Maggio

Mua harmittaa nyt eniten se, että en pitänyt raskauspäiväkirjaa, vaikka minun kyllä piti ja aloitin sen. Olisi ollut kiva itsekin lukea, mutta varsinkin olisi ollut jonain päivänä kiva antaa pojalle. Varsinkin kun hänellä ei ole enää isää. Nyt muistot ajasta ovat vain heikosti päässäni ja pari hassua valokuvaa. Eihän silloin ollut tietokoneitakaan yleisesti ja internetiä ei ollut vielä ollenkaan, ei digikameroita...Eli kuvia aion räpsiä nyt enemmän. Onneksi vauva-aikana pidin vauvakirjan ajan tasalla. Se kannattaa myös sillä ne unohtuu, vaikka luulee, että ei ikinä. Siitä on oikeasti kauan, 15 vuotta kun aloin odottaa poikaani. Tuntuu ikuisuudelta! Mutta niin vaan neuvolan täti käski ottaa edellisen neuvolakortinkin mukaan

Meidän perheessä asuvat miehen ja minun lisäksi minun poikani ja miehen poika. Olemme ystäviä pojan äidin kanssa ja minä mm. käyn hänen kanssaan pojan vanhempainilloissa. Minun hulluun huumorintajuuni sopii erittäin hauskasti korostaa siellä sitä, että poika on "meidän" Aikoinaan kun exällä oli vähän aikaa sama sukunimi kuin meillä, miehelläni oli "haaremi" mukana kun hän esitteli vaikkapa päiväkodin tilaisuuksissa itsensä ja me sen jälkeen... Pojan äiti on jo tämän jälkeen eronnut toisenkin kerran ja heillä taas on 7-vuotias tytär, pojan rakas pikkusiskopuoli. Ihan onnistuneeksi siis on tämä meidän uusperhe muodostunut näiden 9 vuoden aikana. Monien mielestä olemme "hieman" omituinen kokonaisuus. Käymme välillä kylässäkin ja mieheni auttaa tarvittaessa ns. miesten hommissa (vaikkapa digiboksin asentamisessa) ja me molemmat naiset neuvotaan tietysti hyvin Me äidit käymme myös yhdessä ulkona joskus ja esittelen hänet tutuilleni "poikani äitinä". Meille tämä homma sopii, mieheni on exänsä kanssa hyvissä väleissä myös, ovat melkein kuin veli ja sisko. Minä ja pojan äiti hoidamme oikeastaan käytännön asiat, mutta kun tulee kurinpidollisia ongelmia, mieheni sanoo painavamman kasvatuksellisen sanan. Käytännön asioilla tarkoitan esim. aikatauluja, tiedottamisia koulusta, vaatteiden ostosta sopimista ym. Minun poikani isä valitettavasti siirtyi ajasta ikuisuuteen v. 2001 vain 32 -vuotiaana. Tämmöinen suuri surukin perheessämme on.

Mulla ei ollut ekassa raskaudessa varsinaista pahoinvointia, joskus vaan semmoinen ällötys/kuvotus. Kertaakaan en oksentanut. Tiedän monta, jolla ei ole ollut pahoinvointia tai "mitään" oireita. Pieniä nippailuja ja kuukautiskipujen tyyppistä (siltähän ne supistuksetkin sitten tuntuu...vaan noin miljoonakertaisina) ja tissien arkuutta. Toisaalta taas eräs ystäväni oli usein sairaalassa tiputuksessa pahoinvoinnin takia koko raskauden ajan ja hänellä oli aivan älyttömät alavatsakivut, joutui kävelemään ihan kumarassa. Se se vasta kamalaa olisi ja huolestuttavaakin.

Meillä on yksi isoisomummu, isomummi, mummi, mummu ja pappa. Anoppini inhoaa minua ja poikaani

Onnea kovasti

Mulla taas se on semmoista hetkellistä kuvotusta, niinkun että ekaks on hirmu nälkä ja sit kun syö niin se alkaakin kuvottaa. Ekan lapsen kans ei myöskään ollut onneksi sen kummempaa. Toivottavasti ei nytkään tule.

Minä olin ekalla kerralla 22, nyt tokalla kertaa äitiydyn 37-vuotiaana. Eli vauvelin ristiäiset ja pojan rippijuhlat samana kesänä

Toukokuun vauvaa täällä odotellaan rv 6+4 erittäin, erittäin suuresti yllättyneenä "hormonihäiriön" muututtua iltatähdeksi