unelma79

Aktiivijäsen
  • Content count

    697
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by unelma79

  1. " Autoimmuunityreoidiitti on kilpirauhasen vajaatoiminnan tavallisin syy. Tulehdus on yleensä oireeton eikä siihen liity kilpirauhasen aristusta vaan piilevän prosessin lopputuloksena kilpirauhanen joko surkastuu tai suurenee diffuusisti struumaksi. Kilpirauhashormonien eritys voi heikentyä niin, että syntyy hypotyreoosi. Hypotyreoosia edeltää joskus voimakkaaseen immunologiseen reaktioon liittyvän kudostuhon aiheuttama ohimenevä lievä tyreotoksikoosi. Suurenneita TPO-vasta-ainearvoja autoimmuuniprosessin merkkinä todetaan 95 %:lla potilaista (Roberts ja Ladenson 2004). Kortisonivalmisteet eivät kuulu tämän taudin hoitoon, vaan hypotyreoosi, struuma ja harvoin esiintyvä aristus hoidetaan tyroksiinilla." Duodecim Eli kun vasta-aineet ovat koholla niin olen käsittänyt, että silloin tauti on ns. "sisäsyntyinen" eli autoimmuunitauti. Kilpirauhasen vajaatoimintahan voi tulla myös mm. kilpirauhaseen kohdistetun hoidon tai leikkauksen jälkeen, tai synnytyksen jälkeen. Tällöin ei KAI vasta-aineet ole kohollaan. Vasta-aineista ja lapsettomuudesta en minäkään tarkkaan tiedä, väittävät ettei ole merkitystä. Itse "epäilen", niin kuin kaikki taitavat aina epäillä mitä lääkäri sanoo Toivoisin itselleni tähän hoitoon kortisonia, kaiken varalta, koska itsellänikin kaikki loppuu aina siihen ettei edes kiinnittymistä tapahdu. Olen vain miettinyt voisiko noilla vasta-aineilla olla tekemistä asian kanssa. Minulla siis autoimmuunityreoidiitti eikä lääkityksen säädön kanssa ole ollut ongelmia.
  2. ^ olen kuullut, että vuoden ajoilla olisi vaikutusta. Vaikka, et itse lisää jodioitua suolaa ruokaan niin luulen, että sitä käytetään teollisuudessa. Eli margariineissa, leivässä jne.
  3. Huomaatteko itse minkälaisia oireita jos THS laskee hieman liian alhaiseksi?
  4. Itselläni on ajoittain tuota 1-2 pv tiputtelua, joskus taas ei. Sitten on ehkä 1(-2) pv:n ajan normaali vuoto, jonka jälkeen hiipuu taas ja pärjää ihan pikkuhoususuojalla. Eli aika niukat mielestäni. Muistelen että joskus nuoruudessa, ennen pillereiden syömistä menkkani olivat runsaammat, mutta toisaalta tuota mielikuvaa vääristää se, että käytin siteitä (tuntuu erillaiselta kuin tamppoonin kanssa) ja se, että nuorena vähäinenkin vuoto oli liikaa ja epämukavaa.
  5. Buranan syönti auttaa siksi, koska se vähentää tulehdusta ja on tietty kipulääke. Pillerit vaikutta kait siksi ettei limakalvo kasva, siis se ei kasva siellä sinun kyljessäkään. Outo epäily endospesialistilta...toisaalta jos on takaisin virtausta, niin sehän voi aihettuu endoa. Tämä on siis yksi teoria endon syntymahdollisuudesta.
  6. Minullakin on endometrioosi ja ollaan menossa kohti kolmatta IVF:ää. Minulle ei olla koskaan ehdotettu, että endometrioosia tutkittaisi sen enempää tai hoidettaisi pois. Kivut ovat pysyneet ennallaan vuosia ja kärsin niistä lähinnä menkkojen aikaan 1-2 päivää. En ole edes varma haluaisinko laparoskopiaan...pelottaa kaikki tutkimukset/toimenpiteet mitkä tehdään leikkaussalissa. Pelkään että kaikki menisi vain hullummaksi, saan jonkun infektion tms.
