frawla

Jäsen
  • Content count

    15
  • Joined

  • Last visited

About frawla

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • Website URL
    http://
  • ICQ
    0

Profile Information

  • Location
    Turku
  1. 5-vuotias poikani on sairastanut yhden korvatulehduksen lentomatkan jälkeen ja muutama pieni flunssa on ollut (en laskenut, mutta esim. nyt menneellä syys-kevätkaudella ei ollut yhtään flunssaa) yskän kera, mutta koskaan ei ole tahtia haitannut. Itse olen myös lapsena ollut todella terve, en ole tähän ikään mennessä esimerkiksi kokenut ripulia tai oksennustautia jne. Tämä voi olla geeneissä? Isänsäkin on tervettä sorttia, ihan lapsuudesta en ole kysellyt. Muksu syntyi "likaisessa" maassa ja siellä asuttiin siihen asti kunnes muksu oli n. 1,5 vuotta. Ei siellä voinut stressata puhtaudesta, hulluksi olisi tullut Ehkä sekin vaikuttanee, on kyllä kontatessaan imenyt kaikki bakteerit lattiasta.
  2. Olin 3,5-vuotiaan kanssa Napolissa viime vuoden keväällä. Eli vaippoja tai korviketta ei tarvinnut etsiä, joten niistä en tiedä. Muuten kiva reissu, tuo poika on sen verran reipas ja jaksaa paljon, että hänet voi ottaa mukaan hyvin. Vesuviukselle kiivettiin myös, tosin poika jäi mummin kanssa kiipeämään omaa tahtiaan kun menin yksin edeltä laelle. Mutta kyllä se poikakin sieltä tuli reippaasti ylös saakka Rattaita ei ollut koko matkalla mukana, en kyllä muutenkaan muista milloin olisin niitä aktiivisesti käyttänyt, kova poika kävelemään. Kuljettiin ihan kävellen, metrolla ja junilla mm. Pompeijiin yms. Vuokratussa asunnossa oli kaikki tarpeet ja kävelymatkan päässä kiva ruokakauppa.
  3. Minun ei pitänyt koskaan haluta lapsia (eikä mitään vauvakuumetta koskaan ollutkaan) ja nyt kun on todettu miten kiireiseksi elämän tekee työ, lapsen hoitaminen ja muut ns. pakolliset niin olen todennut että eipäs toista tulekaan. Juuri yhdessä ohjatussa tapaamisessa tuo perhetyön työntekijä aloitti keskustelun lapselle annetusta ajasta ja kai siinä yhteen ääneen todettiin että tavallaan nykyaikana on aika kortilla. Tuo "tavallaan" siksi, että tosi moni istuu tv:n tai facebookin äärellä lasten ollessa kotona ja onhan tuo sellaista ekstrapuuhaa. Tuo työntekijä sen osittain "tuomitsi". Vaikka toisaalta tänä päivänähän aikuisilla ON lapsille enemmän aikaa kuin koskaan. Ei munkaan vanhemmat hirveästi aikaa lastensa kanssa viettäneet, me puuhattiin omiamme ja oltiin yleensä aina kavereiden kanssa kun siihen vähänkin ikä riitti. Omien vanhempien vanhemmat oli tuskin sitäkään vähää henkisesti läsnä, kotona toki saatettiin olla muttei istuttu alas lasten kanssa ja leikitty vaikka autoilla. No olipa sepustus, mutta tämä arki on ollut aika juoksua ihan tavanomaisten asioiden kanssa ja ei voi kuin nostaa hattua niille keillä on kaksi tai useampi lapsi kun tuntuu että yhdenkin kanssa on juostava koko ajan jossain eikä ole edes erityislapsi ja välillä kertyy 'alitunteja' töihinkin ja se on ikävää (teen lyhennettyä päivääkin jo!). Kiire on ainoa asia joka elämässä mut saa hermostumaan ja yritän sitä välttää - eli ei parane toista "hankkia". Kun välillä tuntuu ettei ole riittävästi yhdellekään aikaa...tämä näin työssä käyvänä vanhempana. Varsin kiireiseltä kuulostaa, viikonloppuisin kyllä on aikaa, mutta ikävä kyllä nuo arkimenot voi hoitaa vain ma-pe virka-aikaan:( Hassuinta tässä on se, että tuttavapiiristäni tunnun olevani se kiireettömin, muilla on kaikenlaista menoa että osa kavereista on vähän jäänyt sille tielleen kun lapsia on tullut ja minä taas sitä tilaa raivaisin kalenteriin vaikka väkisin että lapsella olisi kavereita muuallakin kuin päiväkodissa. Vaikeaa on Eikös facebookissakin kiertänyt se kuva, jossa äiti vastaa puhelimeen helmoissa roikkuva lapsilauma muassaan ja sanoo, että on vähän kiire, palataan asiaan kymmenen vuoden päästä.
