Casamaria

Jäsen
  • Content count

    19
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Casamaria

  1. Mä heräsin vauvakuumeiluun vähän myöhemmällä iällä, vasta kolmekymppisenä. Oon kuitenkin aina mieltänyt itseni yhden lapsen äidiksi (tai lapsettomaksi). Mies halusi suhteen alussa kahta lasta ja oli vähän ehkä järkyttynyt mun ehdottomuudesta. Mutta ajan myötä mies on muuttanut kantaansa ja on nyt ehdottomasti yhden lapsen kannalla.
  2. Käytiin keskustelu pillerien lopettamisesta ja päädyin jättämään ne pois heti vaikka laattaa oli puolet jäljellä. Mulla on ollut minipillerit, joten menkkoja ei ole tullut ollenkaan. Viisi vuotta sitten pidin taukoa ja kierron tasoittumiseen taisi mennä puolisen vuotta. Toiveissa olisi raskaus mahdollisimman pian eli pillerit olisi tietty pitänyt jättää jo aikaa sitten ja mennä muulla ehkäisyllä Koitan kuitenkin ottaa ihan rauhallisesti ja olla stressaamatta. Minipillereihin päädyin alunperin kun kuukautiskivut olivat todella pahat ja olin käytännössä toimintakyvytön pari ensimmäistä päivää. Vähän pelottaa että sama on taas edessä, mutta toivottavasti ei montaa kertaa tarvitse kärsiä ennen kuin tärppää.
  3. Mä olen ainakin vielä sitä mieltä että ei laiteta. Sukulaisia en aio estää, jos haluavat laittaa. Mutta itse en aio pistää enkä edes raskaudesta. Tosi moni lähipiiristä kyllä laittaa kuvia lapsistaan someen ja mun lähipiirissä on kaksi perhebloggaria (toinen on lopettanut kun meni opiskelemaan). Mutta en muutenkaan laita mitään yksityisasioitani someen.
  4. 23, ainahan ne pari kiloa sais pudota
  5. Mä ajattelin että mentäisiin tjottaillen, mutta miksei aktiivinen yrittäminenkin voisi tulla kysymykseen kunhan kierto tasaantuu. Pillerit jätettiin vasta pois. Miestä tuskin haittaa mun aktiiviyrittäminen (ainakaan näin alkuun) Ja ekaa lasta suunnitellaan.
  6. Mä kerroin yhdelle ystävälle, hänkin kertoi mulle kun he jättivät ehkäisyn pois. Muille en ole enkä aio kertoa. Mies ehkä kertoo, jos joku sattuu kysymään
  7. Mies suhtautuu paljon rennommin kuin minä. Johtuu varmasti siitä, ettei hän ole käynyt lukemassa vauvapalstoja ja kuullut miten yritystä saattaa olla edessä jopa vuosi ennen kuin tärppää.
  8. Päätimme jättää pillerit pois tällä viikolla. Ollaan molemmat 30 vuotiaita, omistusasunto ja vakkarityöt molemmilla, mulla vaan aika huono palkka tällä hetkellä vaikka vastuuta riittää. Ollaan naimisissa. Paljon ollaan matkusteltu, harrastettu ja eletty huoletonta elämää. Nyt tuntuu että lapselle olisi hyvä aika.
  9. Me ostettiin meidän kerrostalokaksio pari vuotta sitten ja haluttaisiin asua tässä vielä se pari vuotta. Kodin lähelle rakentuu lähivuosina *jotain* joka nostaa asunnon arvoa eli ihan myyntivoittoa tavoitellenkin oltaisiin mielellään vielä tässä. Ollaan jätetty pillerit vasta pois eli kyllä tässä varmasti vauvan kanssa pärjäisi (eikä siinä tiedä kauanko ylipäätään kestää että raskakasi tulee) ja koska asunnon sijainti on super niin pääsisi helposti liikkumaankin sitten vauvan ekana vuotena
  10. En kysy ikinä keneltäkään, toivon että läheiset kertovat itse.