Maria Corona

Mulla ei ole imetysten välillä rinnat vuotaneet juurikaan, joten olen pitänyt liivinsuojia lähinnä varmistuksina. Käytössä on neljä paria, mutta kyllä niitä enemmän saisi olla.

Äidin pituus: 172 cm. Äidin painon kasvu raskauden aikana: + 20 kg. Sf-mitta synnytyksen aikaan: Viimeinen mitattu lukema oli 37 cm raskausviikolla 40+3. Syntymä-rv: 41+3. Vauvan syntymäpaino ja pituus: 4395 g ja 54 cm.

Nosto. Täällä yksi päiväkukkujan äiti. Tuo aloitusviestissäkin mainittu 3 x 30 min. päiväunia ei ole harvinaisuus täälläkään. Onko muita "kohtalotovereita"? Kiinnostaisi myös kuulla, jos jonkun vauva on ollut samaa lajia, mutta alkanut jossain vaiheessa nukkua kunnon päikkäreitä ja että oletteko nimenomaan itse saaneet joillain konsteilla sen aikaan vai tapahtuiko ns. itsestään.

Tää on kiva ketju, joten nostetaan ylemmäs. Meillä on talvivauva. Laskettu aika oli jouluna, mutta yli mentiin ja poika syntyi tammikuun alussa. Keksin paljon enemmän hyviä kuin huonoja puolia tälle ajoitukselle. Monet näistä onkin ketjussa jo aikaisemmin mainittukin. + Tammi- ja helmikuu ovat monesti hieman tylsiä kuukausia: pääsääntöisesti pidän talvesta, mutta se on yleensä kuiva kausi juhlien yms. kivojen juttujen suhteen (jollei itse järkkäile) ja nyt tammi- ja helmikuu menivät ohitse aivan huomaamatta uutta perheenjäsentä ihmetellessä ja uusia juttuja opetellessa. Talvella oli mukava käpertyä vauvan kanssa kotiin kun ei kovilla pakkasilla olisi saanut ulos mennäkään. Nyt kun kesä on aluillaan ja tapahtumia yms. aktiviteetteja enemmän, on vauvan kanssa liikkumiseen jo ehtinyt tottua ja saada "harjoitusta" kevään mittaan. + Ja vähän edelliseen viitaten, nyt saatiin tammikuulle juhlanaihetta kun silloin vietellään aina tämän lapsen synttäreitä (täytyy vain toivoa, ettei ihmiset ole aivan nääntyneitä joulun ja uudenvuoden juhlimisesta kun kutsumme porukkaa synttäreille). + Loppuraskaus talvikelillä ei ollut fyysisesti niin sietämätöntä kuin mitä sen oletan olevan helteellä. + Äitiysloma alkoi marraskuun lopussa - oli mukavaa kun ei tarvinnut ajatella ja hoitaa jouluun liittyviä juttuja työkiireiden kanssa samanaikaisesti. - Talvesta huolimatta olin loppuraskaudesta aika turvoksissa, joten jouduin hankkimaan uuden talvitakin ja talvikengät. Takin sain onneksi lainattua, mutta talvisaappaiden käyttö oli mahdotonta, joten hankin nauhalliset lyhytvartiset talvikengät, muut kenkämallit (saappaat, nilkkurit jne.) eivät olisi menneet jalkaan. No, kenkäostoksillehan ei ikinä jouduta vaan päästään.

Meillä ei ole hoitopöytää. Asunnossamme on kodinhoitohuone, johon olemme heti vesipisteen vasemmalle puolelle pöytätasolle laittaneet pehmustetun hoitoalustan. Syvä, isokokoinen allas on muuten aivan ehdoton juttu vaipanvaihtohommissa, kuten tässä ketjussa jo aiemmin on todettu. Vauvan ollessa pieni siinä voi hoitaa koko vauvan pesun ja suihkutuksen, pelkän peppupesun lisäksi. Hoitopisteemme ala- ja yläpuolella on tavalliset keittiönkaapistojen näköiset kaapit. Yläpuolella pidetään vauvan vaatteita ja harsoja, alakaapissa on roskis ja alakaapin vetimessä peppupyyhe. Altaan oikealla puolella on pieni kaistale pöytätasoa, ja siellä on Ikean pikkukoreissa kaikki tarpeelliset hoitojutut: vaippoja, kosteuspyyhkeitä, talouspaperia, rasvat, tipat, harja, talkki jne. Mitään muuta huonoa puolta tässä järjestelyssämme ei ole muuta kuin se, ettei tässä systeemissä vapaata pöytä-/laskutilaa ole kuin altaan etu- ja takareunalla oleva minimaalinen kaistale eli niin vähän ettei siitä käytännössä ole mitään hyötyä. Toisaalta ei kai ne kaikki hoitopöydätkään niin leveitä ole, joten ei nyt varmaan hoitopöydän puutteesta johdu tuo epäkohta. Se kuitenkin nyppii sen verran, että olen mietiskellyt hoitopisteen siirtämistä toiselle seinälle, jossa olisi pidempi pätkä pöytätasoa. Sitten olisi kyllä vesialtaalle muutamaan askeleen matka. Meillä on toiminut nimenomaan sellainen järjestely, että kaikki vauvan sillä hetkellä käytössä olevat vaatteet ovat siellä, missä hoitopistekin. Vähän aikaa alussa ne olivat vaatehuoneessa, missä muunkin perheen vaatteet, mutta ei siitä oikein mitään tullut.

