Malakiitti

Aikalailla samoissa mennään aktiivisuuden suhteen, kuin ennen raskauttakin. Vuotoherkkyys ja alavatsakivut ovat vähän hidastaneet tahtia tässä viikkojen myötä, mutta muuten halut ovat molemmilla pysyneet aika samoissa ja niiden mukaan on sitten touhuttu.

Joskus viikoilla 5+ alkoi pahoinvointi ja se paheni tasaisesti kunnes kulminoitui koko viikonlopun oksentamiseen viikoilla 6+. Sen jälkeen on pikkuhiljaa helpottanut, eikä enää ole tarvinnut oksentaa (ainakaan toistaiseksi). Nyt menossa rv 7+2.

Kolmannen jälkeen taisin vihdoin uskoa itsekin että kyllä, positiivisia ne testit olisivat vaikka niitä tekisi kuinka monta .

Aiomme ottaa pakkauksen. Lapsi on ensimmäinen, joten bodyt sun muut tulevat varmasti tarpeeseen. Onneksi tänä vuonna pakkauskin on kovin kivan näköinen .

Voi kun kuulostaa tutulta! Odotan myös esikoistani ja kuten teilläkin, myös meillä lapsi on hartaasti toivottu. Mutta siitä huolimatta välillä hirvittää ihan tosissaan. Onko se elämä nyt sitten ohi? Myös minua on mietityttänyt se, että entä jos en vain kertakaikkiaan jaksa. Voiko niin oikeasti käydä? Olen tähän saakka elänyt hyvinkin riippumatonta opiskelijan ja nuoren aikuisen elämää. Lapsen tulo muuttaa sitä totuttua arkea todella paljon. Kolmen lapsen isänä puolisoni on kyllä rauhoitellut, että ne epäilykset jäävät kuulemma synnärille sitten viimeistään. Ja että kyllä sitä sitten vaan jaksaa. Pahimpina epäilyksen hetkinä koitan luottaa puolisoni sanoihin.

Yk 11 toi meille paljon toivotun plussan. Ovista olin talven aikana tikutellut, mutta lopetin sen, kun ei siitä tuntunut olevan mitään hyötyä. Aika oli varattuna lapsettomuustutkimuksiin jo, mutta sitten se iloinen plussa yllätti paria viikkoa ennen tutkimuksia

3h+k, 74 m2 kerrostaloasunto. Meitä on täällä kaksi aikuista ja puolison teini-ikäinen tytär, sekä joka toinen viikko kaksi hänen nuorempaa lastaan. Koti käy väistämättä ahtaaksi vauvan tulon myötä ja suunnitelmissa olisikin muutto isompaan syksyn/alkutalven aikana.

Yksi reumaatikko lisää ilmoittautuu mukaan. Minulla on sjögrenin oireyhtymän ja SLE:n sekamuotoinen reumasairaus ja odotan tällä hetkellä ensimmäistä (rv 6+6). Myös täällä nivelet on olleet huomattavasti kipeämmät viimeisen viikon - parin ajan. Vuosikausia vaivannut alaselkä riemastui raskaudesta ihan tosissaan ja kipuilulla valvottaa öisin. Toivon, että tämä liittyy nyt vaan tähän alkuraskauden myllerrykseen ja rauhottuisi raskauden edetessä. Oliivia, onko sulla kivut lähteneet jo helpottamaan, vai onko tullut jotain lisää?

Tässä vaiheessa, kun raskaus on vielä ihan alussa on tietysti vaikea ennustaa mitään. Kunnon salliessa olen mielelläni töissä niin pitkään kuin vain suinkin pystyn. Olen kuitenkin varautunut jäämään varhennetulle äitiyslomalle sen olikos se nyt 50 vrk ennen laskettua aikaa. Sitä ennen pidän varmaan talviloman, jos se vain on mahdollista. Työni on hyvin fyysistä, sisältäen mm. raskaiden laatikoiden nostelua, paljon seisomista ja liikkumista jne, joka varmasti vaikuttaa siihen, että kovin kipuisena en pysty olemaan töissä.

Odotan esikoista rv 4+3 ja kyllä alavatsa on välillä hurjan kipeä. Kipua ei kuitenkaan ole kokoaikaa. Kuitenkin silloin kun sattuu, niin sattuu todella kovasti. Kipu on sellaista minulle tyypillistä menkkamaista kipua, joka paikantuu alavatsan alueelle. Pientä juilimista on ollut munasarjojen kohdalla eilen. Kuten Oliiviakin, myös täällä stressataan jotakuinkin jokaista pientäkin vihlaisua ynnä muuta. Kai se on normaalia kun ensimmäistään odottaa

