alli V.

Aktiivijäsen
  • Content count

    110
  • Joined

  • Last visited

About alli V.

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Mulla on sama kriteeri, eli mielikuvat sekä lapsuudesta että etenkin nyt aikuisena kohtaamani lapset ja nuoret vaikuttavat. Sanoisin siis, että ammattini vuoksi monet nimet joutuvat ei-ikinä -listalle, vaikka voisivat ilman tietystä henkilöstä tulevaa mielikuvaa ollakin ihan kivoja nimiä.
  2. Samaa sanomassa. Meillä 4. inseminaatio (OI+IUI) toi ensimmäisen plussan ikinä. Olin kolmannen hoidon jälkeen sitä mieltä, että ei enää tätä lajia kiitos, mutta lääkäri yksityisellä sai vakuuttuneeksi, että kannattaa sitä kokeilla. Muistan kyllä kysyneeni, kuinka epätoivoista tämä onkaan, ja onko kukaan koskaan ikinä maailmassa onnistunut inseminaatiolla sen maagisen kolmannen hoidon jälkeen. Jostakin ne onnistumisprosentit (eri lähteissä 10-20) kuitenkin tulevat, joten on niillä ns. kevyemmillä - ja ketjun aiheeseen liittyen, myös halvemmilla - hoidoilla varmasti tehtävänsä. Emme ole tarkkaan laskeneet, paljon tämä kaikki maksoikaan, enkä oikeastaan halua tietääkään, mutta yksityisellä yksi OI+IUI-hoito oli noin 380 e, josta sai jonkun verran Kelalta takaisin. Lääkkeet maksoivat ehkäpä sellaiset 100-150e/hoito.
  3. Nyt pikkujouluaikana olen parina viikonloppuna putkeen ollut saman kaveriporukan kanssa kaksissa eri juhlissa. Ensimmäisissä olin ollut koko edeltävän viikon sairauslomalla, joten tyynesti join vain kokista enkä pitänyt siitä meteliä. Muutama kysyi limsasta tai vesilasista, että miksi ihmeessä, mutta luulen, että suurin osa ei kiinnittänyt asiaan huomiota, etenkin kun yhdessä välissä join myös alkoholitonta siideriä, joka kuitenkin näyttää ihan tavalliselta siideriltä. Niille muutamille sitten sanoin jotakin sairauslomasta tms. Toisissa juhlissa, jotka olivat kaverin kotona, join tuomaani alkoholitonta siideriä. Mies joi kuohuviinini, eikä kukaan huomannut mitään, ainakin luulen niin. Uskoisinkin, että paras keino välttyä alkoholittomuuden ihmettelyltä on olla vain hiljaa eikä kiinnittää asiaan itse huomiota (vrt. jatkuva selittely jokaiselle, että "mulla on lääkekuuri" - itse en varmaan uskoisi sitä lähes kenenkään suusta ) Minäkin olen punaviinin ja kuohuviinin ystävä, joten en uskoisi edes itse itseäni, jos kuulisin itseni selittelevän, että ei nyt maistu lasillinen - ja ei muuten tee yhtään mieli, joten tämä olisi nyt sitten tottakin
  4. Minä oon myös useasta lähteestä lukenut IUI:n onnistumisprosentin olevan 10-15. Jossain tosin lukee 10-20, ja suurempi todennäköisyys yhden lähteen mukaan oli luovutetuilla siittiöillä (ja tosi luotettava nyt tämä mun lähteiden ilmaiseminen, kun en yhtään muista, mistä nuo taulukot joskus kauan sitten löysin. Joka tapauksessa ainakin lapsettomuus.com -sivuilla mainitaan 10-20%). Mutta siis asiaan. Meillä ensimmäinen plussa ikinä tuli neljännestä OI+IUI-hoidosta. Vaikka tiedossa oli, että kyllä niistä joku aina joskus saa positiivistäkin tulosta, niin ei siihen kolmen epäonnistuneen hoidon jälkeen oikein uskonut. Toivoi kylläkin. Nyt siis näyttää siltä, että kannatti yrittää
  5. Mulla tutkimus ei sattunut oikeastaan ollenkaan, ja auki olivat. Jännitin ja pelkäsin tutkimuksen tulosta niin paljon, että unohdin pelätä kipua, vaikka olin täältä muun muassa lukenut myös kivuliaista kokemuksista, ja mulla on aika alhainen kipukynnys. Otin ohjeiden mukaan ennen tutkimusta buranan, silläkin on tietysti oma vaikutuksensa. Valitettavasti tutkimuksella ei ollut minuun "raskauttavaa" vaikutusta, mitä ehkä salaa toivoin, kun jotkut onnekkaasti tulevat raskaaksi heti samasta/seuraavasta kierrosta. Mulla itse asiassa alkoi vuoto kaksi päivää tutkimuksen jälkeen, ja sitä kesti useampi päivä. Siitä olinkin sitten kohtalaisen huolissani, mutta ilmeisesti sekin voi olla normaalia.