Meidän poikanen syntyi vuoden alussa ja vaunut ostimme muistaakseni lokakuussa. Tuolloin mun tietämykseni lapsensiirtimistä (mainio sana muuten) oli aika hajanaista, ja toisaalta parempi niin - ei ollut liikaa (=ollenkaan) valmiita vaihtoehtoja sekoittamassa mieltä. Hyvä myyjä kaupassa auttoi tarvekartoituksessa kyselemällä ne oleelliset kysymykset ja samalla reissulla vaunut sitten ostettiinkin. Meillä on käytössä siis Emmaljungan Edge Duo Combi -yhdistelmävaunut Classic-rungolla. Kyseessä siis vaunut, joiden runkoon kiinnitetään joko kova vaununkoppa tai ratasistuin. Koska lapsemme on vasta 5 kk, emme luonnollisestikaan ole vielä käyttäneet kuin tuota vaununkoppaa. Asumme taajamassa ja eniten vaunuja käytetään kävelylenkeillä ja lähikaupassa käydessä (sora-/hiekkatie + asfalttikävelytie) ja toisaalta myös kaupungilla ollessa ja isommilla ostosreissuilla kauppakeskuksissa. Mielestäni nämä vaunut ovat sellaiset good old times -vaunut, aika kaukana sellaisista siroista, keveistä ja trendikkäistä kolmipyöräisistä cityvaunuista. Tähän mennessä huomattuja hyviä ja huonoja puolia: + Hyvät pyörät: neljä isohkoa ilmakumipyörää. Tukeva työntää eikä vaihtelevat keliolosuhteet ole vielä hankaloittaneet menoa mitenkään. \\ Edit. Pakko vielä antaa konkreettinen esimerkki kun huomasin tällä viikolla, että näillä kieseillä pääsee etenemään jopa hiekassa. Ei siis hiekkatiellä tms. vaan ihan sellaisessa "löysässä" hiekassa, kuten uimarannalla. + Tilava vaununkoppa. Talvella sinne mahtui hyvin lämmikettä ja kesällä ilma kiertää. Kuomun takaosassa on tuuletusluukku, jonka auki ollessa ilma kiertää vielä paremmin. + Vaununkoppaa voi käyttää reissussa tai yökylässä ollessa vauvan matkasänkynä (ja olemme menestyksekkäästi käyttäneetkin). + Hyttysverkko, jalkapeite ja sadesuoja rattaisiin tulivat "vakiona". Edellistä on jo tarvittu (on kuomussa kiinni, joten ei mene minnekään hukkaan), jälkimmäisiä vielä ei kun ei ratasistuin tosiaan vielä käytössä ole ollut. + Classic-rungossa vaunujen alaosassa sijaitseva tavarakori on metallinen, ei kankainen kuten Sport-rungossa taitaa olla. Ei loska-/kurakeleilläkään mene ryönäisen näköiseksi. + Työntöaisan säätäminen on helppoa, jos tarttee saada työntöaisa esim. hississä ollessa linkkuun (jotta vaunut mahtuisivat hissiin) tai jos vaunujen työntäjät sattuisivat olemaan hyvin eri pituisia. - Suurin miinus on vaununkopan suuri koko. Se on tilava juu, mutta tietenkin myös ulkomitoiltaan suuri. Vaunun runkoa + vaununkoppaa ei saa molempia mahtumaan meidän tavis-sedanin tavaratilaan, vaan joudutaan laittamaan runko takakonttiin ja vaununkoppa takapenkille, jossa se vie kaksi paikkaa. Jos siis halutaan lähteä koko perhe (vauva, mies ja minä) jonnekin ja ottaa vaunut mukaan, ei meidän kyytiin mahdu enää muita ihmisiä ja tavaroidenkin kanssa tekee vähän tiukkaa. Miehen kanssa on sitä naurettu et se auto tarttee oikeesti vaihtaa farmariin, jos tulee toinen lapsi ja halutaan vielä jonnekin joskus autolla lähteä. - Kääntyviä etupyöriä kaipaa kaupoissa ollessa, koska kääntyillessä joutuu työntöaisasta painamalla nostamaan etupyörät ilmaan ja kääntämään takapyörien varassa eli mun