sin

Aktiivijäsen
  • Content count

    2433
  • Joined

  • Last visited

About sin

  • Rank
    Addikti

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Me tehtiin exän kanssa tapaamissopimus lastenvalvojalla. Siinä määriteltiin n. kellonajatkin. Joka toinen viikonloppu pe n. klo 15 - > su n. klo 18 muistaakseni. Lisäksi joulusta, uudestavuodesta ja juhannuksesta oli tarkat päiväkohtaiset suunnitelmat joita en muista. Sillai, että jouluaatto on toisella ja joulupäivä toisella, ja se jonka luona ei ole ollut jouluaattoa, on poitsun kans uudenvuoden. Juhannus on kokonaan jommallakummalla, ja lomilla lapsi on noin puolet molemmilla. Samalla laskettiin elatussopimuskin siellä, kun oli vaan kaikki menot ylhäällä (mulla esim. vakuutuskirjat, kaikki kodin laskut (okt:ssa erinäisiä aika monta) sähkölaskua, lumilinkousta, jätehuoltoa ym. mut ne voidaan laskea toisaalta keskiarvojenkin mukaan. Palkkatodistus ja mitähän kaikkee.
  2. Tyttö on muutaman päivän päästä 1v 8kk kun aloittaa tarhan nyt perjantaina. Työt aloitin jo ensimmäisen kerran vuosi sitten, mutta tyttö oli kotona ja välillä mummolassa ne päivät. Nyt olen ollut kesän ja syksyn kotona tytön kanssa, ja palailen työelämään. Miksi? Rahat loppuu ja kaipaan työympäristöä, aikuiskontakteja ja mahdollisuutta käydä "isossa kaupassa" ruokaostoksilla (mitkä valikoimat, olo kun pikkutyttönä karkkikaupassa). Mut siis pääasiallisesti rahat, kun ne ei enää riitä laskuihin vaikka menot on minimoitu jo aikaa sitten. Esikoinen aloitti tarhauran pari päivää ennen kuin vanhempainvapaa olisi loppunut, koska jatkoin opiskeluja ja koulun aloitus osui juuri siihen. Oli tarkoitus olla vielä vuosi kotona mutta kohtalo muutti suunnitelmia.
  3. Mulla työpäivät on vaihtelevasti 9 - 12 tuntisia n. 2 päivänä viikossa, vien tytön tarhaan töihin mennessä n. klo 7:30 ja mies hakee 15 - 17 välillä riippuen miten kiire on omissa töissään (yrittäjä). Menee sitten jatkamaan oman työpäivänsä loppuun kun minä tulen kotiin. Meillä on lähimpään ilta/vuoropäiväkotiin 15 km väärään suuntaan vrt. työmatkaan jota on jo muutenkin 50 km kotoa, joten mieluummin näin kun on kerran jotenkin mahdollista. Lähinkin pk on 10 km päässä meistä, työmatkan suunnassa. Se menee kiinni klo 17 ja mulla työt loppuu aikaisintaan 17:15... Hoitotaival alkaa maanantaina, saa nähdä miten lähtee. Ainakin tutustumiset on menneet hienosti
  4. Sattui olemaan pöydällä kamera iltapala-aikaan.
  5. Mä olen ostanut tytölle yhden lelun ja ihan järkyttävän määrän kirjoja kirppiksiltä mutta silti tuntuu olevan ihan joka paikka täynnä. Olen jo kolme muovikassillista niitä viennyt kierrätykseen, mutta aina noita vaan jostain sikiää lisää
  6. Minä opettelin pistämisen itse, niin ei tarvitse kulkea 30km/vko sen takia että saa piikin. Hyvin on mennyt kun piikkikammoisesta edennyt lapsensa piikittäjäksi muutamassa kuukaudessa Veikkaan kyllä, et annostusta joudutaan nostamaan, ainakin yöt on taas menneet huonommaksi, yksi varvas on turvoksissa ja fyssari epäili vähän nilkkojakin taas. Päivät meilläkin menee ihan ilman näkyviä oireita, tietty se ettei vieläkään oikene toinen jalka eikä käsi kokonaan, mut neiti kävelee jne ihan normaalisti kuitenkin.
  7. Hei, löytyihän täältäkin vertaistukea. En tiedä, oletko jo muuta kautta törmännyt blogiini, mutta reumataaperon kuulumisia löytyy osoitteesta jianea.blogit.fi Noita sun tickereitä kun katsoo, niin voisi päätellä, ettei lastenreuman kanssa ole ollut ihan mahdotonta elää. Tuskin perheenlisäystä jaksaisi ajatellakaan, jos sairaus veisi vanhemmilta voimat täysin. Luo toivoa ehkä mun vauvakuumeiselle miehellekin, et ehkä vielä joku päivä...
