Hanku

Aktiivijäsen
  • Content count

    126
  • Joined

  • Last visited

About Hanku

  • Rank
    Aktiivi
  1. VAS

    Eikös nykyään ole ihan mahdollista hakeutua synnyttämään minne vain? En siis halua mitenkään yllyttää mihinkään sotaan tästä asiasta, synnytyksen ollessa käynnissä harva lähtee höökimään eri paikkakunnalle. Olen siis itse pohtinut myös puolitosissani vaihtoehtoa lähteä synnyttämään entiselle kotipaikkakunnalleni.
  2. En usko, että meidän muksulle siitä myöskään oli mitään haittaa, kun se oli käytössä vasta, kun hän osasi seisoa hyvin tukea vasten 8-kuisena ja päivittäinen käyttöaika oli 0-5 minuuttia. Käyttöä kesti vajaa kaksi kuukautta, joten en suosittelisi hankkimaan tuota lastentarvikeliikkeestä täydellä hinnalla.
  3. Kertokaa kokemuksia nykyisestä imetystuesta. Tilanahtauden vuoksi jouduin helmikuussa 2009 neloselle ja siellä en kyllä saanut minkäänlaista opastusta imetykseen, vaikka sitä pyysinkin. Rintakumeilla mentiin ihan onnistuneesti reilu viisi kuukautta, mutta tällä kertaa kaipaisin oikeasti apua, jos imetys ilman niitä olisikin mahdollinen. Vaihtoehtona on myöskin mennä Vammalaan, koska siellä tuohon imetyksen onnistumiseen panostetaan. Taysin valintaa taas puoltaa lasten tehohoito jne., jos jotain sattuukin.
  4. Koska tuo tuplaratasketju on jo niin pitkä, aloitan täsmäkysymyksille uuden ketjun: Positiivisia/negatiivisia kokemuksia noista? Onko renkaat hyvät eri keleillä? Kuinka leveät nuo ovat? Menevätkö pieneen tilaan peräkontissa ja onko helppo kasata? Miten makuuasentoon selkänojan saa? Siinä taitaa kaatua koko selkänoja eikä niitä saa säädettyä erikseen? Kiitos!
  5. VAS

