Rellu

Tännekin jossain vaiheessa kirjoittelin, kun nivelreuma puhkesi esikoisen syntymän jälkeen. Tuolloin kituuttelin vuoden ennen lääkäriin menoa, koska olin päättänyt että vuosi pitää imettää ja eihän lääkäri tietenkään anna mun tehdä sitä vaan lykkää lääkkeitä, näin siis kuvittelin. Polvet ja kädet turvoksissa ja pahasti ontuen menin ensimmäiselle lääkärikäynnille... Sen jälkeen salazopyrinit ja trexanit kokeiltu, parannusta entiseen, mutta lonkka, polvet ja sormet turpoilee, liikunta ollut kipujen vuoksi vähäistä, paino noussut ihan hirveästi. Lääkäri sanoi että nyt taitaa olla aika siirtyä biologisiin, mutta mä halusin kokeilla raskautumista ennen sitä. Kortisonimäärä pärjäsin hyvin plussaan asti (5kk) ja sitten yritin jättää kokonaan pois, mutta lopulta söin 2,5mg kortisonia päivittäin. Nyt imetän ja syön 7,5mg kortisonia ja seuraavalla lääkärikäynnillä kai aloitetaan Enbrel. Kortisoni on kyllä ihmelääke, harmi ettei sitä voi syödä jatkuvasti! On kyllä mahtava tunne kun polvi ei turpoa jokaisen pienen kävelylenkin jälkeen! Tai kun pystyy kutomaan sukan ilman että sormet ovat käyttökelvottomat seuraavana päivänä... Tai kun pystyy syömään ilman leukakipuja. Ranne kyllä kärsii, kun meidän vauva on aika isokokoinen (4kk/8kg), mutta onneksi on kantoreppu ja vauva viihtyy lattialla ja sylissä voi pitää istualtaankin. Mutta koko ajan seuraan tilannetta, sillä oma terveys on kyllä niin tärkeää vauvan kanssa ollessa. Heti jos olo heikkenee, pitää kuulemma soittaa reumapolille ja lupasivat aikaistaa lääkärikäyntiä, että saan apua mahd. pian.

Onko uusia vinkkejä, mistä Tampereelta löytyisi äitiysvaatteita?

^ Kiitos vastauksesta. Ehkä mä vaan turhan innokkaasti odottelin sitä, että kaikki oireet häviää nyt ja heti, kuten polvikivut edellisessä raskaudessa. No, onhan olo helpottunut normaalista, mutta ei tuota kortisonia voi kokonaan pois jättää... Ja neuvolalääkäri lohdútteli, että onhan tuota kortisonia kaikissa jo normaalistikin, että ei se pahimpia mahdollisia lääkkeitä ole. Oletko gazini syönyt muita lääkkeitä kipulääkityksen lisäksi?

Onko muilla kokemuksia siitä, missä vaiheessa raskautta reumaoireet on alkaneet helpottaa? Mun on pakko syödä 2,5mg kortisonia joka aamu, että pärjään päivän kohtuullisilla kivuilla. Ja toivon, että mahdollisimman pian alkaisivat oireet helpottaa (viime raskaudessa varsinainen reuma ei ollut täysillä puhjennut, ja muistan vain että olo oli hyvä suht koko ajan, ja toivon että nytkin) ja saisin jättää lääkkeet kokonaan... Tosin samalla on pelko persiissä, että mahtaako mahassa olla kaikki ok, kun reumaoireet ei helpota... Ai miten niin vainoharhainen. Mutta ikä (35 v.) ja reuma ja sen lääkitys tekee sen, että miettii miten se kaikki vaikuttaa sikiöön!

Meille tulee kylään muutama pariskunta, ja lapsia on tulossa 4-6 kpl, ikähaitarilla 1-4v. Eli minkälainen naposteltava sopii myös 2-vuotiaille ja ehkä jopa n. 1-vuotiaalle? Mistä pienet lapset tykkää? Meidän neiti napostelee vaan maissinaksuja ja ruisleipää, eikä mulla ole aavistustakaan mitä voisi tarjoilla sitä vanhemmille...

Mulla on se tilanne, että Trexan ja muut lääkkeet eivät auta tarpeeksi, ja biologiset lääkkeet aloitetaan mahd. pian. Mutta omasta aloitteesta haluan ensin kokeilla, että joskohan meille tulisi se toinen lapsi ensin, ja sitten siirtyisin biologisiin lääkkeisiin heti sen jälkeen. Mutta nyt tosiaan on kaikki paikat ihan rikki kun olen ollut 3kk ilman Trexania ja tekisi mieli heti "ruveta hommiin", koska viimeksi raskausaika oli kropan kannalta parasta aikaa ja lääkärikin sanoi että se 3 kk on se varoaika ennen yrittämistä... Mutta ärsyttää nuo eri ohjeet, kun muualla tosiaan lukee se 6kk. Ehkä tässä nyt vielä odottaa toiset 3kk, ja ottaa varman päälle, ettei tarvitse syyttää itseään ja lääkkeitä mistään...

