unelma79

Aktiivijäsen
  • Content count

    697
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by unelma79

  1. Minulle ei hirveästi ole tullut poissaoloja. Työn luonteen vuoksi olen päässyt uä käynneille oman kaupungin sairaalaan sujuvasti, eli aamuisin ja aamupäivisin. Ne ajat kun ei oikein monelle käy. Ainoat ongelmalliset ajat ovat punktio päivä ja alkion siirto päivä (ja se välipäivä). Silloin joudun myös minä menemään noin 150km päähän. Enkä halua toimittaa sen laitoksen sairaslomatodistusta omalle työnantajalle. Eli itselläni on oikeastaan kolme ongelmallista päivää/hoito (punktiosta-siirtoon). PAS:seissa vain yksi.
  2. Kertoisin vasta sitten kun olisi aivan totaalisen pakko. Ääneen sanottua ei voi enää perua.
  3. Lisäyksenä vielä....kun alkoi ahdistaa ne ruokarajoitus asiat niin samaan aikaan toiset vetää alkoholia ja/tai huumeita, polttavat, juhlivat, syövät mitä sattuvat tai ovat syömättä, eivät liiku, valvovat ja mitälie vielä ja tekevät lapsia siinä sivussa
  4. Noita tulineuloja kokeiltiin minullekin. Ei paha ollenkaan. Kylmyydestä (ja limasta) se hoitaja puhui minullekin. Pitäisi välttää maitotaloustuotteita, kylmiä juomia ja ns. "kylmiä" ruoka-aineita, joita ton maidon lisäksi on raa'at kasvikset, vaaleat viljat, sokeriset ruuat yms. Tiedän muutaman muunkin, joka on käynyt akupunktiossa (muista syistä) ja myös heissä oli kylmyyttä ...ehkä sattumaa, että kaikissa tuntuu olevan aina sitä kylmyyttä. Minun akuhoitaja kehoitti myös miestä hoidattamaan itseään (silloin ei tiedetty syytä lapsettomuuteen, mikä on siis edelleen selittämätön, mutta miehessä ei vikaa). Hänessäkin oli siis kylmyyttä, mutta hän ei kestänyt ajatusta siitä ollenkaan ettei voisi käyttää mm. jugurttia tai saisi syödä max 1-2 palaa suklaata viikossa eikä yhtään enempää karkkia . Myös itse koin hieman "ahdistavaksi" nämä ruokarajoitukset, kun on pyrkinyt aina syömään ns. terveellisesti ja samalla vahtimaan painoaan niin olisi tuntunut kurjalta luopua vielä maitotuotteista. Mikrosta luopumistakin tämä hoitaja ehdotti, ruokaa pitäisi valmistaa aina vain sen verran kuin syö...mikä nyt on käytännössä mahdotonta tai ainakin toisi arkeen turhan paljon ruuan kanssa touhuamista. Niin, ja teflon pannuista ja kattiloista pitäisi luopua kanssa...en nyt enää tiedä liittyykö nuo ohjeet lapsettomuuteen mutta niitä se jakeli. Shiatsua tai vyöhyketerapiaa (onko sama vai eri asia?) haluaisin ehkä kokeilla, mutta en tiedä jaksanko enää mennä yhdenkään uuden ihmisen luo ja selittää tästä meidän lapsettomuudesta. Riittäisiköhän kun sanoisi, et ongelmana on lapsettomuus, ollaan jo hoidoissa asti ja sairastan endoa. En haluaisi puhua itsestäni tai ongelmastani sen enempää.
  5. Tietääkseni lapsettomuuden hoidossa ei riitä pelkkä neulahoito. Yleensä pitäisi yhdistää myös kiinalaisen lääketieteen mukaan sopiva ruokavalio. Itse olen käynyt akupunktiossa, ei auttanut. Mutta toivotaan, että apu löytyy sinun kohdallasi. Olisi kiva jos tulisit kertomaan minkälaisia ohjeita olet saanut.
