Murielle

Aktiivijäsen
  • Content count

    670
  • Joined

  • Last visited

About Murielle

  • Rank
    Aktiivi
  • Birthday 08/17/81

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Location
    Lahti

Recent Profile Visitors

2276 profile views
  1. Meillä saa kotona poistua pöydästä sitten kun on syönyt riittävästi ja rauhassa. Mutta häiritä ei saa niitä jotka vielä syövät. Silloin kun on ruokavieraita pysymme pöydässä kunnes kaikki on syöneet. Tästä meillä ei ole ollut mitään vääntöä vaikka ei aina tarvitsekaan istua samaa aikaa. Lapset ovat kyllä tajunneet että vieraat ovat nyt paikalla. Myöskään kylässä ei poistuta pöydästä. Ravintolassa saa mennä leikkipaikkaan (jos sellainen on) kunnes ruoka on ensin rauhassa valittu ja tarjoilijan kanssa asioitu. Meillä odotetaan tarjoilijan kehotus että leikkipaikkaan saa mennä. Sitten ruuan jälkeen, jos se on syöty hyvin ja rauhassa sinne saa mennä takaisin. Jos leikkipaikkaa ei ole, sitten saa piirtää sen ajan kun odotetaan ruokaa jos näyttää siltä ettei malta odottaa. (Mulla on aina kynät ja paperia mukana )
  2. Meillä on valtavan jääräpäinen ja temperamettinen kohta neljävuotias. Ollaan oltu alusta asti todella johdonmukaisia ja tiukkoja (tai siis pyritty, ihmisiähän tässä nyt vaan ollaan) ja silti meillä on välillä hankaluuksia. Ja jestas että tuo tyttö osaa provosoida mankumalla ja huutamalla (siis itkuhuutamalla) meidät molemmat huutamaan. Välillä ihan hävettää että huudan kilpaa neljävuotiaan kanssa. No, mutta se mikä meillä on toiminut on jäähy. Mutta. Siinä on oltava pirskatin johdonmukainen meillä. Heti jos siinä on eroja esim miehen ja mun välillä niin se on pitkään yhtä taistelua ja jäähyt venähtää. Meillä kun se 4 minuutin jäähy alkaa siitä että tyttö on hiljaa. Pahimmillaan se on huutanut yli tunnin ensin. Ei nykyään onneksi (kopkopkop). ja toinen mikä meillä toimii, on sellainen kiitostaulu. Se on meillä pahimmissa uhmailuissa käytössä ja toimii erityisesti kun tyttö ei oikein pitänyt pikkuveljestään, niin siihen käytökseen. Meillä taulussa oli eri osa-alueita: syöminen, pukeminen, pikkuveljelle käyttäytyminen, iltatoimet, käyttäytyminen leikeissä jne. Sitten sinne sai hymynaaman tai surunaaman. Ja kun kaikissa osa-alueissa oli sovittu määrä hymynaamoja sai hän spesiaalin hetken meidän molempien kanssa (hän oireili pikkuveljestään aika urakalla) johan motivoi, ja veikkakin alkoi saada hyvää kohtelua osakseen niin että veikkaosio oli aina ekana hymynaamoilla täytetty. Usein hän halusi, että me menemme kolmestaan puistoon kun sai naamat täyteen (käydään me muutoinkin, mutta kai se on kivaa olla äitin ja iskän kaa itsekseen) Kuitenkin parhaiten toimii se, etten anna periksi ja pidän sanani, koska jos kerrankin lipsun säännöistä väsyessäni niin on kaksin verroin kamalampaa. Välillä itken sitä, etten saa tuosta yhteiskuntakelpoista yksilöä. Mutta päiväkodissa hän käyttäytyy kiltisti ja moitteettomasti ja muuallakin. Mutta kotona sitten on ihan hirveää. Ja kotona saakin kiukutella, mutta koko perhettä ei yhden kiukku saa hallita. Varsinkin kun veljensä on kiltti ja lempeä ja rauhallinen. Hyvä kombo. Sitä negatiivisuuden kierrettä tuntuu välillä vaikealta katkaista. Mä oon kysynyt neuvoja päiväkodista ja neuvolasta ja kyllä sielläkin neuvotaan vaan keskittymään siihen positiiviseen. Mutta meillä onkin kuri silleen periaatteessa kunnossa. Aiemmin saatiin kommentteja kavereilta, että miksi teillä on niin pienelle niin tiukka kuri, mutta tuo on sellainen persoona tuo neljävuotias, että ihan pakko olla. joo, mutta kokopäivätyötä tuo kurinpitäminen on ja saisi jo helpottaa... mä odotan kauhulla sitä kun kieltäminen ja sellainen peruskomentaminen ei enää riitä, kun tuo kasvaa isommaksi, että mitäs sitten? vai sittenkö ei tartte?