mielestä nämä vaunut eivät ole kovin näppärästi ainakaan ahtaassa tilassa kääntyvät. Myös yhdellä kädellä työntely on aika haasteellista, olen muutaman kerran puhelimessa puhuessa ajanut päin betoniporsasta (vauhti onneksi hyvin rauhallinen). - Jarru on aika jäykkä ja äänekäs (jousitus). Julkisilla en ole koskaan vaunujen kanssa liikkunut, joten siitä ei ole kokemuksia. \\ Edit. Nyt kokeiltu pk-seudun julkisiakin. Metroon mahduttiin ihan heittämällä, ei mitään ongelmaa ja bussissakin matkustettiin toisten ns. hyökkäysvaunujen kanssa yhtäaikaa. Ratikkaa ei tullut kokeiltua tällä reissulla. Ihannetilanne tietysti olisi se, että ostoskeskuksissa ja sisätiloissa liikkumiseen olisi matkarattaat kääntyvillä etupyörillä ja vaikka siten, että niihin saisi kaukalon kiinni (jotta voisi käyttää jo ihan pienellä) ja sitten kävelylenkeille ja ulos säiden armoille olisi isommat ja tukevammat yhdistelmävaunut riittävän hyvillä pyörillä. Rahaahan näihin saisi kuitenkin palamaan vaikka miten paljon, joten jonkinlaisia kompromisseja tietenkin on tehtävä ja mietittävä, mitä ominaisuuksia itse priorisoi. Me on toistaiseksi pärjätty pelkillä yhdistelmävaunuilla, mutta viime ostosreissulla jo sanoin että matkarattaita vähän tekis mieli. Ja se, et voisi kaukaloon nukahtaneen vauvan siirtää kaukalossaan lapsensiirtimeen, olis monessa tilanteessa ollut aivan loistavaa. Nykyisellä systeemillä se tarttee tietysti aina siirtää, ottaa kaukalostaan pois ja vaununkoppaan ja sama toisinpäin. Ja jos käy monessa paikassa niin se tietty sit toistuu monta kertaa se ruljanssi. Se, mikä oli mulle epäselvää silloin vuosi ja rapiat sitten, oli tää koko systeemi: on siis pääasiassa kahdenlaisia yhdistelmiä, joko -vaunuja tai -rattaita. Ekat on niitä, joihin aina vaihdetaan tarpeen mukaan joko vaununkoppa, jossa vauva makoilee tai ratasosa, jossa se istuu. Tokat on niitä, joissa on aina ratasosa kiinni ja sinne sisälle sit sujautetaan pehmeä tai kova kantokassi, kun vauva on pieni ja köllöttelee selällään. Sitten on vielä matkarattaita, jotka on pienempiä ja näppärämpiä kuin yhdistelmien rattaat. Niistäkin saa joistain selkänojan makuuasentoon mut mitään vaununkoppaa niissä ei ole. Nykyään luulisin, että lähes kaikkiin runkoihin (yhdistelmävaunut, yhdistelmärattaat, matkarattaat) saa joko suoraan tai adapterin avulla auton turvakaukalon kiinni (travel system). Yhdistelmävaunut vaatii tosiaan sitä säilytystilaa ja tilavan auton, mutta niissä se vaununkoppa on monesti käytössä pidempään kun on isompi. Yhdistelmärattaat taas menee pienempään tilaan ja jos asuu (hissittömässä) kerrostalossa, niin kantokassissa saa vauvaa siirrettyä aika paljon paremmin kuin vaununkopassa, mut kantokassin käyttöikä ei aina ole niin pitkä ja kassi on ahtaampi kuin koppa. Jos nyt pääsi lipsahtamaan joitain asiavirheitä niin korjatkaa! Tämä oli yksinomaan mun oma näkemys asiasta. Vauva-lehdessä on aika säännöllisesti ja usein esitelty monen monta yhdistelmävaunu-/ratasmallia taikka matkarattaita. Niitä esittelyjä kannattaa lukea, mutta myös varautua siihen, että pää saattaa olla aika pyörällä sen jälkeen - niissä kun yleensä esitellään tosi monta mallia.

