Helmikuussa 2011 päätettiin että nyt se tapahtuu. Jätän ehkäisyn ja yritetään lasta. Sukulaisilla ei koskaan ollut vaikeuksia raskautua, joten en odottanut ongelmia minullekkaan. Ystäviltä kuulimme koko ajan kuinka raskaus alkoi pari kuukautta yrityksen alusta. Tunteiden vuoristorata oli melkoinen. Välillä olin onnellinen jo ajatuksesta että vauvaa yritetään ja toisinaan aivan lyöty, kun kuukausi kuukauden jälkeen raskaustesti näytti vain sitä yhtä viivaa.

Kiertoni ei meinannut tasaantua. Joka kerta kuukautiseni olivat myöhässä. Testi. Ei mitään. Ja kuukautiset alkoivat. Lokakuussa kierto näytti tasaantuvan. Ovulaatiotesti. En saanut ovulaatiota kiinni. Entä jos en edes ovuloi? Enkö voi tulla äidiksi? Marraskuu. Luovutin jo. Vimeinen ovulaatiotesti ja epätoivoinen yritys. Tikkuun tuli viiva! Nyt tai ei koskaan. Puolisolle en sanonut ovuloivani, kunhan vain mennään.

19.12.2011. Aamulla kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Raskaustesti. Positiivinen! Toinen heti perään ja se myös näytti plussaa. Otin kuvan ja laitoin viestin kullalle. "Hyvää joulua". Se oli ainut asia mitä toivoi jouluksi. Sai sen sitten etukäteen Soitin neuvolaan seuraavana päivänä ja kerroin raskaudesta. Ensimmäinen neuvolakäynti oli varattu ja sain hyppiä riemusta. Vielä...

Siitä alkoikin alamäki. Jo pitkään jatkuneet työongelmat alkoivat kärjistyä ja raskauden mukana tuomat mielialanvaihdokset hankaloittivat elämää. Vaikka raskaus oli toivottu ja pitkään yritetty, en voinut nauttia olosta. Mieltä painoivat alkuraskauden vuodot, pahoinvointi ja väsymys. Mahdollinen perinnöllinen sairauskin oli koko ajan uhkana. Viikko viikolta olo vain hankaloitui. 1.3 2012 menin lääkärille ja sain musertavan diagnoosin. Masennus. En uskonut olevani niin maassa, mutta mikään ei muuttanut sitä faktaa että itsekkin tiesin sen kyteneen jo monta vuotta. Miten tästä eteenpäin? Mikä auttaa jaksamaan?

Sain mielenterveyshoitajalle ajan. Myös laitoshoitoa ehdotettin tarpeen mukaan. Lääkityksen varmaan aloitan jos tarve vaatii. Miksi niin ihana ja odotettu asia kääntyikin näin. Työstä lähtöisin epäilivät masennuksen olevan. Enkä epäile sitä. Nyt odottelen hoitoon pääsyä. Jokainen päivä on tuskaa. Jokainen hetki yksin on kaamea ajtuksen laukkaa ja ahdistusta. Toivottavasti muuttuisi parempaan päin.

Rv 15+4