Pinjaliini

Rekisteröitynyt
  • Content count

    7
  • Joined

  • Last visited

About Pinjaliini

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Just samanlaisia tuntemuksia täälläkin.
  2. Minä odotan pojan kummeilta vain läsnäoloa. Riittää, kun käy silloin tällöin lasta katsomassa tai edes soitettaessa kysyy, mitä pojalle kuuluu. Tavaraa ei tarvi ostella edes synttärilahjaksi. Mummot ja papat huolehtii materiasta. Todella ot, mutta pakko kertoa: Minun täti meinasi vaatia lapsiensa kummilta, että hänen pitää maksaa lapsien ajokortit! Hän oli kummina perheen kahdelle lapselle. Kummi ei suostunut, joten täti veti herneet nenään. Toinen tarina kertoo serkun kaverista, jonka lapsen kummi serkkuni on. Lapsen äiti puhui, että serkkuni voisi ihan hyvin ostaa lapselle kummilahjana taaperokärryt. Lapsen synttäreihin oli aikaa puoli vuotta ja hän todella meinasi, että kärryt kummilla pitää ostaa heti. Todella tyhmää, sillä hän varsin hyvin tiesi, että serkku ja hänen mies oli molemmat työttöminä ja heille itselleen oli tulossa esikoinen.
  3. Meijän poika alkoi reilu 1 vuotiaana siivoamaan kaverina. Piti saada moppi ja "luututa", kun minä imuroin. Sitten vaihdettiin: äiti luutuaa ja poika imuroi. Nyt kaksi vuotiaana imuri saa olla pienellä teholla päällä. Poikanen myös kattaa pöytää. Minä annan kaapista astian kerrallaan ja poika vie ne pöytään.
  4. 2v pojan sanoja: hampari=mandariini hakkai=traktori kau=banaani kiikaa=keksi, karkki pää=mehu eh-e=vettä
  5. Poikasen synnytys kesti pikkusen päälle 4h ja ponnistusvaihe alle 10min.
  6. Olin viikolla 25 raskaana, kun eräs tuttava tuli vastaan. Hän ei tiennyt minun olevan raskaana. Siinä jutellessa se vilkuili minun mahaa vähän väliä ja lopulta sanoin odottavani vauvaa. "Meinaaksä pitää sen?" Vastasin: "Mitä luulet? Onhan se pikkusen myöhästä aborttia tehä enkä meinaa antaa poiskaan." Sehän on nykyään vallan kummallista kun pikkuisen päälle kakskymppisenä lapsen saa.