Naomi

Jäsen
  • Content count

    64
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Naomi

  1. @Malviina mun mielestä näkyy toinenkin viiva, haalea punainen
  2. @Hatchling se raskaus oli kohdunulkoinen. Mutta siinä siis viiva pysyi haaleana eikä juurikaan vahvistunut.
  3. Mun mielestä myös hyvin on viiva vahvistunut. Mä kerran aiemmassa raskaudessa pyysin lähetteen verikokeeseen kun viivat oli niin haaleat, niin meidän terkkarilla ei edes kerrottu tarkkaa hcg-arvoa, tulos ilmoitettiin vaan negatiivinen/positiivinen, joten en hyötynyt tuloksesta mitenkään.
  4. Täällä tuulimunaraskaus ja tyhjennys käynnissä. Lähti kyllä itsestään vuotamaan rv7+0, mutta tänään (7+3) ultrassa todettiin sikiöpussin olevan edelleen kohdussa, joten lääkkeiden kanssa kotiin. Otin cytot klo 10 ja nyt 7 tuntia myöhemmin mitään ei ole tapahtunut. Toivottavasti tämä nyt lähtee edistymään, muuten joudun kaavintaan.
  5. Vauvavuosi oli ihan hirveä, mutta meillä olikin suuritarpeinen vauva, joka ei viihtynyt vaunuissa, nukkui puolen tunnin pätkissä ja vain mun sylissä. Kaksi seuraavaa vuotta olivat suhteellisen helppoja, nyt kolmevuotiaana on alkanut uhmaikä ja tällä hetkellä seuraava vuosi tuntuu hyvin pitkältä.
  6. Meillä meni toinen raskaus kesken, varhaisilla viikoilla 7+2. Paljastui kohdunulkoiseksi. Olin alusta asti kovien kipujen vuoksi epäillyt että raskaus ei tule jatkumaan, mutta silti se oli todella kova paikka. Eniten ärsytti nämä lääkäreiden ja muutaman sukulaisen puheet siitä että sehän oli vasta niin alussa ja ei olisi ollut elinkelpoinen, mulle se oli silti valtava suru, joka ei helpottanut pitkään aikaan. Tuntuu että vasta nyt uuden raskauden myötä suru on helpottanut eikä sitä tule ajateltua jatkuvasti.
  7. Otin rokotteen sekä edellisessä että tässä raskaudessa.
  8. Esikoista odottaessa otin äitiyshousut käyttöön rv12, paidat vaihdoin äitiysmalleihin vissiin joskus rv16.
  9. Esikoiselle otettiin pakkaus, tokalle varmaankin otetaan raha, koska niin paljon jäi käyttämättä vaatteita siitä edellisestä pakkauksesta.
  10. Asutaan paritalossa, kolme makuuhuonetta, neliöitä 120. Minä, mies, 3v lapsi ja nyt pikkusisarus tulossa. Hyvin mahdutaan
  11. Jaksoin ehkä ekan vuoden täytellä, sen jälkeen on jäänyt kaapin pohjalle. Pitäskin kaivaa esiin ja kirjoittaa taas.
  12. Esikoinen yk2, toinen yk2 (tämä meni kesken), kolmas yk 8.
  13. Jonkun aikaa säästän kylppärin laatikossa, sitten lentää roskiin. Kuvat kyllä otettu talteen.
  14. 32-vuotias olin kun esikoinen syntyi. Nyt odotetaan toista, jos kaikki menee hyvin, olen 36-vuotias kun tämä syntyy