  6. Me emme tainneet kauheasti ajatella tai pohtia näitä lapsettomuushoitoja....on vaan "ajauduttu" niihin. Tietenkin jonkinlainen päätös on pitänyt tehdä kun aikoja varataan jne, mutta se ei edeltänyt mitään pitkällistä ja syvällistä pohdintaa. Olen aina ollut itkuherkkä ja jännittänyt lääkäreitä, joten itkua pidätellen ne ensimmäiset lääkärissä käynnit menivät ja edelleen joudun skarppaamaan. En itke siellä tätä tilannetta, näitä hoitoja tai ole masentunut...purskahdan vain itkuun jännityksestä tai jonkun hoitajan empatiasta. Herkistyn elämässä muutenkin kaikenlaisista asioista. Käynti tutkimuksissa johti lähetteeseen keskussairaalaan ja se taas johti lähetteeseen yliopistolliseen sairaalaan. Ja aina mentiin kun kutsu kävi. Niin se aika on kulunut, asiat edenneet ja nyt on ensimmäisen IVF:n PAS takana. Kyllä, edelleen aina jännitän, mutta en epäröi. Olen yrittänyt ajatella askel kerrallaan....tyyliin, nyt on pistosten aika; tehty, nyt on punktion aika; tehty, tuoresiirto; tehty jne. jne Fyysisesti en ole hoidoista erityisemmin (tähän asti) joutunut kärsimään, henkisesti kylläkin on ollut stressaavaa. Sanomattakin on selvää, että nega tulokset ovat kova pettymys, mutta itse (ja mieheni) olemme stressanneet myös käytännön toteuttamisesta. Eli pääsenkö ultriin sujuvasti, ilman että se aiheuttaa töihin muutoksia ja miten saan järjestettyä menon punktioon/siirtoon kun se tapahtuu toisella paikkakunnalla,vaatii koko päivän ja tulee melkoisen lyhyellä varoitusajalla. Stressiä aiheuttaa se, että haluan salata tämän töissä.
  7. En ole itse ylipainoinen, mutta haluaisin silti osallistua tähän keskusteluun. Ymmärrän lääkäreiden näkökannan siitä, että olisi hyvä laihduttaa ennen kuin hoitoja aloitetaan, koska monesti se itse laihdutus voi auttaa asiaan, etenkin jos on pco. Koska ainahan on hyvä kokeilla kaikki muut keinot kuin se, että lääke auttaa asiaan kuin asiaan, kaikilla/kaikissa hoidoissa on sivuvaikutuksensa ja riskinsä, mutta.... En ymmärrä lääkäreiden tapaa suhtautua asiaan tai tapaa jolla asia ilmoitetaan. Näistä kommenteistä päätellen saa sellaisen kuvan kuin lääkärit jotenkin inhoisivat ylipainoisia ihmisiä. Ainahan on kuitenkin tutkittava. Ei ketään voida lähettää kotiin kättelyn jälkeen ja sanoa, et odotetaan puoli vuotta ja laihduttele ensin. Voihan sitä ylipainoisella ihmisellä olla vaikka tuubat tukossa ja siihen ei laihdutus paljoa auta. Joten jos, ette hoitoja saa niin vaatikaa ainakin tutkimuksia. Toinen juttu...jos lääkäri pyytää laihduttamaan ja heippa, niin aika orpo olo voi jäädä. Vaikka täällä olisi ihmisiä joille laihdutus on tuttua ja tietää keinot niin ilm. ne ei ole auttaneet kun tässä ketjussa olette. Eli jos lääkäri "määrää lääkkeeksi" laihdutuksen niin hänen tulee myös asiassa ohjeistaa tai ohjata teidät jonnekin missä apua tähän laihdutukseen saa. Pyytäkää lähete ravitsemusterapeutille. Tsemppiä teille kaikille ja onhan teillä ainakin hyvä motivaatio miksi laihduttaa!