    Mua mietityttää VASissa se tehohoidon puute. Puoli tuntia ambulanssilla TAYSiin voi olla kamalan kohtalokasta, vaikka sellainen onkin varmasti harvinaista. Kaikki muut asiat puoltavat ehdottomasti VASin valintaa.
  6. Juhlavaatteita löytyy ainakin Beluasta Helsingistä, sieltä saa myös vuokrattua.
  7. Vinkkinä, että Tampereella äitiysjoogaa löytyy Työväenopistosta Sampolasta ja Tampereen Napapiiriltä.
  8. mapple: Mä ostin henkselilliset toppahousut. Vaikka vetskarin jättää auki, pysyvät hyvin jalassa. Vielä kun löytyis kunnon toppatakki, johon maha mahtuisi. Mun mielestä mamaliciouksen vaihtoehdot oli aika kevyttoppaversioita. Täytynee siis löytää vaikka urheiluliikkeestä tarpeeksi iso, mutta sopivanmallinen toppis.
  9. On tutkittu, että toinen lapsi on todennäköisemmin samaa sukupuolta kuin ensimmäinen, mutta kolmas lapsi on eri sukupuolta. Yhtään en osaa sanoa, mistä tämä johtuu enkä löydä tähän hätään aiheesta mitään juttuakaan.
  10. Jos satutte joskus Veljekset Keskiselle, käykää katsomassa imetysliivitarjonta. Mielestäni olivat todella halpoja verrattuna lastentarvikeliikkeisiin jne.
  11. Jos H&M:n kaupan valikoimista koot loppuvat, aktsokaa verkkokaupan tarjonta. Siellä näytti olevan isompia kokojakin kuin 46.
  12. Hei, Mä haluan tulla tsemppaamaan myös ylipainoisia kuumeilijoita. Taidan olla itsekin sellainen... Tuohon Curryn lainaamaan Kätilöliiton (munkin mielestä syyllistävään...) tekstiin haluaisin myös kommentoida: Ylipainoa oli reippaasti ekassa raskaudessa, BMI 34. -raskaaksi tulin heti ekalla yrityksellä -ultrat saatiin loistavasti tehtyä, ar-ultra tehdään täällä aina ja kaikille sisäkautta -sydänäänet oli helppo saada kuuluviin, samoin sf-mitta saatiin otettua eikä siinä ollut mitään poikkeavaa -repeämät synnytyksessä oli vähäiset eikä siis sektiota, synnytys sujui mallikkaasti (mitä nyt käynnisteltiin) -raskauden aikana mikään vaiva (eli pahoinvointi ja liitoskivut)ei johtunut ylipainosta -ei raskausdiabetesta -paino nousi vajaa 10 kg. Tämä oli kyllä asia, mistä halusin itsekin pitää kiinni. 30 kg olisi ollut varmasti ihan liikaa. -ihana neuvolantäti ei ikinä sanonut mitään poikkipuolista painosta Musta on kurjaa, että tuo teksti kuulostaa siltä kuin ylipainoisen raskaus menisi joka tapauksessa pieleen. Nyt kuumeilen, mutta haluan myös laihtua, sillä ylipainon kanssa taaperon perässä juokseminen on melko hengästyttävää. Mun mielestä lapsi on mahtavin syy laihduttaa! (koska jotenkin koen, ettei mun hyvä olo ole niin tärkeä asia...) H&M:lta ja Lindexiltä löytyi äitiysvaatteita kokoa 46. Tosin Lindex lopetti äitiysmalliston kesällä 2008. Mun mielestä H&M:n mama-malliston 46 on melko reilu. Ja saiskohan kuvastosta jopa isompiakin kokoja? Ja kumma kyllä, munkin lähipiirissä vain normaalipainoisilla on ollut lapsettomuusongelmia.
  13. Katerina Janouch / Lasten kanssa odotusajasta murrosikään
  14. Isorintaisena maan vetovoima on tehnyt tehtävänsä jo ennen imetystä. Mutta hyvät rinnat nuo edelleen ovat! Mun käsittääkseni nimenomaan se rintojen pingottuminen maidon noustessa venyttää ihoa, ja siitä voi seurata "rupsahtamista".
  15. Vastasin jo Sorellinalle tuonne meidän ketjuun, mutta laitetaan tännekin: Kiva apteekkitäti soitteli Almiron Peptin valmistajalle, joka sanoi, ettei vettä tarvitse keittää tämänikäisille (jos lapsi syö jo kiinteitä) enää joka kerta 100-asteiseksi ja viilentää. Tuo valmiste ei tarvitse tuollaista lämmitystä, kyse on vain seisovan veden bakteerikannasta. Eli kiehutamme kaksi kertaa päivässä veden, jonka jälkeen keittimellä lämpäytetään (meillä on Philipsin keitin, josta saa 40-,60-,80- ja 100-asteista vettä). Reissuun otan mukaan noin 60-80-asteista vettä valmiiksi pulloon (vähän riippuen milloin ois tarkoitus ruokailla) ja valmiiksi pikkupurkkeihin mitatut jauheet. Valmista maitoa olemme käyttäneet ehkä vielä reilun puolen tunnin kuluttua, vaikka olisi ollut huoneenlämmössä. Jos jää paljon juomatta, laitamme jääkaappiin ja lämmitämme vesihauteessa seuraavalle syötölle. Yösyöttöjä varten apteekkitäti kysyi, voisiko Almironin tehdä valmiiksi ja lämmittää (vesihauteessa). Valmistaja vastasi, että saa tehdä, mutta "jotain raviontoaineita" voi hävitä, joten valmiita pulloja kannattaa tehdä esim. vain tuolle yösyötölle. Tosin ihan yhtä nopeaa on ottaa keittimestä/termarista keitettyä vettä, lämmittää ja mitata jauhe. Ja olemme muuten tehneet joskus reissussa myös kylmähköön veteen, ja muistaakseni jauhe liukeni ihan hyvin.