Mulla oli Nuvaring kokeiltuani sitä ennen neljää eri yhdistelmäpillerimerkkiä eikä rengas valitettavasti sopinut yhtään sen paremmin kuin pilleritkään. Samanlaisia sivuvaikutuksia (päänsärkyä, kuvotusta, mielialanvaihteluita). Lisäksi tuntui ettei rengas pysy paikoillaan. Ilman noita sivuvaikutuksia käyttäisin rengasta oikein mielelläni.

Tästä mulle tuli mieleen se kun joskus kuulee jonkun vanhemman sanovan lapsistaan et "ne tappelee koko ajan kun ne on tyttö ja poika" (en väitä, että edellä kirjoittanut sanoi suoraan näin, mutta pakko kommentoida ihan yleisesti). Musta se on jotenkin hullusti sanottu. Saatan olla väärässä mut väittäisin et mitä pienempi lapsi, sen vähemmän se ajattelee tätä tyttö vs. poika -asetelmaa. Tuntuu hassulta et joku ajattelee samaa sukupuolta olevien lasten tulevan automaattisesti toimeen keskenään ja eri sukupuolta olevien pistävän kapuloita toistensa rattaisiin. Lapsillakin on niin erilaisia temperamentteja ja luonteita, luulisi olevan enemmän niistä asioista kiinni. Eli siis ketjun aiheessa pysyäkseni, itse olen aika pitkälti sitä mieltä, että lasten väliset ikäerot ja luonteenpiirteet vaikuttavat, ei niinkään sukupuolijakauma.

Kiitos muuten tästä vinkistä! Mulla on useammatkin irto-olkaimiset liivit mut jostain syystä ei ollut tullut mieleenkään käyttää niitä nyt imettäessä. Toimii mullakin ihan yhtä näppärästi kuin imetysliivitkin.

Tämä ei tietenkään toimi kaikilla, mutta meillä on viihdyttänyt vauvaa hyvinkin paljon. Eli me saatiin lainaksi lelukaari (en nyt osaa sanoa, onko sillä jotain virallisempaa tai oikeampaa nimeä mut sellainen, mistä roikkuu erilaisia härpäkkeitä) ja täytyy sanoa et onneksi saatiin! Siinä vaiheessa kun vauva vasta harjoittelee esineisiin tarttumista, mutta lelut eivät vielä oikein pysy kädessä, toimii hyvin kun lelut pysyvät koko ajan siinä näkökentässä ja niitä voi kokeilla ja harjoitella tarttumista. Tottakai vauvan kanssa leikkiminen siten, että antaa hänelle jonkin lelun katseltavaksi ja tartuttavaksi on kivaa, mutta niitä sit "joutuu" nostamaan koko ajan uudestaan ja uudestaan kun vauva vielä opetteluvaiheessa tipauttaa sen kädestään aika helposti. Mäkin puhun harsojen puolesta. Meidän vauva ei ole puklailija, mutta esim. pullosta syötettäessä harso toimii ruokalappuna ja suupyyhkeenä, vain pari käyttötarkoitusta mainitakseni. Ja harsoista tulikin mieleen: jos on menossa jonnekin vieraaseen paikkaan, jossa vauvan olisi tarkoitus käydä unille, kannattaa ottaa kotoa mukaan esimerkiksi se uniriepuna toimiva harso, jossa on tuttu tuoksu ja laittaa se vauvan lähelle nukuttaessa. Kun ympäristö on muuten outo, niin vauva monesti rauhoittuu paremmin kun aistii jotain tuttua ja turvallista.