Mulla on ollut polvioireita pienestä asti, mutta vasta vuonna 2006 alettiin epäillä reumaa. Mutta YTHS:ssä sitä ei sitten yllättäin sen kummemmin tutkittu. Vuonna 2007 sain sitten lapsen, ja imetin tyttöä vuoden, ja sen jälkeen vasta menin lääkäriin, kun oli niin paha olla... Mulla oli joku pakkomielle, että mä haluan imettää sen vuoden, mutta näin jälkeenpäin ajatellen ois pitänyt mennä lääkäriin viim. sen puolen vuoden jälkeen, koska ennen vaivasi vain polvet ja lonkka toisinaan, mutta nyt on siis diagnoosi nivelreuma ja tulehtuneita niveliä ihan liikaa... Ehkä leviämistä ois voinut hidastaa, jos oisin mennyt lääkäriin nopeammin. No, turha sitä on enää miettiä, mutta nyt tekis mieli toista lasta, mutta lääkäri on sitä mieltä että nyt hoidetaan mut kuntoon (no okei, järkevältähän se kuulostaa) ja sitten elokuussa kun on seuraava lääkäri, varmaan katsotaan että voisko sen Trexanin jättää pois ja alkaa suunnitella uutta raskautta. Musta tuntuu että vasta sen jälkeen kun mä sain lääkityksen ja varsinkin kortisonipiikkien avulla polvet kuntoon, mä olen pystynyt nauttimaan täysillä mun lapsesta... Mä en oikein tajunnut edes miten huonossa kunnossa mä olin sen ensimmäisen vuoden aikana! Jos meille se toinen lapsi joskus tulee, niin en ota paineita sen imetyksen suhteen, vaan mennään niin että mäkin jaksan paremmin fyysisesti ja henkisesti! Raskausaika oli kyllä tosi ihana, kun kaikki paikat oli paremmassa kunnossa kuin varmaan ikinä!!! Sitä mä pelkäsin ennen raskautta, että mitä jos polvet ei kestä ylipainoa, mutta onneksi tosiaan raskaus vaikutti positiivisesti mun niveliin.

9kk synnytyksen jälkeen. Hyvä näin

Meillä on toistaiseksi syöty ruisleivistä vain Real-leipää. Se on vähäsuolaista ja muutenkin koostumukseltaan kiva, kun se menee pieniksi muruiksi, eikä tunnu jäävän kurkkuun kiinni.

Meillä alkoi myös n. kuukausi sitten hurja kiukuttelu ruokapöydässä. Siihen asti kaikki maistui hyvällä ruokahalulla ja sitten yhtäkkiä tuli stoppi. Aluksi annettiin käteen joku pieni lelu, jonka kanssa tyttö puuhasteli samalla kun mä lapioin vaivihkaa lusikalla ruokaa suuhun. Sen jälkeen alettiin antamaan sormiruokaa, mm. höyrytettyjä vihanneksia, ruisleipää soseiden yhteydessä. Ja se toimi tosi hyvin, kun tyttö sai samalla mutustella ruisleipää, ja mä tungin ruokaa lusikalla suuhun. Ja siis nykyään annetaan joka tapauksessa tytön syödä osa ruoasta itse, vaikka soseet menee taas kohtuullisen hyvin alas. Toki voi koittaa siirtyä kokonaankin sormiruokaan, mutta meillä toimi hyvin näin. Neuvolatädin mukaan se voi liittyä siihen, että nyt kun tyttö osaa käyttää sormiaan ja käsiään, niin hän myös haluaa itse tehdä jotain, eikä vain aukoa suutaan.

Hasabu: Lähetin sulle yksityisviestin

Hyviä ideoita taas Rusinat, omenat ja muumikeksit pitää ainakin pistää myös ostoslistalle! Ja eihän niiden nakkien tosiaan tarvitse olla pieniä nakkeja. Jos löydän noita Vatajan nakkeja, niin yhtä kivoja niistä tulee, kun pistää pieniksi paloiksi kulhoon. Andrea: Minkähänlaista dippikastiketta sä tarjoilit?

^Toihan kuulostaa jo hyvältä! Kiitos! Yksi lapsista on tosi moniallerginen, mutta kuulemma popcorn kelpaa aina. He lupas tuoda omat syötävät, eli siitä ei ongelmaa, mutta mites pienille popcornia saa antaa? Ja sitten tuli mieleen pienet itsetehdyt lihapullat ja prinssinakit? Minkä ikäisille niitä saa antaa?

