Tikku

Mua kiinnostaa tietää mitä te muut ajattelette varpajaisista! Nostaako niskakarvat pystyyn vai pidättekö hauskana ideana? Näettekö sen vanhana, vanhanaikaisena tai mieskulttuuria korostavana homehtuneena perinteenä? Vai naisia epäarvoiseen asemaan laittavana tapana? Vai kivana ideana isän tuulettumiselle? Vai jotain ihan muuta? Entä kuinka monen mies vietti varpajaisia ja millaisia? Mulla niskakarvat nousee pystyyn perinteisistä varpajaisista... En ole perehtynyt siihen miksi niitä ihan alunperin on alettu viettää ja mitä tapoja niihin silloin on kuulunut, mutta se, että tuore isä lähtee kaveriporukan kanssa ryyppäämään kun äiti on vielä vauvan kanssa lapsivuodeosastolla, on mun mielestä karmiva! Jos jonkun kuuluisi raskausajan ja synnytyksen jälkeen irrotella ystävien kesken, niin äidin!! Annoin miehelleni vapaat kädet varpajaisten suhteen: sanoin että hän saa niitä juhlia jos haluaa, en sitä kiellä. Hän ei onneksi itse halunnut varpajaisia järjestää. (Eikä olisi sairaalassaoloaikana voinutkaan, sillä olimme lapsivuodeosastolla perhehuoneessa.) En olisi myöskään ollut ilahtunut siitä, että mies olisi lähtenyt baariin kun vauva oli vasta muutaman viikon ikäinen. Nyt kolme kuukautta vauvan syntymän jälkeen mies lähtee ensimmäistä kertaa viettämään "poikien iltaa" ja on kutsunut tätä iltaa "varpajaisikseen". Todellisuudessahan ilta on vain tavallinen "miesten ilta ulkona", jota jokainen tarvitsee aina silloin tällöin!

Katselin netissä Ticket to Heaven talvihaalareita ja niitä oli montaa eri mallia: Baggie suit, Baggie north, Baggie tough suit, Othello suit, Othello north. Pukujen teknisissä tiedoissa mallien eroina oli se, millainen toppatäyte puvussa oli ja mikä oli vedenpitävyys ja hengittävyys. Osassa pukuja oli "Heavy poly padding", osassa oli "heavy thinsulate as padding" ja joissain vielä lisäksi "fleece on top". Osassa vedenpitävyys ja hengittävyys oli 8000, osassa 5000-8000 ja osassa 5000. En ole ennen ostanut Ticket to Heavenin ulkovaatteita ja nyt minulla onkin vaikeuksia päättää, mikä noista haalareista olisi paras! Millainen toppaus olisi toimivin? Ja onko 5000 vedenpitävyyden ja 8000 vedenpitävyyden ero merkittävä? Ilmeisesti puvut joiden nimessä on "north" ovat lämpöisempiä talvihaalareita kuin muut? Olen ollut tähän saakka uskollinen Polarn o Pyret ulkovaatteiden ostaja, mutta nyt ajattelin olla rohkea ja kokeilla jotain uutta. Olen käsittänyt, että Ticket to Heaven ulkovaatteet ovat todella laadukkaita?

Kannoimme tyttöä vauvana paljon BabyBjörnin kantorepussa, mutta noin 10 kk ikäisenä se alkoi käydä ahtaaksi emmekä hankkineet tilalle mitään uutta kantovälinettä. Nyt olemme lähdössä vaeltamaan vuoristoon ja tytölle pitäisi löytää toimiva kantoreppu /-rinkka! Liinaan en ole koskaan syttynyt ja mies vielä vähemmän. Tyttö täyttää pian 2 ja painaa pikkuisen päälle 11 kg. Suositelkaa ergonomista kantovälinettä tämän ikäiselle!!

He-hee, tämähän on kuin se "en ole koskaan"-peli aikuisille! Meillä on 3-vuotias tyttö ja emme ole koskaan kokeneet - Korvatulehdusta - Mahatautia - Allergioita - Painajaisia tai muita lapsen pelkotiloja yöllä Lisäksi en ole koskaan kokenut vauva-arkea ilman koliikkia. En ole koskaan kokenut millaista arki olisi vauvan kanssa, joka itkee vain vähän, nukkuu ja syö.

