Annanas

Jäsen
  • Content count

    43
  • Joined

  • Last visited

About Annanas

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Joo noin minäkin ajattelen. Tuli vaan meidän lasten synttäreistä mieleen.
  2. Entä sellainen tilanne, että kummilapsen ja sisaruksen synttärit olisivat niin lähekkäin, että juhlat pidettäisiin samaan aikaan? Tyyliin 5v ja 3v juhlat yhtäaikaa. Viedäänkö silloinkin vain omalle kummilapselle lahja vai molemmille?
  3. Meillä on kolme lasta joilla kaikilla on kolme kummia. Yksi esikoisen kummeista on mun paras ystävä joten hän näkee kummilastaan lähes viikoittain. Häneltä esikoinen saa myös tuliaisia ja kortteja matkoilta. Muita kummeja lapset näkevät harvemmin, toisia oikeastaan vain synttäreillä ja/tai joulun aikaan. Toisaalta harmittaa, kun kummiasiasta kuitenkin keskusteltiin kummien kanssa, mua ei olisi yhtään haitannut kieltäytyminen. Mutta toisaalta en haluakaan, että lapseni ovat kenellekään mikään taakka joten näillä mennään. Onneksi lapsilla on isovanhemmat, joiden kanssa saavat viettää aikaa melkein päivittäin.
  4. Vastasin "kyllä" vaikka kahden ensimmäisen lapsen aikaan ei pitänyt (ei edes tiedetty moisesta). Nyt kuopuksen kanssa oli heinäkuun isäkuukaudella ja minä oli vuosilomalla työstäni. Kaikkien lasten kanssa on kyllä pitänyt isyysvapaata sen 3 viikkoa mutta tuo isäkuukausi oli aika tervetullut lisä. Miehellä on edelleen koko kesäloma käyttämättä. Pitää ne viikot joskus syksyllä ja talvella.
  5. Esikoisen synnytyksen jäljiltä mulla oli tikkejä (eppari) joten meni jotain ainakin kolmisen viikkoa ennenkuin päästiin taas tosi toimiin. Keskimmäisen synnytys oli helppo, ei tikkejä eikä repeämiä, muutamia pikkuhaavoja vain. Olisko silloin kuitenkin mennyt parisen viikkoa. Kuopuksen synnytyskin oli helppo, ei mitään jälkiä. Mä olisin voinut hommailla vaikka heti mutta mies halusi odottaa n. viikon verran. Nyt kun kuopuskin on vuoden eli kaikki lapset nukkuvat jo yönsä heräämättä niin mikäs tässä on ollessa Välillä hommaillaan aamulla lasten ohjelmien aikaan, välillä pidemmän kaavan mukaan kun kersat nukkuu, ja välillä pikapanoja esim. vessassa
  6. Esikoinen syntyi sunnuntaina, oltiin Haikaranpesässä. Mies piti varpajaiset seuraavana perjantaina vanhempiensa kotona. Vieraita oli yli 20 ja juhlat olivat kosteat . Keskimmäinen syntyi lauantaina ja varpajaiset pidettiin seuraavana lauantaina. Keskimmäistä juhlittiin sitten meidän talossa, hieman vähemmällä porukalla. Kävivät pelaamassa futista ja saunoivat jne. Laittoivat myös yhdessä ruokaa, ihan viimeisen päälle, oli pihvit ja graavit siiat yms. Kuopus syntyi keskiviikkona ja varpajaiset olivat perjantaina (mä pääsin sairaalasta torstaina) Kuopusta juhlivat myös täällä meillä, ruuan, juoman ja saunan merkeissä. Olisko vieraita silloin ollut jotain 10-15. Keskimmäisen ja kuopuksen varpajaisten aikaan mä olin mun vanhemmilla yökylässä. Hyvin oli mies hoitanut juhlansa, oli jopa siivonnut sotkutkin heti aamusta kun tulin kotiin. Minusta varpajaiset ovat ihan hauska perinne. Jossain synnytyksessä kätilö sanoikin miehelle, että tulepas nyt laskemaan nämä varpaat että voit sitten pitää ne varpajaiset. Mun mielestä lapsen syntymä on sen verran iso juttu, että sitä tosiaan kannataakin juhlia.
  7. 3 alatiesynnytystä ja halusin synnyttää alakautta. Itseasiassa pelkäsin hirveästi että joutuisin sektioon mutta onneksi niin ei käynyt.
  8. Ekalla ja tokalla korkeat sykkeet -tyttöjä, kolmannella huomattavasti matalampi (jotain 120) -poika tuli.
  9. Ekassa ja tokassa synnytyksessä istukka ei ole irronnut ilman mahan runnomista. Tokalla kerralla meni vertakin aika paljon, ei tosin kolmea litraa, hemohessiä sain sitten. Kolmannessa synnytyksessä sain jonkun tipan ja silloin ei ollut ongelmia.
  10. Viimeisimmän eli kolmannen kanssa auttoi SuurSiivous ja Sauna kunnon löylyillä. Seksiinkin olin jo valmistautunut mutta ei ehditty kun mies oli iltavuorossa ja vedet meni ennen kuin se tuli himaan .
  11. Mun mielestä kaikki kolme synnytystä kesti jotain 9 tuntia jokainen.
  12. Samat. Olin jotenkin kuvitellut synnyttämistä ihan hirvittävän kivuliaaksi tapahtumaksi mutta sitä se ei ollutkaan. Eka synnytys meni lähes kivuitta epiduraalin ansiosta, tosin ponnistusvaihe venyi reilu tunnin mittaiseksi. Tokassa ja kolmannessa synnytyksessä en tarvinnut puudutteita ja ponnistuksetkin kestivät vain muutamia minuutteja. Mun mielestä synnyttäminen oli jopa hauskaa . Voisin synnyttää vaikka kuinka monta kertaa vielä mutta raskaana en haluaisi enää olla.
  13. Mun lapset ovat nyt 4v, 2v ja 3kk. Olen ollut kotona ekan lapsen äitiyslomasta alkaen lukuunottamatta pientä muutaman viikon töissäkäyntiä tossa helmikuussa. Mulla on vakityö mutta ei mulla sinne ole mikään kiire. Nyt olen elätellyt toivetta olla kotona vielä siihen asti kun tämä nuorin on täyttää kolme. Tosin ajattelin voivani tehdä jotain keikkahommia sitten hoitovapaan aikana. Minusta on ihanaa olla kotona. Vanhin tyttö käy 2 kertaa viikossa kerhossa (2 h kerrallaan). Tykkään kiireettömistä aamuista. Mies on vuorotyössä joten hänellä on paljon arkivapaita jolloin voimme vaan lähteä yhdessä vaikka mökille.
  14. Meillä tytöt ovat oppineet päiväkuivaksi n. 1,5 vuoden iässä. Nyt nuorempi tytöistä täytti just kaksi ja tuntuu että se on ollut päiväkuiva jo ties kuinka kauan. Yöllä käyttää vielä vaippaa (vaikka ei haluaisi ) ja usein vaippa onkin kuiva aamulla. Ei tosin läheskään aina.
  15. Poika syntyi keskiviikkona puolilta päivin ja kotiin lähdettiin torstaina myös puolilta päivin. Olisin voinut lähteä vaikka heti synnytyksen jälkeen kun ei saatu perhehuonetta ja jouduin olemaan sairaalassa ilman miestä. Lääkäri tarkisti pojan torstaina ja koska olimme "varhaisia kotiutujia" jouduimme tulemaan uudestaan näyttämään poikaa lääkärille maanantaina vaikka pojan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Poika on meidän kolmas lapsi.