Mä tunnustan stressanneeni ihan liikaa. Mulla on ollut maalaisjärki niin hukassa, vaikka väitän olevani normaalisti suhteellisen käytännöllinen ihminen. Mä en tiennyt vauvoista juurikaan mitään, ja niinpä oli tosi helppoa uskoa väsyneenä ja hormonihuuruissa kaikki mitä lehdissä lukee... Mutta nyt tunnustan, että mulle oli hurja helpotus myydä meidän kestovaipat pois. Mä en kestänyt katsella niitä kaapissa. Aina kun mä näin ne, mä stressaannuin siitä, etten enää jaksanut käyttää niitä... Mutta nyt ihan hyvällä omatunnolla myin ne pois Siis tällä en ollenkaan vastusta kestovaippoja, vaan sitä turhaa stressaamista ja väkisin vääntämistä! Kaikki ei sovi kaikille!

Mä olin ajatellut että oltaisi menty mun äidin luo syömään äitienpäivänä, kun onhan tämä tosiaan hänenkin ensimmäinen äitienpäivä isoäitinä, mutta hän onkin matkoilla. Onneksi anoppi asuu niin kaukana, ettei kuitenkaan sinne tarvitse lähteä Eli perheen kesken ollaan, mikä sopii kyllä meille paremmin kuin hyvin Toivon kyllä että mies jotenkin edes muistaisi äitienpäivän, edes kukittaen, enkä mä lahjaakaan pistäisi pahakseni. Mutta jatkossa riittää kyllä tytöltä itsetehty kortti

Me jätettiin mun hyvän ystävän häät väliin, kun tyttö oli 3vk vanha. Ei ollut mitenkään erityisen vaativa sen ikäisenä, mutta vaikka mun teki mieli mennä häihin, en kuitenkaan halunnut viedä vauvaa sinne, enkä imetyksen takia voinut mennä ilman. Niinpä häät jäi väliin. Käytiin kuitenkin vaunulenkillä kirkon läheisyydessä ja katsottiin kun pari tuli kirkosta ja juteltiin hetki hääparin ja vieraiden kanssa siinä pihalla. Jäi hyvä mieli siitä, että sain nähdä mun ystävän tämän hääpäivänä, ilman että stressasin itseäni ja vauvaa häillä.

Meidän tyttö ei oppinut ollenkaan sukeltamaan merkistä. Keskittyminen ei riittänyt siihen, kun piti katsella kaikkea muuta ja muita vauvoja tai leikkiä koko ajan. Meidän Muru on siis jo 9kk ja omaa tahtoa alkaa jo olla, siksi ohjaaja sanoi että voidaan aloittaa omaehtoiset sukellukset. Eli kun vauva haluaa esim. jonkun vedessä kelluvan lelun tai vaihtaa syliä äitin sylistä isän syliin, niin aina mennään sukeltaen. Muru siis esim. istuu mun sylissä vedessä, niin että mä tunnen ja/tai näen kun hän näyttää haluavansa lähteä liikkeelle ja silloin mä työnnän Murua lelua/isää kohti ja samalla laitan veden alle ja isä ottaa kiinni. Ja nyt ollaan siis treenattu näitä kahtena kertana ja nyt jo menee sukellukset tosi hyvin, paljon paremmin mitä kannutussukellukset monen kuukauden harjoittelun jälkeen. Meidän vauvauinnissa ohjaaja on korostanut alusta asti, ettei se sukeltaminen ole pääasia, vaan veteen totuttelu jne... No nyt yhtäkkiä kun toukokuu lähestyy, jolloin sinne on tulossa kuvaaja, niin mikään muu ei ole enää niin tärkeätä, paitsi se että saadaan hyviä sukelluskuvia... Tosi ärsyttävää, kun yhtäkkiä onkin kova kiire saada kaikki sukeltamaan ilman kannua ja kuvassa näkyviä vanhempia. Se siitä "lapsen ehdoilla sukeltamisesta"...

^Voi hyvin imettää, eikä tarvitse edes kovasti piilotella! Rohkeasti vaan! Mäkin olen käynyt kaksi kertaa kahdestaan vauvan kanssa, vaikka vähän jännittikin kun ei ollut aikuista seuraa, mutta hyvin meni! Ekalla kerralla tyttö nukkui koko ajan (oli silloin n. 2kk), ja toisella kerralla (n. 9kk) tyttö konttaili ja leikki ja välillä syötiin, sekä sosetta purkista että rintamaitoa. Ja ens kerralla aion mennä taas!

