Annma

Nimiäiset / "kummit"

61 posts in this topic

Jos olette pitäneet lapsellanne nimiäiset / aiotte pitää niin oletteko silti nimenneet lapselle "epäviralliset kummit"? Jos kaikki menee hyvin ja meilläkin joskus ensi vuonna nimiäisiä vietetään niin haluaisin ehdottomasti lapsella olevan kummit. Tuttavapiirissä ei ole ketään, jonka lasta ei olisi kastettu, joten omaa kokemusta ei ole ollenkaan, onko kuinka yleistä että nimiäisissäkin kummit valitaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on molemmilla lapsilla kummit. Toisella on vain kaksi, koska kummeiksi valitut henkilöt ovat sinkkuja (tai olivat nimiäisten aikaan). Toisella lapsella on sitten neljä, koska kummeiksi ajatellut henkilöt ovat parisuhteessa ja näin ollen oli luontevaa pyytää kumpaakin pariskuntaa kokonaisuudessaan kummin tehtävään.

 

Me kutsumme ko. henkilöitä ihan kummeiksi, vaikka monet kai käyttävät nimityksiä haltiakummi tai kummatäti/-setä. Kummeille teimme myös itse kummitodistukset, joissa kerroimme yleistä liirumlaarumia siitä, että haluamme kummien tukevan kasvatustyössä jne.

 

Minusta on tärkeää, että lapsilla on myös ns. omia aikuisia, joihin he voivat tukeutua. En ajattele kummiasioita pelkästään kristittyjen yksinoikeutena.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän OT mutta kaipaisin kommentteja silti: Miehen exä sai aviomiehensä kanssa lapsen talvella. Pyysivät kummisedäksi vain miestäni (on siis ollut naisen avomies ennen), eivätkä esim naisen veljiä tai isän siskoa, ja miestäni pyydettiin pitämään myös puhe nimijuhlissa. Koin ja koen vieläki itseni ulkopuoliseksi ja loukatuksi tämän takia, koska minua ei puolisona pyydetty myös kummiksi. Vai oletteko sitä mieltä että ylireagoin ja he vain halusivat kummiksi läheisimmän henkilön? Mielestäni olisi ollut kohteliasta edes kysyä asiasta minultakin että "ymmärräthän haluamme vain yhden kummin".

Share this post


Link to post
Share on other sites
Vähän OT mutta kaipaisin kommentteja silti: Miehen exä sai aviomiehensä kanssa lapsen talvella. Pyysivät kummisedäksi vain miestäni (on siis ollut naisen avomies ennen), eivätkä esim naisen veljiä tai isän siskoa, ja miestäni pyydettiin pitämään myös puhe nimijuhlissa. Koin ja koen vieläki itseni ulkopuoliseksi ja loukatuksi tämän takia, koska minua ei puolisona pyydetty myös kummiksi. Vai oletteko sitä mieltä että ylireagoin ja he vain halusivat kummiksi läheisimmän henkilön? Mielestäni olisi ollut kohteliasta edes kysyä asiasta minultakin että "ymmärräthän haluamme vain yhden kummin".

 

 

Mä ymmärrän hyvin että exän kanssa pysytään hyvissä väleissä ja ollaan mahd hyviö ystäviäkin. Mutta kummiksi pyytämistä kyllä itse kummeksuisin ja kovasti.... Erikoiselta kuulostaa siis tilanne mun korvaani, en osaa oikein muuta sanoa :huh:.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mustakin tuo kuulostaa hiukan hassulle, että edes ylipäätään kysytään exää kummiksi. Mutta ymmärrän kuitenkin sen, että jos puoliso on vieraampi henkilö, niin sitten ei ole luontevaa pyytää "koko tiimiä" kummeiksi, vaan se läheisempi henkilö riittää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Exän pyytäminen kummiksi on hieman outoa joo, mutta mun mielestä on myöskin outoa pyytää avioparista vain toista osapuolta kummiksi.

Edited by Scarlet

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites sitten pitkäaikaisen avoparin toinen puolisko, pitääkö pyytää? Jos ei siis olla kihloissa, ei yhteisiä lapsia jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vietettiin nimiäisiä maaliskuussa.

Kummeiksi pyydettiin, ja koko ajan oli ajatuksissa että pyydetään, meidän molempien sisaret.

Minun siskoni on sinkku, joten hän tuli kummiksi ihan "yksikseen", kun taas

miehen siskolla on perhe (mies ja 4 lasta), mutta pyysimme vain miehen siskoa

yksinään kummiksi.

Pariskunta on ollut yhdessä jo pitkän aikaa (niinkuin voi ehkä

lapsimäärästäkin päätellä), mutta emme ole missään vaiheessa tulleet hyvän-päivän-tuttua parempiin väleihin miehen kanssa. Siksi pyysimme vain siskoa, ja tuskimpa

heistä kumpikaan asiaa sen kummemmin ihmetteli.

