Penny

Aktiivijäsen
  • Content count

    392
  • Joined

  • Last visited

About Penny

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Profiilini saa poistaa, kiitos!
  2. Mullekin tuli keskenmeno. Menin yksityiselle ar-ultraan rv 7+3, kun raskausoireet olivat ensin olleet voimakkaat ja sitten loppuneet kuin seinään. Vuoto ei ollut kuitenkaan alkanut. Ultrassa ei näkynyt alkiota, ainoastaan raskausviikkoja pienempi alkiopussi. Epäiltiin siis tuulimunaa, mutta gyne käski odottamaan pari viikkoa, JOS kyseessä olisikin ollut paljon luultua myöhemmin tapahtunut ovulaatio ja raskaus olisi ollut tuolloin vasta 6- viikoilla. No, vuoto alkoi sitten itsekseen rv 9+5 ja kesti pari viikkoa. Ulos tuli muutamia useamman sentin mittaisia klönttejä kipujen saattelemana. Vähän yli 2 viikkoa vuoden alkamisen jälkeen tein (terveysaseman ohjeiden mukaisesti) kotona raskaustestin ja sain haalean plussan. Verikokeessa pari päivää tuon jälkeen raskaushormoniarvoksi tuli 40.2 (viitearvo 0-3). Terveysaseman hoitaja konsultoi puhelimitse lääkäriä, jonka mukaan tuo arvo ei edellytä mitään toimenpiteitä, vaan voin elää normaalisti. Arvo hänen mukaansa laskee useampien viikkojen kuluessa. Itselläni on kuitenkin pelko, että tuliko kaikki sittenkään ulos, vai jäikö kohtuun jotain . Mitään raskausoireita tai kipuja ei ole. Millaisia veriarvoja teillä muilla on ollut? Onko tuo 40 ihan normaali arvo (19 päivää keskenmenon alkamisen jälkeen)?
  3. Tyhmä kysymys: millaiset tuplarattaat on parhaat? Vierekkäin istuttavat? Onko ne niin leveät, että esim. kaupoissa ei mahdu mistään välistä kulkemaan? Eivätkä mahdu (pääkaupunkiseudulla) julkisiin? Päällekkäin istuttavat? Onko tämä vaihtoehto hiukan ketterämpi? Mutta ei kai kovin pitkä systeemi mahdu sekään julkisiin..? Pidetäänkö näissä vauvaa vai isompaa lasta "ylhäällä"? Löytyykö näistä sellaisia malleja, joissa saa vielä isommankin lapsen täysin kallistettuun nukkumisasentoon? Apua kaipailen - selasin kyllä tuota tuplarattaat-ketjua, mutta kirjoitukset siellä tuntuvat aivan käsittämättömiltä , kun ei tiedä mistä aloittaa.
  4. Catalina, meillä oli samoin, että yläkerrran vessaan ei mahtunut hoitopöytä ja siellä on muutenkin niin pieni lavuaari, ettei pepun pesu onnistu. Makuuhuoneet meilläkin yläkerrassa. Meillä toimi ihan hyvin se, että hoitotaso oli alakerrassa kodinhoitohuoneessa tilavan lavuaarin vierellä. Siellä kaapeissa säilytyksessä ovat myös kaikki lapsen sisävaatteet. Me ei tosin koskaan vaihdettu pissavaippaa yöllä (ei tullut ohivuotoja), ja kakatkin tuli yöllä vain muutaman kerran. Riippunee vauvasta, jotkut voi olla yökakkaajia
  5. Me oltiin just viikko Barcelonassa 4-kuisen vauvan kanssa. Sää oli musta sopiva tähän vuodenaikaan (syyskuun loppu), kun oli sellaista +25 astetta, puolipilvistä - ei liian kuuma, mutta pärjäsi t-paitatyyppisellä vaatetuksella. Lentokentältä tultiin keskustaan Aerobussilla http://www.aerobusbcn.com/index.php/en.html, joka maksoi 5.65 eur/aikuinen yhteen suuntaan. Kätevästi kulkee noin 10 min välein ja kyytiin mahtuivat matkalaukut ja rattaat. Käytettiin jonkin verran metroa, mutta joka asemalla ei ole hissiä - niinpä minä jouduin kantamaan vauvaa ja mies matkiksia ylös-alas rappuja. Hotellia ei kannata ottaa ihan Ramblasin hulinoista, vaan hiukan kauempaa. Meillä oli mukava hotelli lyhyen kävelymatkan päästä. Hyvät matkarattaat kannattaa ottaa kyllä mukaan, käveltyä siellä tulee paljon. Meidän vauva nukkui hienosti päikkärit matkiksissa lämpimässä säässä. Vaipat otettiin mukaan kotimaasta, kun vaan viikko oltiin, ja