mrs jiipee

Jäsen
  • Content count

    81
  • Joined

  • Last visited

About mrs jiipee

  • Rank
    Tavis
  1. Tykkään nimestä, mutta jotenkin mun on vaikea kuvitella Samulia aikuisena, miellän vain lapsen nimeksi. Annan kuitenkin 8, koska voisin hyvin antaa omalle lapselle toiseksi nimeksi. Salla?
  2. Oho, näin ilman kokemuksia synnytyksestä tai edes raskaudesta on yllättävä lukea, että iso osa vastanneista ei oo kokenu niin suuria kipuja kuin mihin mä nyt lasta toivoessa jo henkisesti varaudun. Oon ajatellut, että suurin osa kokee olonsa rekan alle jääneeksi, joten jos edelleen varaudun siihen, en varmaan järkyty liikaa kivuista
  3. @kerttunen No joo, kuulostaisi kyllä hurjalta, jos et pitäisi noista säännöistä kiinni, aika perusjuttuja mun mielestä.
  4. Tiedän yhden Helkan ja mun suuhun jotenkin vaikea nimi ja aina meinaan sanoa Helga, se olisi jotenkin luonnollisempi. Muutenkin Helka tuntuu jotenkin kovalta, mutta on kuitenkin ihan kaunis, annan 6. Assi?
  5. @kerttunen Tuo on ihan totta ja mielestäni sen talon säännöillä mennään, jossa ollaan niin, että omat vanhemmat eivät ole ohjeistamassa. Parhaiten muistan sen, kun joskus kesällä mummun luona yökylässä lakkasimme varpaankynsiä, ja leikkasin myös kynnet, niin mummu siihen hieman vihaiseen sävyyn "Eikö äitis oo sulle opettanu, miten varpaankynnet leikataan?!" kun leikkasin ne pyöreiksi. Meidän mummun kohdalla kuitenkin kiusallisin tilanne sattui niin, että olemme olleet pikkuveljeni kanssa 15- ja 19-vuotiaita, enkä itse asunut enää vanhempieni luona ja mummu oli siellä kylässä. Äiti lähti toiseen huoneeseen tyyliin puhumaan puhelimessa tai käymään vessassa ja mummuni alkoi komentaa pikkuveljeäni, miten melkein aikuinen ei syö jäätelöä, että joku järki sentään. Siinä sitten istuimme veljeni kanssa hiljaa ja liikkumatta, kunnes äiti tuli paikalle, kun olimme niin hämmentyneitä tilanteesta. Sanottakoon mummustani vielä se, että hänen toimintansa vanhempana on ollut sellaista, että olen surullinen äitini ja enoni puolesta siitä, että heitä ei ole huostaanotettu, sillä perusteet sille olivat kyllä vahvat, mutta kukaan ei kai ole tehnyt minkäänlaista ilmoitusta asiasta. Sen päälle mummun komentaminen tuollaisiin asioihin, kuten kynsienleikkuu tai jäätelön syöminen, tuntuu oudolta. En tiedä, onko minulle jäänyt tästä jonkinlainen "kammo", että pelkään olevani kuin mummuni, jos jossain tilanteessaa täytyy komentaa toisten lapsia, kun kasvatustapoja ja mielipiteitä on niin monia.
  6. @kerttunen Joo, ehdottomasti, jos lapsi olisi ollut vaarasssa, olisin puuttunut asiaan, enkä lähtenyt kyselemään. Tuo mainitsemani tilanne oli varmaan siksi hieman hankala, että omassa päässäni mietin liikaa, että miten kuuluu tehdä, etten astu toisen varpaille ja sitten toisaalta jonkun mielestä voi olla tyhmää kysyä tuollaista, kun on selvää, että lapset eivät saa jatkuvasti herkutella. Lopulta kuitenkin kysymällä saa vähemmän vahinkoa aikaan kuin toimimalla omin päin, jos ei ole varma siitä, mitä tekee. Puhuimme hiljattain äitini kanssa hänen äidistään, kun minä en ole ikinä lapsena pitänyt mummuni tavasta komentaa, kun ohjeet ovat olleet aivan erilaisia kuin meillä kotona. Siitä on tullut itselleni lapsena vain kiusallinen olo, kun toinen on ollut ihan tiukkis ja itse vielä hieman ujona ihmisenä olen sitten mennyt vähän lukkoon. Äitini on kanssani samaa mieltä, että mummun tapa kasvattaa on ns. väärissä ja epäolennaisissa asioissa tiukka. Sellainen en ainakaan itse haluaisi olla, mutta ihan varmasti olisin, jos turhan pienistä asioista puuttuisin toisten lasten tekemisiin.