Osaako joku teistä kertoa joilla 2 pt-synnytystä takana: Tehdäänkö myös toisessa pt-synnytyksessä episiotomia helposti ja onko sen tekemiselle toistamiseen mitään estettä? Ekassa pt-synnytyksessä mulle tehtiin episiotomia rutiinisti lääkärin toimesta. Kuulin kätilön sanovan, että hänestä se tehtiin turhaan. Nyt kakkonenkin on ainakin toistaiseksi pt-vauva (rv 30+jotain menossa) ja alateitse toivon hänetkin saavani synnyttää. Ainoa juttu mikä tosiaan mietityttää on se, että kuinka monta episiotomiaa voidaan leikata ja tehdäänkö ne aina samaan kohtaan?

Mä poistin korun joskus rv 20 tietämillä. Jälki oli alkuun tosi ruma: reiät venyivät vatsan kasvamisen myötä, mutta nyt (ekasta synnytyksestä pian 3 vuotta) se näyttää ihan inhimilliseltä.

Mä en usko, että raskausajasta voisi ennustaa koliikkia. Länsimainen lääketiede ei osaa sen syitä vielä täysin selittää, mutta yhtenä mahdollisena syynä pidetään sitä, ettei vauvan ruoansulatusjärjestelmä ole täysin kehittynyt vielä elämän ekoina kuukausina. Mun raskaus oli helppo ja sujui hyvin. Vauvalla oli 4 kk kestävä koliikki, johon ei auttanut mikään, mutta joka 4kk iässä loppui kuin seinään ja itkuinen, kireä vauva muuttui hymyileväksi neiti auringoksi! Kiinteiden maistelun imetyksen rinnalla aloitimme 5 kk iässä ja senkin hyvin varovasti, koska kiinteät aluksi ärsyttivät vauvan herkkää mahaa. Itse vältin vatsalle hankalia ruoka-aineita, kuten sipulia ja tummaa leipää ja kahvia. Jotkut ovat saaneet vyöhyketerapiasta apua koliikkiin. Me emme sitä kokeilleet.

Kiitos kaikille vinkeistä! Vuokrasimme Deuterin kantorinkan MLL:ltä. Kiitos siis erityisen paljon tuosta vuokrausvinkistä! Kokeilemme nyt tällä ekalla vaelluksellamme Deuterin rinkkaa ja mikäli vaikuttaa hyvältä, ehkä ostamme myöhemmin omaksi.

Meidän tyttö (1v 9kk) on aika lailla kuiva, mutta välillä tietty vahinkoja sattuu. Olen tähän saakka käyttänyt hänellä ihan vaippaa ja usein on yksi ja sama vaippa koko päivän, jopa koko vuorokauden. Olin ajatellut siirtyä vaipasta suoraan pikkareihin, mutta nyt aloin miettiä harkkahousuja. Mikä niiden suurin etu ja ero on suhteessa kestovaippaan? Kannattaako niihin investoida jo lähes kuivalla lapsella vai pitäisikö olla rohkea ja siirtyä suoraan pikkareihin..? Ja mikä harkkahousu on eniten pikkarin kaltainen, vähiten vaippamainen?