  7. Katsoin ja ihan hyvä oli, vaikka hiukan kauaksi mentiin siinä Thaimaanlaisten naisten vuokrakohtu asiassa. Tuskin kovin moni meistäkään tavallisista lapsettomista ihmisistä hankkiutuu rikolliseen vuokrakohtu bbisnekseen mukaan. Mielenkiintoinen se neljän ihmisen keskustelu siinä ohjelmassa; psykologi, kirjailiaja jne. Turhan niukasti näytettiin sitä. Ärsytti kun kukaan niistä,etenkään se IVF-nainen, eikä edes psykologi ymmärtäneet sitä vapaaehtoisesti lapsetonta kirjailijaa. Aivan kuin olisi ollut jo valmiiksi asenteellinen mielipide. Minä mielestäni käsitin mitä se kirjailija yritti viestittää. Hän ei tuominnut lapsettomuushoitoja tai mitään sellaista, vaan MINUN (siis minun käsitykseni) mukaan olisi halunnut yhteiskuntaan enemmän myös sellaista asennetta, että elämä on merkityksellistä, hyvää ja mielenkiintoista myös ilman lapsia. Näin KAIKILLA olisi parempi olla. Se helpottaisi myös tahattomasti lapsettomien tuskaa, kun ei aina ja kaikkialla vaan korostettaisi (lapsi)perhe-elämän mielekkyyttää ja miten vain se on sitä "oikeaa" elämää. Minustakin olisi hyvä, jos alkaisi lisääntyä myös sellainen ajattelutapa, että lapsettomat ihmisetkin elää hyvää elämää (koska näyttää siltä, että lapsettomaksi tässä jäädään) ja ei olisi sitä "seläntakana" säälittelyä siitä miten nuokin nyt jää ilman sitä ja tätä kokemusta elämässä, voi kurjaa, voi miten ikävää *ja samaan aikaan puristetaan omaa lasta tiukemmin syliin* ja ajatellaan miten meillä on asiat niin hyvin ja miten me olemme onnekkaita. Tämä vaikuttaa myös siihen, että lapsettomat jäävät helposti yksin ja muun sosiaalisen elämän ulkopuolelle, kun lapselliset nyt viihtyvät paremmin "samassa elämäntilanteessa" olevien kanssa, voi keskustella "samoin kokevan kanssa" lapsistaan. Lopuksi vielä...Se psykologi sanoi ihanasti, että lapsia voi saada muutenkin kuin omasta kohdusta...vai mitenkä se nyt meni. Hyvin sanottu, mutta...adoptioon ei kaikilla ole mahdollisuutta ja varaa (sitä sivuutettiin tuossa jaksossa hiukan ja sai siitäkin turhan helpon kuvan), sijaislapsi taas vaatii toisenlaista suhtautumista , koska se ei koskaan ole oma ja se voidaan "viedä" pois. Ahdistava ajatus tällä hetkellä, että vietät vaikka kaksi vuotta lapsiperhe elämää, sisustat ja hankit kaikki jutut ja sitten ykskaks lapsi palautetaan omaan perheeseen ja tulee tyhjyys No, mutta jaksoja siinä on kuusi, mielenkiinnolla odottaen. Ihanaa on se, että lapsettomuudestakin tehdään sarja kun noita elämää vauvan kanssa, reissussa lasten kanssa ohjelmia on ihan riittämiin.
  8. Kuukauden syönyt Thyroxinia 0.25 mikrog x2 tbl. Arvoni olivat tulleet ihan mukavasti alas ja lääkäri suositteli että jatkan edelleen tuolla annoksella ja kontrolli kk päästä. Epäili että ne laskee vielä tuolla tbl määrällä. Eli TSH oli nyt 2.59 (lähtö 5.67) ja T4V 14.2 (12.8). Eli ei kuitenkaan vielä siellä missä pitäisi. Kilpirauhasvasta-aineetkin olivat koholla, eli minulla on siis se autoimmuuni pla pla...-juttu. Kysyisinkin, että voivatko nuo elimistössäni olevat vasta-aineet vaikuttaa myös raskautumiseen? Hyökkääkö nuo vasta-aineet kaikkea vierasta kohti elimistössäni? Tarvitaanko hoitoihin tueksi jotakin muuta, esim. kortisonia?
