[gladsaramaria]

Tepa kirjoitti 31 elokuu 2010 - 19:20

saanko poistettua viestejäni mitenkään, vai pitääkö olla jäsen tai voiko joku teistä jäsenistä poistaa nuo?

tietääkseni ainoastaan jäsenet ja moderaattorit voivat poistella viestejä.
mutta, toivotaan sinulle, kuten myös kaikille muillekin parasta, että tärppäisi.
eihän närpitä täällä muita, kukaan tuskinpa toivoo toiselle pahaa, tai muuten vaan tahtoo irvailla. eipäs eipäs kinastella siis, asiallista keskustelua ja juttua tästä lähdin.

[gladsaramaria]

Tepa kirjoitti 31 elokuu 2010 - 22:12

Niinpä ei pidä heti olla moittimassa, mutta jos ihan totta puhutaan, en heti huomannut että kirjoitin "lapsettomuus" puolelle.. mutta mielestäni ainakin osittain tänne kuulun.. ja siihenhän ei muut voi mitään sanoa.

aivan. toisaalta monesti lueskellaan viestejä nopeaan tahtiin, osa jutuista saattaa mennä ohi huomaamattaan. kyllähän täällä meille kaikille tilaa riittää. mun tilanne kun on vähän vastaavanlainen, jo 3 vuotta ilman mitään ehkäisyä eikä sinänsä yritystä ole ollut.. mutta eipä tämä ihan normaalia ole, että näin kauan kestä tämän raskaaksi tuleminen.

[Mamalicious]

JOs 3 vuotta on menty TJOT ja seksielämä on edes jotenkin päin normaali, olisi tulosta jo pitänyt syntyä. Se on pitkä aika se.

Musta on kohtuutonta hyökätä tuollain toisen kimppuun. Kuka on oikeasti asemassa sanomaan, kuka on oikeutettu kirjoittamaan lapsettomuuspuolelle? Kuka hitto sen määrittää, kenellä on oikeus kokea surua lapsettomuudesta tai siihen liittyvistä ongelmista? Laitetaanko nyt suoraan joku aika raja koko puolelle...että tervetuloa kirjoittamaan tänne kun olet tikuttanut ovista vähintään vuoden ja hassannut klinikoille rahaa X määrän euroja.

Määritellään samalla vaikka sekin, kuinka monen raskauden jälkeen ei tälle puolelle saa enää tulla. AINA on joku, jolla tilanne on huonompi.

Lapsettomuus alkaa ennen niitä hoitoja. Sä voit olla lapseton ennen kun olet käynyt läpi raskaita hoitoja vuosikausia.

Mä ymmärrän, että joskus toisen kommentit väärässä paikassa tuntuu pahalta, etenkin kun tämä aihe nyt on mikä on. Mutta musta on pirun kohtuutonta alkaa sanelemaan, mikä on "ajatuspieru" toiselta. 3 vuotta tjottailua on paljon sekin. Jos sitä ei hernettä nenään vetäessään ollut ehtinyt aiemmista viesteistä lukemaan, voisi sen sitten lukiessaan ottaa oikeasti jotenkin huomioon ja vaikkapa pyytää anteeksi. Oikeasti.

Terkuin,

Ihan väärällä puolella murheistaan valittava...kotoa kun löytyy jo liian monta lasta

edit. Lisään vielä senkin, että mä vihaan sitä tunnetta, mikä mulla omasta tilanteesta on. Monessa kohtaa mulle välittyy viesti, että mulla ei ole oikeutta, saatikka sitten tarvetta surra meidän ongelmia vauvan saamisessa. Meillä kun on tosiaan jo monta lasta tästä ongelmasta huolimatta. Mua loukkaa ja surettaa ihan pirusti se, että tiedän monen tyypin olevan lähes raivoissaan siitä, että kehtaan Olla surullinen ja kaivata lasta vielä tässäkin vaiheessa. Siksi mulla nousee karvat pystyyn kun joku vähättelee toisen surua tällä alueella.

