Hyasintti

Aktiivijäsen
  • Content count

    816
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Hyasintti

  1. Hieno homma. Onnea matkaan wildlife! Uskon ja toivon, että kaikki menee nyt hyvin. Hyvä kun sinulle oli luvattu tarkempi seuranta tähän raskauteen. Se varmasti tuo jonkin verran mielenrauhaa odotukseen.
  2. Osanottoni wildlife, ja voimia toipumiseen.
  3. HUS ei tosiaan tarjonnut meillekään hoitoja, kun kaksi yhteistä lasta jo on. Myöhäisen keskenmenon jälkeen kuitenkin tekivät tutkimukset syyn selvittämiseksi. Kun syytä ei löytynyt, mitään apua ei tarjottu. Me käännyttiin sitten yksityisen lääkärin puoleen (jos haluat, voin laittaa nimen yksärillä). Viime kevään varhaiseen keskenmenoon päättyneessä raskaudessa käytin Primaspania, mutta jouduin lopettamaan sen aika pian hematooman takia. Sen jälkeen asiat meni aika pian pieleen. Sen jälkeen lääkäri piti ihan selvänä, että Klexanea pitää kokeilla seuraavassa raskaudessa. Hän antoi mulle etukäteen reseptin ja ohjeena oli aloittaa heti plussasta. Niin tein, ja kaikki on tällä kertaa mennyt tosi hyvin. Raskausoireet on olleet paljon vahvemmat kuin keskenmenneissä, ja se on tuonut luottamusta raskauden jatkumiseen, vaikka onhan tää välillä ollut aika hermoja raastavaa. Viikkoja on nyt 27+6. Klexane on verenohennuslääke, ja mulla sitä käytetään istukan oikean kiinnittymisen ja toiminnan varmistamiseksi. Todennäköisesti istukkaongelmat on olleet keskenmenojen syynä.
  4. Olen tosi pahoillani Blanca. Mulla kävi samoin, eli myöhäisen keskenmenon jälkeen tuli vielä varhainen keskenmeno, ja silloin oli kyllä usko koko vauvan yrittämiseen koetuksella. Nyt olen taas raskaana, tällä kertaa Klexane-lääkityksellä, ja toistaiseksi kaikki hyvin. Haluan uskoa, että me molemmat voidaan se kolmas lapsi saada syliin asti.
  5. Petrap, lämmin osanotto suureen suruusi. Haaveissa kiteytti tuossa yllä aika osuvasti myös minun tuntojani suruprosessin aikana. Minulla toipumiseen auttoi ennen kaikkea aika, ja lisäksi käynnit psykiatrisella sairaanhoitajalla ja surupäiväkirjan kirjoittaminen. Tuohon päiväkirjaan sain vinkin psykiatriselta sairaanhoitajalta ja tuntui, että jokainen kirjoittamani teksti poisti pienen palan henkistä kuormaa, ensinnäkin sen takia, että ei tarvinnut pelätä että unohdan tapahtumat (ne on kaikki kirjattu muistiin) ja siksi, että päiväkirjaan uskalsi purkaa ihan kaikki synkimmätkin tuntemukset ja katkeruuden tunteet. Lapset auttoivat pahimpana suruaikana pysymään kiinni arjessa ja heidän takiaan en pystynyt vajoamaan "liian syvälle". Menetys tulee aina kulkemaan mukana, ja suru nousee vieläkin pintaan aika ajoin. Enää se ei kuitenkaan tunnu musertavalta. Paljon voimia toipumiseen. Muokkaus: Lisään vielä, että meitä auttoi myös se, että halusimme pitää siunaustilaisuuden (läsnä vain sairaalapappi, mies ja minä) ja vaikka vauvamme meni yhteistuhkaukseen, osallistuimme tuhkien sirotteluun. Jälkikäteen nämä ovat olleet tärkeitä etappeja suruprosessissa, ja olen kiitollinen, että mieskin niihin lopulta suostui, vaikka oli ensin vastahakoinen. Myös mies on jälkikäteen ollut todella tyytyväinen, että nämä käytiin läpi.
  6. Nodu, mulla teki pc samaa viime syksynä. Lopulta yhtenä päivänä päätin testata samasta pissasta kahdella pc:llä, jotka oli eri paketeista, ja sain niistäkin eri vahvuiset. Veritestien mukaan hcg kuitenkin nousi täysin oppikirjan mukaan ja nyt on menossa rv 18+6. Sulla näyttää viivat tosi hyvältä! Onnea ja vahvistumista myös muiden haamulaisille!
