Sippura

Meillä on molempien vanhemmat elossa ja minun oma mummuni myös. Mieheni kaikki isovanhemmat ovat jo kuolleet. Mutta nämä elossa olevat perheenjäsenet ovat kyllä melko läheisiä (ainakin omalta puoleltani) ja varmasti lapsen syntymän jälkeen ovat tekemisissä yhtä lailla.

Jos pariskunnan pyytäminen kummiksi on vanha tapa, niin olisiko syytä taas palata 2000-luvulle. 50-luvulla syntyneellä äidilläni oli kaksi kummia, joista molemmat äidin syntymän aikaan naimisissa, kummeina ei kuitenkaan ole nämä puolisot. Äitini on myös itse kummitäti ilman, että isäni on ko. lapsen kummisetä, vaikka olivat naimisissa lapsen syntyessä. Eikä käsittääkseni kenelläkään ole näistä traumoja tullut. Muuten, vanhan tavan mukaan lapset tehtiin avioliitossa. Että onhan näitä vanhoja tapoja ja niiden vastaisesti vaan elellään.

^ Hyvin kommentoitu.

Vastakysymys: Jos lapsen kummiksi pyytää kaikki kivat ihmiset ja vähän niitäkin, jotka vain sattuvat seurustelemaan tai olemaan naimisissa kivan ihmisen kanssa, niin onko silloin tarvetta pyytää kummiksi oikeastaan ketään? Kun kaikki on sitten muutenkin samassa roolissa lapsen elämässä. Ja toisaalta, kyllähän nyt joku raja kummien lukumäärään on hyvä olla, eikö. Kuka sitten saa päättää mihin se raja vedetään, jos ei lapsen vanhemmat? Miksi kummeja sitten pitäisi olla vaan kuusi kummiperhettä tai vaan neljä kummia, kun voi pyytää vaikka kymmenen kummia?

Itse olen käynyt työajalla neuvolassa, aluksi sanoin vain meneväni lääkäriin, sittemmin olen kertonut asian oikean laidan, kun tieto raskaudesta paljastui muutenkin. Hankalaksi menisi välillä, jos ei saisi työajalla käydä. Mies on käynyt myös työajalla ja samoin on kertonut asiasta kuin minäkin. Tosin mies ei ole joka kerta mukana. Työnantajalla ei mitään ongelmaa asian kanssa. Molemmat olemme valtiolla töissä.

Meidän tulevalla lapsella tulee olemaan eno, setä, täti ja yksi serkku, joka on lapsen syntymän aikaan noin 1,5-vuotias. Mieheni perhe asuu meidän kanssa samalla paikkakunnalla, joten tekemisissä ollaan paljon. Minun vanhempani asuvat noin 25 km:n päässä meistä ja veljeni perheineen noin 70 km:n päässä. Välit ovat hyvät ja näemme useasti enkä usko asian muuttuvan lapsen syntymän myötä. Lisäksi itselläni on läheiset välit moneen serkkuuni (yhteensä 25) ja uskon näkeväni myös heitä paljon jatkossakin. Joten vaikka serkkuja lapsella on vaan yksi, niin pikkuserkkuja löytyy leikkikaveriksi.

Mielestäni kummivalinnoista on turha loukkaantua. Meillä syynä pariskunnan toisen puoliskon pyytämättä jättämiseen oli se, ettemme pidä hänestä ja toisaalta myös se, ettemme halunneet kummeja neljää enempää. Veljeni lapselle puolestaan pyydettiin yksilöitä, koska eivät halunneet montaa kummia lapselle ja halusivat kuitenkin kummit molempien vanhempien puolelta; kummeja tuli kolme. Kaverini halusi lapselleen kaksi kummia ja molemmat vanhemmat valitsivat yhden. Ei heidänkään ollut tarvetta selitellä syitänsä niille, jotka jäivät valitsematta eikä asiassa siis aina ole mitään henkilökohtaista. On mielestäni väärin ja epämukavaa lapsen vanhempana joutua selittämään tällaisia päätöksiä toisille ihmisille, koska mielestäni päätöksen tekeminen kuuluu vanhemmille ja se päätös tulisi muidenkin hyväksyä. Turha kuormittaa pienen lapsen vanhempia sillä, että vaatii selitystä omalle pahalle ololleen.

Itse olen ostanut kahdelle kummitytölleni kastelahjaksi sellaisen hopeisen veturin, joka toimii säästöpossuna ja siihen vaunun, jonka kannen saa avattua ja sisälle voi laittaa vaikka ensimmäisen hiuskiehkuran tai mitä nyt ikinä haluaakin laittaa talteen. Seuraavina vuosina olen ostanut sitten yhden vaunun junaan lisää. Vaunuissa on pieni valokuvakehys ja iän mukainen numero. Näitä vaunuja on mahdollisuus ostaa viiteen ikävuoteen asti. Toisella kummitytöllä juna on valmis ja toisella on vasta ensimmäinen kehysvaunu. Molempien vanhemmat ovat tykänneet lahjasta ja itselle lahjasta on ollut helpotusta, kun ei ole pahemmin tarvinnut ekojen vuosien synttärilahjaa miettiä. Olen laittanut tilille rahaa ja vaunun ostanut muistoksi. Leluja ja vaatteita kun ovat sitten antaneet muut kummit ja mummit.