  3. meillä poika oli viime kevään yksityisellä. Lahdessa. Tukia tuli 451€ kelalta ja me maksettiin 200€.
  4. Onko kukaan vieraillut lasten kanssa Vimmerbyssä Astrid Lingren's världissä? me ollaan menossa parin viikon päästä ja olisi kiva kuulla kokemuksia
  5. Nostellen ketjua ja kysyn mitä teille nykyään kuuluu? Meillä on 1v6kk poika joka ei puhu mitään. Omaa tavutteluaan mutta ei osaa mitään sanaa vielä. Eipäs kun osaapas yhden. Se on pappa = Muumipappa. Mielenkiinnolla luin kokemuksianne. Meidän esikoinen, tyttö, nyt melkein 4v. on puhunut aikaisin, hyvin, selvästi ja paljon. R-kirjain on tullut jo kauan ja kaikki äänteet oikein. Hän on myös ollut motorisesti todella lahjakas. Kaarlo taas on ollut ihan "peruskehittyjä" motorisesti. Syömisessä on ollut meilläkin sellaista, että karkeampi ruoka oli pitkään haastavaa, hampaat on tulleet todella myöhään (vasta 6kpl), imetyskin muuten takkuili, ritaraivareiden kanssa taistelin 6kk ja sitten hän lopetti, ei enää suostunut syömään rintaa. Kaverilta kuulin( asuu Espoossa) että muutamissa kunnissa on otettu kokeiluna aikaisempi "seulonta" tms. käyttöön, että jo napattaisiin 1,5v puheterapiaa tarvitsevat.. No joo, Lahdessa ei ainakaan asiaan ole puututtu. Odotellaan kahteen vuoteen sanoja. Kiva on ollut lukea teidän kokemuksia.
  6. Meillä on iso omakotitalo jossa yläkerrasta ei kuulu äänet alakertaan ja toiste päin. Vanha itkuhälyytin lakkasi pari kertaa toimimasta aikoinaan ja silloin on pieni huutanut turhaan noin vartin verran. Myös on käynyt toisen lapsen kanssa niin, että isosisko nukkui ylhäällä uniaan, pikkuveli ulkona vaunuissa, minä juoksin suihkusta laittamaan ulos tuttia ja jäin ulos ilman avainta, puhelinta kun ovi paukahti kiinni. Ulkona vietin yhteensä 1h 10min ennen kuin pääsin sisälle, Esikoinen ei ollut herännyt sillä aikaa. Onneksi. Minä kotona liikun suht reippaasti kellari keskikerros yläkerta väliä, luotan siihen että nukkuvat. Esikoisen (nyt 3,5v) on käyty läpi missä äiti voi olla jos herää yhtäkkiä enkä ole näkyvillä. saatan laittaa 20 min pyykkiä kellarissa ja nuo nukkuu yläkerrassa. Autoonkin jätän nuo kun piipahdan kaupassa, mutta en jätä niin että ukkuvat, vaan ovat hereillä kun menen ja sitten tietävät mihin menin.
