mustikankukka

Jäsen
  • Content count

    47
  • Joined

  • Last visited

About mustikankukka

  • Rank
    Tavis
  1. Rintsikkaostoksille jouduin melkein heti, kun rinnat kasvoivat kokonaisen kuppokoon suunnilleen yhdessä yössä noin viikkoa hedelmöittymisen jälkeen. Ostin sitten parit toppimalliset rintsikat yhtä kokoa normaalia isompana. Niillä olen pärjännyt tähän asti (12+6). Myös normaalien farkkujen käytön jouduin lopettamaan aikaisin, muistaakseni viikolla 8., kun nappi alkoi painaa niin ikävästi mahaa. Joustovyötäröiset hameet ja housut olleet siitä asti käytössä. Äitiysfarkkuja ei vielä viitsi käyttää, kun ovat mahan kohdalta löysiä ja meinaavat tippua. Vähän hankalaa tämä vaatehomma tässä kohtaa. Vähän jo toivon, että maha kasvaisi ja voisi alkaa äitiyshousuja käyttää. Olisi vähän enemmän valinnanvaraa pukeutumisessa, kuin nyt, kun kaapista löytyy tasan yhdet käyttökelpoiset housut.
  2. Kyllä pahoinvointi voi alkaa tosi aikaisin. Itsellä oli etovaa oloa ekan kerran jo 4. viikon alussa. Nyt on 13. viikko ja tuntuisi pahin hellittäneen - aamupäivisin hieman etoo, mutta ei enää automaattisesti aina kun maha on tyhjä. Itsellä auttoi, kun varasin hedelmiä ja tuoremehua kotiin/laukkuun ja söin/join niitä aina kun kuvotus alkoi vähänkään tuntua. Tsemppiä!
  3. Himotukset vaihtelevat päivittäin, mutta ollut ainakin: hedelmäsalaatti, hapankorput, munavoi + karjalanpiirakat, tomaattinen linssikeitto, pussinuudelit, salaatit. Makea etoo. Rv 11+3.
  4. Influenssan sairastaminen on todistetusti riski sekä sikiölle että äidille, kun influenssarokotteen taas ei ole todettu aiheuttavan mitään riskejä. Ilman muuta siis otin rokotteen. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/influenssarokotus-on-tarkea-suoja-raskausaikana/
  5. @Charlottenburg Juu, ei niitä raskausoireita oikeastaan kannata kytätä, ne kun vaihtelevat ihan luonnostaan kauhean paljon. Tuo vatsakipujen vaihtelu on normaalia. Ainoa, mistä kannattaa huolestua, on voimakas jatkuva vatsakipu ja/tai runsas verenvuoto. Ja jos on jotain, mikä mietityttää, niin kannattaa soittaa neuvolaan, siellä kyllä osaavat arvioida, mikä on tilanne. Mutta tosiaan, huolehtiminen on myös normaalia, se on varmaankin vain elettävä läpi ja toivottava parasta.
  6. @Charlottenburg Ah muistan tämän! En löytänyt mitään yhtä maagista keinoa, mutta yleinen "come what may" -asenne tuntuu parhaiten auttavan. Jos keskenmeno tulee, niin ei sille mitään voi. Ja toisekseen hermoilu kuuluu asiaan, se ei tarkoita, että mikään oikeasti olisi vialla. Keskustelupalstoilta ei kannata lukea kauhutarinoita, tai jos lukee, niin kannattaa siihen päälle katsoa keskusteluja teemalla "raskaudet, joissa kaikki meni hyvin". Valtaosa kun kumminkin on niitä. Voi myös miettiä, onko mahdollinen pettymys oikeasti yhtään pienempi, vaikka olisikin valmistautunut henkisesti pahimpaan. Miltä odotus tuntuisi, jos päättäisikin vain uskoa, että kaikki on hyvin, kunnes toisin todistetaan? Nyt olet kuitenkin raskaana, jippii! Elämä on saatu alulle. Jonkin pituinen elämä, toivottavasti pitkä. Tsemppiä, toivottavasti näistä ajatuksista oli edes pientä lohtua! Alkuraskaus on epävarmuudessaan ja -tietoisuudessaan rajua aikaa, ja toisaalta ihanaa ja ainutkertaista. Itsellä alkaa taas hermoilua esiintyä, kun tuo 12-viikon ultra alkaa lähenemään. Nyt olis vähän niin kuin tosi kyseessä! Ei auta kuin sitoa rambohuivi otsalle ja mennä rohkeasti tuntematonta päin. 9+3