Meillä lopetettiin ehkäisy kesäkuussa ja sovittiin, että tulee, jos on tullakseen. Ei suunniteltu eikä mietitty asiaa enempää, koska lähisuvussa ollut hankaluuksia saada lapsia alulle. Lokakuussa sit plussasin ja yllätyimme molemmat, kuinka helpolla vauva sai alkunsa.

En tiedä tietääkö veli sitä, etten pidä hänen avokistaan, mutta mieheni on kyllä maininnut veljelleen, ettei pidä tästä avokista. Eiköhän siitä luulisi veljenkin ymmärtävän syyt.

Alkuraskauden oksentelun vuoksi oli energiavaje niin suuri, etten liikuntaa harrastanut. Kun olo alkoi parantua, aloin tehdä kävelylenkkejä. Nyt, kun olo on normalisoitunut, niin myös liikkuminen on normalisoitunut eli käyn uimassa, hiihtämässä, lenkillä, salilla. Kyllähän se kroppa sitten ilmoittaa, kun on aika hidastaa tahtia.

Olin määräaikainen, kun tulin raskaaksi ja minut vakinaistettiin vuodenvaihteessa, vaikka raskauteni oli työnantajan tiedossa. Edellinen äippä, joka työpaikallamme oli raskaana, vakinaistettiin hänen äippälomansa aikana. Oli siis määräaikainen ja piti olla äippälomalla määräaikaisuuden loppuun. Kun työ loppu läheni, vakinaistivat hänet, ja hän jatkoi äippälomaansa. Omalla kohdalla työnantaja suhtautui tilaani hyvin alusta asti; töiden jakamisessa joustettiin, koska olin pahoinvointini vuoksi huonossa kunnossa ja väsynyt. Sain ottaa päiväunia töissä ja tehdä kevyempiä töitä oman jaksamiseni mukaan. Olisinhan voinut toki olla sairaslomalla, mutta halusin yrittää tehdä vähän töitäkin, kun tuollaiseen kevyempään työntekoon oli mahdollisuus.

Itselläni pahoinvointi alkoi vkolla 6 ja olo paheni päivien edetessä. Oksentelin pitkin päivää ja aina tuurilla jotain pysyi sisälläkin. Sairaslomalla olin pieniä pätkiä kerrallaan ja aina välillä yritin pärjätä töissä, kunnes taas oli pakko jäädä pois. Olin ekan kerran tiputuksessa vkolla 9, kaksi päivää. Toisen kerran jouduin tiputukseen vkoilla 13, neljä päivää. Sitten alkoi olo jo helpottaa niin, että oksentelin enää aamuisin ja satunnaisesti iltapäivälläkin. Tuohon mennessä paino oli pudonnut 7 kiloa. Nyt vkot ovat 20+2 ja oksennan enää ehkä pari kertaa viikossa ja sekin vaan aamulla. Paino on noussut kolmisen kiloa tuolta pohjalukemista ja olo on normalisoitunut niin, että jaksaa tehdä töitä, urheilla ja ruokakin maistuu melkein normaalisti. Vauva on voinut kaiken aikaa hyvin ja nyt jo jaksan taas itsekin hymyillä. Mutta ei kyllä heti ole harkinnassa toinen lapsi.

En vaan ymmärrä, miksi pitäisi selitellä. Toki ymmärtäisin pettymyksen ja olisin valmis selittämään asiaa, jos kyseessä olisi minulle ja/tai miehelleni läheinen ihminen. Kun näin ei ole, en koe olevani selitystä velkaa. Enemmän varmaan tulisi riitaa, jos kertoisin ko. avovaimolle, ettemme pidä hänestä ja siksi häntä ei edes harkittu kummiksi.

Samaa mieltä kanssasi. Minulle kummien valinnassa on tärkeintä ollut se, että kummit ovat läheisiä joko minun tai mieheni kanssa. Odotamme esikoista ja pyysimme sisaruksiamme kummeiksi. Veljeni vaimo pyydettiin myös, koska hän on paras ystäväni ja ollut minulle läheinen ihminen teini-iästäni asti eli häntä ei pyydetty sen vuoksi, että hän on naimisissa veljeni kanssa. Samalla logiikalla jätimme pyytämättä mieheni veljen avovaimon, koska kumpikaan ei varsinaisesti pidä hänestä emmekä hänen kanssaan ole myöskään tekemisissä kuin sukujuhlissa. Mielestäni olisi väärin lastakin kohtaan, että tuollainen ihminen olisi hänen kumminsa vain jonkun perinteen/tavan vuoksi. Meidän kummivalinnasta toki tuli jonkinlainen riita ja mieheni veljen avovaimo kertoi jättävänsä ristiäiset väliin, koska häntä ei pyydetty kummiksi. Emme anna sen kuitenkaan vaikuttaa päätökseemme, koska saattaa olla sitten jopa parempi, ettei hän tule ristiäisiin. Typerintä asiassa on se, että nainen yrittää saada tämän veljenkin kieltäytymään kummiudesta. Jos näin tapahtuu, niin sille ei sitten voi mitään.