  7. Mulle ainakin pahempaa olisi juuri se luottamuksen pettäminen. Salailut tulee aina lopulta ilmi, uskon, siksi lasken sen pettämiseksi, luottamuksen pettämiseksi. Eli joo, mä varmaan tässä tapauksessa laskisin sen pettämiseksi.. Mutta tilannesidonnaisiahan nää jutut aina on enkä tiedä tilanteesta(nne) nyt kovinkaan paljon.
  8. Meilläkin oli isla bikesin rothan. Saaga sai sen 2v lahjaksi ja ajoi kyllä tosi hyvin vuoden. Kolmevee lahjaksi sai islabikesilta polkupyötän ja oppi heti ajamaan ilman apupyöriä ensiyrittämällä. Pyörä on tarpeeksi kevyt ja käsijarrun käyttö on mutkatonta. Polkeminenkin alkoi sujua heti kun sai oman hyvän pyörän. Kaverin marketista ostetulla painavalla jalkajarrupyörällä polkeminen on aina ollut vähän hankalaa. Olen todella tyytyväinen isla bikesiin. Myös strideria suosittelen!
  9. Ei meidänkään kakkonen viihtyjä ole mitenkään vetäytyvä, varsin sosiaalinen ja aktiivinen hän on, ei vaan niin helposti hermostuva ja viihtyy ja tyytyy helpommin. Nukkuu täydet yöt ja ei vaadi meiltä vanhemmilta sen kummempaa. Kyllä nää on kuin yö ja päivä. Olin varsin tyytyväinen ja pidin vauvaani tyytyväisenä esikoisen vauva-aikana. En vaan tiennyt että meille voi tulla sellainen TODELLA tyytyväinen vauva. Totta puhuen esikoisella on varmaan se refluksi ja ne repaleiset yöt tehneet sen, että oli koko ajan hankalaa. ja kun lisätään vielä mun väsymys niin eiköhän meillä silloin kaikki olleet tyytymättömiä. Mutta summa summarum, mä miellän hyvin nukkuvan, hyvin syövän, kaikesta iloisesti nauttivan, ihmisistä varauksetta pitävän toisen lapseni paaaaaaljon helpommaksi kuin esikoiseni. Esikoinen on ihana, todella ihana. Tyytyväinen vauva hän ei ollut, mutta se ei liity luonteeseen kuin siten,e ttä häntä piti koko ajan miellyttää tai palvella, eli työtä vaati hän. Itse olen nykyseltään temperamenttinen aikuinen. Vauvana olen ollut sellainen minkä miellän tyytyväiseksi vauvaksi. Nukuin paljon, söin hyvin, nautiskelin ja tein kaiken maailman jutut iloiten. Ei helppous mielestäni ole yhtä kuin luonteettomuus.
  10. työtön onkin eri asia kuin äiti kotona vauvan kanssa. Saaga meni nyt pariksi päiväksi viikossa päiväkotiin pitääkseen takuupaikkansa, kun minä menen kahden kuukauden päästä töihin (sitä ei voinut lykätä sinne), mutta voin kyllä sanoa, että vaikka hän siellä selvästi viihtyykin, olen kuullut monesti kommentin: "miksi minä en voi olla teidän kanssa kotona" niimpä.