  8. Minä kuulun ihmisiin, jotka eivät kutsu itseään kylään. Minut on opetettu kunnioittamaan koteja, ja näin ollen en koskaan oven taakse sopimatta ilmesty, saati itseäni kutsu kylään. Ajattelen aina, että kyllä minut kutsutaan jos minut kotiin halutaan käymään. Näin ajattelen minäkin. Itselläni kummien valinta ei ole aiheellinen, mutta itse olen kummina muutamalle lapselle. Yhden kohdalla kärsin kokoajan huonosta omastatunnosta kun en tapaa kummilastani kuin max sen 2x/vuodessa, vaikka eivät kaukana asukaan. Mutta en vaan jostain syystä osaa mennä kylään. Aina tapaamisten jälkeen lausutaan ne rutiini "tulkaa taas käymään", mutta itse kutsua ei kuulu. Tarvitsen ilmeisesti selkeämmän kutsun ja tunteen siitä, että minut oikeasti halutaan vieraaksi. En ole ollut näiden ihmisten kanssa ennen kummiutta milläänlailla tekemisissä, ainoastaan sukulaissuhde yhdistää. Sen vuoksi ehkä odottaisin heiltä suhteenluomista minuun kummiin, jotta voisin sitten luoda luontevasti suhteen lapseen. Joku kirjoitti ettei kummia valita vanhemmille vaan lapselle, mielestäni kummi valitaan koko perheelle. On varsin outoa ja omituista mennä "puolituttujen" lasta tapaamaan ja olla siitä kiinnostunut. Kun lapsi on pieni niin kyllä siinä mennään ennemminkin niitä vanhempia tapaamaan, samalla toki lastakin. Nyt joku kysyy miksi sitten ryhdyit kummiksi? Siinäpä se. En kehdannut kieltäytyä ja ympäristö toitotti ikivanhaa fraasia "kummius on kunnia asia, ei voi kieltäytyä". Mutta toisaalta mistä tiedän vaikka kummilapsen vanhemmille riittäisi tämä 2x/vuosi tahti. Lisäksi vielä tuohon mitä kummeilta odotetaan. Toki odotetaan kiinnostusta lasta kohtaan ja että joskus tapaa jne., mutta en ymmärrä tätä nykyajan meininkiä, että kun menee kylään niin sen lapsen kanssa pitäisi ryömiä pitkin lattioita ja leikkiä koko ajan. Olen aikuinen ja menen kylään ja haluan käyttäytyä siellä kuten kylässä tehdään. Osoittaa huomiota lapsellekin, katsella kuvakirjoja, kuunnella lapsen sanottavat jne, mutta jutella myös aikuisten juttuja ja vaihtaa kuulumisia. Ei omatkaan kummini viihdyttäneet minua tuntitolkulla (ellei sitten pyydetty hoitoavuksi) eikä ennen vierailujen kohokohta ollut se lapsi, vaan koko porukan yhdessä olo.
  9. Maitotuotteiden vähentäminen liittyy kiinalaiseen lääketieteeseen. Niitä tulisi nauttia kohtuudella.
  10. Elintapojeni suhteen elän normaalisti...Muutoin kyllä tulee sorruttua sellaiseen "oireiden kyttäämisen", mikä on rasittavaa. Tai en kyllä ihan entiseen malliin eläkään...maitotuotteita vähensin ja ovulaation aikana (otollisin viikko) join tarkoituksella pieniä annoksia viiniä iltaisin (tilkka lasin pohjalle). Ajattelin alkoholin parantavan verenkiertoa. Jos nyt ei tärppää niin tissuttelu jatkukoon seuraavassakin kierrossa
  11. Nyt kun on jo 1.5 vuotta saanut tulla jos tulee ja siitä reilusti jo yli puoli vuotta enemmän yritystä niin ei jaksa enää ns "valmistautua" mitenkään. Tai no jotenkin....otollisella viikolla on ts. pakko sitä yrittää tehdä, välistä huvittaa enempi ja välistä vähän vähemmän. Aikaisemmin mietin että mites ne 2 viimeistä viikkoa kun ei vielä tiedä onko vai ei ja voiko syödä sitä ja tätä....nyt syön ja juon mitä lystää niin kauan kunnes on todistettavissa raskaana. On nimittäin alkanut mieleen hiipiä ajatus että jos tämä on tätä seuraavat 5-7 vuottakin niin ei sitä elämää voi syrjään laittaa aina kahdeksi viikoksi joka kuukausi. Kaiken kaikkiaan elämäntapani ovat olleet terveelliset ennen tätä "projektiakin".
  12. Lisäys vielä edelliseen....sitten ärsyttää tää ärsyttävä tunne kun menkat alkaa. Sellainen "mitäs nyt"-tunne. On niiiiiiiiiiiin tyhmää alkaa suunnittelemaan/haaveilemaan tulevaisuutta kun hiukan epäilee et jos nyt olis tärpännyt. Ja sitten kun ei ole ja menkat alkaa niin tulee sellainen tyhjyyden tunne...eli et taas samaa vanhaa rataa vaan jatketaan. Meen töihin, harrastan jotain, laihduttaiskohan vai alottaisikohan kuntoprojektin jne. Samoja juttuja mitä on miettinyt jo vuodesta toiseen ja kaipais ehkä kenties jo uutta sisältöä tähän elämään. Mutta kun ei ni ei sitten!
