Natalie

Aktiivijäsen
  • Content count

    113
  • Joined

  • Last visited

About Natalie

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meidän lasten ikäero on myös muutamaa kuukautta vajaa kolme vuotta. Alku oli aikamoista tunneryöpytystä, esikoiselle osui paha uhmavaihe just siihen, ja reagoi aika voimakkaasti erityisasemansa menetykseen kyllä. Mutta lyhyt se vaihe lopulta oli, ja nyt kun vauva täyttää pian vuoden, lapset ovat toisilleen tosi tärkeitä. Kuivaksioppiminen ajoittui esikoisella sen verran myöhäiseen vaiheeseen, että mulla oli aluksi kaksi vaippaikäistä, mutta kolmevuotiaan kanssa varmaan harvemmin on sitä tilannetta. Ai niin, kannustustahan täällä pyydettiin. Vauvahan rakastaa ja ihailee isoveljeään enemmän kuin mitään muuta. Veljestä on sille oikeasti seuraa, eikä se välttämättä ole sitten niin kovasti mun perääni, jos käyn esim. vessassa tms. Lasten keskinäinen suhde on tosi ihanaa seurattavaa, ja se aiheuttaa päivittäin paljon hyväntuulisuutta ja naurua meidän perheessämme. Mustasukkaisuudesta, rajustakin, huolimatta esikoinen ei ole kauheasti vauvaa tylyttänyt, tai ei olla jouduttu pelkäämään väkivaltaisuutta tai sellaista, vaan hetkeksi ne voi jättää keskenäänkin ilman mitään hätää. Mutta ennen kaikkea tosiaan, tosi nopeasti sitä ei sitten enää muistakaan mitään muuta asiaintilaa, vaan tästä tulee se normaalitila. Ja toisen lapsen kanssa sitä myös tajuaa sen, miten lyhyitä on kaikki vaiheet kuitenkin, ja saattaa ottaa aika rennosti. Meillä itse asiassa oli tuplarattaat, jotka oli hankittu aiemmin hoitolasta varten, mutta ei ole kertaakaan niitä käytetty. Mä ajattelin kyllä, että käytettäisiin, eniten siksi, että esikoinen on luonteeltaan tosi vilkas ja ehtiväinen, ja pelkäsin ihan turvallisuusjuttuja. Mutta seisomalauta onkin toiminut tosi hyvin, ja sillä esikoinen matkustaa pidempiä matkoja, muuten siis ihan käveleekin, mikä on vähän vain hitaampaa, mutta toimii sekin ihan ok. Kolmevuotiaan esikoisen kanssa en ehkä tällä kokemuksella hankkisi ainakaan uusia ja kalliita tuplia etukäteen, vaan ehkä sitten vasta, jos tuntuu että niitä tarvitaan.
  2. Olin yhden yön (yhteensä vähän yli 1½ vrk) poissa nyt kun vauva oli just 10 kk. Vauva oli siis kotona isänsä ja isoveljensä kanssa. Alunperin reissua suunnitellessani ajattelin, että noin iso vauva syö jo reippaasti kiinteitä jne. No toisin kävi, ja tyttönen on ollut tosi huono syömään, joten varauduttiin isolla pakastevarannolla rintamaitoa. Onneksi pullosta syöttäminen onnistuu ihan hyvin. Mulla oli pumppu mukana ja muutaman kerran vähän helpotin omaa tukaluuttani, varsinkin aamulla herättyäni oli aika pinkeä olo. Perheellä meni kivasti ja enimmäkseen hyväntuulisesti. Hankalin kohta oli ollut yöllä joskus aamuyöstä, jolloin vauva on tottunut pääsemään meidän viereen ja rinnalle. Itku talttui kuitenkin pullomaidolla, ja tyttö nukkui sitten aamun isän kainalossa ihan tyytyväisenä. Imetykseen tämä pyrähdys ei vaikuttanut millään tavalla, vaan homma jatkui yhtä mukavasti kuin siihenkin asti. Mulla oli reissussa jonkin verran hankala ja levoton olo, ehkä vähän syyllinenkin, mutta aika turhaan luulisin. Tähän kohtaan osui vielä aikamoinen eroahdistus, niin että vauva haluaisi mun läsnäollessani olla vain mun sylissä... Mutta kun olin poissa, kaikki meni hienosti. Perheen ulkopuoliseen hoitoon en olisi vielä ollut valmis jättämään vauvaa, mutta taidan olla aika herkkis näissä asioissa. Mies menee omalle pyrähdykselleen parin viikon päästä ja on kaksi yötä poissa. Imetyksen takia miehen poissaolo on kuitenkin tässä vaiheessa pienempi juttu kuin mun, miehen poissaolosta on rasitetta lähinnä mulle. Vauva on varmaankin tyytyväinen kun saa olla äidin kanssa ja saada rintamaitoa, vaikka toki hyvin läheiset välit hänellä on miehenkin kanssa.
