Höpis

Jos se vahvoja mielikuvia herättävä nimi sattuu olemaan omasta mielestä maailman kaunein niin kaippa sen mielellään sitten lapselleen laittaa... Jos se nimi käyttäjälleen sopii, tietysti. Tämä taitaa olla asia mistä ei koskaan tule yksimielisyyttä. Makuasia suorastaan. Ja muahan ei haittaa, jos joku sen nimen onnistuu valitseen etukäteen. Jos joskus vielä nimiä päästään valkkaamaan niin eiköhän meilläkin ole erilaisia vaihtoehtoja ajateltuna ja sitten katsellaan osuuko mikään kohdilleen. Mutta "pelkäisin" muuttaa maahan missä se nimi pitää etukäteen päättää... Noista kavereitten nimisuunnitelmista: ei mulla kyllä jää ne päähän. Nytkin on jo ens vuodelle reilut 20 vauvaa tulossa ystäville. Kuitenkaan ne nimiajatukset ei sitten kaikilla pysy sellaisenaan loppuun asti, voi tulla eri sukupuolta kuin kuviteltiin tai jotain vastaavaa. Muutama nimi on jääny mieleen vuosien varrella, mutta eipä juuri niistäkään yhtään oo toteutunu. Yleensä mun ystäväpiirissä ovatkin enemmän semmosia pohdintoja, että tämäkin nimi vois olla kiva ja sopia esikoisen nimeen tms.

^mun mielestä ei kyllä kaikilla aikuisillakaan oo niille sopivaa nimeä. Ei sitten millään. Joten mun mielestäni se nimi voi muuttua vielä. Siis tottakai osuu niitä nimiä kohdalleenkin, kyllä mekin toinen nimi pidettiin silti samana. Ja ehkä pari muutakin ideaa ois ollu mitkä ois voinu sopia. Tämä ehkä liittyy myös siihen, että monesti kun yritetään ihan vängällä saaha joku tosi erikoinen nimi niin sitten se vaikuttaa tosi tekaistulle eikä istu käyttäjäänsä mitenkään.

Mua niin risoi anopin käyttäytyminen kun keskenmenosta kuuli. Vaihtoi samantien keskustelun hänen omiin gynekologisiin pulmiinsa! Ihan "kiva" että muillakin on huolia mutta... En tiedä tekikö tahallaan, mutta mun mielestä sen kaikki jutut sillä vierailulla liitty raskauteen/mahan kasvattamiseen/synnyttämiseen. Paitsi että ei voinu kysyä että miten me voidaan, eli kaikkien muiden asioihin kyllä puututtiin.

Sleeping Sunilla oli ihan hyvä pointti: oispa ollu ikimuistonen ristiäislahja saada kestopepullemme kasapäin kertiksiä... Yks hyvä lahjaidea ois lahjakortti vaikka lastentarvikeliikkeeseen tai -nettikauppaan. Semmoseen mistä saa vaatetta ja muuta tavaraa (kestovaippoja ). Vanhemmat voi sitten ostaa mitä parhaaksi katsoo. Myös raha tilille (jos sellanen on) on mun mielestä ihan hyvä, voihan sen vaikka "osoittaa" ekaan polkupyörään tai muuhun. Me saatiin (tai siis tyttö sai) läjäpäin säästöpossuja. Ihana idea, mutta niitä on meillä 4. Sitten saatiin korulipas ja pituusmitta. Se pituusmitta on tosi kiva, siinä on kuville paikkoja joten siitä tulee myös mukava taulu seinälle.

Kaikkia mahdollisia ei kuitenkaan yleensä voi kerralla pyytää, joten lienee ihan luonnollista että osa jää odottamaan mahdollista seuraavaa tulokasta. Me valittiin mun sisaruksista semmonen jolla ei jo kummilapsia ollut, samoin miehen sukulaisista ja yhteisistä ystävistä. Mutta ei se ehdoton edellytys kyllä ollut, eli mahdollinen kummilapsi ei olisi torpedoinut valintaamme. Meidän esikoinen syntyi reilu kuukausi serkkuaan aiemmin. Kun kyselimme serkun tulevista kummeista saimme todella kierteleviä ja selitteleviä sepostuksia kuinka meitä ei oltu valittu jne jne. Me ei kyllä ajateltukaan että meitä ois pyydetty mutta kysyttiin juurikin sen takia että samaa sukua oltiin ja kahdet ristiäiset oli kahden viikon sisällä. Ettei vaan ois samat kummit molemmilla. No näin ei käynyt ja meistä tais jäädä semmonen katkeranpettynyt kuva pienokaisen vanhemmille.