  7. En tiedä, onko OT ja vielä vuosia myöhemmin kommentoiden, mutta mulla lapsettomana on ollut muutamia ehkä hieman kiusallisia tilanteita. Olen yleisesti sitä mieltä, että toisten lapsia saa kasvattaa, mikäli lapsen vanhemmat eivät sitä huomaa tehdä, koska ei lasten voi oikein antaa tehdä kaikkea haluamaansakaan, enkä pahastuisi, jos joku toinen komentaisi omaa lastani tilanteessa, jossa itse en huomaa reagoida ajoissa. Kuitenkin minun on vaikea sanoa toisten lapsille jotain, jos paikalla on muita vanhempia, koska mulla ei ole lapsia, enkä voi mitään tietää ja ymmärtää No joka tapauksessa, eräänkin tutun lapsi saa aika vapaasti syödä kaikenlaisia herkkuja ja lapsen äiti antaa vaikka sipsin käteen, kun syöttää iltapuuroa tälle, koska lapsi pysyy siten rauhallisena. Saatetaan siis porukalla kyläillä ja jokainen yleensä tuo vähän jotain herkkuja mukanaan, niin lapsi saa niitä myös syödä. Lapsi on nyt 2-vuotias, eli on mielestäni vielä melko pieni niin suuriin herkkumääriin. Kerran sitten lapsen äiti istui sohvalla ja jutteli muiden kanssa niin, että ei huomannut, mitä nurkan takana keittiön puolella tapahtui ja lapsi alkoi ottaa sipsejä kipasta. Itse ruokapöydän ääressä istuessani aloin miettiä, että nyt lapsi on varmaan saanut tarpeeksi herkkuja, kun söi niitä siis melkein taukoamatta ja sipsikippakin meinasi jo olla lattialla. Jotenkin koin todella hankalaksi puuttua tilanteeseen, kun ruokapöydän ääressä oleva toinen aikuinen ei tehnyt mitään ja hän sentään on tuntenut lapsen äidin minua kauemmin ja on äiti itsekin. Siinä sitten kiusallisena huhuilin lapsen äidille, että saako vielä antaa sipsejä vai laitanko kipan pois, niin vastaus oli vähän hämmentynyt "no joo... laita vaan". Ehkä tilanteen tekee vaikeaksi se, että en tiedä, ovatko omat näkemykseni liian tiukat ja kuitenkin lapsen äiti oli paikalla periaatteessa samassa tilassa, niin en halua astua kenenkään vanhemmn varpaille tämän lapsen asioissa.