  9. Huomenna taitaa tulla eilinen Inhimillinen tekijä uusintana. Siellä on Satu Taiveaho ja Kanki Kaikkonen kertomassa omasta lapsettomuushistoriasta sekä adoptioprosessistaan.
  10. Tuolla IVF ketjussa juuri kirjoittelinkin (kun se on se aktiivisin ketju), että sattumalöydöksenä muissa tutkimuksissa minun TSH oli 5.67 ja T4V 12.8. Tuleva viimeinen IVF siirtyy syksyyn ja lääkitys alkaa. Vuonna 2008 työterveydessä TSH oli muistaakseni 2.5 ja T4V 14.4, mutta kun tänään soitin naistentautienpolille ja kysyin mitä siellä otetuissa kokeissa (ja milloin) niin TSH oli 1.6 vuonna 9/2009, T4V:tä ei oltu otettu. Ajattelin nyt soittaa uudestaan ja pyytää silloin otetut lab.kokeiden vastaukset itselleni. Näen siitä myös sen että mihin aikaan tuo TSH on otettu vuonna 2009, koska juuri luin jostain, että kilppariarvot vaihtelevat päivän mittaan ja klo 10 jälkeen aamusta se alkaa laskemaan. Eli jos tuo arvo 1.6 on otettu esim. iltapäivästä niin siihen saisi lisätä jotain +1 (en muista tarkkaan, luin endogrinologian kirjasta). Eli silloin mahdollinen aamuarvo olisi ollut yli 2.6, jos siis tuota koetta ei ole otettu aamulla. En siis tiedä milloin ja missä vaiheessa tuo kilppariarvo on ryhtynyt nousemaan. Mutta, jos tuo TSH on otettu 9/2009 kun alkoi tutkimukset ja ensimmäinen inssi oli 6/2010 ja eka IVF 1/2011 on siinä aika pitkä väli ja jo tuolloin on voinut alkaa tapahtumaan heikkenemistä Ja tuo 2. IVF oli 9/2011 eli kaksi vuotta sen jälkeen kun arvo oli katsottu! On hyvinkin mahdollista, että minua on hoidettu huonojen kilpirauhasarvojen aikaan, koska näiden oireiden alkamisaikaa ei osaa sanoa. Näitä erilaisia tuntemuksia on ollut jo vuoden tai kaksi, ehkä osa pidempäänkin, mutta koska ne on niin epämääräisiä ei niihin niin hirveästi kiinnitä huomiota ja niitä on pitänyt vain yksilöllisinä ominaisuuksina, jotka ovat tässä "iän myötä" tulleet. Mutta...arvot ovat voineet heiketä myös vasta tässä viimeisen vuoden aikana eikä niillä ole ollut vaikutusta hoitoihin. Tiedä tuota.
  11. Tarkoitukseni ei ollut mainostaa tai hehkuttaa jo useita vuosia kestänyttä yritystä vaan luoda hieman näkökulmaa asiaan. En kenellekään toivo samaa. Mielestäni Neferty ylhäällä kommentoi osuvasti. Näkökulmia on monenlaisia ja itsestäni katsottuna olisin onnellinen jos minulla olisi vasta yk2 menossa ja syyksikin tietäisin, että se johtuu mahdollisesti PCO:sta. Kuin että vuosia vierii eikä mitään syytä pitäisi olla raskautumatta, mutta mitään ei vaan tapahdu.
  12. ^^ En viitsisi edes kommentoida. Meillä menneillään jo viides vuosi.
  13. Harmi kun siinä ohitettiin alkion kiinnittyminen kokonaan.
  14. ^ millainen se prosessi oli?