  11. Luulen että siinä käy hyvin Kuulostaa normaalilta, kävin läpi samoja ajatuksia. Meillä on jokseenkin samankuuloinen tarina. Vaikka esikoinen tuli aikoinaan kuitenkin luomuna, yritettiin häntä 3 vuotta. Toinen tuli yllärinä, suunnittelematta, kortsun läpi. Kukaan ei kysynyt haluanko lapsen. Mutta ei 30-vuotias, lapsettomuudesta kärsinyt, vakituisen työpaikan o,aava sisaruksesta lapselleen joskus haaveileva saa valittaa, vai olisiko saanut? Mä olin raskausajan ihan paniikissa. Olin varma etten selviä. Ikäeroa oli tulossa 2v2kk ja uusi raskausaika oli esikoisen kanssa raskasta aikaa. Jossain 1v9kk kohdilla oli aivan helvetillinen uhma, itkin kilpaa lapsen kanssa että olemme tekemässä tälläistä hirviötä toistakin. Lisäksi kun esikoisen vauvavuosi oli raskas, se ei nukkunut ja itse uuvuin loppuun. Kaikki se oli muistissa ja vielä liian lähellä. Olin päässyt takaisin töihin, alkanut toipua kunnolla ja nyt kaikki uudestaan. Parisuhdekin rakoili kun olin niin suunnattomassa paniikissa. Tajuan sen nyt jälkikäteen että siitä mun ahdistus, tyytymättömyys johtui. Sain tosi paljon apua työnohjaajaltani, se toimi kuin terapia. Kävin läpi tätä kaikkea. Olin päättänyt, että varaudun siihen, että jaksan hengittää joulun jälkeen, pienen synnyttyä. En muuta, vain hengittää. Jos jaksan jotain muuta, hyvä niin. Mullakaan ei ollut tunteita vauvaan mahassa. Mutta ne syttyivätkin nopeammin kuin esikoisessa. Lähes heti sairaalassa. Otin esikoisen vielä pois hoidosta pienen synnyttyä. Ajattelin, että rutiinit pitää mut liikkeellä, esikoinen viihdyttää ole,assa olollaan vauvaa. Pelkäsin siinäkin tehneeni virheen. En tehnyt. Nyt pienempi on kohta 8kk ja mä olen ihan hyvinvoiva. Pienempi onkin ollut supertyytyväinen, nukkuu yöt läpi, on rauhallinen. Mäkin olen jotenkin lunkimpi, osaavampi, en niin "tosissani". Esikoinen harppasi isoksi tytöksi kerralla. Kotiinjäätyään rupesi päivä ja yökuivaksi ja puhuu ja on muutenkin ollut jopa hyvää seuraa. Leikkii itsekseen ja muutenkin on sopuisa. Meillä ei ole osunut pahaa uhmaa juuri tähän. Voimakas persoona hän toki on mutta ei mitään pahempaa. Mustasukkaisuutta on ilmennyt lievästi, mikä oli sekin yllätys, kuvittelin että meillä tyyliin räjähtää. Mutta ei tuo ole mitenkään erityisen kiinnostunut pikkuveikasta, ehkä se siitä kun aikaa kuluu. Nyt pienempi on lähtenyt liikkeelle. se aiheuttaa vähän närää esikoisella. No, oon siis selvinnyt, tunteet on syttyneet, arki on rullannut, pian noista tulee sisarusyksikkö. Ja rakastan molempia, sitäkin pelkäsin etukäteen. Kyllä mä silti olen silleen vähän väsähtänyt arkeen. Pirun iso hommahan kaksi lasta on. Joskus mietin sitä, että pää ei oikein kerennyt mukaan tähän kaikkeen, että et voi saada lapsia -> sinulla on kaksi lasta ja se oli tässä.
  12. Keskustelussa on mielestäni monia hyviä argumentteja puolesta ja vastaan. Mä en oikein ole omaa puoltani osannut valita. Ensin ajattelin aikoinaan, että en tosiaankaan halua laittaa yhtään lapseni kuvaa. Nyt kuitenkin niitä on muutama. se miksi minä en laita on juurikin se, että haluan, että kun lapseni on aikuinen, voin olla hyvillä mielin siitä, että hän saa itse päättää yksityisyydestään. toinen syy on se, että en oikeasti usko, että ketään sellaista, joka ei meidän arjessa ole läsnä muutenkin, voisi kiinnostaa tähtisilmäni arkiset toilailut. Mua nimittäin kyllästyttää se, että facebookissakin on jatkuvasti mun ystävillä kymmeniä uusia kuvalatauksia, kuinka heidän lapsi on kynä kädessä, kukka kädessä, kontallaan, selällään jne. Ihan tavallisia arjen tilanteita, ei edes erityisen hyviä kuvia. Ehkä kuitenkin muutama kuva riittäisi niin tavanomaisista hetkistä. Muakin kiinnostaa joo lähtökohtaisesti heidän kuvat, siltikään en ymmärrä miksi koko ystäväpiiri on saatava mukaan esim. synnytykseen, kuvassa äiti minuutti synnytyksen jälkeen. Hyvä ettei verinen alapää tyrkyllä. Mielestäni asiassa on monien kohdalla menty liiallisuuksiin. Kuvia perustellaan juurikin täälläkin useammin esitetyllä sukulaiset ja ystävät kauempana -kommentilla. Tosiasiassa monella ystävistäni on sukulaiset 100km päässä ja niitä nähdään viikottain. Tai sitten mummit ja kummit ei edes ole facebookissa. En halua blokata ystäviäni kuitenkaan niin etten näe, valitettavasti en näe sitten mitään heiltä. Kinkkistä. Tälläisissa tapauksissa (joita siis monet ystävistäni ovat) jossa kuvia facebookissa on kymmeniä, ellei satoja, viesti joka minulle välittyy on se, että oman lapsen erityisyyttä korostetaan. Eriasia ovat esim. blogit jotka ovat vaikka keskittyneet lapsiarkeen, sinne kuvat voisi sopia paremmin.