  8. Luin muutaman sivun pidemmälle keskustelua ja aloin miettiä, piitäisiköhän tarkentaa edellistä kommenttiani hieman, kun tuntuu, että asioista ja käsitteistä on monenlaisia tulkintoja. Mielestäni kuritus tarkoittaa lapsen kasvatusta niin, että lapsi ymmärtää, mikä on oikein ja väärin sekä rangaistuksen antamista tarvittaessa - kuria tarvitsee jokainen lapsi. Ruumiillinen kuritus taas tarkoittaa mielestäni vanhemman vallankäyttöä lasta kohtaan niin, että kosketuksen on tarkoitus tuottaa kipua ja/tai pelkoa, ahdistusta, nöyryytystä yms. tunteita. Jos lapsi esimerkiksi meinaa hukkua tai juosta auton alle ja se täytyy estää, mutta ainoa mahdollisuus on napata hiuksista kiinni, kun muusta ei saa otetta, on se ihan hyväksyttyä, koska silloin ei ole kyse kurituksesta ja rangaistuksesta, vaan lapsen suojelemisesta hengenvaarralliselta tilanteelta. Näin minullekin lapsena opetettiin pikkusisarusten kanssa, kun oltiin järvenrantamökillä "Jos sisarukset meinaavat hukkua, nostat sitten vaikka hiuksista pinnalle, että saavat henkeä". Jos taas lapsi meinaa koskea johonkin vaaralliseen, esimerkiksi kuumaan hellaan, on hyväksyttyä napata lapsen käsi pois, koska jälleen ei ole kyse rangaistuksesta, vaan suojelemisesta. Jos puolestaan lasta on rankaistava, koska lapsi on toistuvista kielloista huolimatta tehnyt jotain, ei ole hyväksyttyä läpsäistä, tukistaa tai muutakaan, joka tuottaa kipua. Vaikka läpsäisy olisi tilanteessa voimaltaan taputukseen verrattavissa, ei se mielestäni ole sallittua, koska tilanne on lapselle kuitenkin uhkaava. On eri asia taputtaa toista halatessa selkään tai lasta sylissä hytkyttäessä takapuolelle, koska silloin tilanteessa ollaan iloisia ja rauhallisia. Jos puolestaan vanhempi ottaa vaikka lasta nätisti käsistä kiinni siirtäessään lapsen pois tilanteesta ja ottaa katsekontaktin lapseen ja selittää tälle tilanteen, ei mielestäni ole kyse ruumiillisesta kurituksesta, vaan kurituksesta sanallisin keinoin. Jos lapsi rimpuilee ja riehuu ja tämä pitää poistaa tilanteesta, ei se taida onnistua muutoin kuin ottamalla lapsi syliin ja kantamalla pois, eikä siinäkään mielestäni ole mitään väärää. Kun lapsi on poistettu tilanteesta, voidaan tälle selittää, miksi on toiminut niin. Itse vanhempana turvautuisin todennäköisesti arestiin, tavaroiden käyttökieltoon tai jäähyyn. Jos lapsi esimerkiksi menettää yöunensa tai ei tee läksyjä siksi, että pelaa jotain peliä, silloin tulee käyttökielto peliin. Jos taas lapsi on toistuvasti myöhässä kotiintuloajoista, saa hän arestia x päiväksi. Pienelle lapselle tilanteen rauhoittamiseksi voi olla toimivaa laittaa lapsi jäähylle vaikka viideksi minuutiksi. Ja tietysti lasta tulee kurittaa ikätasoaan vastaavasti, eli pientä lasta, joka ei ymmärrä jonkin olevan kiellettyä, ei voi laittaa jäähylle, samoin jonkin tilanteen tullessa ensimmäistä kertaa vastaan. Tuli vähän hölmä olo näin tarkasti selittäessä, mutta keskustelu meni tuolla aiemmin todella saivarteluksi, joten ehkä parempi selittää oma kantani tarkemmin, että vältetään turhat erimielisyydet siksi, että tulee väärinkäsityksiä No joka tapauksessa, mitä mieltä muut ovat näin melkein 10 vuotta myöhemmin? Ovatko lapsettomat ja lapselliset eri mieltä? Itse lapsettomana on vielä helppo sanoa, miten sitten tulen toimimaan, kun en tiedä todellisuutta.
