Rilla

Aktiivijäsen
  • Content count

    1580
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Rilla

  1. Foorumin jouduttua roskapostauksen uhriksi olemme joutueet toistaiseksi sulkemaan foorumille kirjoittamisen kaikilta vierailijoilta muiden kuin tämän ohjeosion osalta. Jatkossa jokaisen kirjoittajan tulee rekisteröityä jäseneksi, mikäli mielii kirjoittaa foorumille.
  2. Olepa hyvä Onnistuinko mä muuten jotenkin sotkemaan sun allekirjoituksen vai onko se muuten koodia?
  3. Ei se esikoinen kuitenkaan sitä kuopusta kasva, vaateta, kouluta ja anna eväitä henkiseen kasvuun eli ne kaikki resurssit pitää löytyä vanhemmilta. Tietenkin se toinen lapsi osittain menee siinä sivussa eli ei se resurssilisäys oli 100 %, mutta kun tällä hetkellä tuntuu, että meiltä ei irtoaa prosenttiakaan nykyjärjestelyn yli. Tosin meillä tuo lapsi taitaa olla aikamoinen yksilötouhuaja kotioloissa. Mun veli aina ihmettelee, että miten vähän poika hakee meitä aikuisia mukaan leikkeihin kun sen kolme lasta aina olivat vaatimassa varsinkin kylässä olevat vieraat touhuamaan heidän kanssaan.
  4. Ylipäätään liikennekulttuurissa on tapahtunut muutoksia ja se, että pyritään tekemään elämästä turvallisempaa ei musta ole mitenkään huono suuntaus (Hesarin kuukausiliitteessähän oli tähän liittyen aika mainio juttu vähän aikaa sitten). Pöyräilykypärissä on myös tapahtunut valtavaa kehitystä. Siinä missä 80-luvun lopun ekat kypärät olivat hiostavia styroxpottia on nykyään tarjolla jos vaikka ja mitä kypärää. Ei sitä kypärää kannata ostaa sen paremmin itselleen kuin lapsellekaan ilman ettei kunnolla sovittele eri kypäriä jolloin voi huomata miten iso ero hyvän ja huonon kypärän välillä on.
  5. Mä kaipailisin trampoliinikokemuksia? Käyttäjiksi tulisi tuo vajaa kolmevuotias ja hänen kaksitoistakesäinen serkkunsa ja sijoituspaikaksi mökki eli mitenkään jokapäiväiseen käyttöön trampoliini ei tulisi, mutta varsinkin vanhempi lapsi harrastuksensa vuoksi kaipaisi ihan kunnon pomppua. Tekeekö esim. noilla Prisman trampoliineilla mitään?
  6. Käytän aina kypärää, samoin käyttää mies ja poika on hyvin ehdollistunut kypärän käyttäjä. Jopa niin ehdollistunut, että nyt työstetään paperimassasta pojan nukelle pyöräilykypärää. Mua ärsyttää nähdä liikenteessä perheitä joissa vanhemmat polkevat päät paljaana ja lapset eivät kypärää käytä. Aivan käsittämätöntä järjen köyhyyttä. Onneksi kuitenkin kypärien määrä koko ajan kasvaa ja varsinkin paljon pyöräilevillä kypärät näkyvät hyvin päässä. Suomessa pyöräilijä on sellaista paarialuokkaa, että parempi sitä kypärää käyttää jos hengissä mielii säilyä.
  7. Muistattehan, että vihjailut ja viittaukset muihin foorumilla oleviin tai foorumilta poistettuihin kirjoituksiin eivät ole foorumin sääntöjen mukaisia.