  7. Osanottoni ja paljon voimia Suskuu! Kaijak, meille väitettiin ensin, että ei olla oikeutettuja mihinkään keskenmenon syyn tutkimuksiin kun oli vasta toka perättäinen keskenmeno. Vaadittiin kuitenkin paperien lähettämistä hormonipolille ja pari viikkoa myöhemmin kävi ilmi, että oltiinkin oikeutettuja tutkimuksiin. En tiedä, olisiko patologin tutkimus tehty, jos oltaisiin saatu heti oikeaa tietoa. Mulle ei ainakaan sanottu, että ikä vaikuttaisi noihin tutkimuksiin. Mulla oli ikää silloin 38. Tutkimustuloksia läpikäytäessä kyllä tuotiin moneen kertaan esiin ikään liittyvät keskenmenotilastot.
  8. Rosetta, pc:n laatu on huonontunut ja jossain vaiheessa sain itse jopa samasta pissasta kaksi eri vahvuista viivaa (oli pakko testata, kun meinasin painaa paniikkinappulaa edellistä päivää haaleamman viivan takia). Kannattaa verrata korkeintaan joka toisen päivän tikkuja. Sulla on viiva vahvistunut hyvin!
  9. Haaveissa, ihana uutinen, paljon onnea matkaan! Onnea myös Nandu! Viivan vahvuus voi riippua esim. siitä, minkä verran olet juonut tai miten kauan pissa ollut rakossa. Ja ei noi testien värimäärätkään edes saman merkin sisällä ole aina samanlaisia. Tänäänhän testi oli jo tosi selkeä!
  10. Minäkin näen Chikolla viivan! Toivotaan vahvistumista!! Näen jotain myös piparkakulla ja Emmikon testeistä en olisi huolissani - olen samaa mieltä kuin Sanghi että pc:n laatu on huonontunut.
  11. ^ Mun mielestä sun laittamien kuvien perusteella on tapahtunut jonkun verran vahvistumista. Mä olen yleensä verrannut joka toisen päivän tikkuja keskenään, kun sillä aikavälillä pitäis jotain vahvistumista tapahtua. Jos vertaa peräkkäisiä päiviä, voi tulla turhaa stressiä. Ja pc:n tikuissa oon huomannu aikamoista värivaihtelua. Jopa samasta pissasta voi saada kaksi aika eri vahvuista viivaa väriaineen määrästä riippuen. Onnea ja toivottavasti tällä kertaa plussa on kestävää sorttia!
  12. Minä kyllä näen ihan selvän punertavan viivan. Onnea! Tasavahvoja viivoja ei tuossa vaiheessa tarvitse vielä tulla, ja päivällä muutenkin voi tulla haaleammat viivat aamuun verrattuna.
  13. Samaa mieltä kuin edellä olevat, eli esikoisen odotusaikana ei ollut ongelma. Mun mies asui esikoisen odotusajasta 6 kk ulkomailla. Nähtiin muutaman kerran sinä aikana, mutta mies missasi kaikki ultrat ym. tärkeät tapahtumat. Kävin sitten 4D:ssä, että sai ihmetellä dvd:ltä tulokasta. Mitään muuta ongelmaa ei oikeastaan ollut kuin että olisi ollut kivaa, että hän olisi ollut jakamassa asioita juuri ultrissa ym. Ja jos olisi käynyt huonosti tai tullut jotain isompia ongelmia raskausaikana, yksin olisi varmasti ollut vaikeampaa jaksaa. Ekassa ultrassa mulla oli mukana ystävä ihan siltä varalta, että olisi tukea huonojen uutisten varalta. Tokaa lasta odottaessa asuttiin koko perhe ulkomailla, mutta mies matkusti todella paljon ja olin paljon yksin 1-vuotiaan esikoisen kanssa ilman kunnon tukiverkkoa. Silloin oli paljon raskaampaa ja veikkaan, että yksin puurtamisesta johtuva väsymys osaltaan johti siihen, että olin aivan poikki ja oksentelin monta kuukautta. En oikein edes muista, miten selvisin.
  14. Paljon voimia Blanca. Saman kokeneena osaan aavistella, mitä käyt tällä hetkellä läpi. Ainoa mikä mua siinä helpotti, oli se, että en olis voinut tehdä mitään paremmin raskautta ajatellen ja että kroppani pettämiselle en mahtanut mitään.
