Marenkipossu

Aktiivijäsen
  • Content count

    270
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Marenkipossu

  1. Uteliaana kyselen! Meillä 2v2kk tytön päiväunet on olleet katkolla jo yli puolen vuoden ajan, mutta aina jossain vaiheessa tilanne on tasaantunut ja päiväunet on alkaneet taas maistua.
  2. Meillä on esikoinen on nyt saatu nukkumaan päiväunet säännöllisesti silittelemällä se uneen. Muuten ei nukahda. Alkuun tyttöä sai silitellä lähemmäs tunninkin ennen kuin rauhoittui, mutta nykyisin sammuu hetkessä. Kaikkiaan nukutushommaan menee alle 10min. Tälle edellytyksenä on se että on muokattu pikkuveljen päiväunirytmi niin että on jo nukkumassa kun tyttöä aletaan nukuttaa.
  3. Kiva lukea kokemuksia, kirjoitan vielä meidänkin kokemuksista tarkemmin. Eli ensimmäisen kerran vaikeuksia päiväunien kanssa tuli 1,5-vuotiaana kun neiti vieroitettiin tutista. Typy oli noin kolme viikkoa lähes täysin nukkumatta päiväunia. Silloin tuntui että pärjäsikin ilman niitä ihan kohtuullisen hyvin, ei ollut mahdottoman kiukkuinen tms. Kevään mittaan on satunnaisesti jättänyt päikkäreitä nukkumatta. Nyt pikkuveljen syntymän jälkeen kesällä sekä päiväunille että yöunille rauhoittuminen on muuttunut hankalaksi. Jonkin verran nukahtamista on auttanut se kun siirrettiin neiti nukkumaan matkasänkyyn isojen lasten sängystä. Omasta sängystään kun usein nousi heti pois ennen kuin ehti edes alkaa rauhoittua. Nyt uhmaikään yhdistettynä päikkärittömät päivät on olleet ihan tuskaa, neiti on kuin persauksiin ammuttu karhu koko illan jos päikkärit jää pois. Vielä ei siis haluttaisi millään luovuttaa ja lakata nukuttamasta päiväunille, neiti kun niitä kovasti tuntuisi tarvitsevan. Hieman nyt viime päivinä on ehkä nukuttaminen muuttunut helpommaksi... ei pitäis vaan "sanoa ääneen", kohta taas muuttuu tietysti entistä hankalammaks.
  4. ^Edelleen on yöt menneet erittäin hyvin. Reilun viikon siis typykkä nukkunut nyt omassa huoneessaan. Hassua kyllä että noinkin yksinkertainen juttu voi olla niin toimiva. Meillä nyt yöt on menty yhdellä heräämisellä (ja yhdellä syötöllä) entisen ehkä 10-15 heräämisen sijaan! Ja typykän yö siis kestää 12-13h, eipä tuo yksi herääminen tunnu enää missään!
  5. Mä oon lueskellut näitä uniketjuja ja kokeillut pieniä juttuja unien parantamiseksi, mutta varsinaisia unikouluja ei olla pidetty. Meillä siis 9kk ikäinen tyttö. Viime aikoina on syönyt yöllä 1-3 kertaa ja heräillyt hulinoimaan kertaa x. Rohkaistuneena tamtamin kertomuksesta siirrettiin eilen tytön sänky hänen omaan huoneeseensa, ja lopputuloksena ehkä paras yö ikinä! Kiitos siis tamtam kun jaoit kokemuksen, meille siitä oli hyötyä ainakin nyt tämän yhden hyvä yön verran. Harkitsin tuota omaa huonetta joskus, mutta ajattelin että se vain vaikeuttaisi meidän tilannetta kun pitää juosta tutittelemaan kauemmas. Toisin kävi.
  6. Ei nyt varsinaisesti ole arvosteltu, mutta kyllä huolta ja stressiä herätti itsessä se pieni koko alkuun. Meidän tytöllä on myös sydämessä pieni reikä, ja senkin vuoksi sitä painoa on kytätty alkuun aika tarkasti kun hitaahkosti aluksi lähti nousuun. Neuvolan hoitaja sanoi että pitäis tulla 25g/vrk painoa, mutta myöhemmin sitten lääkäri sanoikin että raja on vähintään 100g/viikko. Toinen lääkäri taas sanoi että 450g/kk on aivan liian vähän... Yritin alkuun tuputtaa korviketta rintamaidon lisäksi, mutta neiti vaan puklaili kaiken pois. Nyt myöhemmin kun katsoo kasvukäyriä, niin aika tasaisesti se painokin on koko ajan kuitenkin noussut. Stressaavaa sen painon kyttäys silloin kesällä oli, mutta toisaalta ymmärrän että sen sydänasian vuoksikin se oli kumminkin tarpeen. Nyt paino on jo lähellä nollakäyrää, ihan karvan miinuksella vain, niin meistä tuo tyttö näyttää tosi tuhdilta! Meillä käytössä 62-68 koon vaatteet, 62 bodyt tosin ei mahdu kun käytetään kestovaippoja. Paita + housut yhdistelmät menee 62 koossa vielä.
  7. Höh, tää ketju ois pitäny perustaa jo aiemmin! Meillä myös yksi kitukasvuinen! Ja ihan täysiaikainen, syntyi viikolla 42+1. 0kk 3279g 49cm 1kk 3740g 53,1cm 2kk 4165g 56cm 3kk 4972g 61,5g 4kk 5686g 62cm 5kk 6692g 64,5cm Imetyksellä mentiin ekat 3kk, sen jälkeen on saanut kerran päivässä 80-150ml korviketta. 4kk iässä aloitettiin soseiden maistelu. Nyt menee 2 annosta kiinteitä päivässä + imetys. Kiinteiden aloituksen jälkeen ei tuo tyttö ole kyllä enää kovin sirolta näyttänyt, aika paksut on posket nykyään!
  8. Mä oon kanssa vähän hämmästellyt kun kirppiksellä on ollut kestovaippapakettia myynnissä hintaan 40€. Mutta arvelisin että ei oo tuolla hinnalla käynyt kaupaksi... Samaisella kirppiksellä joku yritti myös myydä puhelinluetteloita hintaan 5€ (siis niitä joita tulee nykyisin tuplana joka kotiin ILMAISEKSI halusi tai ei)! Itse ostin pari pakettia noita äp kestoja, maksoin molemmista 10€/pkt. Lisäksi sain kavereilta vielä pari pakettia. Musta siis erittäin hyvä että äp-tuotteita myydään ja annetaan eteenpäin. Aion varmasti itsekin laittaa kiertoon kun ei itse enää tarvita.
  9. Halusin ja sain. Laittoa yritettiin monta kertaa ja aina oli väärässä paikassa. Oli todella epämiellyttävää, lähinnä kivuliaat supistukset oli vaikea kestää siinä sikiöasennossa könnäten ilman ilokaasua. Lopulta ainakin lääkärin mukaan oli oikeassa paikassa mutta en kyllä huomannut vaikutusta kipuihin. Ei siis auttanut minulla- tai sitten katetri kumminkin väärässä paikassa.
  10. Painoa tuli yhteensä 18kg. Lopussa oli hurjat turvotukset, ja viimeisten muutaman viikon aikana tulikin vielä monta kiloa... 7vk synnytyksen jälkeen kaikki 18kg lähteneet. Olen koko ajan imettänyt ja vaunulenkkeillyt, jotka on varmastikin saaneet painon putoamaan nopsasti. Syömisiä en niinkään ole katsonut, herkkuja on tullut vedettyä mutta silti paino on pudonnut!
  11. KOS