Meilläkin minä puhun lapselle suomea ja mies ruotsia. Keskenämme puhumme ruotsia (minäkin olen pohjoismaisia kieliä opiskellut maisterin opintojen verran ). Mekin tosin tavattiin suomen kielellä, mutta vaihdettiin kieli ruotsiksi tuskien kautta (tai mulle oli keskinäisen kielen vaihtaminen jotenkin tosi vaikeeta, vaikka sitä halusinkin) parin viikon seurustelun jälkeen. Ja meilläkin lapsi menee ruotsinkieliseen päiväkotiin ja kouluun, koska asumme suomenkielisessä kaupungissa, ja täällä asuu pelkästään mun sukulaisia. Jos oltaisi muutettu miehen kotipaikkakunnalle, missä tyttö ois kuullut ruotsia enemmän, olisi hän mennyt suomenkieliseen päiväkotiin ja kouluun. Miehen koti on oli myös kaksikielinen ja heillä isä puhui aina suomea, sekä äidille että lapsille ja äiti puhui aina ruotsia, sekä isälle että lapsille. Sehän ois kai lapsen kielen kehityksen kannalta ihanteellisin tilanne, että lapsi kuulisi molempien vanhempien käyttävän PELKÄSTÄÄN omaa kieltään varsinkin kotona. Mutta me ei ainakaan vielä olla ajateltu siirtyä siihen, vaikka se periaatteessa oiskin mahdollista, koska molemmat ymmärtävät toistensa äidinkieliä. Mies kun on tottunut siihen kotikotonaan, niin hän haluaisi tehdä niin myös meillä, mutta ilmeisesti mun sana on meillä laki, eli näin mennään nyt toistaiseksi

Sulla oli varmaan sama anestesialääkäri kuin mulla Mä en onneksi muista ihan tarkkaan mitä mä sille sanoin kun se laittoi mulle supistuskipuja lievittävän epiduraalin... Hämärä mielikuva kuitenkin siitä, että taisin olla hieman yliampuvan kiitollinen Eli siis omaa sekoilua OT:nä...

Meillä nuhaan auttoi Nenäfriida, mutta sekin toimi parhaiten kun tehtiin kotiin pientä trooppista tunnelmaa. Eli kylppärissä avattiin hanat täysille ja valutettiin kuumaa vettä, ja siellä istuskeltiin sitten hetki, niin jopas alkoi räkä valua.

Mulla on pääosin positiivista sanottavaa SaTKS:sta, mutta jotain pientä valittamista löytyy myös Mä tykkäsin myös ruoasta! Ei ollut tosiaankaan samaa pöperöä mitä tavallisilla osastoilla jaetaan. Synnytyssalissa oli tosi mukavaa henkilökuntaa, vaikka mäkin olin siellä 2vrk, niin yhtään epämiellyttävää tyyppiä ei osunut kohdalle. Osastolla taasen oli pari ronskimpaa kätilöä/hoitajaa, varsinkin se yks joka toi meidän vaaville lisämaitoa pullossa ja tunki suuhun sen kummempia selittelemättä. Onneksi oltiin sen verran itsepäisiä, että saatiin se selittämään että miksi meidän normaalikokoinen ja hyvävointinen vauva muka tarvitsisi lisämaitoa, ennen kuin jatkoi touhuaan. Enpä vieläkään ole varma että se oli 100% tarpeen, mutta ainakin saatiin jonkinlainen selitys asialle. (Tyttö söi kuulemma niin hitaasti, että syömiseen kului enemmän energiaa kuin siihen mitä maidosta tuli, ja niinpä sillä oli koko ajan nälkä.) Eräs toinen kätilö taas tunki vauvan peukalon vauvan suuhun, kun tältä otettiin verikoetta. Ja kertoi ilmeisen ylpeänä että hänen pojallaan oli pienenä aivan rohtunut peukalo kun se imi sitä koko ajan. Mä taas en ollut kovin innoissani opettamassa lastani imemään peukaloa... Mutta ihan hyvä mieli jäi kuitenkin ajasta mikä siellä oltiin, ja kivasti päästiin perhehuoneeseenkin, vaikka aluksi haluttiinkin tavalliselle osastolle. Ja perhehuoneesta mies sai käydä töissä ja koiraa ulkoiluttamassa ihan rauhassa, mitä ei kai joka paikassa suvaita.

^Ihan uteliaisuudesta, miten sen huomaa?

Kun tyttö täytti 3kk, aloitettiin vauvauinti. Se oli ihan hyvä aloitusikä, vaikka nyt kun tyttö on vanhempi, se nauttii siitä ja osallistuu touhuun ihan eri tavalla. Muskari aloitettiin kun tyttö oli 6kk.