vauva on täysimetyksellä, joten paikallisia vastikkeita/soseita ei tullut testattua. Nähtävyyksistä mm. Sagrada Familiaa ihailtiin ulkoapäin, samoin muita kirkkoja ja rakennuksia, käytiin kauppahallissa (ihania hedelmiä ja eurolla hedelmäsmoothieita) ja Güellin patsaspuisto ja Montjüicin vuori on oivallisia kohteita vaunuttelijoille (jälkimmäiseen pääsee ensin funicularilla ja huipulle asti sitten hiihtohissisysteemillä). Tapaksia tuli mässäiltyä, nam . Meistä paras ravintola oli Cerveceria Catalana (Carrer de Mallorca, 236), jonne kannattaa mennä ajoissa, noin klo 20 alkoi olla jo tupaten täynnä. Shoppailuun siellä on vaikka miten paljon pikkuputiikkeja, ja lisäksi käytiin La Roca -nimisessä outletissa Barcelonan ulkopuolella http://www.larocavillage.com/en/home/home, sinne meni Barcelonasta bussikuljetus http://www.larocavillage.com/en/plan-your-visit/getting-here/shopping-express? hintaan 12 eur/aikuinen meno-paluu (alle 4-vuotiaat ilmaiseksi). Mikä poikkeaa Suomesta, niin joka paikassa vauva sai huomiota, häntä tultiin ihastelemaan, hauskuuttamaan ja koskettamaan. Vauvaa jopa pussattiin poskelle lupaa kysymättä. Itse en kovin paljoa tykännyt koskettelijoista (varsinkin kun yksi pikkupoika oli selkeästi flunssainen), mutten sitten ehtinyt tai kehdannut kieltääkään. Ja vauvan kanssa sai kyllä aina istumapaikan.
  6. Myydäänkö Peg Peregoa (Pliko P3 tai Si) missään nettikaupassa? Ei ole löytynyt. Onko Plikossa painorajaa? Toisessa lastentarvikeliikkeessä meille sanottiin, että painoraja on 15 kg ja toisessa ettei ole mitään ylärajaa Onkohan tämä Peg Perego meille oikea matkisvalinta, kun tarvitsemme matkikset matkakäyttöön piakkoin n. 4 kk ikäiselle, ja myöhemmin sitten taaperon kanssa kauppareissuille ym. helppoon maastoon. Pikkuvauvalle meillä on Emmaljungat adapterilla ja meidän tuleekin käytettyä sitä usein kaukalon kanssa, kun tyttö nukahtaa autoon. Eli matkiksiin ei kaukaloa tarvitse voida kiinnittää. Ja taaperolle sitten ulkoiluun, talvikäyttöön ym. on ne Emmaljungat ratasosalla olemassa. Matkiksille tärkeät ominaisuudet olisivat: makuuasento mahdollinen kevyet ja ketterät työntää, muttei rimpulat kunnon kuomu (etelänmatkaa varten) kunnon tavarakori
  7. Onko nuo Kampin lastenhoitohuoneet ilmaisia (etenkin se 3. kerroksen, jota suosittelitte)? http://www.kamppi.fi/palvelut näkee että lastenhoitohuoneita on useammassa kerroksessa, mutta itselläni on kokemusta vasta 5. kerroksen huoneesta. Se oli siis yhdistetty invavessa/lastenhoitohuone, eikä mitenkään kodikas. Maksoi euron (tai 5. kerroksen kahvilan asiakkaana saa kassalta poletin), eikä ovi avautunut ekalla yrityksellä . Imetin sitten wc-pöntöllä istuen. Siellä oli laskettava taso vaipanvaihtoa varten.
  8. En meikannut, vaikka oli perusmeikit kyllä mukana.
  9. Meillä on tänä vuonna ostetut City Crossit. Vauva nyt neliviikkoinen, joten vaunuja ei paljon ole vielä edes käytetty, mutta olen havainnut, että työntäessä ne viettävät koko ajan vasemmalle. Suuntaa saa koko ajan korjata. Ärsyttävää. Onko kellään ollut tällaista? Pitääkö säätää renkaita tai aisaa itse, vai vienkö suoraan liikkeeseen..?
  10. Vauvalla 4 viikkoa on kaulan ihopoimut ihan punaiset ja iho ärtynyt. Ilmeisesti maitoa ja puklua on valunut sinne ja jäänyt hautumaan. Huomasin asian vasta nyt kun iho näyttää jo aika hurjalta . Mikä neuvoksi? Olen pessyt vain vedellä, enkä rasvannut millään. Ilmakylpyjä on mahdotonta yrittää antaa pidempää aikaa, kun pienen pää retkottaa enemmänkin eteenpäin kuin taakse (iho ärtynyt siis vain kaulan etupuolelta).
  11. NKL