  15. Muistelen, että kyse oli lähinnä siitä, että foolihappoa tarvitaan erityisesti kehitysvaiheisiin, jotka tapahtuu hyvinkin alkuraskaudessa, ja sen takia on viisainta vetää varastot täyteen ennen raskautta. Ehkä oli vaan varovainen ja sen takia suositteli raskausaikana tuota virallista foolihapposuositusmäärää. Mutta kannattaa tarkastaa omalta lääkäriltä.
  16. Mulle lääkäri määräsi myös 1 mg foolihappoa monivitamiinin lisäksi. Hän kuitenkin suositteli raskausaikana pitäytymään pienemmässä annoksessa, eli yritysaikana tankataan varastot täyteen ja jos plussa tulee, riittää normiannos foolihappoa.
  17. ^ Kuulostaa tosi ikävältä. Mullekin osui kohdalle muutama huono lääkäri, mutta viimein löysin sellaisen, joka ymmärsi, että ongelmat ei ole mun päässä. Hän on erikoistunut lapsettomuuteen ja keskenmenoihin. Olen siis tullut kahdesti kaavinnan jälkeen raskaaksi. Viimeisimmän jälkeen ei (ainakaan toistaiseksi) ole ollut edes yritystä, joten en osaa sanoa, onko estrogeenikuuri vaikuttanut suotuisasti vai ei. Toivottavasti sun kroppa tuosta tokenee pikapuoliin! Onhan varmistettu, että kohtuun ei ole jäänyt mitään ylimääräistä? Sekään ei kai ole ihan tavatonta kaavintojen jälkeen. Viimeksi sairaalassa viereisessä pedissä oli nainen, jolle tehtiin neljättä tai viidettä kaavintaa saman keskenmenon tiimoilta. Ultralla ei kaikkea näe.
  18. ^ Mulla kuukautiset on olleet lähes olemattomat kaavintojen jälkeen. Aika on yleensä korjannut tilanteen, mutta viimeisimmän jälkeen sain myös estrogeenia kasvattamaan limakalvoa. Kannattaa muuten etsiä hyvä, lapsettomuuteen erikoistunut lääkäri tsekkaamaan tilannetta. Ekan imukaavinnan jälkeen mulla oli kroppa sekaisin kuin seinäkello kuukausitolkulla ja oli varmaan ihan samoja ongelmia kuin nytkin. Silloin kävin parillakin eri gynellä (ei lapsettomuuteen erikoistuneita) ja kommentti oli lähinnä sen tyylistä, että pitäisi vaan nyt malttaa mielensä. Luulivat varmaan, että vauvakuumehuuruissani kuvittelen ongelmat (vatsakivut, pois jääneet kuukautiset ym.). Kohdussa oli verta kuukausitolkulla, mutta mitään ei tehty. Nyt tilannetta on seurattu ja hoidettu aktiivisesti ja toipumisen tahti on ollut paljon nopeampi kuin aiemmin.
  19. Mulle on tehty kaksi kaavintaa ja yksi imu"kaavinta". Viimeisimmän kaavinnan jälkeen ultralla todettiin ovulation tapahtuneen heti ensimmäisessä kierrossa. Muistelen, että myös aiemmin ovulaatio on ainakin oireiden perusteella ollut ihan normaalisti. Sen sijaan kohdun limakalvo on kärsinyt eriasteista vahinkoa kaavinnoissa ja kohtu ei ole ollut valmis raskauteen muutamaan kuukauteen kaavinnan jälkeen. Toivottavasti sulla tilanne on eri, ja raskaus on alkanut!
  20. Minäkin sisäistin aika nopeasti, että vauvaa ei tule. Yöllä sen jotenkin unohti, mutta aamulla herättyäni se iski tajuntaan kuin moukari. Viikon kuluttua siitä, kun tieto vauvan kuolemasta tuli, olin merkannut päiväkirjaan, että moukariniskua aamulla ei tullut, vaan asia oli ikään kuin koko ajan tiedossa. Tuo päiväkirjan pitäminen muuten auttoi ainakin minua asian käsittelyssä. Jotenkin kevensi oloa, kun kaikki tapahtumat ja tunteet oli kirjoitettu muistiin eikä ollut pelkoa siitä, että jotakin unohtuisi. Sain vinkin päiväkirjan pitämiseen Kättärin psykiatriselta sairaanhoitajalta.