Me ollaan lennetty tytön kanssa hänen ekan vuoden aikanaan jotakuinkin 10 kertaa. Enemmän tai vähemmän on huudettu joka kerta. Viiminen tais olla paras, silloin tyttö oli 1v4kk. Oli tarpeeksi tilaa koneessa ja lentokonemuonat maistu tytölle. Ne mun eväät siis. Parasta on kun on tarpeeksi syötävää, sopiva valikoima leluja ja kyllin lyhyt lento. Täytyy myöntää että kun oli vielä tisuvauveli niin kaikki meni paremmin.

Isabellezan kaksosten kohdalla on kyllä käynyt ikävästi. Vaikea näin äkkiseltään uskoa että kyseessä todella olisi sattuma. Nimien varailu muuten on kyllä äärimmäisen vaikeaa, enkä itse ainakaan oleta että kukaan meidän mietintöjen pohjalta oikeesti lähtis omia nimivaihtoehtojaan raakaamaan. Ehkä senkin takia, että meillä ei missään vaiheessa ole ollut mitään ehdottomia suosikkinimiä. Mä tähän postasin kaks juttua mitkä jäi silti vähän kaihertamaan. Meidän tytöllä on aika tavisnimi, Eeva, enkä yhtään tajua miksi ihmeessä sen keksiminen ois ollu helpompaa kuin jonkun äärettömän harvinaisen nimen? Ihan samalla tavalla mekin käytiin läpi nimiluetteloa edes ja takas ennenkuin tuohon päädyttiin. Jotenkin mä en ymmärrä miksi sen erikoisen nimen omimisen oikeuttais suuri vaivannäkö. Ehkä kuitenkin kyseessä on se että halutaan erottua massasta? Toinen kaiherrus on toi nimenvalinta ennen syntymää. Me oltiin alunperin ajateltu tyttömme nimeksi Hillaa. Mutta hän ei todellakaan näyttänyt Hillalta syntyessään, ei sitten millään. Myös mun ja kaikkien 4 sisarukseni nimet on vaihtuneet syntymän jälkeen juuri tuosta syystä että ulkonäkö ja nimen herättämä mielikuva ei täsmää. Mä en siis ite voi käsittää miten nimet oikeesti voi täsmätä niin hyvin kaikilla niillä miljoonilla ympäri maailman jotka onnistuu päättämään ne ennen syntymää!

Esikoiseni synnytin OYSissa helmikuussa 2007. Silloin ainakin lisämaitoa oli tyrkyttämässä kaikki ihan ovista ja ikkunoista, vaikka oma toive olikin täysimetys alusta lähtien. Tyrkyttämisestä ja todella kovakouraisesta imetysohjauksesta näin painajaisia vielä pitkään ja vauvakin karsasti toista rintaa kuukausikaupalla mielestäni juuri kovakouraisen käsittelyn takia. Itse olin niin pihalla että en osannut mitään silloin sanoa. Ne vierailuajat mua eniten kyllä kismitti. Ei niinkään se, että ne oli lyhyet (mun mies hoiti työasioita silloin kun ei ollut meitä katsomassa) vaan se että mun mies oli sattumoisin suunnilleen ainoa joka kunnioitti niitä. Olin kolmen hengen huoneessa keskimmäisessä pedissä ja molemmin puolin oli oikea vierassuma koko ajan. Todella hehkeää oli pötkötellä verissään siinä kaikkien katseltavana. Ens kerraksi ois niin paljon parannettavaa kyllä, että en malta odottaa seuraavaa raskautumista ja synnyttämistä.

Tweety: toivottavasti kaikki on hyvin! Meidän raskaus päättyi spontaaniin keskenmenoon, ja voin kyllä ikäväkseni todeta että mä en tiedä milloin se tapahtui. Tai no tiedän suunnilleen mutta... Mulla todettiin kohdussa hematooma, mikä vuosi aika paljon. Siinä jossain samoilla rytinöillä tuli vauvanalkukin pois, eikä mulla kyllä ollut mitään kipuja tai muita vastaavia. Raskauden päättyminen havaittiin kun verenvuoto pitkähkön tauon jälkeen jatkui ja kohtu ultrattiin tyhjäksi. Kyseessä oli siis jo ekojen menkkojen alku. Sitähän aina sanotaan että uus raskaus alkaa kun kroppa on valmis. Ei vaan hirveästi itsellä siihen uskoa, koska jos joutuu ilman keskenmenoakin sitä raskautta oottamaan ja oottamaan ja... niin mikäs siinä sitten mättää? Ehkä enemmänkin vois ajatella että raskaus ei ala heti keskenmenon jälkeen jos kroppa ei vielä ole valmis siihen. Ehkä hitusen saivartelua, mutta... Tsemppiä vain kaikille, mekin täällä taas uuteen yritykseen suuntaamassa. Se hyvä puoli tässä spontaanissa tietysti oli, että ei tarttenu mitään taukoja pitää kun ei mistään tiennytkään...