  7. Täällähän on kivasti keskustelua. Heitänpä omankin korteni kekoon. Itselläni on väikkäri ihan alkuvaiheessa, ja rahoitusta ei ole vielä herunut. Olen siis samassa tilanteessa kuin ennen väikkäriä työllisyyden puolesta, eli teen monenlaista omaan alaan liittyvää random hommaa ja olen osa-aikatyötön. Tällainenkin "rahoitusmalli" väitöskirjan tekemiseen on toki jatkossakin tarjolla, mutta toivon tietysti, että sitä oikeaakin rahoitusta lähiaikoina alkaisi tippua. Vireillä on myös projekti, joka saattaa käynnistyä tai sitten ei. Jos käynnistyy ja lapsi tosiaan syntyy kesäkuussa, olen lievästi pulassa, mutta olen laskeskellut, että kyllä tuollainen 6 kk äitiysvapaa siihenkin kuvioon sopisi, ja mies voisi sen jälkeen ottaa kotielämästä kopin. Olen onneksi työtavoiltani sellainen, että saan muutamassa tehokkaassa tunnissa paljon aikaan, eikä minulla yleensä ole tarvetta venyttää työpäivää. Luulisin, että tämä ominaisuus helpottaa myös lapsielämän ja tutkimuksen yhdistämistä. Pääfiilis lapsesta + väitöskirjan teosta on kuitenkin sellainen, että tämä on ihan hyvä aika perustaa perhe. Väitöskirjan kanssa ei ole mitään tulenpalavaa kiirettä, ja sitä voi tehdä omalla aikataululla. Tavoitteeni on, että saisin yhden artikkelin läpi ennen äitiysvapaan alkua. Se riittäisi minulle, ja voisin ihan rauhallisin mielin olla jonkin aikaa kotona. Jaan @Mintakan tuntemuksen siitä, että kilpailullinen yliopistomaailma tuntuu vieraalta. Se on ehkä yksi syy siihen, etten oikein jaksa ottaa pulttia siitä, mitä nyt sitten tapahtuu, jos en pystykään vuoteen tai pariin täysipainoisesti edistämään asioita. Itselleni väitöskirjalla on pääosin muita merkityksiä, kuin akateemisessa tuolileikissä menestyminen, joten yritän olla ottamatta tartuntaa nyky-yliopistoa vaivaavasta paniikkihäiriöstä. En tiedä, mitä tuo tauti edesauttaa, mutta uutta luovaa ajattelua ei ainakaan.
  8. Vastaan ikivanhaan ketjuun, kun täällä pohdittiin, miksi joku ei laihdu imettämällä, vaikka söisi saman verran kuin ennen raskautta. Varmaan monella liikkuminen vähenee synnytyksen jälkeen, mikä voi aiheuttaa sen, että energiaa kuluu hyvinkin paljon vähemmän kuin "normaalielämässä". Esimerkiksi tunnin reipas kävely (varmaan tulee täyteen arjessa aika monella, jos kävelee työ- ja asiointimatkat) kuluttaa 65-kiloisella naisella 200 kaloria, ja jos käy vielä vaikka uimassa 30 minuuttia, kaloreita kuluu 300 lisää. Tästä tulee jo 500 kaloria enemmän kulutusta verrattuna siihen, että on kotosalla ja keskittyy vauvan hoitoon (joka toki myös kuluttaa jonkin verran, en nyt osaa arvella, kuinka paljon - ja onhan toki myös ulkoilu vauvan kanssa). Se, että täysimettää ja liikkuu + syö normaaliin tapaan, eikä laihdu ollenkaan, kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä. Se, ettei imetys laihduta kaikkia raskauskiloja, taas on ihan mahdollista ja logiikallakin ymmärrettävää.