  15. Papuni arvostan päätöstänne ja sitä, että tiedätte rajanne. En voi kieltää etteikö hoidot olisi rankkoja ja koskaan ei voi etukäteen tietää miten oma elimistö lääkkeisiin reagoi. Mutta täytyy sanoa, ettei hoidot ainakaan meidän kohdalla ole olleet niiiin rankkoja kuin etukäteen luulin. Ajattelin joskus itsekin, että vointi on vähintään samanlainen kuin syöpähoidoissa. Sellainen mielikuva saattaa olla monilla ihmisillä. Fyysisesti olen itse päässyt helpolla. Henkisesti ne välistä ottaa koville (aikataulutus, pettymykset), mutta niistäkin on selvinnyt ja toipunut. Meillä ei ole ollut mitenkään tiivisaikataulu, toisaalta harmi kun aikaa vaan kuluu koko ajan, mutta toisaalta on saanut välistä palautua kunnolla ja elää ns. normi elämää. Itse ajattelin myös niin, että voin "kärsiä" muutaman vuoden, ettei sitten tarvitse katua jälkeenpäin, ettemme kaikkea yrittäneet ns. mukavuuden nimissä. Näin olisi ollut meidän kohdalla, en tarkoita että olisi teidän kohdalla. Itse olen kärsinyt myös tuosta kuoleman pelosta, melkeinpä koko ikäni. Luulen, että se kuuluu ihan meidän ihmisten luonteeseen. Ymmärrämme, että kaikella on rajansa ja luopuminen on tuskallista. Olen myös miettinyt sitä, että jäämme vanhoina yksin ja kuinka totaalisen yksin sitten jää kun puoliso kuolee. Hän on kaikkeni. Mutta puolison kuoleman on yhtä lohdutonta oli lapsia tai ei. Toisaalta lapseton on suojassa siltä tuskalta mikä tulee silloin kun lapsi kuolee, se olisi jotakin äärettömän kamalaa ja varmaan vanhemmilla on sellaisia pelkoja aina silloin tällöin. Miten elää sitten sen mahdollisuuden ja pelon kanssa. Tuota mahdollista yksinäisyyden pelkoa lohduttaa se, että kuten tuossa yllä olikin, ettei edes suuri lapsikatras tai muu laaja lähisukulaisten kirjo takaa että seuraa, ystäviä, tukijoita ja auttajia olisi. Onneksi elämässä ei tiedä miten käy!! Täytyy vain pitää mielikuva tulevaisuudesta positiivisena, että elämässä käy hyvin. On sitten vanha ja viriili, harrastaa ja nauttii kulttuuririennoista
  16. Talviuni, sisälsikö tuo sinun kertomasi hinta (2400€) myös lääkkeet, vai pelkästään klinikkamaksut? Oliko summa Kelan korvausten jälkeen vai ilman sitä? Onko kellään tietoa kustantaako Kela vielä neljännen hoidon yksityisellä? Meillä tulossa kolmas hoito julkisella ja paljon ei toiveet nouse niin olen ajatellut jos vielä kokeilisi neljättä. Julkinen klinikkamme sanoi, et neljättä hoitoa ei julkisella juurikaan tehdä.
  17. ^ Kierto on kohtuullisen säännöllinen, 24-26-28 pv. Eli ei nyt ihan täsmällinen kuitenkaan. Ultrassa on havaittu endo pesäke vasemmassa munasarjassa ja yksi lääkäri näki sitä muistaakseni jossain muuallakin kun pyöritteli ultraa enemmän sen jälkeen kun sanoin, että pakkohan sitä on muuallaki olla jos ulostaminen tekee aivan järkyn kipeää. Kivut ovat kramppimaisia, nippailuja joskus muulloinkin kierron aikaan. Mielestäni sinun ei nyt kannata olla huolissasi jos yrityskiertoja on vasta kuusi takana, eli puoli vuotta. Meillä menneillään jo neljäs vuosi. Niin ja ei taida olla vyöhyketerapian tulokset pysyvyä. Oli taukoa tuossa vuoden vaihteen aikoihin ja kivutkin jo vähän palasivat.
  18. ^ punktiosta saa, siirtopäivästä ei.
  19. Mistä kohdasta sitä hypotalamusta käsitellään?
  20. Takana kohta jo 4 vuotta. Lapsettomuushoidoistakaan ei siis tulosta vielä tähän mennessä (1x IU, 2x IVF/ICSI + 1x PAS). Muu aktiivinen yritys nykyään melko olematonta, ei vaan jaksa.
