Nuuskis

Aktiivijäsen
  • Content count

    309
  • Joined

  • Last visited

About Nuuskis

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Me ollaan nyt altistettu poikaa suunnilleen kuukauden verran maidolle ja aika hyvältä näyttää. Ollaan siis annettu pääasiassa juustoa ja aloitettiin myös yhdestä juustoraasteen murusesta, joita annettiin aluksi suunnilleen joka toinen päivä. Pikku hiljaa kasvatettiin annosta ja antamistiheyttä ja tällä hetkellä poika saa 4-5 siivua juustoa päivässä. Mitään selkeitä oireita ei ole tullut. Kakka ei ole hirveän kiinteää, muttei myöskään hirveän löysää, joten se ei ainakaan riitä mulle oireeksi Annettiin myös kerran teelusikallinen jugurttia ja sen jälkeen peppu ehkä hieman punoitti. Nämä on niin pieniä oireita, että me jatketaan joka tapauksessa siedätystä. Pojalla siis ikää nyt 1v8kk.
  2. Meillä ikäero 1v7kk. Toivottiin pienehköä ikäeroa sillä ajatuksella, että lapsista on tulevaisuudessa toisilleen seuraa. Mulla itsellä on pieni ikäero sisaruksiini ja ehkä sen takia asia oli mulle tärkeä. Toinen peruste oli se, että saadaan pikkuvauva-aika "hoidettua" kerralla pois alta. Me molemmat kun nautimme kuitenkin enemmän vanhempien lapsien kanssa touhuamisesta, niin ajatuksena tuntui kivemmalta, ettei tarvitse palata tähän haastavaan aikaan sitten, kun elämä on alkanut olemaan jo helpompaa (tietysti kaikissa ikäkausissa on omat haasteensa, mutta ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan).
  3. Osaako kukaan neuvoa millä tuotteilla kannattaisi lähteä testaamaan sietääkö lapsi jo maitoa? Viime allergialääkärikäynnillä saatiin niin ylimalkaisia ohjeita (jotka olen jo muutenkin unohtanut kun käynnistä on jo monta kuukautta), että ajattelin kysellä josko kellään olisi parempia vinkkejä. Oon siinä uskossa, että pitkään kypsytetty juusto tai hapanmaitotuotteet voisi olla esim. tavallista maitoa parempia vaihtoehtoja. Mahtaakohan olla näin? Meidän poika on siis jo 1v8kk ja elättelen toivoa, että allergia olisi vihdoin hävinnyt. Ollaan pienimuotoista testailua kokeiltu syksyllä ja silloin tuli jonkun verran oireita (vaippaihottumaa). Siksi ajattelinkin että nyt voisi kokeilla tosi tosi varovaisesti ja hyviksi havaituilla tuotteilla.
  4. Kiitos Tiity! Törmäsin niihin itsekin tänään. Niitä löytyy näemmä myös Mankkaan k-supermarketista
  5. Jep, sama juttu täällä. Ja aika moni maitoa välttelevä taitaa myös varmuuden vuoksi vältellä kananmunaa. Näin ainakin minä tein ja silloin toi herkkukakku ei tietenkään käy. Snif
  6. Maidoton kahviherkku on muuten myös Frödingen mutakakku (http://www.frodinge.fi/fi/index.asp?avd=produkter⊂=desserter&sida=kladdkaka) Onko kukaan muuten löytänyt noita Oatlyn kaurapillimaitoja Espoosta mistään kaupasta?
  7. Angervo: hyvä idea sinänsä! Tosin tämä yövieroitus näyttäisi menevän odotettua paremmin, joten ainakaan vielä ei taida olla tarvetta lähteä muuttamaan syömisiä. Poika on pärjännyt hyvin nyt kaksi yötä ilman maitoa. Ekana yönä vähän kitisi, kun tarjosin maidon sijasta vettä, mutta rauhoittui tosi nopeasti, eikä protestoinut kun laitoin takaisin sänkyyn. Viime yönä harmistui vähän enemmän vedestä, mutta ei rauhoittumiseen mennyt kuitenkaan muutamaa minuuttia kauemmin. Poika on aamuisinkin nukkunut hiukan tavallista pidempään. Olen ihan hämmentynyt, mutta toivon, että homma jatkuu yhtä hyvin Eli vastaanpa nyt sitten aiheeseen Meillä yösyötöt lopetettiin noin yhden vuoden iässä.