  3. Meidän tyttönen lähtikin sitten ryömimään juuri tänne kirjoitettuani, eli paria päivää vajaa 9-kuisena. Neuvolassa ei ole missään vaiheessa oltu huolissaan mistään, neuvolantäti sanoi, että huolta olisi ehkä siinä tilanteessa, että lapsi olisi kaikin puolin jotenkin hyvin flegmaattinen ja passiivinen. Terkka sanoi myös, että kannattaa laittaa vauvaa mieluummin mahalleen lattialle kuin istumaan, koska monesti hyvin istuvat lapsukaiset istuskelevat sitten tyytyväisinä vailla motivaatiota siihen ryömimisen opetteluun.
  4. Meidän tyttönen on viikkoa vaille yhdeksän kk, eikä vielä ryömi tai konttaa. Liikkuu aika näppärästi tosin kierimällä, ehkä siksi ei ole ollut kovin motivoitunut ryömimishommiin. Konttausasentoon ei ole edes pyrkinyt. Verrattuna isoveljeen tyttö on kyllä kaikin puolin rauhallisempi temperamentiltaan, tarkkkailjaluonne. Ehkä kaikilla vain ei ole niin kiire mennä.
  5. Onko tavallista, että lapsi ei yksinkertaisesti laita mitään ruokaa suuhunsa? Meillä on kokeiltu molempia rinnakkain, siis soseita ja sormiruokaa, eikä mikään oikein tunnu uppoavan. Alkaa jo vähän huolestuttaa, kun 8-kk-neuvolassa pituuskasvuunkin alettiin jo kiinnittää huomiota.. Neiti siis laittaa kyllä suuhunsa kaikki lelut ja kaikkea muutakin syömäkelvotonta, kuten kirjat ja paperit jne. mutta ruokia ei. Lusikasta syö joskus aivan minimaalisen pieniä määriä, useimmiten ei. Ainoa joka lähes aina maistuu on makea, eli hedelmä- ja marjasoseet, nekin siis sosemuodossa.
  6. Täällä vähän sama tilanne. Tänään 8-kk-neuvolassa vähän jo huolestuttiin pituuskasvusta ja kovasti yritettiin miettiä, miten ruokaa saisi menemään. Meillä siis asuu ihan järkähtämätön viivasuu. Ei se mitenkään ahdistunut ole tai varsinaisesti protestoi, mutta kieltäytyy syömästä. Suuria edistysaskeleita on ollut se, että noin kahtena kertana kolmesta tytölle maistuu pieni määrä (korkeintaan pari ruokalusikallista) kaurapuuroa hedelmäsoseella (hedelmää varmaan lähes puolet). Neuvolatädin kanssa puhuttiin tänään seuraavanlaisia: - Tarjota pitäisi säännöllisesti, ja jos ei mene niin luovuttaa vaan helposti ja koittaa olla hermoilematta ja tarjoaa seuraavalla kerralla taas uudestaan. - Pitää ruokavaliossa niitä asioita, jotka yhtään maistuu (meillä siis hedelmä- ja marjasoseet ja toi kaura) ja tarjota niitä vaikka aluksi vähän "liikaakin", siis useita kertoja päivässä. Tästä varmaan voi olla monta mieltä. Lisäksi voisi kokeilla yhdistää niihin maistuviin ruokiin sitten muita, vaikka yhdistelmät olisivat vähän outoja (tyyliin persikka-porkkana). - Rypsiöljylisä puuroon - Sormiruokailua kannattaa kokeilla ja pitää rinnalla koko ajan. (Meillä ongelmana se, että tyttö ei todellakaan laita mitään ruokia suuhunsa, hypistelee vain.) En tiedä, kai tässä pitäisi vain odottaa, että aika tekee tehtävänsä. Mutta on se äitinä kyllä aika stressaavaa, kun lapsi ei syö (onneksi on imetys!). Mullakin on kokemusta vain yhdestä erittäin kaikkiruokaisesta ja ison ruokahalun lapsesta ennen tätä.
