Marianne.

Matkustelua kahdestaan ja ylipäätään vapaa-aikaa, jota oli ihan mahdottomasti, vaikka ei sitä silloin osannutkaan riittävästi arvostaa. Siisteyttä kaipaan myös ja sitä, että voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Paljon muuta en sitten kaipaakaan. En haluaisi enää olla se ihminen, joka olin ennen lapsia.

Meillä tulisi ikäeroksi noin kuusi vuotta kakkosen ja kolmosen välille. Itse ajattelen ikäeron vahvuutena; kuopus saa olla koko perheen lemmikki ja isompiensa silmäterä, kun kilpailuasetelmaa ei niin ole.

Nuorempana ajattelin, että lasten täytyy olla tehtynä 30 ikävuoteen mennessä. Nyt päälle kolmikymppisenä en ajattele enää ollenkaan näin... Onneksi!

Esikoista odottaessa oltiin tuttavapiiristämme lähes ekoja lapsen saavia, ja silloin tuli kyllä välillä "yllytettyä" muitakin samaan, leikkimielisesti toki (Lähes kaikki niitä lapsia sitten kohta rupesivatkin saamaan, mutta tuskin yllytykseni ansiosta )Tuon jälkeen en ole kovin kysellyt, mutta keskustelen kyllä ihan mielelläni, jos joku ottaa asian puheeksi. Sen olen oppinut, että yllättävän moni kärsii lapsettomuudesta, joten siksikään en tohdi kysellä.

Minä taas luin uutisen, jonka mukaan maailma on nyt onnellisimmillaan ikinä todella monella mittarilla mitattuna. Siitäkin huolimatta, että uutisissa korostetaan niitä negatiivisia juttuja. Oli miten oli, ei vaikuta minun lapsentekopäätöksiin...

Minusta luonnehoroskooppeja on ihana tutkia ja minä jopa uskon niihin Jopa siinä määrin, että olen lasta yrittäessä jo etukäteen tutkinut, mikä lapsi olisi merkiltään, jos siitä tai siitä kierrosta tärppäisi

Meillä kaksi lasta, joten vaikea sanoa kolmannesta, mutta tähän mennessä on kyllä se esikoisen tulo ollut elämäni suurin mullistus. Jotain todella järisyttävää, joka muutti kaiken!

5 kk. Toinen raskaus lähti heti ekasta kierrosta. En siis syönyt pillereitä tässä välissä.

Yli 3 v on ikäeroa. Jos vielä kolmatta lasta päätetään yrittää, niin ikäeroa tulee vähintään 5,5 vuotta. Periaatteessa ehkä haluaisin pienemmän ikäeron, mutta minkäs teet, kun en ole vaan aiemmin ollut valmis haaveilemaan kolmannesta...

25 olin kun esikoinen syntyi. Meille oli tosi hyvä ikä, vaikken esim. ollut itse vielä työelämässä. Emme jaksa pieniä ikäeroja, joten hyvä kun aloitimme ajoissa, niin ehti tehdä toisenkin ennen kolmeakymppiä ja nyt haaveilla vielä kolmannestakin ennen kuin täytän 35

Alunperin en halunnut lapsia, kunnes hyvä ystäväni tuli raskaaksi ja tartutti vauvakuumeen minuunkin. Mies olikin tässä heti mukana. Sitten meni pari vuotta ja aloimme aivan puun takaa miettiä toista, jonka saimmekin alulle heti, kun päätimme yrittää. Tuolloin toisen raskaus- ja vauva-aikana ajattelin, että ehkä joskus kolmaskin, mutta mies oli ehdottomasti vastaan, joten hautasin ajatukset. Ei kuitenkaan myyty mitään tavaroita pois, eikä mies hankkinut vasektomiaakaan, vaikka sitäkin välillä mietti. Jossain vaiheessa, kun toinen lapsemme oli kolmen, mies väläytteli ajatusta, että ehkei se kolmaskaan lapsi olisi kamala ajatus. Minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista vauvakuumetta, kun päinvastoin koin arkemme aika rankaksi tuollakin kokoonpanolla. Parin kuukauden päästä kuopus täyttää 5 ja vasta nyt on alkanut herätä uudelleen ajatus kolmannesta. En ole vielä uskaltanut miehelle ehdottaa, koska pelkään hänen suostuvan... Ja toisaalta pelkään, että ei suostu. On tää vaikeaa!