Heti tänään tuli pyyntö haastatteluun siihen toiseen firmaan, jonne lähetin viikonloppuna hakemuksen Käydään nyt sielläkin katsomassa sitten, miten yhden pienen lapsen äitiä sorretaan valintaprosessissa

Viikonloppuna oltiin häissä. Morsian oli minun kaasoni meidän häissä pari kesää takaperin. Aika erilaiset häät oli kuin meillä, ja hääpari stressasi koko ajan vieraiden viihtymisestä. Siitä tuli mulle ainakin jotenkin ahdistunut fiilis. Me viidyttiin kyllä kun saatiin istua tutun pariskunnan vieressä, mutta ilman heitä ei viihtyminen olisi oikein onnistunut, kun ohjelmaa oli kovin vähän ja paljon viinaa tarjolla... ja ihmiset siten kovin humalassa. Bändikään ei houkuttanut tanssilattialle, vaikka etukäteen olin ajatellut että kivaa kun ei ole Justusta mukana niin päästään tanssimaankin...

Justus oli siis mun vanhempien luona yökylässä. Hyvin oli mennyt. Harjoiteltiin viime viikonloppuna yökyläilyä ja kun se sujui niin uskallettiin lähteä juhlimaan nyt ilman poikaa. Ikävä oli kyllä välillä kova, varsinkin kun näki muilla mukana olleita pieniä lapsia...

Mun isä pisti sitten eilen pienen pommin kysymällä että saako ostaa purjeveneen mun nimiin Meillä ei ole ikinä ollut venettä, mutta isä väitti osaavansa purjehtia, koska oli tehnyt sitä nuorena poikana... Mun äiti ei kyllä varmana siihen paattiin astu, joten kyllä huolestuttaa, että miten isä meinaa yksin pärjätä sen veneensä kanssa. Tietysti mun ja miehen pitäisi sitten opetella purjehtimaan ja kyllähän se mua ihan kiinnostaisi, mutta ilmankin olisin varmasti pystynyt elämään... Mun isä sotki raha-asiansa jo ennen mun syntymää eikä voi siksi ostaa omiin nimiinsä mitään, kun se vietäisiin häneltä samantien pois eli siksi siis ostaisi tuon purjeveneen mun nimiin, ja joku aika halpa paattihan sillä on tähtäimessä, ettei iske verottaja, kun jotain 3900 euroa taitaa olla se lahjoituksen raja. Mun isä on lähes 70v. yhdeksän lapsen vaari... ja aivan ihana ihminen, joten miten voisin häneltä kieltää tuon venehaaveen toteuttamisen, enkä haluakaan. Pelkään vaan että joku venematka koituu vielä hänen kohtalokseen, mutta toisaalta ainakin hän saisi vielä nauttia elämästä niin kauan kuin sitä kestää. Hänen isänsä (ja minun vaarini) kuoli 77-vuotiaana, joten pakostakin pelottaa, ettei aikaa ole enää paljoa jäljellä. Isä on myös sairas, joten ajokortti häneltä kohta lähtee ja siksi vene olisi hänelle entistäkin tärkeämpi. Mikä minä olen toista estämään, mutta aika pommi tuo silti oli, kun ei ole kuitenkaan kyse vain siitä että suostuu veneen hankintaan minun nimiin vaan niin kovin paljosta muustakin.