1. Onko aina ollut selviä kuukautis-/PMS-oireita? PMS-oireita ei niinkään, mutta kipeä olen aina ollut. Kuukautiskipuihin on kokeiltu kaikkea buranasta panacodiin ilman sen suurempaa hyötyä. Kivut ovat yleensä alkaneet muutamaa päivää ennen vuotoa. 2. Huomaatteko ovulaatiota helposti limoista tai muista tuntemuksista? Huomaan. Alavatsa on kipeä, olen poikkeuksellisen pirteä ja halut on aivan tapissa. 3. Onko e-pillerit tai muut hormonivalmisteet aiheuttaneet oireita? Aina. Pillereitä on vuosien varrella kokeiltu varmaan 6-7 eri valmistetta ja minipillerit siihen päälle. Kaikki ovat tähän mennessä sopineet enemmän ja vähemmän huonosti. On ollut halujen katoamista, mielialavaihtelua, painonnousua ja niin edelleen. 4. Jos olette olleet raskaana, onko tullut paljon oireita ja missä vaiheessa, ja onko oireiden voimakkuudella ollut mitään yhteyttä noihin muihin oireiluihin? Olen vasta ihan alussa, rv 4+3. Tähän mennessä on koettu poikkeuksellinen pirteys, väsymys, ruokahaluttomuus, salmiakkia tekee ihan hurjasti mieli koko ajan, mitään muuta makeaa en sitten voi edes kuvitella syöväni. Tällä menolla tulee mielenkiintoiset 9 kk

Aika samoissa taidetaan mennä, tosin minä puhun asiasta enemmän ääneen. Mies miettii innolla kaikkea sitä, mitä pienen ipanan kanssa voi sitten tehdä. Kovasti odotetaan jo, josko pienokainen ilmoittaisi tulostaan.

Hyvä ystäväpariskunta ja siskoni tietää. Muuten ollaan pidetty asia vaan omana tietonamme, jotta vältyttäisiin jatkuvilta uteluilta.

5/16 lopetin pillerit. Sen jälkeen on yritetty ja yritetty. Seuraavaksi on edessä lapsettomuustutkimuksiin lähtö.

Olen nyt ehkä vähän nuori vastaamaan tähän, sillä en ole (vielä) pienten lasten äiti. Mutta niin, lyhyesti kysymykseen Paraniko elämä eron jälkeen? Kyllä se parani. Myöskään meillä ei suhteessa ja avioliitossa ex-mieheni kanssa ollut kyse väkivallasta tai mistään sellaisesta. Me yksinkertaisesti "kasvoimme erillemme". Me emme enää halunneet samoja asioita emmekä nähneet yhteistä tulevaisuutta. Halusimme keskittyä eri asioihin elämässä ja yhteinen tulevaisuus olisi väistämättä vaatinut toiselta meistä omista unelmmista ja haaveista luopumista. Sopeutumista ja "tyytymistä" siihen, että elämässä toteutetaan toisen haaveita ja eletään toisen ehdoilla. Myös nykyinen puolisoni, huolimatta eron tuomista lasten huoltajuutta ja tapaamista koskevista kiistoista, lasten kuljetusten järjestelyistä ynnä muista sellaisista vastaa kysymykseen että kyllä, kyllä se elämä parani eron jälkeen. Osa parisuhteen ongelmista varmasti johtuu erilaisista persoonallisuuksista, jolloin samankaltaiset ongelmat varmasti seuraavat herkästi suhteesta toiseen. Lasten kuljettamisista ja arjen aikataulujen sumplimisesta huolimatta en kuitenkaan koe, että parisuhteen ongelmat olisivat millään tavalla kymmenkertaistuneet. Ne vain ovat erilaisia tässä uudessa parisuhteessa, kuin mitä ne olivat edellisessä. Täysin ongelmatonta parisuhdetta tuskin löytyy ja onnellinen arki vaatii sopeutumista ja kompromisseja. Se vaatii sitä, että oppii suhtautumaan ongelmiin ja sitä, että oppii elämään sellaisten asioiden kanssa, joille ei voi mitään. Oppiminen vaatii kuitenkin motivaatiota. Minulla ja ex-miehelläni ei tuota motivaatiota enää eron hetkellä ollut. Meistä ei kumpaakaan kiinnostanut tehdä parisuhteelle mitään, vaan katsoimme paremmaksi vaihtoehdoksi eron. Näin molemmille avautui mahdollisuus toteuttaa itseään ja tavoitella omia haaveita ja unelmia. Mitä tulee siihen elämän paranemiseen ja eron tuomiin haasteisiin. Lasten tapaamisista, huoltajuuskiistoista, aikataulujen sumplimisesta ja muusta huolimatta tänään olen onnellinen, sillä olen löytänyt rinnalleni juuri oikean ihmisen. Puolisoni kanssa arki on juuri sellaista, millaiseksi olemme itse sen rakentaneet, täydellistä meille. On todella hienoa, jos eron hetkellä löytyykin se yhteinen sävel ja parisuhde saadaan pelastettua. Se ei kuitenkaan aina ole mahdollista, ei, vaikka terapiassa istuttaisiin vuosi toisensa perään. Joskus ne ongelmat vain ovat niin syvällä, ettei niitä saada enää purettua.