakea yhden isänpäivä lahjan miehelle. Oli tarkoitus muutakin ostaa,mutta nyt ei saa mihinkään lähteä.

 

Nyt sitten taas lepäillään ja katsellaan miten tilanne kehityy!

 

Jotenkin mietin nyt positiivisesti että pääsimpä 4 viikkoa pidemmälle ilman suppareita tällä kertaa. Otan tämän tilanteen nyt sitten sellaisena kun se tulee.

 

Toisaalta tämä tilanne stressaa kun tietää että se ei ole kivaa miehelle eikä esikoiselekkaan. Yritän ymmärtää miestäni ja toivon että hän jaksaisi tätä tilannetta.Sääliksi vähän käy kun hänen hoidettavaksi jää tuo esikoinen täysin nyt taas.

 

Sellasia kuulumisia näin rv 16. Toivotaan että tilanne olisi ohimenevä ja pääsisin normaaliin arkeen taas takaisin.

ötökkä2011

Aluksi ensimmäiset vaille 1,5 viikkoa positiivisen raskaustestin jälkeen meni hyvin. Sitten alkoi verenvuoto,tuli ensin vain vähän ja tyrehtyi parissa päivässä. Tästä pelästyneenä menin alkuraskauden ultraan rv 6+2 ja sielä todettiin yksi eläväsikiö ja ruskuaispussi.Lääkäri ei kuitenkaan luvannut että sikiöitä olisi tällä kertaa vain yksi vaan epäili että mahdollisesti voisi toinen lymyillä jossain toisen takana. Itselläni oli plussausta ennen jo fiilis,että noniin kaksoset tulee. Tästä meni tasan kaksiviikkoa ja kesken työpäivää jouduin lähtemään sairaalaan kun vuodin verta jo aika paljon. Diagnoosi ei tiedetä mistä veri tulee,yksi elävä sikiö löytyy,ei pois suljeta toista. Sairaslomaa kaksi viikkoa. Tämän jälkeen meni taas vaille kaksi viikkoa ja tuli taas sairaalareissu tällä kertaa verta lorisi pönttöön,lähdetiin mielellä nyt se meni kesken,kaavintaan ollaan menossa. Lääkäri tarkisti tilanteen yksi elävä sikiö kaikki kunnossa. Vuodon syy epäselvä ehkä iso verisuoni vuotaa jossain kohdunkaulan tuntumassa.Sekä yksi pussukka toisen raskauden vieressä täynnä verta. Ei pois sujeta että olisi ollut kaksi jossain vaiheessa,mutta tätä ei kuitenkaan voida 100% vahvistaakaan. Verenvuodon tyrehdyttämislääkitys määrättiin ja niitä napsittiin kaksi päivää kuusi päivässä että alkoi vaikuttamaan. Sen jälkeen olin todella hyvässä kunnossa ja sairalomakin loppumassa olinkin ollut jo kuukauden sairaslomalla ja ilmoitin iloisena tulevani töihin. Np-ultrassa vauva todettiin ihan terveeksi ja hyvät mahdollisuudet saimme että tulee terve pikkuihminen meille. Kaksi päivää tästä ja sairaalareissu ja taas ennen näkemätön verenvuoto,taas lorisi pönttöön veri ja verenvuodontyrehdyttämislääkkeet eivät auttaneet. Lääkäri ei ensin ottanut vastaan sairaalaan. Soitin vuorojen vaihduttua ja silloin pääsin sisään kun olin vuotanut silloin jo 10 tuntia putkeen solkenaan verta. Tuomio vauvalla kaikki kunnossa. Verenvuotoon ei ole mitään selvitystä. Sairaslomaa lisää sekä uusi aika gynenpolille. Verenvuodontyrehdyttämislääkitys taas päälle. Syön 6 tablettia päivässä puolitoista päivää söin. Neuvolalääkärissä käyty ja sydänäänet kuulunut. Nyt odotellaan taas sairaslomalla kontrollikäyntiä gynelle. Raskausviikkoja on tänään kasassa 13+5. Perjaatteessa ollaan turvallisemmalla puolella meidän tapauksessa ei olla niin kauan kun vuotaa verta. Lisää vuodelepoa joka kiristää hermot kaikkilla äärimmilleen. Ei siis taaskaan saatu huoletonta odotusta vaan olen melkein katteellinen sellaiselle joka saa odottaa ilman tämänlaisia murheita. Raskasta aikaa on edessä.

 

Joo tilastollinen poikkeus täälä huhuu!!!

 

Nyt tavote on laitettu 30.1.2011 jos sinne päästään vauva saa jo hyvät selvitymismahdollisuudet.

ötökkä2011

Taustaa

Niin kuin esittelyssä jo kirjoitin niin kaikki ei mene aina kuin malliraskaudet.

 

Esikoisen odotus oli aikoinaan kaikkea muuta kuin malliraskaus. Siihen liittyi huolta ja murhetta enkä päässyt onnelliseen odotukseen oikein missään vaiheessa. Esikoinen oli siis toinen kaksosista joka selvisi,toinen meni kesken raskausviikolla 12. Meidän onneksi oli kyseessä epäidenttiset kaksoset ja molemmilla siis omat sikiökalvopussukat sun muut. Tämän toisen tultua pois jouduin samalla raskausviikolla vuodelepoon ennen aikaisten supistusten vuoksi. Siitä alkoi selviytymistaistelu sekä taistelu siitä mihin hoitoon on oikeutettu yhteiskunnassa. Raha puhui tässäkin ja koko raskaus hoidettiin yksityisesti kun kunnallisesti ei saanut apua. Vuodelevossa tuli oltua aina raskausviikolle 34 asti. Se oli totaalinen vuodelepo ei saanut liikkua kuin vuoteen ja vessan väliä. Kodin ja yksityisen polin väliä. Onneksi kaikesta huolimatta meille syntyi terve lapsi.

 

Lääkärit silloin rauhoittelivat että jos joskus olet raskaana uudestaan niin ei toista samanlaista raskautta tule. Se olisi jo tilastollinen poikkaus jos näin kävisi.

Sign in to follow this  
Followers 0