PatHe

Aktiivijäsen
  • Content count

    234
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by PatHe

  1. Turvallisuudesta ei tingitä ikinä. Kaukalo ja nyt istuin valittiin käyttökokemusten ja testien perusteella, vaikka molemmat olivat sieltä kaikkein kalliimmasta päästä. Toinen mistä ei tingitä on kengät, sitten kun niiden aika tulee. Vähemmän tärkeitä, mutta silti rahallisesti kalliimmasta päästä ovat olleet vaunut, matkikset, pinnis, hoitopöytä ja syöttötuoli.
  2. Mies antoi solitaire-sormuksen.
  3. Isyyslomasta. Miehellä on vielä 7 päivää lomaa jäljellä. Onko se niin, että jos hän pitää ne putkeen, lauantai vähentää yhden päivän? Eli ma-pe ja sit seuraava ma. Jos hän pitää 4 päivää niin, että on kotona ti-pe ja sitten parin viikon päästä niin, että on kotona ke-pe, niin onko se ok?
  4. Mulle ja veljelle maksettiin koulunumeroista, mutta meidän omien osaamisten perusteella. Eli esim. mulle oli matikka pitkään hankalaa, sain jo 8 jonkun verran rahaa, kun taas veljeni ei saanut, koska oli tosi hyvä siinä. Hän sitten sai huonommasta numerosta enemmän jostain muusta aineesta. Eikä me koettu, että tässä olis ollu mitään väärää. Oman lapsen kohdalla tämä on aika aikaista ajatella asiaa, hän on nyt ½ vuotta, mutta ei viikko- tai kuukausirahoja ainakaan ennen koulua. Joskus tietenkin voi saada pikkurahaa aiemminkin, mutta sen näkee sitten.
  5. Mitäs lappuja Kela tarttee, kun ilmottaa jäävänsä vielä kotiin? Hoitovapaalle. Löyty jo. Joku oli Kelan sivuille tiedon nyt laittanut...
  6. ^Meinasin laittaa saman. Ihania vaatteita siellä!
  7. Löytyiskö joltain tietoa siitä, miten paljon kiinteitä pitäis antaa päivässä minkäkin ikäiselle? Montako kertaa päivässä? Ja omia kokemuksia tietysti myös.
  8. Libero Napero on täällä. Lisäksi kuulutaan Lasten Omaan Kirjakerhoon. Tykkään kovasti, koska pidän itse tosi paljon Disneyn hahmoista. Muita kirjoja sieltä ei tulekkaan, joten jos ei Disneystä pidä, ei kannata liittyä. Pilttipiiriin olen ajatellut vielä tunkaista itseni, tai siis neidin...
  9. Olin 29. 30 täytin, kun neiti oli 1 kk 12 pv. Mies oli 31. Molemmilla vakituiset työpaikat.
  10. Mua vähän ihmetyttää tämä. Kuka antaa lasten laittaa "sateenvarjorattaat" kiinni? Tai ylipäätään olla lähettyvillä? Kyllähän sormet poikki menee jos ne jää vaikka oven väliin... Tai minkä tahansa vaunujen/rattaiden saranoitten väliin. Ihmettelen vaan. Mutta kysymykseesi, ei ole vielä tainnut tulla siitä lisätietoa. Tietäisköhän Suomen jälleenmyyjät jo? Jos heihin ottaisi yhteyttä?
  11. Neljä kertaa olen käynyt. (Mies kaksi.) Kahdet "pakolliset" pikkujoulut tässä pienen ajan sisään. Kaksi kertaa on käyty miehen kanssa yhdessä. Molemmat kerrat olivat tosin enemmän ruokailusta ja hyvästä viinistä nauttimista, kun varsinaista biletystä ja kännäilyä.
  12. Mies juhli sopivalla tavalla. Minä en pidä kyseisestä perinteestä. Kuitenkin aina tuttavapiirin varpajaiset ovat olleet tilanteeseen sopivia miesten saunailtoja. Ja luulen/toivon että aika harvoin ne riistäytyvät käsistä. Me oltiin neidin kanssa jo kotona kun varpajaiset pidettiin meidän saunamökillä. Mies tuli "jo" ennen kahta takaisin, eikä ollut kännissä. Vähän huppelissa. Eikä aamulla potenut krapulaa.
