Hei!
Mietin mille palstalle tässä yrittäisi liittyä, kun todennäköisesti en tule kirjoittelemaan juurikaan kohta... mutta ... minulla on 5 keskenmenoa tai kemiallista raskautta takana. Ensimmäinen niistä on IVF-hoidon tulos, loput "luomuja". Nyt olen kuudetta kertaa raskaana. Yhtään siis onnistunutta raskautta ei ole. Ikää on, mikä varmaan suurin syy, vaikka silti aika huimalla prosentilla tilanne tämä. Tutkimukset tehty kolmen jälkeen, ei löydetty mitään. Tämä raskaus oli aikamoinen ylläri. Olimme ajatelleet, että homma on taputeltu, emmekä yrittäneet enää tms. ja edellisestä kunnon yrityksestä on jo vuosi aikaa, jonka jälkeen on enimmäkseen yritetty toipua menetyksistä ja sopeutua lopulliseen lapsettomuuteen. Tähän joku voi viisastella, että eikö tämän ikäisenä tiedä miten raskautuu ja kun noita luomuja on, niin onhan se mahdollista kuitenkin sitten kaikesta huolimatta, mutta täytyy sanoa, että lapsettomuushoitotaustalla luomuista huolimatta sitä vain ei ajattele samalla tavalla, vaan pitää asiaa eri tavalla mahdottomana.
Siksipä tämä ylläri tässä on nyt sellainen, mihin ei meinaa osata suhtautua ... ensin ajattelin sen päättyvän ihan heti samantien, mutta pääsin varhaisultraan, jossa nyt sitten todettu syke ja alkanut raskaus... juuri nyt pitäisi olla 8+0 vasta kuitenkin. Edellinen raskaus päättyi juuri joskus 8+ jotain keskeytyneenä keskenmenona, joita ollut 2, loput kolme menneet itsestään tai ihan alkumetreillä niin, että plussan ehti saada.
Raskausoireet ovat vaihdelleet ja koko ajan on olo, että kesken on taas mennyt. Todella ristiriitaiset tunteet ja oikeastaan ei haluaisi olla tässä tilanteessa taas ollenkaan ja olemmekin päättäneet, että tämä on nyt viimeinen raskaus ikinä, että joudumme tämän jälkeen ehkäisemään - ei raskauksia mutta keskenmenoja, ja siksi kaikkien lapsettomuushoitojen jälkeen surkuhupaisasti ottamaan ehkäisyn käyttöön. On ihan hermoja raastavaa tämä odottaminen, varsinkin kun enimmäkseen vain odottaa, että milloin sen keskenmenotiedon taas saa. Samaan aikaan ei voi millään estää sitä, etteikö oma ajatus lähde orientoitumaan raskauteen ja lapseen, vaikka kuinka yrittäisi pitää päänsä kylmänä... ilmeisesti sitä ei vaan voi estää... eikä tulevaa suruakaan. Kuten huomatte, en pidä sitä oikein mahdollisenakaan, että raskaus jatkuisi - pohdimme miehen kanssa miksi se jatkuisi nytkään. Silti sitä toivoo. Toisaalta ehti tulla jo sellainenkin ajatus, ettei enää halua lapsia, että se juna meni jo... siksi tämä uudellen orientoituminen on todella vaikeaa ja sekavaa, kun taas on "löysässä hirressä".
No, pitää vain luottaa siihen, että kävi miten kävi, kaikesta voi selvitä ja elää hyvää elämää - lapsen kanssa tai ilman. Tämä homma ei millään lailla ole omissa käsissä. Keskenmenoa enemmän ehkä pelottaa mahdollisuus joutua sairaalaan sen takia, koska keskenmenot hoidetaan samalla osastolla vastasynnyttäneiden kanssa ja se on todella paha paikka joutua sinne. Kokemusta kahdesta kerrasta ja kolmatta en halua. Siksi toivoisin spontaania keskenmenoa, joka hoituu itsestään.
Huomenna meillä on toinen varhaisultra. Kieltäydyin neuvola-ajasta, ellen tiedä, että on edes teoriassa jotain syytä mennä sinne. Vaikka raskaus voi päättyä milloin tahansa, niin ehkä voin mennä neuvolaan, mikäli elämää huomenna vielä kohdussa on. Viimeksi tosin syke oli sammunut varmaan 3 päivää varhaisultran jälkeen, joten eipä nuo mitään takaa... Valitettavasti mahdollisuutta päivittäisiin tai viikottaisiin ultriin ei ole. Toisaalta mitä se auttaisi, mutta itse haluaisin tietää mahdollisimman nopeasti keskenmenosta, enkä odottaa viikkotolkulla ja sitten kuulla, että pieni on lakannut kasvamasta ajat sitten. Haluan ikäänkuin nopeasti sitten prosessissa eteenpäin, että vihdoin pääsen tästä suosta.
Tulipa nyt aika sensuroimaton vuodatus... mutta ei oikein ole mitään tahoa tai paikkaa missä tämän voisi kirjoittaa.