  8. Me käytiin 1-v hääpäivänä meidän vihkikirkossa ja syömässä siinä ravintolassa, missä hääateriakin syötiin. 2v-hääpäivänä oli meilläkin toi 3-4 h lapsivapaata aikaa vaan, jolloin käytiin miehen kans kylpylässä. Vuosi- tai kihlapäiviä ei erityisesti juhlita, vaikka ne sattuvatkin samalle päivälle (vuosi on toki eri )
  9. Nana 1v 2kk: Eka sana n. kuukausi sitten: "Kao tai KA" - eli meidän koiran nimestä Nanan vääntämä muunnos. Kommunikoi tosi paljon käsillään ja ilmeillään. Nyt läpsytti just käsitään ja murisi ja katsoi käsiään. Eli jossain on kärpänen, muurahainen tai muu ötökkä Kiittää nyökyttelemällä, nyökyttää myöskin myöntymyksen merkiksi. Ei on "eimmännää" (ei enää?) ja pyörittelee päätään samalla. Osoittelee, ojentelee käsiään, tanssii, keimailee jne ja saa siten kyllä hyvin asiansa ymmärretyksi. Mämmäm = haluan. Oli se sit maitoa, ruokaa tai syliin tms. Kakka=kenkä, sukka, lamppu, kirja tai kakka Kukka = kukka, puu tai mikä tahansa muu kasvi. Ha, ha, ha!= koira, joku muu kun meidän oma. (jäljittelee haukkua) Iiiiiii! = Kuuluu kun näkyy kissa, orava, tai joku muu söpö pörröinen otus. Trrrrrrr! = Auto tai muu jossa on moottori Pappap= Vaippa Jos tytöltä kysyy "Missä äiti?", hän osoittaa yleensä itseään tai suutaan. Että näin
  10. Meillä on tavallisia Valion jogurtteja, joita aikuiset syö, ja aika usein myös turkkilaista jogurttia mallia "partaäijä" purkki ruoanlaittoon. Neiti syö vaihtelevasti näistä jompaakumpaa (turkkilainen menee hedelmäsoseen kanssa mut vähän huonosti siltikin), jos kalsium-määrät uhkaa jäädä liian pieniksi kyseiselle päivälle.
  11. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, Nanasta vuoden takainen kuva kun enhän mä ilmoittautuessa tajunnut ettei neiti ole enää vauva Piti laittaa jo aamulla, mut tietokone sippasi niin monta kertaa kesken hommien et sit tuli liian kiirus.
  12. 23.6.2011 Nana & co. toivovat ihanaa juhannuksen aikaa kaikille! Kuva on vuoden takaa, kun enhän mä tänne ilmoittautuessa tajunnut ettei mun rakas ole enää mikään vauva edes...
  13. Poitsu oli ekan viikon mummin kans mökillä, tän viikon nyt mun luona, seuraavan viikon joko meillä tai mummolassa (ei vielä sovittu). Sit alkaa exän loma, jolloin poitsu kotona. Exän loman jälkeen taas meillä. Jos en olis jääny töistä pois nyt, olis ollu varmaan enempi exän äidin luona, ja sit mun äidillä tai isän mökillä. Itse olen eroperheestä, ja siinä mielessä oli "kätevää" kun kesällä vanhemmat piti eri aikaan lomansa, niin ehti kyllästyä vuorotellen molempien seuraan Lisäksi olin viikon jollain leirillä aina. Parhaimpia kesämuistoja ne leirit kyllä, laittaisin muksun kans leireilemään jos olis yhtään ylimääräistä rahaa..
  14. Baarissakäyminen ei ole juuri muuttunut lapsen tulon myötä. 1 - 2 krt/vuodessa pitää päästä yöelämään. Mies on käynyt pari kertaa itsekseen, joten aikalailla 50/50 meidän omat menot. Baarireissuilla tyttö on ollut toisella vanhemmalla hoidossa. Lisäksi vuoden aikana ollaan käyty 3krt leffassa ja syömässä kahdestaan ja muutama yö on ollut kahdenkeskistä aikaa ihan kotosalla, kun anoppi on ottanut tytön hoitoon että saadaan nukkua. Muok. Poika on mulla joka toinen vkl, sillon pidän huolen et ei ole muita menoja. Yhden kerran on tainut olla sellainen tilaisuus ettei ole voinut siirtää hoitoa tai menoa, joten on ollu anoppilassa yhden yön. Tänä viikonloppuna olis ollu meno ja tytölle hoitopaikka, vaan jätin väliin, antaa miehen mennä pippaloimaan, mä vietän mieluummin aikaa lasten kans kotosalla kun lähden toiselle puolen Suomea kavereita tapaamaan.