Minä olin tytön kanssa ensin yhtäjaksoisesti 1 v 1 kk kotona, jonka jälkeen menin töihin ja mies jäi kuukaudeksi kotiin. Tämän jälkeen aloimme miehen kanssa tehdä kumpikin 50% työaikaa, eli olimme vuorotellen töissä ja kotona tytön kanssa. Tämä 50% vuorottelu oli aivan mahtavaa, olisin voinut jatkaa sitä vaikka kuinka kauan! Miehen kanssa me kumpikin saimme viettää ihania päiviä tytön kanssa kotona ja olla todistamassa hänen kehitystään, saimme kumpikin kuitenkin myös työelämän tuomaa vastapainoa ja työelämän tuomia älyllisiä haasteita sekä lisäksi tyttö tämän ajanjakson jälkeen aivan selvästi alkoi pitää minua ja isäänsä tismalleen tasaveroisina hoitajina, mikä on ihanaa! Tätä 50% vuorottelua kesti 5 kk ja kuten sanottu, olisin mielelläni jatkanut pitempäänkin, mutta työnantajien kannalta se olisi ollut hankalaa. Mieheni ei tykännyt käydä tytön kanssa esim. muskarissa, koska hän koki itsensä oudoksi linnuksi siellä mammojen keskellä. Sitä vastoin hän teki tytön kanssa esim. pyöräretkiä läheisille kotieläintiloille, kävi metsässä kävelyllä, teki retkiä kirjastoon jne. Leikkipuistoissa he kävivät myös usein. Minä olen niin sosiaalinen, että minun pitää saada tavata muita äitejä ollessani lapsen kanssa kotona ja sen vuoksi kävin muskarissa ja perhekerhossa jne. Miehelleni tämä taas ei ollut lainkaan tärkeää, hän viihtyi paremmin tytön kanssa kaksistaan ja tyttö tuntui pitävän kummastakin tyylistä. En voi kylliksi ylistää sitä, että myös isä on lapsensa kanssa kotona. Minua ärsyttää suunnattomasti äiti-keskeinen lähestymistapa lastenhoitoon enkä voi käsittää isiä, jotka eivät halua viettää lastensa kanssa aikaa! Lapset ovat pieniä niin kiitävän lyhyen hetken ajan, kyllä sinne työelämän imuun ehtii vaikka muutaman kuukauden olisi lapsensa kanssa kotonakin! En myöskään oikein sulata tätä perinteistä "kyllä meilläkin mies jäisi kotiin, mutta kun hänellä on niin hyvä palkka"-kommenttia. Se ei vain voi olla yhdestä/muutamasta kuukaudesta kiinni. Meidänkin perheessä miehellä on selvästi parempi palkka kuin minulla, muttei se ole ollut esteenä sille, että mieheni on ehdottomasti halunnut viettää kotona aikaa esikoisensa kanssa. Toki ymmärrän perustelun silloin, jos äiti on työttömänä tms. Minusta oli luonnollista/helppoa että olin kotona niin kauan kun imetin (13 kk). Sen jälkeen taas näen isän tasaveroisena hoitajana lapselle.

Neuvolassa mua ohjeistettiin niin, että liikkua saa niin paljon ja niin kauan kuin se itsestä tuntuu hyvältä! Kävin ensimmäisen kolmanneksen ajan useita kertoja viikossa juoksemassa. Kun maha alkoi tulla esiin, ei se tuntunut enää hyvältä. Uimassa kävin koko raskauden ajan, pari kertaa viikossa. Lopetin uinnin muistaakseni kolme viikkoa ennen synnytystä. Jumpissa kävin koko raskauden ajan ihan normaalisti, mutta otin rauhallisemmin enkä tehnyt liikkeitä, jotka eivät tuntuneet hyviltä. Hiihtämässä kävin paljon joulu-, tammikuussa (tyttö syntyi maaliskuussa) ja se oli kipeille nivusille sekä alaselälle ihan parasta lääkettä!! Pyöräilin työmatkat jonnekin rv 20-23 paikkeille, mutta sitten ylämäkien polkeminen alkoi aiheuttaa suppareita, joten jätin pyöräilyn siihen. Pitkillä kävelylenkeillä kävin vielä päivää ennen synnytystä. Mulle liikunta oli parasta lääkettä univaikeuksiin, kipeisiin lonkkiin, alaselkäsärkyyn sekä nivuskipuihin. Synnytyksen lähestyessä liikunta auttoi myös päähän. (Sain itseluottamusta siitä, että olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja selviän siis hyvin myös synnytyskoettelemuksesta.) Missään vaiheessa en kytännyt sykkeitä, vaan liikuin niin kuin se omassa kehossa tuntui hyvältä. Jos taas väsytti, niin jäin suosiolla sohvalle makoilemaan enkä pakottanut itseäni mihinkään.

Mulla ensimmäinen ja selkein oire oli painontunne alavatsalla. Kävin myös hierojalla ja kun makasin mahallani hierontapöydällä ja hieroja paineli alaselkää, tunsin epämiellyttävän tunteen alavatsalla. Ei varsinaista kipua, mutta sellaisen tunteen, että pyysin hierojaa lopettamaan painelun alaselästä. Heti painontunteen jälkeen tuli arkuutta rintoihin ja muistaakseni rinnat turposivatkin vähän. Pahoinvointi alkoi vasta paljon myöhemmin. Olisikohan viikkoja ollut silloin kasassa jo 10.