  13. Musta paukkupakkasillakin oli erittäin toimiva sellainen toppalämpöpussi vauvan "kopaksi". Meidän Kaarlo oli 2,5kk-4kk kun oli kylmä. Sitten siirryttiin makuupussiin joka on fleeceä. Hyvin toimi! mä jopa nukutin pihalla niin niissä välillä jos lenkin tms. jälkeen vauva jäi vielä nukkumaan. Onhan se totta että ne on naftit juuri noilta ominaisuuksiltaan, mutta ah niin kovin toimivat muuten. Meillä muuten välillä jäkittää ihan hitusen explorereiden etupyörä, onko jollakulla muulla vastaavaa? että kun työntää eteenpäin suoraan niin pyörä ikään kuin lukittuu hitusen ja sitten vähän rivakammalla kääntämisellä taas "vapautuu". Kyse on hyvin vaimeasta lukittumisesta jos niin voi sanoa. Se ei nyt varsinaisesti ole kuin ihan pieni ärsyttävä piirre ja varmaan saattais jollain öljyilyllä lähteä..
  14. mäkin tykkään explorereista yksöiskäytössäkin. Meidän nuorimmainen on nyt 5,5kk ja nukkuu ja kulkee pääosin niissä. Musta kivaa niissä on se, että istuinosa on sellainen että toi ei-istuvakin voi hyvin siinä "istua". Silloin tällöin meillä on sisarusosa kiinni, mutta tuo 2v7kk kulkee jo ihan suvereenisti potkupyörällä näin kesällä. Piakkoin kun nuorempikin istuu, tulee varmaan taas tuplina noille käyttöä kun saa sen sisarusistuimen sinne alle ja nuoremman sinne.. ja syksyn myötä hitaasti mateleva melkein 3-vuotias pitää saada kärryihin. se on totta, että kuomun ja selkänojan välinen aukko on avoin, mutta näin kesällä se ei haittaa. Mulla on iso huivi pyykkipojilla kiinnitettynä, suojaa auringolta, hyttysiltä jne. Meidän hyttyssuoja onkin kyllä gessleinin niin en oletakaan sen suojaavan joka puolelta.