    Mäkin synnytin äskettäin Naikkarilla (kiireellinen sektio). Henkilökunta oli asiantuntevaa ja osaavaa mielestäni kautta linjan. Tuli mieleeni jälkikäteen, että jos olisin synnyttänyt jossain pikkusairaalassa, olisikohan massiivinen kohdun vuotoni saatu hallintaan vai mitenköhän olisi meikäläiselle käynyt..? Osastolla 51 oli myös mukavaa henkilökuntaa. Ainoastaan yhtenä yönä sattui kohdalle tympeä hoitaja. Lisämaitoa saatiin, tosin pyytää sitä piti itse ja perustella syy. Ruoka oli.. no, sairaalaruokaa . Ei kovin kummoista, mutta mielestäni ihan ok.
  12. Mulle on myös ballonki asennettu aamupäivällä ja "armonaikaa" on odotella kotona 24 h ennenkuin on mentävä päivystykseen. Toisinkuin Ansq:lla, mulla kyllä paikoilleenlaitto tuntui ikävältä. Mutta kyllä sen sitten kesti, kun ei montaa minuuttia vienyt. Nyt on olo epämiellyttävä kun ballonki painaa. Yhtään ei vielä kyllä supistele. Mulla on tänään jo 41+6, joten siksi käynnistellään ballongilla.
  13. En koskaan kysele keltään, ellei joku itse ota asiaa puheeksi. Takana on 5 vuotta yrittämistä ja lapsettomuushoitoja (nyt vihdoin raskaana), ja tiedän omasta kokemuksesta, miten karmealta voi tuntua, kun joku alkaa udella niistä asioista. Tämän taustan takia suhtaudun asiaan niin, että se on niin henkilökohtainen asia, että jollei ihminen siitä itse ala puhua, en minäkään ota asiaa puheeksi.
  14. Miehelläni on aikeita pitää isäkuukausi. Ja itselläni on tarkoitus pitää samaan aikaan kertyneet vuosilomat pois, joten olemme yhtä aikaa kotona. Oma työni ei ole sellaista, että voisin usean kuukauden poissaolon jälkeen helposti hypätä taas tekemään sitä, ja sitten taas helposti jäädä hoitovapaalle. Kumpikin vaihe aiheuttaisi stressiä ja valmisteluja. Koen että on kaikille osapuolille (=minä, sijainen, esimies) parempi, että olen yhtäjaksoisesti pois, enkä palaa välissä muutamaksi viikoksi töihin ihmettelemään että missäs tällä hetkellä mennään.
  15. ^Samoilla linjoilla olen. Ei varpajaisia meille kotiin, kiitos. Mökki voisi toimia - tosin sinne on matkattava autoilla, mikä karsisi jonkin verran varmaan väkeä, mutta toisaalta ei siellä muutenkaan mahdu nukkumaan mikään parikymmenpäinen vierasjoukko. Toinen (kaveripiirissä suosittu) vaihtoehto on ollut vuokrata joku hotellisviitti ja juhlia siellä.