kaste

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About kaste

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meillä asioista päätetään yhdessä, mutta on paljon asioita mistä mies ei ole kiinnostunut (juuri lapsiin liittyen). Ja tuo on toisaalta ärsyttävää, kun joutuu sitten itse tekemään niitä vähän vaikeampiakin päätöksiä eikä saa kuulla miehen mielipidettä. Joissain asioissa on ihan hyväkin, että saa itse päättää (esim. lasten vaatetus ja tavarat), mutta joissain taas kaipaisi toisenkin mielipidettä tai neuvoja.
  2. Mä itse ajattelen niin, että viihteellä käymiseen kuuluu alkoholi. Mä ja mies ei alkoholia käytetä, joten "ei käydä viihteellä". Toki sitten joskus käydään elokuvissa tai kahdestaan/kaveriporukalla jossain (esim. eilen oltiin asuntomessuilla mun veljen ja sen vaimon kanssa). Mutta tosi harvoin me kahdestaan missään käydään eli yleensä lapset on mukana, jos johonkin lähdetään. Mies ei kauheesti välitä mistään "erikoisuuksista" (kuten elokuvista, syömisestä ulkona yms.), joten eipä tuu kauheesti käytyä.
  3. Meillä ei esikoinen pienenä ollut juurikaan muualla hoidossa. Johtuen siitä ettei hoidolle ollut tarvetta eikä meillä ollut hoitajiakaan lähistöllä. Nyt kun asutaan lähempänä tuttuja, niin molemmat tytöt ovat olleet joitakin kertoja mun vanhemmilla hoidossa (jopa öitä). Mutta edelleenkään ei tytöt kauheasti muualla ole hoidossa. Mä hoidan tyttöjä kotosalla ja jos johonkin lähdetään, niin otetaan yleeensä tytöt mukaan. Ikää tytöillä nyt niin, että vanhempi täyttää syksyllä 4 ja pienempi täyttää 2. En muista enää minkä ikänen esikoinen oli, kun ekaa kertaa oli yökylässä. Nykyään jo itse kyseleekin, milloin pääsee mummilaan yöksi. Eikä kyllä koskaan ole ollut ongelmia, että tytöt olisivat ikävöineet meitä hoidossa, vaikka eivät ihan pienestä asti olekaan olleet muualla hoidossa.
  4. Meillä pienempi neiti (nyt vajaa 2-vuotias) on maidolle allerginen. Allergia todettiin (muistaakseni) 8kk ikäisenä ja reagoi silloin jos sai iholleen vähänkin maitoa (oli tuolloin imetyksellä). Muutaman kerran on vahingossa saanut kotona suuhunsa maitoa ja oireet tulee heti. Suun ympärys menee punaiseksi ja nousee pateille ja tyttö rupee kaivamaan suutaan eli kutisee. Onneksi näinä parina kertana määrät on ollut tarpeeksi pieniä, ettei kurkku ole turvonnut ja tullut hengitysvaikeuksia. Korvikkeena meillä oli Almiron pepti puolitoistavuotiaaksi ja sitten neiti itse vähensi sen juontia, joten lopetetttiin kokonaan. Tuohon aikaan sai jo maistella kaurajuomaa, joka ilmeisesti vaikutti tuohon korvikkeen vähenemiseen. Tällä hetkellä neiti juo enimmäkseen vettä ja silloin tällöin myös tuota kaurajuomaa. Ruoan teossa käytetään tuota kaurajuomaa/-kermaa. Aiemmin soija ei käynyt, mutta nykyään käy, joten neiti saa syödä välillä kaura- tai soijajäätelöä. Meillä ei onegelmia ruoanvalmistuksessa tule, koska itsekin olen maitoallergikko, joten kaikki tehdään maidottomina (enimmäkseen käyttäen noita kauravalmisteita tai sitten ihan veteen). Tulipas pitkä ja sekava sepostus.
  5. Eka syntyi 41+3 ja toka 40+5.
  6. Molemmat synnytykset ovat alkaneet supistuksilla (eka 41+3 ja toka 40+5).
  7. Mä olen kirjoitellut odotuspäiväkirjaa ihan käsin pikku kirjaseen. Nettiin en halua kirjoitella, vaan mieluummin noin, että jää itselle muistoksi paperiversiot.
  8. Me ei haluttu tietää etukäteen vaan jännäiltiin loppuun asti.
  9. Meillä isompi tyttö oppi päiväkuivaksi noin 2,5-vuotiaana ja siitä muutama kuukausi eteenpäin jäi yövaippakin pois.