Tee

Jäsen
  • Content count

    50
  • Joined

  • Last visited

About Tee

Recent Profile Visitors

82 profile views
  1. Kiitos vastauksesta Murkelo! Kaikkea sitä oppiikin, luulin, että liuskat ja tikut olivat vielä kaksi eri testityyppiä.
  2. Ja vielä lisäkysymyksenä, että ovatko ne edullisemmat tikkumaiset testit (jotka näyttävät kuvissa ihan pahvilituskoilta) yhtä helppoja käyttää kuin puikkomalliset testit? Ilmeisesti nämä tikkumaisetkin ovat yksittäispakattuina.
  3. En jaksanut kahlata koko keskustelua läpi, joten pahoittelut, jos tästä on ollut keskustelua jo aiemmin. Minulla on kokemusta ainoastaan Yliopiston apteekin omista ovulaatio- ja raskaustesteistä. Ovulaatiotestejäkin olen käyttänyt todella vähän, koska ensimmäisen kerran, kun otin ne käyttöön, aloitin testaamisen ilmeisesti liian myöhään, enkä bongannut kuin parina päivänä haalenevan viivan. Siitä kierrosta teinkin sitten positiivisen raskaustestin (päätyi keskenmenoon), joten eipä ollut paljon ovulaatiossa enää bongailtavaa. Nyt kuitenkin haluaisin varmistua, että ovulaatio varmasti tapahtuu. Olen katsellut netistä tilattavia ovulaatio- ja raskaustestejä, jotka ovat huomattavasti edullisempia kuin apteekissa. Olen kuitenkin miettinyt ovatko ne yhtä hyviä kuin apteekin tuotteet? En tarkoita testien herkkyyttä, vaan sellaista yleistä toimintavarmuutta ja luotettavuutta. Jotenkin on niin luottavainen olo, kun ostaa jotain apteekista.
  4. En kysele keneltäkään lapsiasioista, koska asia on niin henkilökohtainen, eikä koskaan voi tietää mitä siellä voi olla taustalla. Toivoisin, ettei minultakaan kukaan asiasta kyselisi. Kyllä ihmiset sitten kertovat, jos on jotain kerrottavaa...
  5. Me jatkoimme yrittämistä heti, vaikka henkinen puoli ei ole vieläkään keskenmenon jäljiltä kunnossa. Järkeilin asian kuitenkin niin, että jos meille käy niin onnettomasti, että keskenmenoja tulee se kolme "normaalia" kappaletta ennen kuin raskaus lopulta jatkuisi onnelliseen loppuun asti, en haluaisi tavallaan tuhlata aikaa. Tai jos olisimme ensin odottaneet siihen asti, että oloni on parempi (mihin saattaa mennä ties kuinka kauan aikaa) ja sitten sen odotuksen jälkeen pitäisi taas odotella raskautumista ja sitten jos tulisikin taas keskenmeno ja pitäisi aloittaa toipumisen odottelu ja yrittämisen odottelu alusta, voisi mennä vuosikausia ennen kuin lopulta saisimme sen kovasti toivotun lapsen. Toki voisi käydä niinkin, että odottaisimme sen aikaa, että olisin henkisesti vahvempi ja sen jälkeen meitä onnistaisi heti, mutta en uskalla luottaa siihen. Olen myös miettinyt, että selviänköhän tästä keskenmenosta ennen kuin olen uudelleen raskaana. Toki minua uusi raskaus pelottaa ja suren sitä menettämisen mahdollisuutta jo valmiiksi. Ja ymmärrän todella sen päätöksen, että haluaa odottaa yrittämisen kanssa siiheksi, että on vahvempi olo itsellä.
  6. Pahoittelut kaikille, jotka ovat tänne kirjoitelleet. Wildlife, en voi edes kuvitella miten kurjalta sinun tilanteesi tuntuu, voimia! Itselläni on jo kohta kolme kuukautta siitä, kun keskenmeno ultrassa selvisi, eikä henkinen puoli tunnu hellittävän sitten millään. Edelleen itken lähes päivittäin ja olo on alakuloinen ja surkea. Ajatukset pyörivät menetyksessä aivan koko ajan, ei edes pitkä ja kauan odotettu ulkomaanmatka auttanut tässä suhteessa, vaan murehdin lähes koko matkan ajan. Edit. Pieni muokkaus, ettei ole liian tunnistettava... Olen todella kyllästynyt tähän jatkuvaan alakuloon ja apeuteen ja haluaisin päästä jo elämässä eteenpäin. Pakkohan se on luottaa, että elämä kantaa ja aika auttaa, mutta vaikea sitä on nyt uskoa.