  8. Huomautan aina jos lapsi tekee jotain mikä on vaarallista hänelle itselleen tai muille. Esim. kotimatkalla samalla bussipysäkillä alakoululaiset leikkivät leikkiä jossa tönitään vuoronperää kaveria tielle siihen bussin levennykseen. Käsin niitä lopettamaan ja sanoin, että bussi ei saa pysähdyttyä ja koska vilkas autotie menee ihan vieressä pitää myös varoa muuta liikennettä. Huomautan myös jos lapsi rikkoo vaikka leikkipaikalla jotain sääntöä. Esim. tulee kengät jalassa pallomereen. Vahdin myös yleensä sitä, että lapset odottavat vuoroaan kiltisti eivätkä etuile ja töni pienempiä esim. kiipeilytelineissä.
  9. Höpöli: Mä tarkoitin tätä 6+6+6-mallia jossa siis myös miehen osuus olisi ansiosidonnaista.
  10. Miten niin miehille ei ole toimintaa? Mies kävi pojan kanssa esim. muskarissa ja värikylvyissä siinä missä muutkin vanhemmat ja hengasi parin tutun perheen kotona olevien kotona olevien vanhempien kanssa. Ei se ainakaan kokenut, että sitä oltaisiin missään nenänvartta pitkin katsottu vaan hyvin se sinne puistoon upposi naisvaltaiseenkin porukkaan. Iso kulttuurinen muutoshan tässä on taustalla. Kun mies aloitti vanhempainvapaansa se lähti pojan kanssa oman isänsä luokse kylään. Kypsässä 30 vuoden iässä mieheni vietti ensimmäistä isänsä kanssa kahdestaan (tai no poika mukaan lukien kolmestaan) useamman päivän putkeen ilman ettei läsnä ollut äitiä tai äitipuolta. Ikinä lapsuudessaan mies ei ollut viettänyt tuollaista aikaa isänsä kanssa. Myöhemmin appi on kyllä katunut sitä ettei viettänyt aikaa lasten kanssa ja miehellä suurin motivaatio jäädä kotiin tulikin siitä, että se tajusi, että mun isä joka kuoli kun olin 15 oli mulle paljon tutumpi ihminen kuin sille sen oma isä. Mä koen, että pk-seudulla koti-isäistyminen on jo aika hyvällä mallilla ja toisaalta eihän noita isäkuukausia yms ole kovin pitkään edes ollutkaan, joten mä uskon, että kymmenen vuoden päästä ollaan jo paljon pidemmällä. Mitä taas tulee 6+6+6-mallin kalliuteen niin eihän tuota mallia ajettaisi jos sitä ei olisi laskettu mahdollisesti. Tuon mallin takanahan on muun muassa aika moni iso palkansaajajärjestö ja ne luvut ja mallit on kyllä tutkittu aika tarkkaan.
  11. Oman mieheni kohdalla oli selvää, että hän haluaa jäädä kotiin ja sen mukaan toimittiin heti raskauden alkumetreiltä alkaen. Tuo kotiinjääminen ei vaan ollut kovin helppoa. Miehelle ei palkattu töihin sijaista, tosin ei oltu palkattu myöskään edellisenä kesänä kun miehen työkaveri jäi äitiyslomalle samoihin aikoihin minun kanssa. Miehen jäädessä kotiin käytännössä neljän hengen tiimistä kaksi teki neljän työt, joka johti siihen, että ne ehtivät hoitaa vain kiireellisimmät ja kun mies jäi kotiin heinäkuussa ja palasi töihin tammikuussa odotti sitä työpaikalla oikeastaan ne kaikki samat työt. Esimies suhtautui asiaan ymmärtäväisesti, esimiehen esimies puolestaan antoi ymmärtää suoraan, että mies on velliperse kun jää ämmien töitä hoitamaan. Veikkaan, että tuossa asenneilmastossa aika moni olisi järjestänyt tilanteen toisin. Meidän kohdalla mies ei ole koskaan joutunut muuten selittämään tilannetta. Monesti itseasiassa miehet sanovat, että hekin olisivat halunneet jäädä kotiin, mutta kun se ei vaimolle sopinut.