Mitäs te, joilla SF-mitta on ollut iso, niiin oliko vauva myös iso? Vai johtuiko vaan ruuminrakenteestasi? Mulla oli sf-mitta melkein joka mittauksella yläkäyrällä ja sain myös paljon kommentteja, että maha näyttikin isolta. Vauva syntyi viikoilla 41+3 ja viimeisin neuvolassa mitattu sf-mitta on raskausviikolta 40+3, jolloin se oli 37 cm. Vauvan syntymäpaino oli 4395 g. Itse olen ollut syntyessäni hieman reilun kilon pienempi eikä mieskään ole ollut isokokoinen vauva. Ruumiinrakenteeltani olen normaali, ei yli- eikä alipainoa. Ja kuinka pitkä olet itse? 172 cm. Lähetettiinkö kokoarvioon? Käynnistettiinkö, jos arviossa näkyi isohko vauva? Meidän kunnassa ensisynnyttäjät lähetetään tietääkseni joka tapauksessa synnytystapa-arvioon ja ultraan, joten minäkin sinne menin. Painoarvio rv:lla 36+2 oli 3200 g ja lääkäri arvioi lasketun ajan tienoilla vauvan painon olevan 3500-4000 g, mutta katsoi, että lantiossa näytti olevan tarpeeksi tilaa synnyttää alateitse (eikä 3500-4000 g:n syntymäpaino mikään poikkeuksellisen suuri olekaan). Synnytys alkoikin spontaanisti supistuksilla, avautumisvaihe tosin junnasi paikoillaan ja pitkittyi, mutta ponnistusvaihe sujui ongelmitta vaikka kestikin puolisentoista tuntia. Oliko piilevää radia sitten vai mistä syystä moinen? Täällä yli 25 vuoden ikä esikoista odottaessa on yksi peruste sokerirasitukseen passitukselle, joten itsekin siinä olin rv 25+2 ja selvisin ihan puhtain paperein, arvot olivat kuulemma loistavat. Vauvan verensokerit kuitenkin tippuivat syntymän jälkeen ja hän joutui sokeritippaan sairaalassa. Olen jälkeenpäin miettinyt, onko jotain piilevää radia sittenkin ollut, mutta neuvolassa olivat sitä mieltä, ettei siitä ole ollut kyse.

Mulle yksi tuttu teki odotuksen loppuvaiheessa tän testin ja sen mukaan mulle tulis tyttö + tyttö. Tää eka lapsi on kuitenkin poika.

Minulla oli öljy käytössä ennen synnytystä, ehkä 1-2 kertaa viikossa säännöllisen epäsäännöllisesti. Poika ei ollut pienimmästä päästä syntyessään, joskaan ei nyt ihan jättiläinen (4395 g). Ei tarvinnut tehdä epparia ja kolme tikkiä tuli, kaksi välilihaan ja yksi häpyhuuleen. Mielestäni pääsin hyvin vähillä vaurioilla ja toivuinkin nopeasti. Mielenkiintoista olis tietää et onko kiittäminen Ceridalia vai jotain muuta.

Vastaan ainoan raskauteni perusteella "jonkinverran huonovointisuutta/oksentelua, poika tuli". En oksentanut kertaakaan, mutta todella etova ja kuvottava olo oli viikot 6-12.

Mulla ei koko odotusaikana ollut mitään aavistusta lapsen sukupuolesta, joten tällaisesta vaistomaisesta tyttö- tai poikaolosta ei ole itsellä kokemusta. Näitä vanhan kansan ym. samaan sarjaan kuuluvia merkkejä sen sijaan oli alusta saakka. Alkuraskaudessa söin paljon kaikkea sellaista, jonka himoitseminen usein yhdistetään pojan odotukseen: kaikkea suolaista kun taas makeat jäi lähestulkoon kokonaan. Liha, juustot, ranskalaiset jne. Paha olo oli 13. raskausviikolle saakka mutta kertaakaan en oksentanut vaan pahoinvointi oli sellaista etomisen ja kuvotuksen tunnetta. Mun maha oli omasta ja aika monen muunkin mielestä tyylipuhdas poikamaha. Loppuraskauden sykkeet olivat rauhallista poikasykettä. Naama kukki kauniisti. Ja poikahan sieltä tuli. Jos joskus toista odotan, niin luulen et mahdolliset olot tulee kun vertaa raskauksia keskenään. Jos olo on kovinkin erilainen niin sit voi ollakin tyttöfiilis mut jos on deja vu, niin automaattisesti varmaan ajattelee et toinen poika tulee. Nää on kyllä mielenkiintoisia juttuja!