  13. Kovin kovasti eikä jatkuvasti ärsytä mikään, mutta silti ainakin nämä ja ainakin välillä ja ainakin vähän ja välistä vähän enemmänkin.... - seksin harrastaminen lapsenteko mielessä; tiettyyn aikaan ja useasti, vaikkei yhtään huvittaisi/jaksaisi/ ehtisi - Harmi siitä jos sitä seksiä ei ehdi tai pääse harrastamaan - jatkuva oireiden kyttääminen - menkkojen alkamisen kyttääminen - mietintä siitä rajoittaako elämää ennen menkkoja vai elääkö elämäänsä kun ei tiedä saako niitä lapsia nyt sitten ikinä - mahdolliset tulevat ikävät kivuliaat tukimukset Onneksi ei nyt vielä kenenkään sanomiset niin ärsytä. Ei sitä itsekään osaa valita sanojaan oikein ikävissä tilanteissa. Mutta tohon elämisen rajoittamiseen olen ajatellut suhtautua nyt siten, että elän kuten tavallisestikin eläisin ennen ku menkat alkaa. En usko että edes kunnon känni kertaalleen vahingoittaa ihan alussa, koska sen kahden viikon aikana vedän yhdet jos nyt edes niitäkään. Harmi olis sitten kymmenen vuoden kuluttua todeta et noin puolet ajastaan on rajoittanut turhaan elämäänsä.
  14. Itse olen "vasta" 29 v, mutta tähän ketjuun osallistuminen tuntuu jotenkin luonnollisemmalta kuin noihin minne kirjoittavat just vasta päälle 20+. Olen itsekin tämmöinen myöhäisherännäinen. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä abaut 12 vuotta ja tasaista arkea on ollut jo monen vuoden ajan. Lapsiasoita aloin ajattelemaan enemmän vasta tuossa viime vuoden puolella. Sitä ennen olin kyllä ajatellut että sitten joskus, mutta tuolloin tajusin että ehkä se "joskus" on nyt sitten tullut. Lasta on yritetty (laiskasti) vasta tämän vuoden puolelta alkaen, mitään pakonomaista yrittämistä ei vielä ole. Näille vauva-aiheisille sivustoillekin olen vasta nyt eksynyt ja tämä on eka kirjoitukseni tästä aiheesta Nyt on käynyt mielessä, että mitä jos sitä lasta ei saakaan ja olisiko pitänyt aloittaa aikaisemmin. Mutta kun muistelen aikaa taaksepäin niin tuskin olisin ollut "valmis" siinä +/- 25 vuotiaana. Tai olisihan siihen kasvanut, mutta kuiteskin. Päälle parikymppisenä en edes tainnut ajatella tämmöisiä asioita eikä kaveripiirissäni tämä ollut mikään yleinen keskustelunaihe. Vieläkin minulla on ikäisiäni kavereita jotka eivät edes vielä yritä saada lasta. Olen ollut ehkä hieman arka ottamaan riskejä elämässä, tyyliin opiskelut kesken ja vauva tulossa, omakotitalo rakenteilla ja mies pätkätyössä -> en olisi ikinä uskaltanut! Halusin saada opinnot valmiiksi ja jalan työelämään. Omaa asuntoa ei ole vieläkään. Pitkään asiaan myös vaikutti mieheni epävarma sijoittuminen työmarkkinoille, mutta enää en ole antanut asian vaikuttaa. On sitä köyhempinäkin aikoina lapsia tehty. Aikoinaan asiaan vaikutti mm. seuraavat seikat:asuinpaikkakunta oli epävarma, pelkäsin että sitten vaan olen yksin ja yksinäinen (en näkisi kavereita), suhde varmasti päättyy siihen, sukulaisten kauhukakarat, pärjääminen lapsen kanssa, kaiken maailman tutkimukset jne. Mutta loppujen lopuksi EN VAIN AJATELLUT LAPSIA. Eikä mieskään ajatellut. Ei ne ole olleet poissuljettujakaan, mutta...vaikea selittää Ne ei vaan olleet meidän mielessä ja vuodet vierivät eteenpäin! Eikä mitään sen ihmeempiä tai suurempia juttuja olla tänä aikana tehty, oltu ja eletty vaan.... No, nyt ollaan siinä vaiheessa et saa tulla,vaikka ei vieläkään ole mitään vauvakuumetta.Jotenkin on sellainen olo et näinköhän niitä ihan heti tulee, luulen et menee vuosi tai pari ja sekös harmittaa. Mutta ei voi mitään.