 

Kummitodistukset tilasimme Pro Seremonioilta, ja tykättiin kovasti! Mielestäni paljon hienommat kuin seurakunnalta saatavat todistukset.

 

Serene, minunkin korvaan vähän kyllä särähtää tuo, että ylipäätään pyydetään exää kummiksi??

 

Ja tuohon Annman viimeisimpään kysymykseen, niin vähän lainailisin tuota Naddan aiempaa kommenttia, että se läheisempi henkilö avoparista riittää. Toki jos on

läheiset välit avopariin ja avopari on ollut yksissä pidemmän aikaa, niin miksei voisi pyytääkin molemmat? Ei kait voi miettiä kuitenkaan että "no jos he kuitenkin eroavat jossain vaiheessa?", elämästähän kun ei koskaan tiedä.

Ehkä miettisin jotenkin niin että no jos avopari jossain vaiheessa eroaa, niin pitävätkö he molemmat silti yhteyttä kummilapseensa ja säilyisivät tämän elämässä?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ehkä miettisin jotenkin niin että no jos avopari jossain vaiheessa eroaa, niin pitävätkö he molemmat silti yhteyttä kummilapseensa ja säilyisivät tämän elämässä?

 

No tässä tapauksessa jos ero tulisi, niin ei varmasti olisi enää tämä toinen puolisko lapsen elämässä, juuri siksi ehkä mietityttääkin. Ei siis olla millään tavoin läheisiä tämän puolison kanssa, siis silleen että hänen kanssaan soiteltaisiin tms. Toki hyvin juttuun tullaan silloin kun nähdään. On siis ainoastaan tämän kummiksi kaavaillun lähisukulaisen puoliso.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaan nyt ensisijaisesti alkuperäiselle kysyjälle, eli en ole itse koskaan kuulunut kirkkoon, mutta minulla on neljä kummia ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että mahdollisille omille lapsilleni pyydetään kummeja ystäväpiiristä, vaikkei kirkkoon kuulutakaan.

 

Eikä mielestäni ole mikään pakko pyytää pariskuntia kummeiksi todellakaan! Itselläni on kaksi kummilasta, joiden kummi mieheni ei ole ja näiden lisäksi meillä on yksi yhteinen kummilapsi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aiomme myös todnäk pyytää lapsillemme kummit vaikka "pelkät" nimiäiset tuleekin. Se, ettemme usko korkeampiin voimiin ja kuulu kirkkoon jne. ei saa estää lapsiamme saamasta elämäänsä läheisiä ja turvallisia aikuisia. :) (en tosin näe kummien nimeämistä mitenkään välttämättömänä)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos meille lapsia tulee, niin en edes tiedä kastetaanko vai pidetäänkö nimiäiset. Mä olisin jälkimmäisen kannalla, ja haluaisin ehdottomasti kummit lapselle miten päin tahansa päädytäänkin päättämään. Sitä mä en ole ymmärtänyt koskaan, että pariskunnasta molemmat pyydetään saman lapsen kummiksi. Mun mielestä se on ihan outo tapa. Pikemminkin ehkä niin, että toinen toisen lapsen, ja toinen mahdollisesti myöhemmin toisen lapsen kummiksi. Edellyttäen, että he kummatkin erikseenkin pitäisivät yhteyttä (vähintään) samalla tavalla kuin pariskuntana. Tiedän olevani vähemmistön edustaja tän mielipiteeni kanssa, mutta en vain käsitä, miksi kaverin mies pitäisi pyytää kummiksi, vaikka häntä ei juurikaan edes tunne vaikka naimisissa olisivatkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei ole kastettu, eikä mulle aikanaan nimetty kummeja. Koulussa ekaluokalla tuli ongelma, kun (vanha) opettajani oli sitä mieltä, että kaikilla lapsilla on kummit. Sitten äiti pyysi tätiä miehensä kanssa mun kummiksi. Tätini on hoitanut kummiroolinsa todella hyvin, ja olen iloinen, että mullakin on nyt kummi, vaikkeivät vanhempani sellaista alunperin ajatelleet. Oman kokemuksen perusteella suosittelen ehdottomasti pyytämään lapselle kummit, vaikkei lasta kastettaisikaan. Tosin nykyään ei taida olla enää noin sivistymättömiä opettajia, ja kummittomia lapsiakin on enemmän kuin mun lapsuudessa.