  8. Tämä ei nyt ihan varsinaisesti tänne kuulu, mutta en nyt parempaakaan paikkaa keksinyt, joten nostellaas vähän tätä ketjua Meillä tilanne on se, että neuvolasta käskettiin meitä lopettamaan yösyötöt nyt 1-vuotiaalle pojalle. Mä suhtaudun tosi epäilevästi siihen, että onko se oikeasti järkevää, koska meillä ei päivällä mene kuitenkaan ihan hirveitä määriä ruokaa. Tai siis menisi kyllä, mutta pojan allergioiden/vatsan herkkyyden takia pojan ruokavalio on aika rajoittunut, eikä esimerkiksi ole löytynyt pojan vatsalle sopivaa puuroa. Toki ymmärrän, että hampaiden kannalta yösyömiset olisi parempi jättää. Näin meillä syödään (maidon määrä vaihtelee jonkun verran, mutta sosemäärät ovat aina tarkalleen samat): n. klo. 8 200 ml korviketta 11.15 2 pientä prk bataatti-kesäkurpitsasosetta, 2 tl poroa 14.30 1 pieni prk päärynäsosetta 16.30 2 dl bataattisosetta, 2 rkl parsakaalia 19.00 260 ml korviketta 23.00 230 ml korviketta 4.00 230 ml korviketta Yritän nyt antaa pojalle päivisin enemmän maitoa (aikaisemmin emme ole viitsineet sitä tehdä, koska jos päivän maitomäärä menee tietyn rajan yli, alkaa pojalla vatsavaivat... Tai siis näin ainakin kävi aikaisemmin) ja öisin vaan vettä. Mutta siis, sanokaa viisaammat, että kannattaako uskoa neuvolatädin väitettä siitä, että ei poika oikeasti tarvitse tuota yömaitoa? Mun laskujen mukaan suurin osa päivän kalorimäärästä tulee noista yömaidoista. Toki jos saadaan toi maidonjuonti siirrettyä ruokien yhteyteen, niin se paikkaa tilannetta. Siinä tapauksessa mun huoli on, että vaikka poika saisikin riittävästi energiaa, niin hän ei saa mitään sellaista ruokaa (esim. puuroa), joka pitäisi pitkään nälkää ja tuntee joka tapauksessa olevansa yöllä nälkäinen. Onko kukaan lopettanut yösyöttöjä sellaisessa tilanteessa, missä lapsi ei ole vielä syönyt puuroa/viljoja? Voi olla, että tämä mun huolehtiminen on turhaa ja syötöistä luopuminen onnistuu hyvin (as if), mutta halusin nyt kuitenkin tulla kyselemään muiden mielipiteitä ja kokemuksia.
  9. Meillä poika pulautteli ihan valtavia lammikoita aikamoisessa kaaressa ja ihan pienenä itkeskeli pulautusten yhteydessä paljon eikä viihtynyt makuuasennossa. Lastenlääkäri (kävimme siellä muistaakseni n. 2,5 kk:n iässä) vain kuittasi koko homman ruokatorven kehittymättömyydellä ja koliikilla ja myös teilasi maitoallergiaepäilyni. Hänen mielestään pulauttelu oli normaalia, vaikka sitä tuli useita tunteja syömisen jälkeenkin ja me olimme vain hysteerisiä. Aggressiot nousee vieläkin kun miten minkälaista kohtelua saimme tuolta lääkäriltä... Noh, saimme lopulta reseptin gavisconille, eikä se vähentänyt pulauttelua juuri lainkaan, mutta sillä päästiin pahimman yli ja itkut pulautusten yhteydessä vähenivät. Pulauttelu lakkasi yhtäkkiä lähes kokonaan noin 8 kk iässä, mutta vieläkin tulee välillä vähän tavaraa ylös. Mä epäilen, että meillä pulauttelu johtui ruokatorven/mahaportin kehittymättömyydestä, jonkinasteisesta refluksista (miehellä ja miehen isällä on refluksi ja käsittäkseni se voi olla perinnöllistä), maitoallergiasta ja muutenkin herkästä vatsasta. Tällä tarinalla halusin sanoa sitä, että tosiaanin kannattaa hakea apua OSAAVALTA lastenlääkäriltä ja vaihtaa lääkäriä, jos ei saa asiallista palvelua. Me oltaisiin varmasti saatuu nopeampi apu tai ainakin parempi mielenrauha, jos oltaisiin "uskallettu" käydä toisellakin lääkärillä. Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja kannattaa luottaa omaan intuitioon, jos tuntuu ettei kaikki ole kunnossa. Ja lisäksi halusin kertoa, että pulauttelu saattaa kestää pitkäänkin, mutta voi sitten yhtäkkiä kadota