  12. Minä kannatan 6+6+6-mallia. Olen myös palkansaaja, kuten myös mieheni. Meillä käytännössä toteutettiin tuo kannattamani malli. Minä palasin töihin lapsen ollessa kolme päivää vajaa vuoden vanha ja mies töihin pojan ollessa vuoden ja viisi kuukautta. En kuitenkaan kannata järjestelmää siksi, että se meillä toimi vaan siksi, että tuolla yhä useampi lapsi ei joutuisi kodin ulkopuolelle hoitoon alle vuoden ikäisenä, perhevapaiden kustannukset jakautuisivat tasaisemmin, isät saisivat isompaa roolia perheessä ja lasten hankkiminen ei niin radikaalisti vaikuttaisi kummankaan vanhemman osaamisen kehittymiseen. Ymmärrän että yrittäjäperheissä kotiinjääminen voi vaatia niin suuria ponnisteluja, ettei se ole järkevää, mutta väitteet siitä ettei miespuolinen palkansaaja voi jäädä kotiin on ihan puhdasta hevonpaskaa. Kummasti ne vaativia projektitöitä tekevien miesten naispuoliset työkaverit sen perhevapaan handlaavat. Väite myös siitä, että tulot eivät kestä miehen kotiinjääntiä ovat kukkupuhetta pitkälti. Se mies nyt kuitenkin saa ne päivärahatkin tulojensa mukaan, verotus kevenee kotijakojen ajalla ja myöskin jos se perheen äiti käy töissä ja tienaa rahaa tasoittaa tuloja. Näitä järjestelmiä suunniteltaessa on aina katsottavaa isompaa kuvaa ja sitä ei voida tehdä sen perusteella, että mietitään aina ne vaihtoehdot (yksinhuoltajat, yrittäjät tms) joilla homma ei toimi vaan järjestelmää kehitetään massojen tarpeisiin.
  13. Pelkkä oikeus osittaiseen hoitovapaaseen ei kuitenkaan ketään tee autuaaksi, koska se hoitovapaa yleensä tarkoittaa ainakin asiantuntijatyössä sitä, että teet samat hommat 80 %:lla palkalla ja työ on yhtä säätämistä kun kaikki aikataulutukset vaikkapa palavereille toimii sillä ajatuksella että töissä ollaan kahdeksasta neljään. Niin kauan kun työnantajilta puuttuu halu aidosti kehittää sitä osa-aikaista asiantuntijuustyötä niin se mahdollisuus osittaiseen hoitovapaaseen on aika teoreettinen.
  14. Ehkä ei kannata liian tarkasti kertoa lapselle mitä te siellä matkalla teette ja kertoa, että tämä on nyt aikuisten matka, mutta tulee vielä monia lukuisia matkoja jonne tyttökin pääsee mukaan.
  15. Mulla raja menee siinä, että en osta lapselle asetta joka on aidon näköinen. Saippuakuplia ampuva hölmön näköinen kuplapyssy tai vaikka valosapeli on ok, mutta en ymmärrä miksi esim. lapselle pitäisi ostaa leikkikonetuliase (lapsen serkulla on esim. tällainen). Ainoa poikkeus tähän aitouspoikkeukseen on nuolet ja jouset, tosin nekin ilman teroitettua päätä.