 

Mitä tulee kysymykseen 1 vai 2 kummia, niin musta ei tarvi olla mitenkään automaatio, että pariskunta on aina yhdessä kummina. Kaveria harmittaa, kun on ex-avomiehensä sukulaislapsen kummi, mutta eron jälkeen lapsen perhe ei ole halunnut pitää yhteyttä. Kivuttomampaa olisi siis ollut, jos vain miestä olisi aikanaan pyydetty kummiksi. Vaikka onhan se niinkin, että monissa suvuissa (myös omassani) on tapana pyytää kummiksi myös puolisot.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piita Ohhoh, onpa sulla ollut tosiaan vanhanajan ihminen opettajana kun tuollaisesta ongelman kehitti!! :o Mulla ei myöskään kummeja ole koskaan ollut, eikä siitä mitään ongelmaa ole koskaan ollut. Enkä ole mielestäni menettänyt mitään "kummittomuudessani", ehkä siksi että mun kaveripiirissä kummit eivät ole olleet kovinkaan näkyvissä rooleissa. En ole siis erottunut mitenkään joukosta! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos hyvin käy ja kesällä meillä on lapsi, ei hänelle tule olemaan kummeja. Mulle kummi ei ole ollut mitenkään erikoinen koskaan ja nyt kun emme kuulu kirkkoon en koe sitä välttämättömäksi. Ollaan (jo :D) myös juteltu ettei meillä järjestetä mitään nimiäisiäkään tms..Läheisille kerrotaan nimet, kun tulevat kahville. Ja sinne kahvillekaan ei kovin monia kutsuta, mä en ole koskaan pitänyt isoista "juhlista" tai puolitutuista mun luona..Ja tosiaan, sukulaiset voi olla joskus puolituttuja. Näin meille tulee olemaan sitten joskus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä ajattelimme pyytää kummeja tulevalle lapsellemme, vaikka nimiäiset aiommekin pitää. Kiva oli tuo idea kummitodistuksesta joko itse tehden tai valmiina tilattuna, se täytyykin toteuttaa, jos vaan miehelle sopii. Ajattelimme pyytää ehkä ainakin yhdeltä isovanhemmalta puhetta, ehkä sitten myös sylikummilta. Tai vaihtoehtoisesti musiikki-/tms. esitystä. Itselläni on aina ollut aika läheinen suhde omiin sylikummeihini. Heitä on aina jostain syystä perheessämme kutsuttu "Kummisedäksi ja Kummitädiksi" vaikka minulla on sisko, jonka kummeja he eivät siis ole. Mutta edelleen kännykässäni on siis numerot Kummisedälle ja Kummitädille. :)

 

Ja tuosta vain toisen pyytämisestä. Itse pitäisin ehkä aika erikoisena, jos ollaan naimisissa tms. vain toisen pyytämistä. Mutta mihin sen rajan sitten vetää, yhdessä asumiseen, kihloihin?! Ja jos ei ole toisen osapuolen kanssa yhtään läheinen, niin onhan siinä puolensa. Onneksi tätä kummiasiaa on vielä aikaa pohtia... ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä meille tulee kummit. Toinen on miehen veli ja toinen mun ystävä. Ystävä on kihloissa (ollut jo pitkään), mutta ei silti pyydetty avomiestään kummiksi. Toimeen toki tullaan, mutta kyllä kaikki yhteydenpito tapahtuu tän mun ystävän välityksellä, joten välit on kuitenkin aika etäiset. Ja jos he eroaisivat, niin eipä tämä mies meihin (eikä me häneen) mitään yhteyttä pitäisi, joten sen puolesta olisi outoa pyytää kummiksi.

 

Mun mielestä voi ihan hyvin pyytää pariskunnan molempia osapuolia kummeiksi, jos kummatkin ovat itselle jollain tavalla läheisiä. Mutta jos ei (kuten esim. meidän tapauksessa), niin sit se olisi musta jo vähän outoakin, että pakolla pyydetään se toinenkin osapuoli, vaikka olisivat naimisissakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meistä tulee puolisoni kanssa siskoni tytön kummeja. vielä ei ole ihan varma kastetaanko tyttö vai tuleeko nimiäiset. jos kastetaan, niin siskoni aikoi kirkon jälkeen itse juhlassa kertoa vieraille, että kummeina olemme myös me, kirkkoon kuulumattomat. ihan yhtä kummeja olemme kuin kirkkoon kuuluvatkin, kirkko ei meille kummiutta määritä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me päädytään todennäköisesti nimiäisiin ja nyt olen ruvennut miettimään kummi-asiaa. Aiemmin olin täysin varma, että haluan lapselle kummin/kummit vaikka ristiäisiä ei järjestettäisikään. Mies mietti tänään ääneen, että mikä "virka" kummeilla loppujen lopuksi on. Meillä molemmilla kummit ovat jääneet etäisiksi, erityisesti nyt aikuisiällä pidetään yhteyttä lähinnä joulukorttien avulla. Mutta toisaalta itse olen kummina muutamallekin lapselle ja olen toisaalta lapsien vanhempienkin puheissa tietynlaisessa erityisasemassa "kummi tuli käymään", "lähdetään kummin kanssa korkeasaareen" jne. Haluaisin, että lapsella olisi elämässään "erityiset aikuiset", mutta toisaalta sellaiset voivat muodostua meidän sisaruksista tai ystävistä muutenkin. Äh, hankalaa. Pitää varmaan tätäkin asiaa sulatella hetkinen ennen kuin päädytään mihinkään ratkaisuun.