Mamalicious on muokannut viestiä: 01 syyskuu 2010 - 20:15

[takussa]

No mä luin tuolta, että kolme vuotta on välillä ehkä vähän yritetty ja välillä ei. Tuli väkisinkin mielikuva, että joskus on jätetty ehkäisemättä ja se katsotaan nyt sitten yrittämiseksi. Naiset vetävät aika paljon mutkia suoriksi, kun aletaan laskemaan yritysaikaa. Tälläkin palstalla on esimerkkejä, joissa allekirjoitukseen tai tickeriin on yhtäkkiä pompsahtanut lisää yritysaikaa.

Anteeksi nyt sitten, Mamalicious, että loukkasin sun lapsettomuuden kokemustasi. Ja anteeksi Tepa, että ensiyrityksen jälkeen tuntuu jo noin pahalta. Mä voin poistua täältä närää aiheuttamasta.

[Elena]

Minustakin joskus ollaan kohtuuttoman "ankaria" tänne kirjoittaville, etenkin kun tämä on ketju jonka aloitusviestissäkin sanotaan että tänne saa tulla vaikkei olisi kyse varsinaisesta lapsettomuudesta (vielä..?).

Omalla kohdalla takana 8 kk tjottailun ja yrityksen välimuotoa. Mä oon siis suunnilleen oviksen tiennyt ja aika aktiivisesti ollaan peittojakin heiluteltu, mutta ovista en ole tikutellut. Tuloksena yksi kesken mennyt raskaus reilun puolen vuoden yrityksen jälkeen. Mua vähän alkoi masentaa tänään kun mietin, että lieköhän meillä on sitä vauvaa vielä kahdenkaan vuoden päästä yrityksen aloituksesta. Ymmärrän että täällä on paljon ihmisiä joille tämä 2 vuotta on vain osa siitä tuskallisesta odotuksen odotuksesta, ja monen mielestä lyhyt aika. Mutta lähipiirissäni olemme kummajaisia suunnilleen jo nyt (kun "kaikki" ovat saaneet lapsia niin nopeasti), omasta mielestä puhumattakaan. Tai siis en pidä meitä kummajaisina vaikka en olekaan vielä tukevasti raskaana, mutta tavallaan se lapsen kaipuu kasvaa vain kuukausi kuukaudelta.. Ja tähän vaikuttanee se, että lapsesta olen haaveillut jo teinitytöstä lähtien ja vauvakuumeillut ensimmäisiä kertoja jo joskus alle parikymppisenä, sinkkuna silloin. Eli se odotus tuntuu vieläkin pidemmältä, kun se minkä kuvitteli nyt parisuhteessa/naimisissa olevan melko todennäköistä ja jopa suht helppoa, ei tapahdukaan niin helposti kuin kuvitteli, vaan matkan varrelle on jo mahtunut kipeä keskenmeno, jota ei omalle kohdalle vain oikeasti osannut odottaa.

Toisaalta, uskon kaikella olevan tarkoituksensa ja alkuvaikeuksien jälkeen sitä raskauttakin osaa ihan varmasti arvostaa eri tavalla. Varmaan joskus sanotaan vaikka kymmenen vuoden päästä tämä aika ennen lasta tuntuu ihan lyhyeltä ja nopeasti menneeltä, vaikka nyt joka kuukausi tuskailisi missä se positiivinen testitulos viipyy. Sitä ei oikein uskalla edes ajatella, vaikka se pelottaakin, että mitä jos kymmenenkään vuoden päästä meillä ei edelleenkään ole sitä lasta?! Liian tuskallista edes miettiä sitä vaihtoehtoa vielä.

Anteeksi, jos olen väärässä paikassa kirjoituksineni. 4 kk:n päästä saan kai ihan oikeasti kirjoitella tänne. :girl_sigh:Vaikka tälle puolelle ei kenenkään toivoisi "pääsevän".

[Ninja]

Tuli tästä keskustelusta mieleeni...