Me vietimme tytön ensimmäistä nimipäivää tänä vuonna päivänä, johon osuu toisen, saman tyyppisen nimen nimipäivä. Vähän tylsää on, että tämä nimipäivä on vain muutamaa viikkoa ennen tytön synttäreitä, mutta siitäkin huolimatta tämä päivä tuntuu loogisimmalta vaihtoehdolta. En tuosta erikoisten nimien kalenterista ollut tiennytkään, kiitos siis linkkivinkistä! Kalenteri ehdotti nimipäiväksi juurikin tuota päivää johon itsekin olimme päätyneet. Toinen vaihtoehto olisi juhlia nimppareita toisen nimen nimipäivänä. Mun ystävä jonka nimeä ei kalenterista löydy, on aina viettänyt toisen nimen nimipäivää.

Entä mitä mieltä olette siitä, jos sisaruksen toinen (tai kolmas) nimi on toisen sisaruksen etunimi? Eli esim. veljekset Aapo Antti Sakari ja Sakari Ville Valtteri. Mun mielestäni tämä olisi ok, sillä harvoinhan ihmisten toisia ja kolmansia nimiä tulee tietämään. Eli käytännössä puhuttaisiin aina veljeksistä Aapo ja Sakari ja vain lähipiiri tietäisi koko nimet. Tämä tuli mieleeni kun olen useamman kerran kuullut jonkun sanovan: "Harmittaa että käytimme tämän nimen esikoisen toiseksi nimeksi kun tykkäämme nimestä niin paljon, että se olisi ollut ihanaa antaa kuopuksen etunimeksi!" Olen sitten miettinyt, että no miksi ihmeessä ette anna!

Asumme rivitalossa, meillä on koira, kesämökki saaressa ja farmariauto. Olemme molemmat yliopiston käyneitä ja hyvinkin "tavallisissa" ammateissa. Tutustuimme mieheni kanssa yliopistossa opiskellessamme, kuten kai suurin osa suomalaisista. Harrastamme hyvinkin tavallisia lajeja, kuten juoksua. Olemme kaikella tavalla mitattuna "tavallisuuden perikuvia" ja onnellisia siitä! Haaveena on kaksi lasta, kolme olisi ihan ehdoton maksimi. Älyttömintä mitä voisin kuvitella olisi yrittää esim. viittä lasta vain sen vuoksi, että se olisi jotenkin erikoista! Mielestäni yhteiskuntamallimme on rakennettu parhaiten sopivaksi 4-henkiselle perheelle. Asunnot, autot jne. sopivat parhaiten kahdelle lapselle ja kahdelle aikuiselle. Ja peruspessimistinä suoraan sanoen mietin myös pikkuisen sitä, että mikäli toiselle vanhemmista kävisikin jotain, tulisi toisen selviytyä yksin lapsien kanssa.

Mä matkustelin suht paljon raskausaikana. En nyt enää tarkkoja viikkoja muista, joten puhun kuukausista. Kolmannella kuulla lensin Norjaan ja Tsekkeihin. Neljännellä lensin Belgiaan. Kuudennella kuulla lensin Espanjaan ja setsemännellä Marokkoon. Norja oli tietenkin turvallinen ja helppo kohde ja olin itsekin silloin hyvissä voimissa. Tsekeissä suurin ongelma oli mun jatkuva pahoinvointi, samoin Belgiassa. Tsekkireissu oli työmatka ja siellä jouduin jättämään osan ohjelmasta väliin, koska oksetti koko ajan. Belgia oli lomamatka ja siellä teimme todella väljän aikataulun ja rentouduimme. Alkuraskauden matkusteluun siis vinkkini on, että jättää paljon tilaa omille tuntemuksille: jos on pahoinvointia niin jää rauhassa hotellille lepäilemään jne. Espanjan ja Marokon reissuilla mun masu oli jo aika suuri, mutta ei se menoa haitannut. Lensimme takaisin Suomeen juuri ennen kuin lentokielto loppuraskaudessa alkaa. Näilläkin reissuilla otimme astetta rauhallisemmin kuin olisimme muuten ottaneet. Ruoan suhteen toimin kaikilla reissuilla kuten Suomessakin: noudatin maalaisjärkeä ja neuvolan suosituksia. Marokossa mua jännitti itse asiassa eniten se, että mikäli jotain olisi tullutkin ja olisin tarvinnut lääkäriä, niin Marokkolainen sairaala ei välttämättä olisi kovasti houkutellut... Mutta voihan toisaalta matkoilla muutenkin joutua sairaalaan (vaikkei raskaana olisikaan) ja sitten mennään sen mukaan. Kaiken kaikkiaan suosittelen matkustelemaan raskausaikana jos yhtään kipinää matkusteluun on, sillä ainakin meillä matkustelut vähenivät vauvan ensimmäisenä elinvuotena. Nyt sitten kun lapsi on jo yli vuoden, lähdemme taas reissaamaan enemmän.