  6. Meilläkin on näin, että vuorotellen asia ja tulevat lapsettomuushoidot ahdistaa, miehelläkin siis välillä. Nyt, kun itse olen ajatellut positiivisemmin, mies vaikuttaa surevalta ja jotenkin kaipaavalta. Uskon siis, että jotenkin alitajuisesti yrittää olla vahva silloin kun toista ahdistaa tai pelottaa. Voi tosin johtua siitäkin, että miehelle tuli vauvakuume myöhemmin kuin minulla, joten sitten kun näytti/näyttää siltä, että yrityksestä tulee normia pidempi, niin itse olin jo ehtinyt surra ja ahdistua, kun mies vielä positiivisesti haaveili. Eli ikään kuin mun kokema vaihe on nyt hänellä, sitä en tosin tiedä, onko se mun vika vai olisiko se vaihe tullut joka tapauksessa joskus, vaikka itse olisinkin ollut positiivisuuden perikuva - mitä en siis todellakaan ole ollut ). Varsinaisesta aiheesta; yritän itselleni sanoa, että kielteiset tunteet ovat normaaleja, etten niistäkin itseäni hirveästi soimaisi tyyliin paha, paha minä, kun en osaa iloita toisten onnesta. Vaikka sen ymmärtää, ettei raskauksia ole jokin tietty määrä tietyssä piirissä eikä ne ole minulta pois, niin silti välillä kiukuttaa. Mutta ikävämpi olo tulee, jos uskottelee olevansa huono ihminen, kun ei osaa iloita. Suosittelisin siis olemaan armollinen itselle.
  7. Ei ole toimineet kahdella ensimmäisellä kerralla minulla (annostuksena 1 tabletti/päivä kierron 3.-7 päivinä, ja ekan kierron perusteella siellä jotakin tapahtuu, mutta ei valitettavasti toivottua lopputulosta). Mukavaa siis lukea myös näitä tarinoita, joissa plussa on tullut clomeilla, mutta ei ensimmäisistä kierroista, niin hetkeksi tulee vielä toiveikas olo, että tässä on ehkä jotain järkeä jatkaa samalla lääkkeellä ja annostuksella. Ainakin seuraavaan lääkäriaikaan asti... Onnea plussanneille!
  8. Mielenkiintoinen aihe. Itse en valmistaudu mitenkään erityisesti, vitamiineja söisin varmaan muutenkin. Syön medium-pihvejä ja juustoja ja juon punaviiniä samalla lailla kuin ennenkin, eikä tulisi mieleenkään olla muuttamatta näitä tapoja ennen raskautta. Ties kuinka kauan tässä saisi olla juustoitta ennen raskautta, jos sille tielle lähtisi. No, onhan tänne palstalle tuleminen jonkinlainen valmistautuminen
  9. Täytyy tunnustaa, että jotakin on tarttunut mukaan, sijoituspaikkana siis tällä hetkellä kaapin perimmäinen nurkka. Osan ostin ennen yritystä esim. matkoilta ja osa on ostettu ajatuksena antaa lahjaksi, mutta syystä tai toisesta ovatkin sitten jääneet meille, jos olenkin ostanut jotakin muuta vauvalle. Nyt en enää uskalla edes mennä koko lastenvaateosastolle, kun koko asia tuntuu niin kaukaiselta, vaikka siis yritystä on noin 8 kk takana. Moni siis tunnustaa olevansa taikauskoinen, toivottavasti tällä lastenvaatekarenssilla munkin vauva-taiasta palautuisi edes osa, jos olen sen shoppailullani onnistunut hävittämään
  10. Itse asiassa olen ennemminkin välinpitämätön, ei tunnu miltään, ainakaan vielä (yritystä 8 kk). Itsesuojelua varmaankin, että unohtaa aktiivisesti se-ja-sekin-on-raskaana-jutut. Varmaan sitten tilanne on eri, jos esim. yritystä on yli vuosi ja olisi virallisesti lapseton. Tosin silloinkin toivoisin, että ei katkeroituisi, ainakaan loppuelämäkseen, koska se syö sisältä ja sitten ei ole kivaa.
  11. Minulla on kaksi kummilasta, miehellä yksi (ei yhteisiä). Tässä elämäntilanteessa pitäisi olla läheinen ystävä ja samalla paikkakunnalla mielellään, että suostuisin vielä kummiksi, vaikka se onkin yhdenlainen kunnia. Emme nyt asu samalla paikkakunnalla yhdenkään kummilapsen kanssa, ja välimatka rajoittaa, valitettavasti. Sopivasti kummilapsia on siis sen verran, että jaksaa ja pystyy pitämään yhteyttä ja antamaan aikaansa. Sen tulisi kyllä toimia molemminpuolin, eli koska kummilapsi ei itse voi vielä pitää yhteyttä, olisi mukavaa, jos vanhemmat ilmoittelisivat edes joskus kuulumisia, tai ainakin kiittäisivät kortista/lahjasta.
  12. Tänne taidan minäkin kuulua, opiskelija siis vielä jonkin aikaa. Riippuu varmasti paljon alasta, onko lapsi ja opiskelu mahdollinen yhtälö, itsellä se ei olisi ollut opiskelujen alussa ja keskivaiheilla. Nyt valmistuminen häämöttää jo (yritystä ollut viime syksystä lähtien), ja tuntuu siltä, että jos joskus tulen raskaaksi, on se varmasti ihan hyvä aika, kun se ei tuosta vain ole tähän mennessä tapahtunut.