Testasin kun menkat olivat muistaakseni kolme päivää myöhässä, kuuden aikoihin lauantaiaamuna (olin edellisenä päivänä päättänyt aamutestata ja teki tiukkaa että maltoin odottaa sinne saakka, joten ei oikein unikaan meinannut tulla testausta edeltävänä yönä). Mies toppuutteli perjantaina testausintoani, kehotti odottamaan viikonlopun yli ja testaamaan vasta sitten jos menkkoja ei sitä ennen kuuluisi, turhien pettymysten välttämiseksi. Mulla oli kuitenkin tunne, että nyt kannattaa testata. Kotona mulla oli kolme testiä, kaksi digiä ja yksi kasetti. Eka digi ei toiminut, oli ihan pimeänä. Tokan digin tein ennen kasettia ja näyttöön tuli tosi nopeasti "Gravid Raskaana 2-3". Tein sit "varmistukseksi" vielä kasettitestin, johon piirtyi heti kontrolliviivaa tummempi testiviiva. Kohta on tasan vuosi tuosta lauantaiaamusta.

Mun on melko aikaista vielä kommentoida kun lapsi on vasta reilut 2 kk eikä mitään lopullista ratkaisua ole lyöty lukkoon. Näillä näkymin olen kuitenkin palaamassa töihin äitiysloman päätyttyä. Varmaan siksikin kun lapsi on vielä niin pieni, ei asiasta ole juuri kenenkään kanssa ollut vielä puhetta, joten kommentteja ei ole saatu suuntaan eikä toiseen. Mua kuitenkin kiinnostaisi kans kuulla muiden kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta.

Äitiyssukkahousut ja -housut, muuten normaalivaatteet, joilla olin tullutkin sairaalaan. Mammavaatteet vähän pyöri päällä mutta en ollut jaksanut pakata mukaan mitään erillisiä kotiutumisvaatteita itselleni.

Toivoin alatiesynnytystä ja yksi sellainen nyt takana. Avautumisen hitaan etenemisen takia sektiota tosin harkittiin jossain vaiheessa ja silloin ajattelin, että ei väliä, kunhan lapsi jotenkin syntyy. Ennen synnytystä suhtauduin sektioon paljon pelokkaammin, mutta kummasti mieli muuttuu kun on itse uuvuksissa eikä homma meinaa edistyä millään. Loppu hyvin, kaikki hyvin joka tapauksessa.

Supistukset alkoivat 1.1. illalla ja 4.1. illalla poika oli vihdoinkin maailmassa.

Synnytyssalissa kalvojen puhkaisun jälkeen.

Vastasin "ei tehty epparia ja repesin". Mun "repeämät" oli kaksi tikkiä vaatinut nirhauma välilihassa ja yhden tikin tälli häpyhuulessa eli mielestäni tosi pienet vauriot, jotka eivät ole vaivanneet jäljestäpäinkään.

Avautumisvaihe oli kivuliaampi kuin luulin, ponnistusvaihe puolestaan kivuttomampi kuin luulin. Ja komppaan Pepparia siinä, että se paineen tunne takapuolessa oli ihan hirveää, siihen ei tosissaan mitkään puudutteetkaan tuo helpotusta. Mä jossain vaiheessa sanoinkin kätilölle et musta tuntuu, että hanuri halkeaa. Silloin ei kyllä naurattanut. Ponnistaminen oli mielestäni varsinkin aluksi vaikeaa, vaikeampaa kuin luulin, mutta myöskin kivuttomampaa ja jollain tapaa miellyttävämpää kuin odotin. Tai ei tuo miellyttävä ole oikea sana sitä kuvaamaan, mutta mun ennakko-odotuksissa ponnistusvaihe oli se, jota jännitin eniten ja kuvittelin sen myös olevan kivuliain vaihe. No eipä tosiaankaan ollut. Ja jos ei ole vielä tästä viestistä ilmennyt, niin avautumisvaihe mulla oli todellakin paljon kivuliaampi kuin ponnistusvaihe.

Sängyllä olin koko ponnistusvaiheen ajan. Kätilön ehdotuksesta vaihtelin ponnistusasentoja: puoli-istuvassa asennossa, kyljelläni sekä siten, että jalkani nojasi kätilön lonkkaan. Ainoastaan kontallaan ponnistamisesta kieltäydyin, sillä epiduraalin vuoksi toinen jalkani ei kävellessä kantanut ja sen vuoksi en "uskaltanut" kokeilla konttausasentoa.

Äitiyspolille oli jo varattuna aika todennäköistä käynnistystä varten raskausviikoille 41+4. Rv 41+1 kävimme laitoksella kääntymässä, 41+2 menimme jäädäksemme ja 41+3 poika syntyi. Synnytys siis käynnistyi kuitenkin spontaanisti.