  7. Kiitos sinullekin Töhö! Täytyy luottaa siihen, että aika tekee tehtävänsä.
  8. Lähipiiristäni ei ole kantautunut kovin paljon raskausuutisia viime aikoina. Yksi kuitenkin tuli alkuvuodesta, tuttavamme ilmoitti saavansa lapsen naisen kanssa, jota oli ehtinyt tapailla vain muutamia kuukausia. Lapsi oli siis ollut täysi yllätys, mutta he päättivät yrittää perhe-elämää. Olimme juuri alkaneet yrittää omaa lasta mieheni kanssa, kun tästä uutisesta kuulimme. Silloin asia tuntui hieman pahalta, meillä ei ollut vielä tärpännyt ja jollekin sattuu tuollainen mahdottomalta tuntuva vahinko. Minäkin tulin raskaaksi lopulta nopeasti, mutta raskauteni meni kesken. Erityisesti keskenmenon myötä on pintaan noussut suuria epäreiluuden tunteita tätä pariskuntaa kohtaan. Miten voi olla, että jotkut saavat lapsen vahingossa, kun toisille ei onnea suoda toivosta ja yrityksestä huolimatta! Toki tiedän, että meidän kohdallamme on vielä kaikki mahdollisuudet olemassa, mutta silti tuntuu kurjalta. Ja sen lisäksi toki tuntuu kurjalta, että ylipäätään ajattelee näin. Eihän se toisten onni ole itseltä pois...
  9. Vastailen itselleni vielä sen verran, että yhdelle ystävälleni kerroin tästä keskenmenosta. Hän otti asian kyllä todella hienosti ja tiedän, että hän haluaa olla tukenani. Ehkä asia on vielä itsellekin liian tuore, kun tässä vaiheessa tuntuvat hänen viestinsä sittenkin lähinnä ärsyttävän. Viesteissä kysellään oloa ja tsempataan, kun haluaisi nyt lähinnä olla rauhassa, eikä kaipaisi asiasta minkäänlaisia ylimääräisiä muistutuksia. Tuntuu myös kurjalta ärsyyntyä toisen hyvää tarkoittavista viesteistä. Toivon, että tämä ajatusmalli tästä vielä muuttuu ja jossain vaiheessa osaan olla kiitollinen saamastani tuesta.
  10. Kiitos lämpimistä sanoistasi Rullakatriina! Ja kiitos kaikille, jotka ovat täällä jakaneet tarinansa, on ollut todella helpottavaa lukea muiden kokemuksia tämän surun keskellä. Vaikka on kamalaa, että kohtalotovereita on näin paljon, on kuitenkin jollain tasolla helpottavaa tietää, ettei ole yksin. Nyt kun näyttää, että tyhjennys alkaa viikon odottelun jälkeen vihdoin olla ohitse niin alkaa pieni toivonkipinä ehkä heräillä. On ainakin ihanaa saada fyysinen puoli kuntoon, jospa se henkinen tulisi sieltä perästä. Toivon kyllä, että jossain vaiheessa saan kirjoitettua niin monta viestiä, että sinne keskenmenon jälkeiseen kuumeiluklubiin pääsisin osallistumaan, koska vertaistuki tuntuu nyt kultaakin kalliimmalta.
  11. Joudun surukseni aloittamaan kirjoittelun täältä. Kovasti toivottu esikoisemme ei jaksanut matkassamme viikkoa 9 pidemmälle. Keskenmeno havaittiin varhaisultrassa ja siinä samassa tuntui kuin maa olisi hävinnyt jalkojen alta. Onneksi mieheni pysyi sen verran rauhallisena, että kuuli mitä lääkäri puhui jatkotoimenpiteistä, itse en itkultani kuullut sanaakaan. Keskenmeno on ollut tähänastisen elämäni vaikein kokemus, enkä tiedä miten tai milloin tästä pääsee yli. Uusi raskaus tuntuu ajatuksena aivan mahdottomalta, en ymmärrä miten selviäisin odotusajasta. Toki lapsi on edelleen korkealla toiveissa, mutta pelko on niin suuri, että en tiedä miten sen saisi jätettyä taakse ja uskottua tulevaan.