  4. Meillä jo hiukan vajaa 5-vuotias viihtyy hyvin kun ottaa kannettavan dvd-soittimen ja UUSIA katsottavia ja rusinat toimii hyvin. En ole oikeastaan enää ongelmaa kun ymmärtää sentään jo puhetta tai sanotaanko, että kuunteleekin jo mitä äidin suusta tulee ulos. Vähän pienempänä meni miten meni, suht ok kuitenkin kun ei kovin pitkiä lentoja ollut, monesti nuo lennot millä on menty ovat olleet sellaiseen aikaan että on sitten nukuttukin.
  5. Tässä ketjussa onkin yllättävän paljon samansuuntaisia kommentteja. Kun minulla ei lapsia vielä ollutkaan, niin joskus vähän marmatin sitä tyyliä, että aina annetaan ja varsinkin, jotta saa pidettyä muksun hiljaisena (asioilla, kaupassa jne). Sain paheksuvia katseita. Olen sitä mieltä, että kohtuus kaikessa, jos totaalikieltää kaikenlaiset herkut kovin pitkään, niin en tiedä onko hyvä sekään (mielestäni ei). Tulisi sellainen terve suhtautuminen kaikkeen ruokaan. Kuitenkaan esim. noin yksivuotiaalle on tuskin tarvetta esitellä vielä makeita tai suolaisia (sipsit) herkkuja. Mehut ja limsat ovat mielestäni kaikenkaikkiaan melko tarpeettomia. Minulle tuo kohtuus olisi kai sitä, että kotona voisi olla syömättä ja sitten kun käydään kylässä jne niin saisi maistaa (ei kuitenkaan kovin pienenä). Tietysti jos kylässä käydään joka viikko, niin ehkei makeaa niin usein. Eikä luonnollisesti paljon kerralla. Täällä noudattaminen on vain hirveän vaikeaa Täkäläiset ovat oikeita herkkupeppuja ja nuorena opitaan. Lyhyelle junamatkallekin otetaan pieni pussillinen (sellainen hedelmäpussin kokoinen) kaikkea hyvää! Myös lapsille. Mennään mihin vain, niin eväät on mukana, arkisin, aina. Alle yksivuotiaille tungetaan jo sipsiä käteen ja eikö se ole suolan takia erityisen varottava? Lapsiperheiden kanssa varmaan tulee sitten tutustuttua ja jos kantavat tapaamisiin pussit vääränään herkkuja, että lapset viihtyvät. En tosiaan tiedä miten pärjään Miehestä ja hänen perheestään ei ole ongelmaa.
  6. En itse ole pitänyt noin 30-vuotiasta vielä vanhana, onhan synnyttäjien keski-ikä ilmeisesti kuitenkin nippanappa vajaa 28 (?) ja kaveri/työpiirissä Suomessa voi sanoa kaikki aloittivat hirvittävän myöhään, esikoisia jopa kolmevitosena. Itse olin 33 kun tärppäsi, enkä missään nimessä ollut aikaisemmin valmis, olinhan sitä mieltä että en varmasti lapsia edes halua. Oikea mies tekee ihmeitä Eikä mitään vauvakuumetta silti ole kyllä ollut. Ehkä siitä syystä en etukäteen ollut huolissani mahdollisista ongelmista, eikä tässä sitten tarvinnut huolehtiakaan paitsi nyt siitä, että päästään turvallisesti loppuun saakka.
  7. Meillä ei ole suuremmat kuviot muuttuneet eli mies hemmottelee yhtä paljon kuin ennen raskauttakin, keittää aamukahvit, tuo syötävää jääkaapista pitkin päivää ja muistaa huolehtia tarvitsenko uusia vaatteita (kun maha kasvaa). Nyt vain en saa enää kantaa mitään, en edes sitä pienintä pussukkaa ja varoittelujakin tulee enemmän, että varo sitä ja tätä, älä tee tuota...melko mukavuudenhaluinen toki olen eli en valita, mutta tulee joskus sellainen olo, että olen täysin toimintakyvytön tai sairas ja tulee vähän paha mieli kun toinen raahaa erittäin painavia kauppakasseja yksinään. Sängystä ylösnousu on myös nykyään hieman hankalaa, kun joskus ristiselkää vihloo - onneksi on apu lähellä Oma lukunsa anoppi ja miehen sisar - kuorossa älähtävät, jos yritän edes nostaa sormeani. Mutta hyvä, että välittävät, voisi olla täysin toisinkin päin.