  9. Nostelen vanhaa keskustelua. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, varsinkin näin sosiaalalta valmistuneena. Mä olen sitä mieltä, että ruumiillinen kuritus on aina väärin, ei aikuisiakaan esimerkiksi tukisteta, jos on tehnyt väärin. Muutaman kerran ruumiillinen kuritus on tullut puheeksi pääasiassa vanhempien ihmisten kanssa ja joka kerta olen saanut naureskellen esitetyn perustelun siitä, että eihän se ole paha, kun heistäkin on kunnollisia ihmisiä tullut. En ole siinä tilanteessa sitten viitsinyt kertoa, että kyllä minua on jäänyt vaivaamaan, vaikka en nyt ihan traumasta puhuisi. Minua on tukistettu ja uhkailtu vyöllä niin, että minut on laitettu hakemaan kaapista vyötä (niin itselleni kuin veljellenikin), mutta ikinä emme selkäämme saaneet, vaan vyön sai palauttaa kaappiin. Luunappeja emme muistaakseni saaneet. Minulla on myös sellainen käsitys, että siskoani nuorimpana meistä ei ole edes tukistettu (paitsi minä olen lapsena pikkusisaruksia vahtiessa tukistanut siskoa, kun opin sen tavan isältämme, ja välillä vielläkin tulee kamala olo, kun ajattelen itseäni tukistamassa kuusi vuotta nuorempaa siskoani lapsena). Tukistaminen tapahtui usein sellaisessa tilanteessa, että itkin jo muutenkin, kun minulle oli suututtu ja olin tajunnut tehneeni väärin ja esimerkiksi kerran olin lähdössä omaan huoneeseeni, kun luulin, että puhuttelu oli ohi, mutta isä ei ollut sanonut, että voin lähteä, niin hän nappasi minua tukasta ja ravisti vielä niin, että niskani naksui. Pääasiassa meilä kotona isä oli se, joka määräsi ja kuritti, joten en muista, onko äitimme tukistanut, mutta kerran hän yritti lyödä minua kylpytakin vyöllä, mutta istuin lattialla niin, ettei hän onnistunut ja antoi asian olla - ei ikinä ole pyytänyt anteeksi. Isä pyysi aina anteeksi, jos oli hermostunut minulle ja hänestä selkeästi huomasi, miten hän katui tekoaan. Isä on usein sanonut anteeksipyynnön yhteydessä, että häntä on kuritettu ruumiillisesti vielä pahemmin ja hän on pystynyt jättämään selkäsaunat pois omassa kasvatuksessaan, niin minä voin sitten jättää omien lasteni kohdalla vielä lisää pois. Hän ei ikinä kuitenkaan selittänyt, miksi saimme rangaistuksia. Se nyt oli selvää, että jos olin toistuvasti ja toistuvista huomautuksista huolimatta myöhässä kotiintuloajasta ja sain arestia, niin tiesin kyllä, mikä siihen oli syynä. Joka kerta en kuitenkaan ymmärtänyt, miksi sain rangaistuksia ja isäni saattoi vielä kysyä minulta, että miksi seison puhuttelussa ja vastatessani, etten tiedä, sain isän suuttumaan entistä enemmän ja vastaukseksi "Älä pidä tyhmänä, tiedän, että tiedät varmasti". Tämä on sellainen asia, jota olen puinut muutaman läheisen opiskelukaverini kanssa ja todennut, että täytyisi varmaan puhua asiasta vanhempieni kanssa, mutta ei tälläiset aiheet tule muuten vaan kyläillessä mieleen. En tiedä, tuleeko sellaista tilannetta koskaan, mutta jos saan itse lapsia, voi asioista ehkä olla helpompi puhua. Joka tapauksessa haluaisin tuoda esiin sen, että minua on jäänyt vaivaamaan se, että en ole aina tiennyt rangaistukseni syytä ja "älä pidä tyhmänä" -kommentit ovat tuntuneet todella pahalta sekä se, että äitini ei osaa pyytää anteeksi. En osaa olla pitkävihainen, eivätkä nuo asiat hierrä välejämme nykyään, mutta satunnaisesti tulee mietittyä noita asioita.