  10. Kiva jpo, että edes välillä saitte nukkua vähän pidempään! Toivoa siis on Toivottavasti se aamupuuro toisi jotain apua tilanteeseen. Onko teidän lapsella muuten allergioita tai vatsavaivoja? Tuli vaan siitä mieleen, kun meillä (ainakin tällä hetkellä) kaikista aikaisimman herätykset tuntuu liittyvän siihen, että ollaan kokeiltu jotain uutta ruoka-ainetta ja se aiheuttaa vatsavaivoja. Meidän pojalla on siis maitoallergia ja joko superherkkä vatsa tai sitten on allerginen melkein kaikelle muullekin.. Ja noi hampaat kyllä tekee öistä aika kurjia Mä oon jo useampaan kertaan miettinyt, että miksi ne hampaat ei voi olla valmiina siellä suussa Meidän tilanne on tällä hetkellä se, että herätykset on ehkä useimmiten n. klo. 6, mutta välillä lähempänä viittä ja joskus lähempänä seitsemää. Ollaan myös nykyään aika varmoja siitä, että ei ole väliä mihin aikaan pojan laittaa illalla nukkumaan. Se herää kuitenkin aikaisin. Joten laitamme pojan nukkumaan n. klo. 19, että saa aika hyvin unta, vaikka heräisikin viideltä. Mä olen aikalailla menettänyt toivoni siitä, että meillä nukuttaisiin tota pidempään. Onneksi toi aika on kuitenkin ihan siedettävä. Jos vielä saataisiin joskus yösyötöt pois, niin saisi itekin vähän pidemmän pätkän unta.
  11. Tiffany, onko konttaaminen teillä vasta opittu taito? Jos on, niin sitten ainakin on toivoa, että kunhan uutuudenviehätys häviää, niin se lakkaa häiritsemästä nukahtamista Meillä ainakin kesti aika lyhyen aikaa (ehkä viikon jos oikein muistan), että kääntyminen/konttaaminen/seisomaan nousu häiritsi unia. Vaivaako muuten sama ongelma myös yöunille mennessä? Mitäs teidän tyttö tuumaisi, jos laittaisit valjaat kiinni? Se olisi varmaan turvallisuudenkin kannalta ihan hyvä juttu, jos kerran osaa jo liikkua Meillä joskus alkuaikoina estettiin mahalle kääntymistä sillä, että laitettiin pinniksen laidoille pyyhkeitä, ettei ollut hirveästi tilaa kääntyä. Eipä se tosin auttanut sitten enää, kun kääntyminen alkoi olla jo kunnolla hanskassa. Vaunuissa ei koskaan kääntymisongelmaa ollut, koska poika nukkui makuupussissa tai lämpöpussissa ja nyt kelien lämmettyä on onneksi oppinut nukkumaan sisälläkin.
  12. Oho, olin kokonaan unohtanut tämän ketjun! jpo kyseli meidän kuulumisia. Meillä herätään edelleen melkein yhtä aikaisin kuin ennenkin, mutta kuitenkin siedettävään aikaan. (Luultavasti ainakin osittain) kesäaikaan siirtymisen ansiosta herätys on yleensä n. 6.20. Parhaimpina aamuina 7.30 ja huonoimpina 5.30. Yöunille poika nukahtaa vähän vaihtelevasti 19.00-20.30 välillä. Jotenkin elämä tuntuu kuitenkin nykyään paljon helpommalta. Poika on pirteä ja jaksaa olla päivällä hereillä paremmin (meillä kun oli myös ongelmana saada venytettyä hereilläoloajaksoja päiväunien välissä riittävästi, että poika jaksaa iltaan asti). Meitäkin terkka ohjeisti herättämään päiväunilta, mutta musta se tuntui tosi ikävältä. Välillä herätin ja välillä en, lopputulos tuntui kuitenkin aina olevan sama: herättiin silti aikaisin aamulla. Meilläkin oli juuri toi sama ongelma, että jos herätti päiväunilta, niin sitten ei olisi jaksanut valvoa riittävän myöhään, vaan yöunillekin meno aikaistui. Yleensä kävinkin joka alkuilta vaunukävelyllä, että poika sai nukuttua lyhyet unet, joilla jaksoi edes sinne seiskaan asti. Nykyään kuitenkin on tosiaan jo helpompaa ja poika jaksaa valvoa paremmin, eikä mitään erityiskikkailuja tarvita. En valitettavasti osaa