  13. Esprit ja Next on ykkösinä. Kapphal ja H&M hyviä kakkosia. Lindex on kolmonen.
  14. ^ Komppaan. MUTTA Olisiko se niin vaikea pyytää lupaa kirjoittajalta tekstin julkaisuun? YV on aika helppo tapa ottaa yhteyttä. Tai jos YV on ylivoimaisen vaikeaa, jättää nimimerkki ja/tai foorumin nimi julkaisematta? Tämä olisi mielestäni sitä "oikein" toimimista.
  15. Reilun kuukauden iässä alkoi tutti kelpaamaan, tosin käytetään vain päiväunilla ja iltaa rauhoittamassa. Yöksi ei olla annettu kertaakaan, eikä neiti sitä haluakkaan. Lopetellaan ku hampaita alkaa tulemaan. Tuskin on hirmusen vaikeeta, kun tosiaan tuttia ei kokoaikaa käytetä. Tai mistä sen tietää...
  16. ^ Suihkuun auttaa, kun pumppaa vähän pois ennen imetystä. Tosin se ei ainakaan vähennä tuotantoa. Kyllä se maidontulo taas tasaantuu hiljalleen. Toki on kurjaa, kun vauvalle tulee mahakipuja. Joskus kuulin, että selällään imettäminen auttaisi suihkutisseihin. Itsekkin joskus kokeilin, mutta ei kyllä onnistunut. Jos jollain olis tähän vinkkejä? Ja siis tuo selällään imettäminen ei onnistunut, koska en saanut vauvaa mitenkään sellaseen asentoon, josta olis pysytynyt imemään.
  17. Ah kiitoksia nopeasta vastauksesta! Saan ekan yritelmän valmiiksi tänään.
  18. Auttakaa! Itse olen ihan käsi kutomisessa, mutta tumppujen jälkeen kuitenkin aloitin säärystimien teon. Mutta ongelma - Miten ihmeessä ne päätellään? Vedetäänkö lanka vaan silmukoitten läpi? Vai onko siihen joku oikeaoppinen tekotapa? Niin ja vääntäkää rautalangasta.
  19. ^ Mä en kyllä teilais noin rajusti lääkärin määräystä tuollasessa tapauksessa. Voisitko soittaa lääkärille ja kysellä tarkemmin, miksi tuo määräys on annettu? Pumppaamalla voi maidon tuottoja jatkaa. Itse olin yhden lääkkeen takia vuorokauden imettämättä, ja ihan hyvin imetys jatkui sen jälkeen. Pumppailin neljän tunnin välein, paitsi yön nukuin normaalisti. Pumppaamalla ei tullut paljoa kerrallaan, mutta piti silti hyvin tuotantoa yllä. Tuo imeminen on pienillä vauvoilla niin takaraivossa, ettei parin päivän tauon luulisi hirveitä ongelmia tuovan.
  20. Tuo muikkuilme ja "maailma murjoo" -ilme on tuttuja. Jos tissille pääsy neidin mielestä venyy turhan pitkäksi, päästyään tissille hän huokailee ja voivottelee nenän kautta. Oivoivoivoivoi oivoivoi... Ja nenän kautta se kuulostaa todella hassulta.
  21. Meillä meni koon 50 vaatteet pari kuukautta. Nyt neiti on 4kk ja suurin osa vaatteista on kokoa 56. Muutamia 62 löytyy. Ja pari haalaria kokoa 50.
  22. ^ Tuo on merkkinä meilläkin...
  23. Jos sitä joskus toisen lapsen saa/haluaa, niin voi hyvin olla, että hänellä on toinen kummi sama kuin tällä ensimmäisellä. Koska haluan, että kummi on läheinen lapselle, ja koska kirkosta eronneita tuntuu olevan nykyään aikas paljon.
  24. Isofix -kiinnikkeet voi asentaa autoon jälkikäteenkin, jos haluaa. Meidän farkku Volvoon ne maksoi muistaakseni 140 €.