Cath83

Aktiivijäsen
  • Content count

    294
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Cath83

  1. Meillä 3 koiraa. 3, 5 ja 6-vuotiaat colliet ja uroksia ovat kaikki.
  2. Siinä tarkoituksessa itsekin vastaan.
  3. Olen yrittänyt syödä raskausaikanakin mahdollisimman monipuolisesti huolimatta siitä että neuvolan antamat ohjeet ovat mielestäni aika tiukat. Maksakastiketta olen kerran raskausaikana syönyt (muistaakseni rv 20 tienoilla) ja voileipäkakun välissä oli maksamakkaraa joten sitäkin pienen määrän söin... Muuten olen pyrkinyt välttämään maksaa, tuorejuustoja, homejuustoja ja muita kiellettyjä aineita. Fetajuustoa olen muutaman kerran syönyt siinä uskossa että se on ollut pastöroitua. Kahviin, lakuun ja salmiakkiin en ole koskenut koko raskauden aikana. Ei ole tehnyt mieli. Kalaa olen syönyt harvoin vaikka olisi ilmeisesti aika suotavaa syödä kalaa useastikin. Lohi on ollut pääasiallinen kala meidän ruokapöydässä, muihin kaloihin en ole uskaltanut koskea... graavilohi jäi jouluna syömättä. Vihanneksia, kasviksia, marjoja ja hedelmiä olen syönyt huoletta raakana ja kypsänä kunhan olen vaan huuhdellut aika tarkkaan. Olimme raskauden puolivälissä Thaimaassa häämatkalla ja siellä välttelin kyllä melkein kaikkia muita ruoka-aineita paitsi riisiä. Oli vähän vaikeuksia keksiä syötävää mutta hyvin meni kaksi viikkoa ilman nälkää. Lisätietoa etsin netistä aivan raskauden alussa mutta sittemmin se on jäänyt enkä mielestäni kaipaa enempää tietoa kuin mitä neuvolasta on annettu.
  4. Mulla on ollut issiaskipuja jo ennen raskauttakin aina silloin tällöin. Yhden kerran on ollut paha "kohtaus" (ei pääse kävelemään eikä voi istuakaan kun sattuu niin paljon) mutta muuten se on vaan "jomottelua". Näin raskausaikana issias on vaivannut aika useinkin. Alkuraskaudessa ei juuri ollenkaan, mutta mahan kasvaessa ja muidenkin liitos-/lonkkakipujen alkaessa issias on alkanut vaivata enemmän. Nyt loppuraskaudessa kipuja on lähes päivittäin. Issias vaivaa yleensä oikeaa puolta ja säteilee/jomottaa koko oikeaa jalkaa ärsyttävästi. Ei auta kuin odotella vauvan syntymää, jos kivut sitten edes vähän helpottaisivat.
  5. Mulle raskausarvet ilmestyi vasta ihan loppuvaiheessa raskautta eli joskus 30. viikon jälkeen. Niin ja kyseessä on eka raskaus. Arvet ei minua haittaa ollenkaan eikä mieskään niistä välitä. Itse asiassa raskausarpia on mulla ollut jo aikaisemminkin mutta nehän onneksi haalistuu ajan kuluessa. Rasvausta en ole harrastanut enkä muitakaan keinoja estääkseni arpien muodostumista.
  6. Mua pelottaa eniten se, että vauvalle sattuu jotain pahaa synnytyksessä. Pelottaa myös, että joudun sektioon syystä tai toisesta... en missään nimessä haluaisi leikkaukseen. Ja lisäksi on monia mielestäni hölmömpiä pelkoja eli mm. se, että pissaan tai kakkaan synnytyksen/ponnistuksen aikana "pöydälle". Mua ei pelota synnytyskivut mutta ponnistusvaihe jännittää. Mutta varsinaisesti en pelkää itse synnytystä juuri ollenkaan. Olen valmiina synnytykseen milloin vain siitäkin huolimatta, että pelkään moniakin juttuja jotka liittyy siihen.
  7. Tähän asti ei ole ärsyttänyt mikään mutta nyt viimeisillä viikoilla on monikin asia alkanut ärsyttää. Päällimmäisenä mielessä taitaa olla yö ja nukkumisongelmat. Närästys, suonenvedot, ns. "levottomat jalat" häiritsee ja näiden lisäksi en tahdo muutenkaan saada unta. Närästystä ei ole muuten kuin iltaisin eikä suonenvetojakaan. Levottomat jalat häiritsee päiväsaikaankin, mutta yöllä kaikista eniten kun ei saa unta kipujen takia. Toivon vaan, että tämä loppuaika menee nopeasti ja vauvan syntymän jälkeen oireet häviävät tai mielellään jo sitä ennenkin.
  8. Mä ostin kaarituettomat Anitan imetysliivit ja on hyvät päällä vaikka varsinaista käyttöä ei vielä niille olekaan (raskaus "loppusuoralla"). Myyjä suositteli nimenomaan tuettomia liivejä koska ne eivät estä maitorauhasten toimintaa ja ovat paremmat yölläkin pidettäessä eli eivät paina kun nukkuu. Ja myös ns. "imetysluukku" on hyvä olla tarpeeksi suuri että rinnan saa ulos kätevästi ja niin ettei "luukku" paina rintaa imettäessä.
  9. Mulla on edelleenkin "samat vanhat" vaatteet käytössä vaikka mennään jo 37. viikolla. Ainoastaan housuihin on lisätty pieni kaistale lisäkangasta. Tuon lisäkangas ilmestyi housuihin muistaakseni joskus 3. kolmanneksen alussa eli joskus 30. viikon tienoilla. Paidat ja alusvaatteetkin menee vielä hyvin eikä rintaliivejäkään ole tarvinnut ostaa isompia. Imetysliivit ostin vasta ja niihin varasin yhden kupin lisätilaa.