oikein mitään neuvoja antaa jpo:lle Mutta jos lohduttaa yhtään, niin meillä tosiaan aika on tuonut helpostusta ja uskon, että koko ajan muuttuu helpommaksi. Ehkä sitä on itsekin sopeutunut tähän ja toisaalta myös lisääntynyt valon määrä ja kesän lähestyminen on tainnut antaa itsellekin enemmän energiaa. Sellainen tuli mieleen, että oletteko tarkotuksella siirtäneet yöunien alkamista myöhemmäksi? Jos yöunet alkavat aikaisemmin, niin herääkö vauva silti samaan aikaan vai aikaisemmin? Tuli vaan mieleen toi eeppiksen kommentti, että hänen kokemuksensa perusteella on lähes mahdoton saada myöhäistettyä aamuheräämisiä. Mä kyllä täysin allekirjoitan tän kommentin omien kokemuksieni perusteella. Siksi mietinkin, että saisitteko lapsen kuitenkin aikaisemmin yöunille, että hän saisi yön aikana nukuttua riittävästi? Onhan se itselle tietysti kuitenkin tosi kurjaa, että joutuu heräämään noin aikaisin Tosi paljon voimia koko perheelle! Yrittäkää myös mahdollisuuksien mukaan pyytää apua lähipiiriltä ja vuorotelkaa miehen kanssa aamuheräämisten kanssa. Meillä mies hoiti suurimman osan noista aikaisista aamuista (koska se sai yöllä nukuttua ongelmitta), että mä sain nukkua edes vähän pidempään. En varmaan muuten olisi selvinnyt.
  13. Onko kellään tullut symfyysikipuja synnytyksen jälkeen? Mulla ei raskausaikana ollut ollenkaan liitoskipuja, mutta heti synnytyksen jälkeen ne alkoivat. Poika tuli vähän virheasennossa, eikä meinannut siksi mahtua ulos ja mietin, että olisko se venyttänyt häpyliitoksia tavallista enemmän. Teki tosi tosi kipeää ja elelin muutaman viikon lääkkeiden turvin, että pystyin edes jotenkuten olemaan. Vieläkin kylkeä kääntäessä saattaa jonkun verran vihlaista, vaikka synnytyksestä on jo kohta 10kk. Meillä alkoi juuri pikkukakkosen yritys ja taas palasi nämä kamalat kivut mieleen. Jännittää, että tuleekohan tällä kertaa kipuja jo raskausaikana ja miten pahaksi ne oikein menevät.
  14. Mä en itse juo kahvia, mutta aloin vieraille tekemään kahvia pressopannulla. Laitoin vedenkeittimeen vettä lämpiämään ja mittasin kahvin valmiiksi pressopannuun. Sitten marssin pannun kanssa vesihanalle ja mittasin sieltä kahvikupin avulla oikean määrän vettä pannuun. Siinä sitten annettiin kahvin hautua ja koko kahvi unohtuikin hetkeksi aikaa. Kun vihdoin kaadettiin kahvia vieraille, niin ilmeet oli vähintäänkin yllättyneitä, kun saivat kylmää kahvia. Sitten vasta tajusin mitä olin tehnyt ja piti vielä oikein tarkistaa, että vedenkeitin oli edelleenkin täynnä lämmintä vettä..
  15. Monday, kiitos vinkistä! Jotenkin ollaan tota kalaa automaattisesti vältelty, mutta pitää sitäkin tosiaan kokeilla, jos toi porokaan ei sovi pojan vatsalle. Kiitos sullekin Tiity! Tattaria ovat muutkin suositelleet, joten se voisikin olla seuraava. Sen jälkeen ehkä sitten toi amarantti. Jos tattarikokeilujen jälkeen meillä on vielä amarantille tarvetta, niin voisin sitten kysellä uudestaan, että onko sulla hiutaleet vielä tarjolla. Mäkin olen lukenut kyllä jostain, että kannattaisi epäonnistuneen kokeilun jälkeen vaihtaa ruoka-ainetta (siis just puuron jälkeen esim. lihaa), mutta sain jotenkin niin päähänpinttymän tosta puurosta Varmaan juurikin siksi, että unelmoin paremmista öistä ja ajattelen, että jos sais puurojen avulla päivään 5 kiinteää ateriaa, niin yösyöttöjä voisi alkaa vähentämään (tai että ne vähenisivät ihan itsestään). Mutta oot ihan oikeassa. Me tänään päätettiin hirssin uusintakokeilu ja siirrytään seuraavaksi nyt sitten poroon. Pitäkää peukut pystyssä!