    Vain hyvää sanottavaa Kätilöopistosta, sekä synnytyssalin puolelta että lapsivuodeosastolta. Saatiin lapsivuodeosastolla perhehuonekin, mikä oli kyllä mahtavaa. Osaava ja ystävällinen henkilökunta tuli apuun aina tarvittaessa, muuten saatiin rauhassa olla perheen kesken.
  12. Käynnistys yliaikaisuuden takia viikolla 42+0. Yksi cytotec murunen kohdunsuulle sai lapsivedet menemään. Enempiä käynnistelyjä ei tarvittukaan!
  13. Ei mitään yhtäläisyyttä! Äidillä ensimmäinen alkoi lapsivedenmenolla lasketun ajan lähellä, mutta päättyi sektioon ahtaan lantion takia. Muut synnytykset suunniteltuja sektioita. Mulla ensimmäinen (ja ainoa) synnytys käynnistettiin 42+0 ja päättyi säännöllisenä synnytyksenä.
  14. Mulla on ollut vuosia sitten napakoru, jonka oon siis ottanut pois jo vuosia ennen raskautta pois. Siitäkin huolimatta napakorun kohtaan on tullut rastimaisesti raskausarvet, vaikka muuten olen raskausarvilta välttynyt (nyt rv 40). Eiköhän tuo arpi kumminkin sitten aikanaan vaalene, mutta jonkinlainen vaalea jälki siinä taitaa sitten loppuelämän olla.
  15. Voi käyttää. Me ollaan käytetty raskauden alusta asti... kaikki limakalvot on kuivahtaneet totaalisesti raskauden alusta lähtien. Esim ceridal ihoöljy sopii myös tarkoitukseen jos ei perinteistä liukuvoidetta halua käyttää.
  16. Mulla olis vinkkinä lemmenloma! Ihan vaan omasta kokemuksesta, oma raskaus sai alkunsa lomamatkalla, jonka aikana molemmat oltiin rentoutuneita, onnellisia ja himokkaita
  17. Ei sen kummemmin eritelty, kaikki testit mitä mä oon käyttäny ainakin ilmottaa että heti voi testaa kun menkat pitäis alkaa, mut negaa näytti. Ks linkki alla. Mut haamuhan on yhtä ku positiivinen eli onnea!!! http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;...165;10214;10215
  18. Tein negatiivisen kp 29/(25-28) ja sitten positiivinen tuli kp 34. Välillä en kyllä testaillut. Lueskelin nyt jälkikäteen kyllä paristakin eri lähteestä, että usein kotitesteissä raskaus näkyy vasta kun menkat viikon myöhässä
  19. Tää ketju antaa kuumeilijalle toivoa nimim. negannut kp 29
  20. Raikuli, mä en kans oo tosiaan ees vilkuillu vauvanvaatekauppoja! yritys jatkaa elämää normaalisti kunnes plussa tulee ja alkaa intoilla sit kun intoilun aika on
  21. Taikausko on kova, uskaltaisin varmaan shoppailla vauvajuttuja kun plussa on saatu ja ainakin 12rv takana (suurin keskenmenoriski ohitettu..)
  22. en tiiä mut musta kuulostaa ihan hassulta ajatus meikata synnytykseen kampaajalla käyminen ennen sairaalaan menoa on kyllä ihan hyvä idis, synnytyksen jälkeen kun ei varmaan ihan heti kampaajalle pääsekään.
  23. Onnea kaikille plussanneille!!! varmasti mahtava tunne!!! sitä vielä odotellessa...
  24. Lantionpohjanlihasten treeniä! sitä pitäis muutenki muistaa tehä ku raskautta ajatellen