  15. Mä oon miettinyt tätä samaa. Lähipiiriini syntyi nyt talvella 3kk sisällä 8 vauvaa joista osa oli toisia lapsia ja osa esikoisia, n. puolet tyttöjä ja poikia. N. puolet kauan odotettuja ja suunniteltuja ja muutamia ns. "vahinkoja" (ja haluan täsmentää että silti sitten erittäin haluttuja, että ei mennä nyt tähän mun sanavalintaan, eihän?). Osalla heistä on todella haastavaa ja osalla varsin tyytyväistä vauvaa. En myöskään nyt väitä, että itse itsellesi aiheutat hankalat vauvat, vaan että tuossa saattaa olla vähän perää. Myöskin oon huomannut, että he, kenelle vauva on tullut ns. "vahingossa" saavat usein herttaisen viihtyjän ja sitten lapsettomuustaustaiset ja muuten vaan kauan odottaneet usein voimakastahtoisemman kitisijän, herttaisen tosin niinkin. Mietinkin siis, voiko myös se odotusajan tai jo sitä edeltänyt stressi jotenkin olla yhteydessä tähän? Mulla itselläni on todella haastava esikoinen joka ei nukkunut ja jolla oli refluksi ja luonnetta on, yhä pahenee, tulistuu nopeasti ja on aivan sairaan jääräpäinen (nyt 2,5v). Nyt meillä on toinen lapsi (tosin vasta 5kk, että ehkä vielä ei voi sanoa) joka viihtyy ja nukkuu ja syö ja on ja ei vaadi eikä tulistu. Nyt jo täysin erilainen kuin siskonsa. Vaikkakin mallioppimalla hänestäkin tulee varmasti melko paha. Ensimäistä tehtiin kolme vuotta ja jälkimmäinen oli vahinko kun kortsu (ilmeisesti) hajosi. Jälkimmäisen kohdalla en odottanut, toivonut, valmistunut yhtään mihinkään. Päätin katsoa päivän kerrallaan ja hengittää paljon. Koska kokemusta jo on, osasin varmasti ottaa lunkimmin, en stressannut odottaessa saati sitten nyt. Varmasti on myös niin, että esikoinen on perinyt isänsä vahvan luonteen joka aikuisiällä on tasaantunut hällä ja toinen on enemmän sellainen kuin minun sanotaan vauvana olleen (olen sitten saanut "luonnetta" kasvaessani ihan tarpeeksi). On myös varmasti tekoa sellaisellakin, että koska miehen perheen puolella tälläinen luonne ja käyttäytyminen on varsin normaalia, osaa hän varmasti paremmin "ollakin" tääläisen todella vahvan luonteen kanssa ja tukea kasvua oikeaan suuntaan. Meidän perheessä taas on ollut minä ja paljon nuoremmat pikkuveljeni jotka ovat olleet kaikki todella tyytyväisiä viihtyjiä ja meillä ei ole kiukuteltu kuin aivan todella poikkeustilanteissa. Raivareita en ole nähnyt meistä lapsista kenenkään vetävän ns. turhan takia (mitä meillä esikoinen tekee alvariinsa). Niimpä minä tunnen suurta helppoutta ja tuttuutta tämän viihtyjän kanssa ja mies on vähän ulalla eikä oikein tiedä miten suhtautua. no näistä analyyseista yhteenvetona se, että olen valmis myöntämään että osan esikoisen haastavuudesta toi oma epävarmuus, uupumus ja kokemattomuus ja stressaaminen. Ja osa kakkosen helppoudesta on omaa jaksamista, stressaamattomuutta, kokemusta ja varmuutta. Ihania molemmat. ja tiedättekö yhtään minkä ikäisenä temperamentistakin voidaan sanoa että se näkyy selvästi? tokihan se vauvallakin näkyy mutta kyllähän se kuitenkin vasta sitten voimistuu kun nuo kasvavat, tarkoitan vaikka pari vuotiaiksi. en oikein itse ainakaan osaa erotella vieläkään esikoisesta joka on sen 2,5v että mikä on luonnetta, mikä ikään kuuluvaa uhmaa, mikä uutta tilannetta kun sisarus tuli, mikä sitä että on esikoinen. mutta olen kyllä syvästi kiitollinen että olen saanut nyt todella tyytyväisen vauvan. En olisi varmaan järjissäni selvinnyt tästä vauva-ajasta vastaavalla haastavuudella kuin esikoinen oli. Silloin terapialla ja mielialalääkkeillä saatiin masennus ja uupumus voitettua, mutta en suurimmissa kuvitelmissakaan suositellut vauva-aikaa kenellekään ja hyvä etten saanut oikeasti paniikkikohtausta kun toinen ilmoitti tulostaan vahingossa. Olin varma, että minä en siitä selviäisi. Mutta hyvin menee.