  8. Aina ollut kesämekkojen perään, hankin pari tällaista, eri väreissä (ruskean ja valkoisen): Muuten en ihan tuollaista löysää mallia pitäisi, mutta nyt sekin näyttää tässä tilanteessa kivalta, että saa edes jonkinlaisen kesämekon ylleen. Nyt kun on tuo tunikabuumi, niin omista vanhoista yläosista menee melkein kaikki, väljemmät varmaan loppupuolellakin.
  9. Mielenkiintoista näin ulkosuomalaisena lukea ketju läpi. Täällä on kyllä pastöroituja maitotuotteita ja niitä ilolla joka päivä syönyt, tietysti ei tässä montaa vaihtoehtoakaan ole, muutoin saisi suuren osan ravintoaan ottaa vitamiini- ja kalsium-purkeista. Ravintolahygienia on jotain täysin muuta kuin Suomessa, tehtaissa en ole päässyt käymään, mutta no, ei se ainakaan Suomen tasoa ole missään nimessä Valitettavasti myös joskus varsinaisena lahopäänä en ole huomannut kuin vasta jälkikäteen, että mitä tuli syötyä, mm. kerran seisovasta pöydästä ravintolan itsetekemää tuorejuustoa (en kaikkea ehtinyt syödä kun tajusin) ja oli tainnut seistä ulkona (ulkoravintola) jonkun aikaa koska minun jälkeeni ei mennyt kauaa kun koko kattaus kerättiin pois. Mutta ei siinä enää auttanut itku markkinoilla...
  10. Ihania tosiaan nuo Anskun ostamat vaatteet Me oltiin viitisen kuukautta yli 500 kilsan päässä anopista ja hän kehui kaikkea ostaneensa kalliimmista hankinnoista aina vaatteisiin. Vähän silloin mietin, että mites jo nyt kun ei sukupuoltakaan tiedetty. Anopilla tyttö mielessä. Tultiin täällä käymään ja tosiaan, anoppi on ostanut muovikassillisen vaatteita. Kassissa on kaikkea sekä tytölle että pojalle Mua ei haittaa pukea poikaa (joka muksu nyt suurella todennäköisyydellä on) vaaleanpunaiseen, onneksi. Tosin hän on ostanut samanlaista ja samankuvioista vaatetta kolmessa eri värissä, kenkiä, sukkia, ruokalappuja ym. En ollut ajatellut tavararöykkiön nähdessäni ostaa enempää (jotain pientä varmaan tarvitsee), mutta kun näin noi Anskun ihanat vaatteet, niin josko sittenkin, ehkä vähän tylsää kun nuo anopin ostamat ovat pitkälti toistensa kopioita. Tai jos ostaa jotain vähän vanhemmalle vauvalle sitten. Vauvahan ei mitään ihmeellistä tarvitse, enemmän voi panostaa sitten vähän varttuneemman muksun vaatetukseen (ulkonäöllisesti).
  11. Ostin jotain vaatteita H&M:lta ihan alussa. Olivat vähän väljiä, mutta tissithän kasvaa ja turvotustakin voi tulla. Jossain vaiheessa yritin sitten pukea paitoja päälleni, kun mahan kasvusta johtuen oli tarvetta - lopputulos: mahalle vaikka miten vielä tilaa, mutta paitapusero ei mennyt enää lähellekään kiinni tissien kohdalta Samoin tilasin netistä (MissyMom) mielestäni riittävän koon - sama juttu! Nyt huomaan, että H&M:n farkut alkavat kiristää, turvotusta on siis peppua ja reisiä myöden. Lisäksi koen farkkujen kanssa on hankala istua, sen farkkukankaan/resorin yhtymäkohta on liian ylhäällä, saisi mennä lähemmäs nivusia. Entäs sitten kun vatsa alkaa laskeutumaan... H&M:n ne suht lyhythihaiset raitapaidat on sopivaa kokoa, mutta nyt sitten se U-kaula-aukko ottaa päähän, se saa rinnat näyttämään entistäkin isommilta, en taas tätä jujua tajunnut niitä ostaessani. Pitkähihaiset V-kaula-aukkoiset ovat todella kauniita päällä. H&M:n vaatteita olen suosinut, koska ne on kivanhintaisia, ei viitsisi hirveästi uhrata mammavaatteisiin. Vaikka nyt näyttää siltä, että rahaa niihin kuitenkin menee kun taas joudun ostoksille. Sitten kun topeissa otin varman päälle ja tilasin L-kokoa, ovat ne liian suuret Olen kai tällainen M- ja L-kokojen väliinputoaja raskauden aikana. Ebayn suurkuluttaja olen ollut, mutta ym. koko-ongelmasta johtuen en uskalla tilata kyllä mitään. Vaikea arvioida mitä kokoa tarvitsen ja juuri housuille tai pitkille hameille olisi tarvetta. H&M-vaatteissa on se huono puoli, että niitä näkee hirveästi katukuvassa. Tapasin ekaa kertaa erään naisen ja heti paidasta näin takaapäin, että on raskaana (maha ei kovasti näkynyt).