  10. @Mintaka Kiitos linkistä, täytyykin tutkailla asiaa! Ihan uutena juttuna tuli tuo ennenaikaisen synnytyksen riski
  11. Meillä ei ole nyt vielä edes tulossa lapsia, mutta olen miettinyt ikäeroasiaa jonkin verran. Omalla tavallaan minua kauhistuttaa, kun toiset toivovat mahdollisimman pientä ikäeroa, koska itse ajattelen, että muutaman vuoden ikäero olisi hyvä. Hyvin pienessä ikäerossa minua pelottaisi se, että en ehtisi uutena vanhempana nauttia esikoisen pikkulapsiajasta yhtä paljon kuin ikäeron ollessa hieman enemmän. Toisaalta pieni ikäero mahdollistaisi sisarusten kehitysvaiheiden puolesta samankaltaiset leikit ja sitä kautta ehkä tiiviimmän suhteen heidän välillään. Huomaan selkeästi oman ajatusmaailman muodostuneen sen kautta, että itse olen vanhin lapsi ja veljeni on syntynyt ollessani 3v 9kk ja siskoni, 2v 6kk myöhemmin (äidilläni oli keskenmeno jossain vaiheessa heidän välillään). Muutaman vuoden ikäero veljeeni on tuntunut minusta lapsena ihan mukavalta, mutta jälkikäteen miettien minua ehkä hieman harmittaa, että välit sisarusteni kanssa ovat muodostuneet läheisiksi vasta hiljattain, kun olen ollut aikuinen ja siskonikin on jo teini-iän loppupuolella. Meillä ei siis lapsuudessamme ollut kovin paljon yhteistä ja serkuksistakin minä olen se, jolla ei ole paria, koska veljelläni on vuosi ikäeroa poikaserkkumme kanssa ja siskollani puoli vuotta ikäeroa tyttöserkkumme kanssa ja siksi olen ollut aina ulkopuolinen heidän leikeistään, kun olemme olleet esimerkiksi mummulassa yhdessä. Uskon kuitenkin, että ikäero jokaisen sisaruksen välillä on paras mahdollinen juuri sille perheelle, eikä siihen voi täysin itse vaikuttaa. @Mintaka Miksi alle kahden vuoden ikäero on vähemmän kuin suositellaan? Onko suositus äidin vai lasten kannalta?
  12. Pakko vielä kommentoida, että nimettömyys tässä foorumissa on parasta ja se, että tää on selkeästi oma fooruminsa. En ikinä kehtaisi liittyä facessa mihinkään ryhmään osittain siksi, että pitäisi olla omalla nimellä, mutta vielä enemmän ehkä siksi, että en halua tuttujeni näkevän, että kuulun niihin ryhmiin. En halunnut liittyä siellä edes mihinkään hääryhmiin, koska sitten hyvän päivän tutut olisivat nähneet, että suunnittelen häitä - vielä vähemmän he tarvitsevat tiedon perhehaaveistani
  13. Yk 1 meni vielä omaa kehon toimintaa tutkiessa, enkä tiedä, voiko sitä oikein yrityskierroksi edes laskea, helpoin kuitenkin pysyä kärryillä, kun ajattelen sen olevan ensimmäinen. Lopetin siis e-pillerit 07/2017 ja 02/2018 aloitettiin tjottailu. Ensimmäiset kuukautiset pillereiden lopetuksen jälkeen tulivat 04/2018. Yk1 meni siis rennosti yrityksen puolesta ja yleensäkin luomukierron alkua toivoen. Nyt käynnistyi yk 4, ja vasta nyt olen alkanut ajatella, että voisi olla realistisemmat mahdollisuudet raskautua.
  14. Kyllähän sitä välillä tulee mietittyä asiaa, mutta lapsihaaveissa olen kuitenkin niin itsekäs ja ajattelen, että minulla on oikeus haluta lapsia yhtä paljon kuin esimerkiksi aiemmilla sukupolvilla. Uskon ja luotan myös kaiken tapahtuvan juuri niin kuin on hyvä ja tarkoitettu, joten sen turvin mennään. Tietysti omilla teoilla ja valinnoilla yritän pitää eimerkiksi ympäristöstä niin hyvää huolta kuin pystyn.
  15. Ai kamala, miten tää nauratti! Asiaa ei auttanut se, että yritin olla hiljaa miehen ollessa puhelimessa