Minä ja me
Ajattelin, että niin suuria asioita tapahtuu nyt, kyllä mä kaiken muistan, kun on niin tärkeää. Lauseen kirjoitin silloin tällöin neuvolasta saatuun vihkoseen, mitä on tapahtunut, ja lukiessani sitä huomasin, että enhän mä oikeesti edes muista. Aika kuluu niin nopeaan. Joten nyt 25. viikolla sain aikaiseksi tehtyä itselleni blogin.
Minä ja me
Olen 24 -vuotias tampereen lähikaupunkilainen. Avomieheni on 2 vuotta ja 6 päivää vanhempi minua. Odotamme onnellisina ensimmäistämme. Asuntomme on tupakeittiöllinen yksiö, n. 41 neliöö, siis aivan liian pieni mun kaikille käsityötarpeille Haaveena olisi ostaa omakotitalo, lapsuuteni koti, mutta valmistuin alkuvuodesta ja kevään ja kesän olen keskittynyt kasvattamaan pikku-Justustamme/-Justiinaamme, joten saa nähdä toteutuuko haaveemme, ja jos, niin koska..
Alkuraskaus sujui mukavammin, kuin olisin osannut kuvitellakkaan. En oksentanut kertaakaan, en ollut edes hirveän huonovointinen, väsynyt olin kyllä, en edes tiennyt, että ihminen voi olla niiin väsynyt. Kuvotusta aiheutti kissanruoka ja kauppojen kylmäaltaat. Mutta sekin nyt ohi
Nykyisin masu alkaa oleen jo tiellä, enkä enää esim. kumartele silittelemään lattialla loikoilevaa kissaamme, sillä se on hankalaa. Energiaa on kuin pienessä kylässä, vanhempieni raksalla tykkään touhuilla mitä pystyn, maalailla rantasaunaa ja touhuta kaikkea. Iltasin sitten kostautuu, kun en osaa levätä tai olla tekemättä mitään. Joka päivä päätän, että otan rauhallisemmin, mutta tänään taisi olla ensimmäinen kerta hetkeen, kun oikeasti osasin vain olla.
Odotin suuria tunnekuohuja, kun mieleni on niin vahva ja muuttuvainen, mutta tuntuu, että olen tasaisen Todella Onnellinen
Ja sehä mulle sopii.
Report Entry
0 Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new account
Sign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now