  12. En ole oikeastaan mitään syönyt, nyt vasta viime aikoina rautaa sekä kalsiumia, jos näyttää ettei saa maidosta ym. päivän aikana tarpeeksi. Tulee syötyä suht monipuolisesti, etenkin kasviksia ja hedelmiä. Tuo foolihappokin olisi ollut enemmän tarpeen ennen raskauden alkua ja aivan siinä alussa, mutta kun tämä tavallaan pääsi yllättämään (ei siis yritetty), muuten olisin varmaan sitä ennen napsinut. Foolihappoa on kyllä juuri sellaisissa ruoka-aineissa, joita tulee paljon syötyä. Siitä, onko tableteista hyötyä - miksei olisi, mutta ainoa ajatus mikä heräsi on, että olen joidenkin kuullut mainitsevan, että kaikki tabletit eivät heillä sula. Esim. ystäväni (joka ei ole kylläkään raskaana) sanoi, että rautatabletit eivät auttaneet mitään, mutta kun siirtyi nestemäiseen, niin homma hoitui ja arvotkin nousivat. Itse syön nestemäistä rautaa, täällä on myös rautaliuoksia, joissa on kaikki muutkin tarvittavat vitamiinit. Raudan imeytymistä voi tietysti seurata, mutta mistä sen tietää imeytyvätkö monivitamiinitabletit Jotkut tabletit ovat kieltämättä vähän kovapintaisen oloisia...
  13. Nuo lentoyhtiöiden säännöt/suositukset vaihtelevat myös eli kannattaa kysyä etukäteen, nettisivuillakin on aika ylimalkaan monesti mainittu. Kahdesta eri paikasta kysyin tarkennusta, ekalla sai lentää 36 viikkoon asti, sitä ennen EI tarvittu lappua, jos raskaus edennyt normaalisti, meilissä oli vain maininta että suosittelevat lääkärillä käymistä, lapun mukanaan tuomisesta ei ollut mitään mainintaa. Toinen yhtiö taas suositteli (eli vain suositus), että todistus on hyvä olla mukana aina (kun kysyin onko jotain viikkorajaa). Lisäksi ennen paluulentoa uusi todistus, koska näemmä nämä todistukset aika pitkälti pitää olla lentohetkellä tuoreita eli alle 7 päivää vanhoja. Ekalla yhtiöllä pitää käydä heidän lääkärillä, jos raskaudessa havaittu jotain ongelmaa ja haluaa lentää. Noh, kuulostaa kivalle, ettei todistusta tarvitsisi, mutta toisaalta olishan se kiva olla varma, ettei mitään sitten tule lennon aikana. Mulla paluulentoa varten todistus pitäisi hankkia Suomesta (tulee kalliiksi ilman Kelan korvauksia), kun näin joukosta poiketen matkustan sinne lomalle - pois täältä, missä ihmiset yleensä lomailevat Täällä oon silti kierrellyt maata 30-40 asteen helteissä, tietysti vähän rauhallisemmin on pitänyt ottaa, mutta sama se ei-raskaana olevallekin on, ei täällä kukaan jaksa heilua auringon alla kovin pitkään tai ainakaan en itse jaksanut.
  14. Juu, ei välttämättä. Itse jouduin jo melko aikaisessa vaiheessa siirtymään äitiysvaatteisiin, kun omat eivät menneet päälle. Tällä mun syömisellä ei varmasti varsinaisia liikakiloja ole tullut, joten lienee turvotusta (nyt kun viikkoja melkein 24). Sinänsä helpottavaa, kenties ne lähtevät sitten heti synnytyksen jälkeen (niin, tai sitten ei ) Näytän kyllä ihan norsulta ja ostin jopa vähän isompia äitiysvaatteita alussa ennakoiden, että esim. rinnat kasvaa. Noh, nyt näyttää siltä, että pitää suorittaa TAAS uusia ostoja, eräät paidat jäivät jopa kokonaan käyttämättä kun tissit yhtäkkiä kasvoivat aivan järkyttävästi, ihan kuin olisin lisää kokoa tarvinnut. Paidoissa on mahan kohdalla jopa kasvuvaraa, mutta tisseistä ei ole mennyt kiinni kun ajattelin ottaa ne käyttöön viikkoja sitten Ja jos ne vielä kasvavat tästä imetyksen koittaessa. Apua. Muutoin en valita, koska mitään muita vaivoja ei ole vielä ollut laisinkaan. No kömpelyyttä on, seisaaltaan housujen laittaminen on näky kun ei oikein jalka nouse eikä taivu enää samaan malliin. Tuntee itsensä ihan vanhaksi!