Mulan

Jäsen
  • Content count

    37
  • Joined

  • Last visited

About Mulan

  • Rank
    Tavis
  1. Haaveilen toisesta lapsesta, amkista valmistumisesta, omistusasunnosta, tulevaisuuden työpaikasta.
  2. Pienkerrostalo, maantasalla, vuokralla. Neliöitä 73, asukkaita 3. Omistusasunto haaveissa jossain vaiheessa.
  3. Poltamme molemmat sähkötupakkaa, tosin nyt olemme saaneet nikotiinimäärän niin pieneksi, että mies totesi että ei ole kahteen vuorokauteen muistanut koko sähkötupakkaa. Eli olemme ihan kohta irti kokonaan.
  4. Yksi poika löytyy, toiveissa pikkusisarus. Enemmän ehkä toivon tyttöä mutta poika on aivan yhtä haluttu ja oikeastaan ihan sama kumpi tulee, kunhan tulee!
  5. Kiitos flo vinkistä, otan ehdottomasti käyttöön. Olen käyttänyt vain womanlogia kuukautisten seurannassa.
  6. 26, ja syksyllä kun aloitetaan kunnon yritys, toivon sen olevan 24:ssä.
  7. Ensimmäinen raskaus alkoi välittömästi greippimehukierrosta. Mutta tosiaan se olikin vasta yk2. Muistan kyllä sen että ovislimat oli suuret, mutta niin ne on minulla yleensä muutenkin runsaat. Nyt kun toista lasta aletaan yrittämään syksyllä, aion ottaa taas greippimehun käyttöön.
  8. Mies oli ensin vauvakuumeessa, mutta minä toppuuttelin häntä. Nyt sitten roolit on toisinpäin, mutta mies on myöntynyt nyt tjottailuun syksyyn asti, kunnes alkaa tosi yritys. Mutta kyllä miehestäkin huomaa että toista lasta toivoo kovasti.
  9. Yksi kaveripariskunta tietää, mutta muille ei kerrota ennen plussaa, jos vielä silloinkaan. Jotenkin tämä on itselleni niin intiimi ja herkkä asia, että en halua asiaa jakaa. Toki olisi mukava jos olisi ihminen joka olisi samassa tilanteessa ja voisi yhdessä kuumeilla.
  10. Ensimmäinen viestini tänne. Tjottailu alkaa nyt, varsinainen yritys vasta syksyllä. Joten aikaa on todennäköisesti valmistautua. Tärkein valmistautuminen on nyt painon pudotus ja sähkötupakan lopetus. Kunnon kohotus myös toki. Myös raha-asioita joudun miettimään. Ja koulun etenemisvauhtia. Siinähän sitä jo onkin.