En löydä sanoja, suurissa asioissa sanat ovat liian pieniä. Olette usein mielessäni ja kovasti toivon teidän koko perheelle voimia, iloa ja valoa!!

^Meillä on parketti, siinä liukuu melkein mikä kangas tahansa. Kai joku silkin jäljitelmä olisi kankaista liukkain?

Ei meilläkään ole keinutassuja tai pyöriä. Laitoin pinniksen jalkojen alle kankaat ja niiden avulla liikuttelen pinnistä lattialla. En siis keinuta, vaan liikutan edestakaisin, kuin vaunuja työntelisi. (Noita keinutassuja ei muuten pakkauksen ohjeen mukaan saa käyttäkään enää lapsilla jotka osaavat jo nousta seisomaan pinniksen laitaa vasten.) Tällä pinniksen liikutusmenetelmällä olen nyt onnistunut nukuttamaan vauvan pinnikseensä ilman imetystä ja ilman sylissä heijaamista neljänä yönä. Toivottavasti homma toimii jatkossakin! Tassuttelut, tutin antamiset ja kaikki muutkin keinot olivat meillä suuri vitsi: vauva kirkui sängyssään kuin henki olisi ollut lähdössä... Pinniksen liikuttaminen sitten vihdoin oli keino, joka toimi. Ja tämän myötä siis tosiaan olen ensimmäistä kertaa pystynyt jättämään yöimetyksen pois.

Jaksamista Xim! Meillä myös yöt ovat edelleen enemmän tai vähemmän haasteellisia, joten en ole paras neuvomaan, mutta yksi ajatus tuli mieleeni. Luin "Miksi vauva itkee ja valvottaa"-nimisestä teoksesta, että vauvoilla on aivan erityinen hermojärjestelmä: vauvat pystyvät sulkemaan pois epämiellyttävän tuntemuksen jos saavat toisen tuntemuksen tilalle. (Tämä kyky katoaa kun hermojärjestelmä iän myötä kehittyy.) Tähän perustuu se, että vauvat nukahtavat helpommin liikkeeseen, esim. kehtoon, liikkuviin vaunuihin, syliheijaukseen. Toisin sanoen: vauva voi sulkea pois inhottavan olon (kun ei saa yöllä maitoa) kun saa tilalle toisen ärsykkeen, esim. liikkeen. Mä olen saanut meidän vauvan nukahtamaan kovankin huudon keskellä välillä niin, että olen liikutellut pinnasänkyä. Vauva on huutanut ensin aikansa kurkku suorana pinniksessä, mutta keskittynyt sitten liiketuntemukseen ja nukahtanut. (Olen laittanut pinniksen jalkojen alle kangaspalat jotta sitä on ollut helpompi liikutella parketilla.) Joku on varmaan tästä kikasta sitä mieltä, että tyhmää opettaa vauvaa nukahtamaan vain liikkeeseen, mutta meillä ainakin keinot ovat vähissä. Olen ajatellut että parempi liikutella pinnistä muutamia minuutteja (tai joskus aika montakin minuuttia..) ja saada vauva nukahtamaan sinne, kuin imettää häntä tai nostaa kokonaan pois pinniksestä. Mutta siis, pointtina vain se, että vauva voi (hyvällä tuurilla ) sulkea pois kurjan olonsa ja nukahtaa, jos saa jotain muuta aistiärsykettä tilalle. (Ääni, liike.)

Oman kokemukseni ja kuulemani perusteella ongelmat PingPongin kanssa syntyvät silloin, kun ostetussa tuoteessa on vika/se hajoaa takuun ollessa vielä voimassa ja reklamoit asiasta. Kyllä meillekin sieltä tilaamamme vaunut ja turvakaukalo tulivat ajoissa ja vailla moitteen sanaa. Ongelmat alkoivatkin siitä, kun vaunujen jarru hajosi ja ko. firmalla ei ole pienintäkään halua hoitaa asiaa, vaikka takuu on voimassa. Kun tilasin tavaraa, he kyllä vastailivat sähköposteihini, mutta nyt kun reklamoin ja pyydän korvausta, ei posteihin enää vastatakaan.

