Cadeaux

Aktiivijäsen
  • Content count

    301
  • Joined

  • Last visited

About Cadeaux

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. VAS

    Voi kurjuus. En siis enää ehdi synnyttämään tätä toista vauvaa Vammalaan. Harmittaa myös mahtavan henkilökunnan puolesta.
  2. Meilläkin on elokuussa edessä kesällä kolme vuotta täyttävän tytön päiväkotiin meno. Meillä on nyt luettu pari viikkoa kirjaa "Onni menee päiväkotiin" ja voi suositella! Siinä kuvataan mielestäni tosi kivasti päiväkodin arkea ja myös ajoittaista ikävää ja pahaa mieltä, joka kuitenkin selättyy. Tämä kirja on ainakin meillä toiminut ihan loistavasti: tyttö on kiinnostunut päiväkodista, kyselee siitä ihan positiiviseen sävyyn ja leikki pehmoeläimilläänkin nyt "päiväkotia". http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=583
  3. VAS

    Tähän liittyy eilisessä (2.5.) tai sitä edellisessä Hesarissa ollut haastattelu, jossa haastateltu asiantuntija kertoi, että muualla Euroopassa on jo todettu, että isot yksiköt eivät toimi eivätkä edes säästä. Siellä ollaan jo kovaa vauhtia palaamassa takaisin pienten yksikköjen pariin. Koitin etsiä ko. juttua netistä linkittääkseni sen tähän, mut en löytänyt. Surullista, että täällä pitää härkäpäisesti vain puskea kaikki toiminnot (päiväkodit, koulut, terveyspalvelut...) suuriin yksikköihin. Vähän OT...
  4. ^ Mulla on valitettavasti samanlainen kokemus. Lopuraskaudessa jouduin osastolle raskausmyrkytysepäilyn vuoksi, ja hoitaja tuntui oikein mässäilevän kaikilla pelottavilla uhkakuville. Hän kertoi minulle hyvin tietäväisesti, etten lähde sairaalasta enää ilman vauvaa kotiin ja millaisia vaaroja "tilaani" sisältyy. En saanut kesäkuumalla 1,5 vuorokauteen edes vettä mahdollisen sektion takia. No, sitten selvisi, että raskausmyrkystys olikin itse asiassa närästystä. Lähdin kotiin, pysyin siellä, ja parin viikon päästä synnytin Vammalassa oikein hyvissä tunnelmissa terveen tytön. Ymmärrän siis toki, että kaikki varotoimenpiteet ovat tarpeen (juomattomuus yms.), kun epäillään raskausmyrkystystä. Sitä sen sijaan en ymmärrä, että odottavan äidin pelkoja ja huolia käydään vähän väliä oikein lietsomassa. Täytyy kuitenkin painottaa, että tässä oli kyse yhdestä ainoasta hoitajasta, joka oli tuolloin jostain syystä sekä ilta- että aamuvuorossa. Vaikka kyseessä olikin yksittäistapaus, oli sekin ihan tarpeeksi ikävää, kun itse joutui sen kohteeksi.
  5. ^ Mun mielestäni uskaltaa ehdottomasti. Varaa vain eka kerta, niin siellä kyllä sitten selviää, koska kannattaa mennä seuraavaksi. En tietenkään edelleenkään tiedä, mikä lopulta aikaansai meillä onnistuneen raskauden, mutta kolme kuukautta ekan hoitokerran jälkeen se tapahtui. Meillä yritettiin vauvaa kaikkiaan kolmisen vuotta.
  6. - poistin aiemmat pohdintani - Tellus tuossa edellä on ihan oikeassa.
  7. Läheisten ja varsinkin lasten huoli on aina pahinta. Päivittele kuulumisiasi - ja selitys, miksi aktivoiduin tässä ketjussa on valitettava tuttavuus tuon linkittämäni vaivan kanssa (ei itsellä tosin), mikä saa mut aina jossain määrin vauhkoksi vastaavien oireiden kanssa... Toivottavasti oireisiisi löytyy hoito ja olosi paranee!
  8. Tarkoitinkin toki tilannetta, että arkiaamua ei voi odottaa. Kysyjä vaikutti aika kipeältä ja pelokkaalta, ymmärrettävästi. Jos tilanne pahenee koko ajan kahden viikon aikana ja kipu on kova, mielestäni ensiapuun lähtöä ei kannata arkailla. Mutta en ole lääkäri, joten tämä oli vain vastaus kysymykseen "miten itse tekisin".
  9. Hui, kuulostaapa kamalalta! Jos olisin sinä, painelisin varmaankin ensiapuun - ainakin jos lähettyvillä olisi jonkin ison yliopistosairaalan ensiapu. Sitten vaikka tarvittaessa liioittelisin kipua niin, että varmasti tutkisivat heti. Kuulostaa niin pelottavalta. Toissijaisesti menisin ehkä yksityiselle, jos vain olisi rahaa tutkimuksiin (labrat voi olla aika kalliit). Lisäksi ehkä kysyisin tästä, josta toivottavasti kuitenkaan ei sinun kohdallasi ole kyse: http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo40269&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero Voimia!
  10. VAS