  21. Kivuttomat kuukautiset sitten ehkä viiteen vuoteen (pillereiden lopettamisen jälkeen) Uskon vakaasti, että asiaan on vaikuttanut vyöhyketerapia. Yleensä olen syönyt 3-4 Buranaa/pv menkkojen 1-2 ensimmäisen päivän aikana ja sillä saanut pidettyä kaameat kivuliaat kramppimaiset kivut poissa, mitkä mitä luultavammin johtuvat endosta. Taidan siis jatkaa hoitoja
  22. Eihän se käynti vapaapäivälle osunut, mutta sain onneksi järjestettyä kyseisen päivän vapaaksi. Ja ongelmitta. Niinkin yksinkertainen kuin pakkasalkion siirto on niin ikävää stressiä aiheuttaa nämä järjestelyt. Olisi niin kiva kun tietäisi vaikka jo kuukauden tai edes pari viikkoa etukäteen et silloin ja silloin on meno.
  23. Toivottavasti joku ehtii pian vastaamaan!! Meillä on ensi viikolla pakkasalkion siirto. Joudun sen takia menemään toiselle paikkakunnalle, joten joudun ottamaan sen päivän vapaaksi. Ellei se satu vapaapäivälle. Ajattelin jo luovuttaa ja ottaa klinikalta sairaslomatodistuksen, siitäkin huolimatta, että voi herättää ihmetystä kyseisen puljun leimat lapussa (vaikka dg olisi jotakin muuta). Mutta, mutta....pakkasukon siirto kun on aina hyvin epävarmaa ja viimeksikin olin jo lähdössä kohti klinikikkaa kun viimein sain varmistettua että onko se selvinnyt hengissä sulatuksesta. Nooh, jos ilmoitan töihin että olen ko päivänä sairaslomalla ja toimitan todistuksen myöhemmin, mutta siirtoa ei tulekaan ja sitten minulla ei ole mitään todistusta sille poissaololle. Mitä teen? Minulla on vaihtoehtoina se, että joku vaihtaa vapaapäivänsä minun menon takia tai otan palkatonta virkavapaata vai meneekö siihen nyt sitten lomapäivä. Kai sitä palkatonta saa ihan vain kun sanoo, että nyt tarviin ja en tule töihin, piste. Tiettävästi pomokin on ollut sellaisella kun on ollut "omia asioita" hoidettavana.
  24. Kolmen vyöhyketerapia käynnin jälkeen suosittelen! Lapsettomuuteen nyt ei tietenkään vielä ole ollut mitään apua, mutta rentouttaa ja poistaa stressiä. Eli auttaa jaksamaan. Minulla nyt ensimmäiset menkat hoitojen jälkeen ja tuntuu,että nyt ne on sellaiset normaalit. Vuotoa reilummin ja oikean väristä. Näin oli muistaakseni joskus kun kävin akupunktiossa. Vaikka tosin, kun muistelen niin joskus harvoin on ollut ilman mitään vaihtoehtohoitoja oikean oloista vuotoa. Yleensä se on kovin, kovin niukkaa ja vain puolen päivän tai päivän ajan punaista. Muutoin enemmänkin rusehtavaa.
  25. Voi Neferty Kaiken sen yrittämisen jälkeen tuo pelko varmasti hiipii mieleen. Itsellänikin tuo sama ajatus on takaraivossa koko ajan ja tiedostan sen, että aina on se osa jotka hoidoista huolimatta jäävät ilman lasta. Ja hiljalleen alkaa näyttää siltä, että itse saatan kuulua siihen ryhmään. Mutta...kuten minulla ja sinulla on vielä se kolmas ivf jäljellä. Toivottavasti jaksatte vielä yrittää. Jäikö teillä tästä hoidosta pakkaseen minkä verran? Myös ne ovat uusi mahdollisuus. Ja jos jaksaa ja rahat riittää niin kuka estää tekemästä 4. ivf:ää yksityisellä. Vaikka tuo keskenmeno on aivan hirvittävä juttu ja siinä putoaa todella korkealta, kovaa ja syvälle niin toivottavasti jaksat nähdä siinä pienen toivon pilkahduksen...jotakin yritti sentäs tapahtua. Itselläni kaikki oli kanssa hyvin ja mitä parhain päin, mutta mitään yritystä kiinnittymiseen ei ollut tapahtunut. Voimia sinulle ja teille.