jennajanikaa

Jäsen
  • Content count

    76
  • Joined

  • Last visited

About jennajanikaa

  • Rank
    Tavis
  • Birthday 03/23/94

Recent Profile Visitors

955 profile views
  1. Olen 23 vuotias kun esikoisemme syntyy <3
  2. Me muutettiin juuri omakotitaloon. Asumistilaa on kahdessa kerroksessa ja oma piha. Ensimmäistä lasta odotellaan. Lisäksi kolme koiraa ja kaksi kania
  3. Itse jään 30 päivää ennen laskettua aikaa äitiyslomalle.
  4. Meidän molempien vanhemmat otti vauva uutisen hyvin. Äitinihän tiesi jo yrityksestämme, sillä pystyn jakamaan hänen kanssaan kaiken.
  5. Kyllä halusimme tietää sukupuolen. Itseälläni oli vahva tyttöolo alkuraskaudesta saakka, mutta ultrassa vauva paljastuikin pojaksi <3
  6. Meillä ei seksiä ole juuri ollenkaan. Se sattuu minua niin paljon, ettei kumpikaan nauti siitä. Edes liukkarista ei ole apua.
  7. Pahoinvointia kesti raskausviikolle 11 asti, jonka jälkeen se vaihtui närästykseen. Raskausviikolla 23 pahoinvointi palasi ja vaivaa lähinnä ruokailujen jälkeen.
  8. Meiltä ei ole kukaan onneksi kysynyt tätä, sillä kaikki tietävät lapsen olleen suunniteltu.
  9. Itse aion ehdottomasti kokeilla tätä ennen synnytystä. Ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.
  10. rv 24+1 ja raskausarpia löytyy joka puolelta kehoa. Ei varmaan olekaan kohtaa missä ei olisi. Yritin ehkäistä niitä säännöllisellä rasvailulla, mutta tulivat silti. Kiloja on tullut nyt 10.
  11. Onhan niitä sairauksia tullut mietittyä, etenkin nyt kun itsellä on sairauksia ja monia allergioita sekä miehellä vielä ykköstyypin diabetes. Mutta faktahan on etteivät ne välttämättä periydy. Ei auta kun toivoa parasta ja lapsi ei saisi meidän sairauksia.
  12. Lopetin e -pillerit 2012 tammikuussa ja ensimmäiset menkat tulivat 2012 kesäkuussa. Sen jälkeen ne tulivat todella epäsäännöllisesti ja todettiinkin pcos.
  13. Kävin ar ultrassa yksityisellä verenvuodon takia rv 5+6 mutta tuolloin ultrassa ei vielä näkynyt muuta kuin ruskuaispussi. Pelko tuulimunasta oli suuri. Kontrolliultra oli rv 7+2 ja silloin ultrasta löytyi yksi sykkivä sydän ja elävä sikiö sekä kaksi ruskuaispussia. Seuraavan kerran ultrattiin rv 8+5
  14. Meillä tämä tän hetkinen raskaus alkoi kaksosraskautena. Minulla oli verenvuotoa rv 6 ja kävin silloin ultrassa. Ultrassa näkyi kaksi keltarauhasta ja yksi ruskuaispussi. Seuraava ultra oli rv 8, jossa selvisi, että olin odottanut kaksosia. Kohdusta löytyi yksi elävä sikiö, mutta ruskuaispusseja oli kaksi. Rv 9 ultrassa toinen ruskuaispussi oli jo kadonnut.
  15. Lopetin pillerit 2012 tammikuussa, ja raskauduin niin, että raskaus on kestänyt näin pitkälle (rv 20+4) nyt tämän vuoden helmikuussa.