 

Mutta mielelläni lukisin lisää mielipiteitä siitä, että kummeja ei ole ollenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en ole koskaan kuulunut kirkkoon eikä mulla ole ollut kummeja. En ole osannut oikeastaan kaivatakaan sellaisia, kun äidin puolen suvussa ei juuri kuuluta kirkkoon eikä siis sen puolen (samanikäisillä) serkuillakaan ole kummeja. Suvut on kuitenkin olleet aina kohtalaisen läheiset (myös isän puolen suku, jotka ovat ortodokseja ja joilla sisarusten kummiperinnettä kyllä on, mutta kummit eivät ole sen läheisempiä kun muutkaan sedät ja tädit) enkä siis siksikään varmaan ole osannut kaivata erikseen kummeja.

 

Miehellä taas on kaksi kummia, joista toiseen pidetään yhteyttä enemmän kun asuu meidän lähellä. Toista kummia olen nähnyt kerran: meidän häissä. Tosin toivoisin, että heitä nähtäisiin enemmänkin, mutta asuvat vaan niin kaukana (me Helsingissä, he Ilomantsissa).

 

Mutta tosiaan en koe, että lapsellemme pitäisi kummeja väkisin nimetä, mutta jotenkin olen ihastunut ajatukseen, että saisin siskoni tulevan lapsen kummiksi.. Katsotaan mihin miehen kanssa päädytään. Kyllä siskoni tulee olemaan läheinen lapselle joka tapauksessa, oli kummi tai ei.

Edited by a_paradise_79

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen kanssa elänyt kummittoman elämän a_paradise_79:n tapaan. Kerran olen kummeja kaivannut ja se oli ala-asteen uskonnon tunnilla, kun meillä oli koulun pappi pitämässä tuntia ja jokaisen piti vuorotellen nousta seisomaan ja kertomaan kummeistansa. Minä sitten nousin vuorollani ja sanoin, ettei minulla ole kummeja niin pappi tähän totesi, että jokaisella lapsella pitää olla kummit. Ja sitten koko luokka nauroi mulle. :rolleyes: Muuten olen tähän asti pärjännyt oikein hyvin, enkä kummeja ole osannut sen enempää kaivata. Elämässäni on kuitenkin aina ollut niin paljon tärkeitä aikuisia.

 

Omalle lapselleni tulee nimiäiset ja emme vielä ole päättänyt tuleeko kummia vai ei. Todennäköisesti tulee yksi kummi ja se olisi eräs ystäväni, mutta aika sitten näyttää mihin päädytään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Olipa inhottavaa todeta, että "kaikilla pitää olla kummit".

Itse olemme alustavasti ajatelleet nimiäisiä ja kummeja. Se kuinka monta kummia tulevalle lapselle tulee, on vielä auki, mutta luultavasti kaksi. Ja todistukset ajattelimme joko tehdä itse tai tilata Pro-Seremonioiden kautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen kerran ollut nimiäisissä ja siellä ainakin nimettiin (epäviralliset) kummit. Myös kastemekkoa pidettiin osan aikaa päällä, koska se kulki suvussa ja haluttiin ottaa kuvia. Kukin tyylillään..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän lapselle/lapsille ei tule kummeja sillä itse yhdistän ne niin vahvasti kristinuskoon ja kirkkoon. Enkä usko että sen kummempia nimijuhliakaan pidetään, korkeintaan juhlitaan vauvan syntymää kakkukahvien merkeissä. :) Enkä usko että tämän takia lapsemme elämästä tulee tärkeitä aikuisia puuttumaan. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

itselläni on kaksi kummityttöä vaikka en kirkkoon kuulukaan. molempien vanhemmat ovat sitä mieltä, että kummius ei ole kiinni kirkosta. meidän lapselle/lapsille tulee myös kummit vaikka kirkkoon ei liitetäkään. nimijuhlat pidämme kuitenkin ja kummit ovat tärkeät aikuiset lapsen elämässä. (kuinka moni kummi ihan oikeesti nykyään pitää huolta lapsen kristillisestä kasvatuksesta..?! sehän se kummin tehtävä "oikeesti" on.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now