    En muista, olenko jo kirjoittanut tänne, enkä jaksa nyt tarkistaakaan, koska Vammalaa voi kyllä kehua toisenkin kerran. Eli meidän pieni tamperelaistyttömme syntyi Vammalassa juhannusaattona vuosi sitten. Oltiin ainoat illalla ja alkuyöstä siellä synnyttämässä, joten mulla oli melkoisen etuoikeutettu tilanne - kätilöllä oli kaikki maailman aika mitä halusin, sain kävellä ympäriinsä käytävää kaikessa rauhassa ja myöhemmin lillua ammeessa yksinoikeudella. Kello kahdelta yöllä kätilö hälytti paikalle anestesialääkärin kotoaan antamaan epiduraalia ja hän oli paikalla puolessa tunnissa eli juuri silloin, kun mut oli saatu valmisteltua (pois ammeesta ja selkä puhtaaksi). Tämä oli kuulemma maksimiaika, mikä anestesialääkärillä voi kestää. Myöhemmin synnytyksessä tuli vähän tukalat paikat, kun vauva oli niin kietoutunut napanuoraan ja en tahtonut saada ponnistettua häntä ulos, mutta siitäkin selvittiin ja vauva elpyi nopeasti. Osastolla oli aivan ihanaa! Meillä oli viisi päivää perhehuone, ruoka kannettiin syliin saakka (miehellekin! ) ja hoitajat olivat ystävällisiä ja kiireettömiä. Vauvasta pidettiin hyvää huolta, mutta niin myös synnyttäneestä äidistä. Mulle tuli niin hyvä mieli, kun tuntui aidosti, että mun oma toipuminen ja hyvinvointi oli tärkeää ja siihen panostettiin. Ja sellaisen paikan toimintaa ollaan ajamassa alas! En vain voi käsittää! Muoks. Huomasin, että tuolla aikaisemmin joku vieras arvosteli VAS:n "imetyshösellyspaskaa" (tms.) ja nihkeyttä antaa vauvalle lisämaitoa. Mulla on asiasta kyllä ihan päinvastainen kokemus. Koin erittäin positiiviseksi sen, että hoitajat olivat aina valmiita tulemaan auttamaan ja tarkistamaan vauvan imemistekniikkaa ja imetysasentoa, jos äiti vain halusi. Lisäksi meille kyllä hoitaja ehdotti lisämaidon antamista lapselle ennen kuin tajusin sitä itse edes miettiä.
  11. Puistoista vielä se tuli mieleen, että valkoposkihanhet ovat saattaneet pilata kivatkin piknikpaikat ihan totaalisesti. Ainakin pari viikkoa sitten niitä vaelsi Töölönrannassa melkoinen parvi ja jälki oli sen mukaista. Nyt ei käyty Kaivarissa, mutta ainakin aikaisempina vuosina, kun vielä asuttiin Helsingissä, niitä oli sielläkin valtavasti. P....a juttu, kirjaimellisesti. Mutta kyllä noista puistoista silti aina löytyy myös piknikkansaa. Mutta se kannattaa ehkä silti huomioida piknikkiä suunniteltaessa, jos mukana on kaikkea maistava 1-vuotias.
  12. Helppo ruokaratkaisu keskellä kaupunkia on Stockmannin yläkerta, siis se paikka, jossa ruoan voi kerätä eri tiskeiltä makunsa mukaan (salaattipuoli, wokit, grilli jne) mukaan. Siellä on mikro omien lastenruokien lämmitystä varten, lastenhoitohuone, lapsille pieni tv-nurkka (piirrettyjä), runsaasti syöttötuoelja ja aina paljon muitakin lapsiperheitä. JA siellä saa myös viiniä, jos äidin hermot kaipaavat pientä rentoutusta.
  13. Näin vuoden jälkeen pystyn jo kirjaamaan positiivisiakin asioita. Eli: 1) Selvisin siitä. 2) Alastomuus ei häirinnyt yhtään. 3) Oksentaminen ammeessa miehen käsille ja käsivarsille ei häirinnyt yhtään. 4) Osasin hengittää, lopulta, ilokaasua oikein. 5) Mies oli ihana, paitsi pelleillessään ilokaasupäissään. 6) Toipuminen oli yllättävän nopeaa. 7) Sairaalassa ei kitsasteltu kipulääkkeissä synnytyksen jälkeisinä päivinä. 8) Nyt tiedän kestäväni yllättävän paljon verta, hikeä ja kyyneliä.
  14. Synnytys oli siinä määrin rankka ja ponnistusvaihe niin pitkä (1,5 h) ja totaalisen kamala, että mä en ollut kiinnostunut enää mistään muusta kuin kivun lakkaamisesta siinä vaiheessa, kun vauva lopulta syntyi. Sinisen kelmeä, elottoman oloinen tyttö vietiin samantien elvytettäväksi toiseen huoneeseen, mut mä leijuin jossain ihan epätodellisessa tilassa enkä pystynyt edes olemaan huolestunut. Mies sen sijaan eli elämänsä pahimpia kauhunhetkiä. Tyttö petrasi olonsa tosi nopeasti (puri kätilöä sormeen ja päästi pissat sen jalalle, reipas pieni rakas ) ja tuotiin sitten synnytyssaliin mun mahalle. Mä en uskaltanut liikahtaakaan, kun pelkäsin, että se valuu alas. Olin niin poikki ja en pystynyt rentoutumaan tyttö mahan päällä ollenkaan, joten mitään suurta varhaista vuorovaikutusta siinä ei varmaan päässyt syntymään. Olin helpottunut, kun tyttö lopulta otettiin pois, ja mä pystyin nukkumaan. Oikeastaan jaksoin ja pystyin aidosti kohtaamaan tytön vasta, kun olin nukkunut noin vuorokauden putkeen. Siitä se tutustuminen sitten kunnolla lähti - maailman ihanin tyttöhän sieltä oli tullut. Ihan kohta siitä on jo vuosi.
  15. Sveitsissä purkkiruokia löytyi tavallisista ruokakaupoista hyvin ja valtaosa niistä oli luomua, jee! Lisäksi erilaisia vauvojen kasvisruokia oli hyvin tarjolla Suomeen verrattuna. Italiassa huomasin, että lastenruokia oli myynnissä myös apteekissa.