  7. Meidän esikoisella oli pitkä kausi, että vain kaupan sileimmät soseet kelpasivat, ei halunnut sormiruokailla ikinä yhtään. 8kk soseet jäi kyllä tosi lyhytaikaiseksi, jossain vaiheessa ne kelpasivat, mutta lopullisesti ruokakuviot ratkesivat sitten, kun lapsi alkoi syödä oikeaa ruokaa. Tämä tapahtui parin viikon italian-matkalla, jonne ei jaksettu raahata omia soseita mukaan. Lapsonen ihastui yksinkertaiseen sesongin vihanneskeittoon, jota oli tarjolla joka ravintolassa, kesäkurpitsaa, perunaa, selleriä, jne. Edelleen tykkää vihanneksista tosi paljon. Nyt sitten kamppaillaan pikkusiskon syömisen kanssa, se ei syö mitään. Kaikkea mahdollista on kokeiltu, sormiruokailua, soseita, makeaa, ei-makeaa, you name it. Ainoat asiat mitkä menee on maissinaksut ja minimaalisen pienet määrät kaurapuuroa hedelmäsoseeseen sekoitettuna. Neidillä on ikää nyt 7 kk ja elää käytännössä täysimetyksellä.
  8. Kyllä vaan, esikoinen oli uskomaton elohiiri mahassa ja on sitä ollut sittemmin ulkopuolellakin. Kuopus oli huomattavasti rauhallisempi ja on hyvin rauhallinen vauva edelleen.
  9. ^No kyllä mä ehkä siinä vaiheessa vähän miettisin onko psyyken kehitys ihan normaalia. Jos siis 15-vuotias haluaisi nukkua vanhempiensa vieressä.
  10. Pari päivää vajaa puolivuotias aloittaa porkkanalla. Sitten ehkä kesäkurpitsa, joku muu kasvis, ja seuraavaksi päärynä. Liha ja vilja on tarkoitus ottaa nopeasti mukaan myös.
  11. MiniM, minkä ikäinen vauva teillä on?
  12. Lisään vielä, että hankalinta on ollut musta siinä vaiheessa, kun vauva on jo ollut aika liikkuvainen. Keksiä kaikenlaisia turvalaitoja ja systeemejä ettei se putoa sängystä, jos ei olla menty itse samaan aikaan nukkumaan.
  13. Perhepedissä on nukuttu molempien vauvojen kanssa. Musta se tuntuu hyvältä ja oikealta vauvankin kannalta, mutta myönnän, että ihan ensisijaisin syy on oma laiskuus ja unentarve. Musta ei kertakaikkiaan ole heräilemään yöllä, se ei vain onnistu. Niinpä yöruokailut menevät meillä niin, ettei mulla ole aamulla asiasta edes mitään muistijälkeä, mä en siis tosiaan herää imettämiseen ollenkaan. Tämä on kyllä varmaankin vähän poikkeuksellista, mulla on hyvät unenlahjat. Esikoinen nukkui vieressä n. 10 kuukauden ikään. Samaan aikaan lopetin yösyötöt ja poika siirtyi omaan sänkyyn ja myös omaan huoneeseen. Tämä meni todella helposti ja vähän puolivahingossa, tuli vain sellainen olo, että aika alkaisi olla kypsä, ja selvästi osuttiin johonkin hyvään hetkeen. Tyttö nukkuu tällä hetkellä illalla vähän aikaa pinniksessä vaunukopassa (ilmeisesti pinnasänky tuntuu sille vieläkin liian isolta ja turvattomalta), ja siitä otan sen sitten viereen, kun herää. Tyttö on kohta puolivuotias. Yritetään mennä vaistolla kuten esikoisenkin kanssa, olisi mukavaa jos homma sujuisi yhtä kivuttomasti. Aika näyttää.
  14. Olisiko kellään hyviä vinkkejä vauvan suostuttelemiseen pullolle? Ei oikein meinaa kelvata, ainakaan sellaisella varmuudella, että uskaltaisin mihinkään lähteä..
  15. Mulla oli melkein enemmän sellainen kokemus, että mut vähän sysättiin ulos sairaalasta turhankin nopeasti. Kättärillä oli täyttä, ja mulle mun mielestäni aika voimakkaasti ehdoteltiin, että voitais lähteä, kun meillä oli vointi niin hyvä. Oltiin lapsivuodeosastolla puolisen vuorokautta, eli vauva syntyi illalla, nukuin yön ja päivällä lähdettiin.