  9. Olisin ollut omasta puolestani valmis 23-vuotiaana, ja varmaan se biologisesti olisi ollutkin ideaalein ikä. Tuolloinen parisuhde ei toiminut, ja sen puoleen hyvä ettei toiveeni silloin toteutunut. Nyt yli 30-vuotiaana tuntuu jo, että keho ei ole enää nuoruuden huipussa, ja voi olla, että raskaus ja vauva-aika on sen takia rankempaa. Vanhempana on ehkä myös vähemmän joustava, on jo urautunut omaan arkeensa, jonka muutokset tuntuvat vaikeammilta. Toisaalta mieli on muuten vakaampi, ja on ollut osaamista rakentaa toimiva, tasapainoinen parisuhde, jossa vanhemmuuskin todennäköisesti toimii. Eli tosiaan, oikea ikä on silloin kun tähtien asento vanhemmaksi tulemisen sallii!
  10. Silvielle onnitteluja! Itse päätin uskoa kahdella testillä, mutta onpa joku tiettävästi testannut parikymmentäkin kertaa...
  11. Tuo haamujen etymologia on itsellekin aika epäselvää. Kyllähän testiajalla tullut haaleakin viiva on plussa. Joku tietävämpi kertoo?
  12. Vieläkö on akateemikkoja linjoilla? Mahtava ketju, eipä näistä tule yliopistolla paljoa juteltua. Minulla on väikkäri alkuvaiheessa ja raskaus samaten. Kovasti olen miettinyt, että mitenköhän käy projektien ja pätkien kanssa, mutta toisaalta sitten tuntuu, että väikkäri on kuitenkin niin joustava homma, ettei lapsen saanti kesken kaiken ole katastrofi. Hankalampaa se tosiaan varmaan on post doc -vaiheessa (jos sinne nyt koskaan päädyn). Tällä hetkellä koen suurta onnea, ylpeyttä ja iloa, että niin paljon hienoa on tapahtumassa: saan tehdä väitöskirjaa ja saan nyt ilmeisesti myös lapsen. Kyllä nuo rahoitus- ja muut kuviot varmasti järjestyvät. Tutkimusta ehtii tehdä ihan hyvin muutaman vuoden kuluttuakin. Yliopistomaailma ei kilpailullisuudessaan tällaista ajattelua välttämättä tue, mutta kyllähän sitä raskautta jossain vaiheessa täytyy alkaa yrittää, jos lapsi kerran toiveissa on.
  13. Ei nyt ole mitään in real life -seurantaa, mutta muistan vielä aika hyvin: Dpo 1-4: Alavatsassa oudontuntuista juilintaa ja nippailua, saatoin toki huomata näitä enemmän siksi, kun keskityin tarkkailemaan. Dpo 5: Rintojen lievää aristusta. Yleensä ei tässä vaiheessa kiertoa ole mitään. Dpo 6: Rinnoissa todella outoja tuntemuksia, kipeytyivät ja turposivat pikavauhtia. Kuvotusta ja nälkää. Tunne: olen raskaana. Dpo 7: Eiliset oireet entistä selkeämpinä. Varma tunne: olen raskaana. Dpo 8-10: Edelleen ajoittain todella kipeät rinnat. Kuukautiskivun kaltaista särkyä alavatsassa, iltapäivisin niin kova väsymys, että pakko mennä lepäämään. Dpo 11: Haalea plussa. Dpo 12-14: Samoja oireita kuin aiemmin, mutta kuvotus ja uupumus vähäisempää ja näläntunne kovempaa. Dpo 15: Selkeä plussa.
  14. Täälläkin hermostuttaa, tai ehkä paremminkin vaivaa sellainen epätodellinen olo. Voiko tää raskaus oikeasti jatkua? Oireet ovat löytäneet jonkin kultaisen keskitien eivätkä ole viikkoon pahentuneet tai muuttuneet. Pari testiä on tehty ja viiva vahvistunut. Viikkoja 4+0. Onko jotain konsteja, mikä tähän oloon auttaisi? Ei jaksaisi seuraavaa kahdeksaa kuukautta kuluttaa aavistelemalla pahinta. Onko raskaudesta mahdollista iloita turvallisin mielin, vai onko tää hermoilu vain pakko lusia läpi?
  15. No varmasti. Tsemppiä sinne ja mahdollisimman paljon rauhaa sieluun menneestä huolimatta.