Olen kokenut ihan lähiaikoina samoja tunteita mistä mama kirjoitti. Mulla riittää todella pitkälle ymmärrystä täysin lapsettomia kohtaan, sillä elin siinä paskassa 3,5 vuotta ja olin ennen todellista yrittämistä haaveillut lapsesta niin kauan kuin muistan. Nyt toistakin on saatu tehdä jo lähes kolme vuotta ja vaikka tämä on erilaista kuin ennen lasta, tuntuu hiton pahalta jos joku vähättelee tilannettamme. Meitä ei ole tälläkään palstalla montaa joille SEKÄ ensimmäinen että toinen on ollut työn ja tuskan takana, eikä kukaan kuin sellainen joka on itse ollut samassa tilanteessa voi sanoa miltä se tuntuu. Kaikille muille tuntuu käyvän ihmeitä että ensimmäisen kanssa kesti, mutta toinen tulikin, ohops yllärinä ja luomuna. Siitä junasta jäätiin ja olo on toisinaan todella yksinäinen sillä emme kuuluu oikein mihinkään porukkaan.

Lapsettomuus jättää toisille suuremmat arvet kuin toisille, mutta niin kuin aiemmin mainittiin, en lähtisi vähättelemään kenenkään surua. Myönnän silti itsekin ärsyyntyneeni tietyistä jutuista tälläkin foorumilla, kirjoituksia on niin laidasta laitaan että aina silloin tällöin sattuu lukemaan jotain kirjoitusta mikä joko loukkaa, ärsyttää tai mistä tulee todella surulliseksi.

Voimia ihan jokaiselle, lapsettomuutta en toivoisi kellekään, missään muodossa...

[evie]

Elena, mäkin yritän ajatella juuri noin, että kaikella on tarkoituksensa - sanon siksi "yritän" ajatella, koska välillä se on vaikeaa kun ei ymmärrä mikä tarkoitus tässä odotuksen odotuksessa voi olla... kaikessa täytyy vaan uskoa ja luottaa tulevaan, tässä tapauksessa siihen, että 10 vuoden päästä ON niitä lapsia, koska siinä taas ei ole mitään järkeä, että etukäteen masentuu sellaisesta, minkä todennäköisyyttäkään edes ei voi tietää.

Meillä on ollut reilun puolitoista vuotta yritystä / tjottailua. Eli meillä käytännössä meni niin et jätettiin ehkäisy pois, ja aloin aika lailla heti tikuttamaan. Ongelma tulikin heti siinä, että mun kierrot oli päälle 40 päivää, enkä oikein koskaan saanut sitä ovista "kiinni", joten aika umpimähkään piti räiskiä... Sen vuoksi aktiivisesta yrityksestä tuskin voi puhua, koska seksiä tuli harrastettua silloin kun teki mieli eikä sillä periaatteella, et "nyt on ovis". (Ja niinkuin Tepa totesi, pitkissä kierroissa sitä ovista ei välttämättä edes ole, joten saattoi olla, että niin kävi meillekin.) Ajateltiin, että meidän pitää olla vaan kärsivällisiä ton kierron normalisoitumisen kanssa, ja onhan se pikkuhiljaa lyhentynytkin. Keskimäärin 15-20 päivän kohdalla tikuttelin aina n. viitenä-seitsemänä päivänä, ja yleensä ovista ei osunut kohdalle. Jonkun kerran en esim. kyläilyreissusta johtuen päässyt tikuttamaan ja jälkeenpäin mietin, mahtoiko se olla juuri se päivä, kun se ovis olisi ollut... tai sitten ei päästy pupuilemaan. Mun olisi varmaan pitänyt tikuttaa puolet kierrosta ollakseni ihan varma, että onko sitä ovista ollut, joten tein sellaisen periaatepäätöksen, että jos ei ovista löydy, niin sitten siirryn odottelemaan menkkoja ja uutta kiertoa. Tähän aikaväliin mahtuu ehkä pari kolme kiertoa, joita en tikuttanut. Nyt vihdoin kierrot on lyhentyneet ensin n. 39 päivään, siitä 35:een ja viimeksi oli 29 jolloin ihana siunattu oviskin osui tikkuun. Toivotaan ja jännätään, että pian tärppäisi...

Mutta kyllä mä lasken, että meidän yritys on alkanut tuolloin 2/09, vaikka sen sisältö onkin vähän vaihdellut.