  16. Tuohan kuulostaa hyvältä Sellainen asia johon itse tulee kiinnitettyä huomiota ravintoloissa on se, että onko hoitohuone mahdollisesti molempien sukupuolten vessoissa, invavessassa vai vain jommassa kummassa (yleensä asenteellisesti naisten) sekä se löytyykö pottaa. Toinen on syöttötuolitilanne ja kolmas se, että miten hyvin vaunut mahtuvat sisään ravintolaan. Niin ja tietysti onko ravintolassa millainen lastenlista tai lasten ruokien hinnoittelu ja varmaan useimpia kiinnostaa leikkipaikat vaikka me mieluummin valitsemme leikkipaikattoman ravintolan. Meidän perheen suosikkeja ovat: Dylan Pink Pitäjämäessä. Taapero syö ilmaiseksi niin brunssilla kuin lounaalla, vaunuille on tilaa ja syöttötuoleja on useampia. Hoitohuonekin on hyvässä kunnossa. Retro Sellon BioRexin vieressä. Lastenlistalla hyvää perusruokaa, muutakin kuin ranskiksia, syöttötuoleja vain pari, käytössä elokuvateatterin vessat ja hoitohuone on ok. Aukion toisella puolella Sellossa iso hoitohuone. Satkar Tennispalatsin vieressä. Nepalilaista ruokaa ei erillistä lastenlistaa, syöttötuoleja pari, rattaat mahtuvat hyvin, hoitohuone niukka, mutta toimii. Tarjoilijalta tuli vähän pahaa silmää vauvan imetyksestä vaikka se tehtiin loosin peränurkassa huivin suojassa, mutta muuten lapsi huomioidaan hyvin. S-ryhmän ravintolat. Lasten listat löytyy, suht perusvarma valinta jos ei mitään muuta keksi, mutta ei sieltä kaksista ruokaa saa.
  17. Meillä jos poika saisi päättää niin se söisi pelkkää kasvisruokaa, joten pojan myötä meidän vanhempiemmekin ruokavalio on muuttunut entistä kasvisvoittoisemmaksi. Tyypillisenä arkipäivänä: Kotona banaani aamulla Aamupuuro, lounas ja välipala menevät päiväkodissa, mutta kuulemma poika syö hyvin ja kaikkea Iltaruokailun yhteydessä poika syö yleensä melkein kokonaisen porkkanan tikkuina, kurkkua pari senttiä ja muutaman kirsikkatomaatin ja yleensä ruoka on vielä kasvisruokaa, joten siinä tulee vielä papuja, avokadoa yms. Iltapalalla menee yleensä vielä kurkkua ja jotain hedelmää. Viikonloppuisin aamupalalla poika syö pakastemarjoja puuron kanssa ja varsinkin pakastetut mustikat ovat herkkua eli niitä syödään niin paljon kuin sielu sietää. Käytännössä poika syö kaikkea muuta paitsi lehtiä (eli salaatit ja tuoreet yrit) sellaisenaan. Parhaiten kasvikset uppoavat kypsentämättöminä, mutta esim. keitossa porkkana on pop. Erilaiset palkokasvit taas ovat pojan lempparia lämpimissä ruoissa. Yksi hitti on esim. makaronilaatikko jossa seassa on valkoisia papuja.
  18. Suojatuille osastoille päästäkseen jäsenen pitää kirjoittaa tietty viestimäärä, kirjautumistavalla ei ole väliä. Tehdyn muutoksen myötä ylläpito lisäsi käsin kirjoitusoikeuksia osalle kirjoittajista, mutta tämä vaati kuitenkin sitä, että kirjoittaja oli jo pidempiaikainen foorumin jäsen ja ennen muutosta aktiivinen osallistuja suojatuilla osastoilla.
  19. Ylläpitotiimi on valitettavasti joutunut tekemään ratkaisun, että mikäli jäsen toistuvista huomatuksista huolimatta ei korjaa kirjoitteluaan foorumin hengen ja sääntöjen mukaiseksi, joutuu jäsen määräajaksi jäähylle. Tähän ketjuun ilmoitamme mahdolliset jäähylle joutuneet jäsenet ja jäähyn keston.
  20. Me ollaan ostettu pojalle käytettyjä kenkiä, lähinnä talvikäyttöön ja kumpikin ostamamme pari oli sellainen ettei niissä näkynyt mitään käytön jälkiä ja pojankin jäljiltä toiset jäivät edelleen iskemättömän näköisiksi eli villavuori ei ole painunut ja pohjissa ei ole kulumaa. Pojalla tänä talvena parempina kenkinä olleet vaelluskenkätyyppiset ainakin myyn hyvällä omatunnolla eteenpäin, viikonloppuna kun niitä katsoin niin ne edelleen ovat liki käyttämättömän oloiset.