  21. Hyvä kun sait nukuttua. Paljon voimia huomiseen!
  22. Kuulostaa niin tutulta Blanca. Meidän esikoinen syntyi myös Kättärillä, Haikaranpesässä, ja siitä on ihanat muistot. Viimeiset kolme kertaa olen poistunut Kättäriltä surullisissa merkeissä. Olen oppinut ala-aulan läpi kulkiessa katsomaan vain tiukasti eteeni ja laittamaan sivuille jonkinlaiset henkiset silmälaput, etten näe iloisemmissa merkeissä poistuvia. Viime syksynä siunaustilaisuuden jälkeen sairaalapastori neuvoi meille reitin ulos takakautta, jotta ei tarvinnut naama itkusta turvonneena mennä aulan läpi. Henkilökunta on sairaalassa sitä varten, että auttavat teitä selviämään synnytyksestä niin fyysisesti kuin henkisesti. Sen jälkeenkin on apua tarjolla. Ottakaa vastaan kaikki apu, mitä tarjotaan ja minkä koette teille hyväksi. Yksin ei tarvitse selvitä.
  23. Pahoittelut menetyksistä myös Iituska! Näitä myöhäisiä keskenmenoja ei kenellekään soisi, eikä nyt varsinkaan useampaan kertaan.
  24. Paljon voimia raskaassa tilanteessa ja osanotto suureen suruun Blanca! Tippa tuli linssiin, kun tästä luin. Vielä sen verran tuoreessa muistissa se kamala järkytys, kun viime lokakuussa rv 16+6 menin neuvolaan vauvan sydänäänten kuunteluun. Sydänääniä ei löytynyt ja hetken päästä ultralla todettiin, että sikiö oli kuollut muutama päivä aiemmin. Minulla synnytyksen käynnistyminen kesti kauan, mutta tiesin entuudestaan, että reagoin huonosti käynnistyslääkkeisiin. Ei siis tullut yllätyksenä. Tyttö syntyi 23 tunnin kuluttua käynnistyksen aloittamisesta. Lääkitys oli kohdallaan ja sitä sai halutessaan lisää, joten kivuista en suuremmin kärsinyt. Henkisesti homma tietysti oli todella raskas. Synnytyksen jälkeen vietimme tovin tytön ja kätilön kanssa, ja lopuksi hetken ilman kätilöä, kolmisin. Siitä olen näin jälkikäteen todella tyytyväinen, että halusimme ja saimme nähdä hänet. Meille sanottiin sairaalalla ensin, että emme ole oikeutettuja keskenmenon syyn tutkimuksiin, koska kyseessä oli vasta toinen keskenmeno. Vaadimme kuitenkin paperien lähettämistä hormonipolille, ja sieltä pian ilmoitettiin, että tutkimuksiin oli oikeus toisen kolmanneksen keskenmenon takia. Sikiön tutkimisen kannalta oli myöhäistä, koska hänet oli jo tuhkattu. Häneltä tutkittiin vain kromosomit, jotka olivat kunnossa. Tämä asia ei ehkä ole nyt päällimmäisenä mielessä, kun maanantaina sairaalaan menette, mutta kannattaa ehkä varautua vaatimaan tutkimuksia, jos haluatte syitä selvitettävän. Jos haluat vaihtaa ajatuksia, laita ihmeessä yksityisviestiä. Paljon voimia tuleviin viikkoihin.
  25. Pahoittelut keskenmenosta Sahina! Aika vaihtelevia näyttää olevan käytännöt lääkkeiden kanssa. Kättäriltä ei saa ylimääräisiä mukaan vaikka kuinka on tiedossa, että lääkkeet tehoaa huonosti. Aina olen joutunut hakemaan neljän satsi kerrallaan. Tässä viimeisimmässä keskenmenossa 8 Cytoa ei saanut aikaan yhtään mitään, ei siis pisaraakaan vuotoa, joten kaavintaan mentiin. Myös aiemmin Cytot ovat toimineet huonosti ja kaavinta on tehty joka kerta vaihtelevan Cytotec-määrän jälkeen. Todella rasittavaa, kun keskenmeno itsessään on jo ihan riittävän raskas juttu, niin sitten on vielä ihan hirveä säätö tyhjennyksen kanssa. Paljon tsemppiä ja toivotaan, että sulla nuo lääkkeet nyt tehoaa!