Juotatko vettä tuttipullosta vai mukista? Meidän tyttö ei huoli tuttipullosta enää mitään ja nokkamukikaan ei kelpaa. Hän juo vain tavallisesta mukista ja siitä juodakseen täytyy olla pystyasennossa ja aika hereilläkin ettei hörppää liikaa... Muuten tuo veden tarjoaminen kuulostaa ihan järkevältä kokeilulta! Mies lainasi tänään kirjastosta kirjan "Miksi vauva itkee ja valvottaa?". Se on vanha kirja, mutta ajattelin silti lukaista sen läpi. Nämä uudet menetelmät (kuten tassuttelu) kun ovat meidän tapauksessa niiiiin turhia, niin katsotaan toimivatko vanhemmat niksit!

Ehkä täällä jossain on selitettykin, mutten jaksa lukea koko ketjua läpi.. Eli mikä on Pantleyn irrotusmenetelmä? Onko muita hyviä kirjavinkkejä / nettilinkkejä unikouluun? Mä olen lukenut tassuttelusta, mutta se ei meillä toimi yhtään. (Tyttö saa kauheat raivarit ja alkaa repiä kättä.) Me ollaan pidetty yksi unikoulu kun tyttö oli 6kk ikäinen. Silloin pääsimme noin 3-4 yösyömisestä yhteen. Nyt haluaisin päästä tuosta yhdestäkin eroon, mutta se ei ole helppoa! Tyttö saa aivan kauheat raivarit ja huutaa tuntitolkulla. Lopulta sitten aina sorrun antamaan maitoa... Tuntuu kohtuuttomalta että toinen joutuisi itkemään yli tunnin! Toinen ongelma on se, että tyttö herää joka yö klo 4 aikaan ja sen jälkeen häntä ei saa nukahtamaan minnekään muualle kuin vaunuihin. Vaunuihin hän nukahtaa yleensä helposti ja nukkuukin sitten klo 8-8.30 asti aamulla.

Meidän PingPongista tilaamamme vaunut hajosivat (jarru hajosi) vain parin kuukauden käytön jälkeen. Ensin sähköposteihin vastattiin ja pyydettiin lisätietoa/valokuvia rikkoutuneesta jarrusta. Lopulta sähköposteihin ei enää vastattu. Laitoin postia uudelleen ja uudelleen, ei mitään vastausta. Tästä on nyt noin neljä kuukautta aikaa ja asia roikkuu edelleen. Jouduimme korjauttamaan vaunut omaan laskuumme täällä Suomessa.

Meidän tytön päänympärys oli syntyessä 35cm ja nyt 6kk iässä mittanauhaan saatiin lukema 43cm. Neuvolassa on koko ajan sanottu, että tytöllä on pieni pää, mutta että siinä ei ole mitään ihmeellistä: pieni pää on peritty ominaisuus kuten vaikka suuret jalat, raskaat luut, iso nenä jne. Mun isoisällä oli myös pieni pää (hänen lakkinsa eivät mahtuneet edes tyttärentytärten päähän!), mutta eipä sitä kukaan ulkopuolinen kuitenkaan huomannut. Harvalla aikuisella (tai lapsellakaan) on niin pieni pää, että siihen ulkopuolinen kiinnittäisi huomiota. Vielä mittaustuloksista: päänympäryksen mittaaminen on aikamoista arpapeliä... Mekin ollaan saatu neuvolassa aivan eri tuloksia riippuen siitä, kuka mittanauhaa milloinkin käyttää! Kerran terkka sai tuloksen, että tytön pää ei olisi kuukaudessa kasvanut yhtään. Tästä huolestuneena hän mittasi tytön pään yhteensä viisi kertaa ja sai joka kerta eri lukemat! Tämän jälkeen terkka totesi itsekin, että tästä ei nyt kannata huolestua. Niille lapsilla joilla on todella jotain huolenaihetta päänkoon kanssa, piirretään sairaalassa päähän kynällä merkit, jotta pää mitataan aina tismalleen samasta kohdasta. Muuten noilla mittaustuloksilla ei ole kovin suurta luotettavuutta.