  21. IPadilla Rasmus-Nalle ja Timppa eli englanninkielinen Timmy Time
  22. Tämä käytäntö on ollut käytössä myös tuolla isosiskofoorumilla ja on osa moderoinnin läpinäkyvyyttä. Luonnollisesti toivomme, että tälle ketjulle tulevaisuudessa olisi mahdollisimman vähän käyttöä.
  23. Tämä vastaus on nyt Nauriille, mutta toivottavasti selvittää myös muuten yleistä linjaa jolla foorumilla moderointia tapahtuu. Sähköpostiyhteydenotot menevät Kimmolle eli me eniten foorumilla pyörivät ylläpitäjät, minä, laura! ja pampam emme niitä viestejä saa. Meidät tavoittaa parhaiten yksäreillä tai tänne ylläpitopuolelle kirjoittamalla. Moderointi foorumilla tapahtuu vapaaehtoispohjalta ja jokaisella osastolla oma kummimodensa, joka katsoo mitä foorumilla tapahtuu. Koska kirjoittajia on paljon moderoinnin apuna toimii raportointityökalu, jossa te käyttäjät voitte raportoida teistä sopimatonta käytöstä tai kirjoittelua ylläpidon väelle. Valitettavasti Nauris12 sinun kohdallasi se, minkä olet tarkoittanut huumoriksi ei ole aina auennut muille kirjoittajille ja kirjoituksistasi esim. lapsettomuuspuolelle on tullut jatkuvasti ilmoituksia ja olemme joutuneet poistamaan viestejäsi ja varoittamaan sinua kiroitustyylistäsi ketjuissa. Yksityisiä varoituksia emme ole jakaneet vaan toivoimme että julkiset varoitukset olisivat olleet riittäviä. Tällä kertaa viimeinen pisara oli se, että provoileva kirjoitus siirtyi päiväkirjojen puolelle ja tuota emme hyväksy keneltäkään. Mitä tulee siihen, että onko täällä ns. sisäpiiriä, jolle annetaan enemmän anteeksi, niin lähtökohtaisesti kaikkien kohdalla säännöt ovat samat. Ketjuissa ei saa haukkua muita kirjoittajia, toisten päiväkirjojen sisältöä ei saa arvostella, muiden ketjujen asioita tai toisia foorumilaisia ei saa arvostella päiväkirjoissa tai muissa ketjuissa. Sopivia keskusteluaiheita ei kuitenkaan missään vaiheessa ole lähdetty määrittelemään ja foorumille mahtuu myös muuta kuin vauvateemaista keskustelua ja varsinkin hankalampia kysymyksiä käsiteltäessä musta huumori, joka kohdistuu kirjoittajaan itseensä tai omaan tilanteeseen voi toimia ihmisillä selvitymiskeinona. Jatkossa jos jonkun jäsenen kirjoittelu koetaan loukkaavaksi niin kannattaa reippaasti käyttää raporttityökalua. Kevyin perustein jäähyjä ei anneta, eikä täällä myöskään tueta koulukiusaajahenkistä käyttäytymistä, vaan toivotaan että jokainen kirjoittaja ottaisi vastuun siitä, että foorumilla on miellyttävä henki ja ennen kuin viestin lähettää niin mietitään onko oman mielipiteen sanominen juuri siihen keskusteluun paikallaan.
  24. Nauris 12 jäähyllä 30 päivää, tästä päivästä alkaen.
  25. Kannattaa kokeilla myös että käyttää tuota esikatselu/lisää vastausvaihtoehtoja-namiskaa (eli avaa vastauslaatikon kokonaan tuosta lähetä napin vierestä). Mulla pikavastauslaatikko herjasi, mutta varsinaisella onnistuin lähettämään.