Hyasintti

Tämä taitaa olla myös mun osasto jonkin ajan kuluttua... Paino on opiskeluaikoina ja sen jälkeen hivuttautunut hitaasti mutta varmasti ylöspäin - viimeisen kymmenen vuoden aikana painoa on tullut lisää kilo-pari vuodessa. Esikoista odottaessa keräsin 15 kg, joista 3 jäi pysyvästi koristamaan vyötäröä (ja nimenomaan sitä, koska olen taipuvainen vyötärölihavuuteen). Kakkosen (la elokuun lopulla) odotuksen alkuun mennessä BMI oli hiipinyt niukasti ylipainon puolelle. Tarttis siis tehdä jotain! Esikoisen odotusaikana kerätyistä kiloista ekat 10 lähti melkein saman tien vauvan synnyttyä ja imetyksen alettua. Pari lähti vielä suhteellisen nopeasti, mutta siihen se sitten tyssäsi. Makeanhimo oli imetysaikana ihan käsittämätön, varsinkin, kun en yleensä juurikaan perusta makeasta vaan ennemminkin suolaisista herkuista! Imetys ei siis laihduttanut minua, vaan loppuvaiheessa paino alkoi taas nousemaan. Uskomatonta mutta totta, mulla painonnousu loppui vasta, kun esikoinen alkoi syömään normaalia ruokaa ja aloin syömään hänen kanssaan samassa rytmissä: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Nyt toisen raskauden aikana painonnousu on ollut todella maltillista! Ekan raskauden aikana teki jatkuvasti mieli erilaisia herkkuja, mutta nyt säännöllinen ruokarytmi pitää herkkuhimot kurissa. Kokkaan ihan normaalia kotiruokaa, en edes mitenkään erityisen kevyttä, ja syön myös herkkuja silloin tällöin, mutta silti luulen, että jos en olisi raskaana, olisin jo laihtunut muutaman kilon. Olen siis tunnistanut ongelman: aiemmin söin yhden kunnon ruoan päivässä, joten sorruin syömään ihan liian isoja annoksia. Lisäksi kaupasta tuli melkein joka kerta ostettua herkkuja, koska siellä käydessä oli yleensä nälkä. Painonnousun hillitsemistä on helpottanut se, että ollaan harvennettu kaupassakäyntiä siten, että ostetaan yleensä melkein viikon ruoat kerralla. Kauppareissulla saatan ostaa jotain herkkua, mutta en koskaan varastoon (ellei ole tiedossa, että vieraita on tulossa). Luulenpa, että näillä konsteilla + liikuntaa lisäämällä täytyy jatkaa sitten, kun kakkonen on syntynyt, jotta paino ei enää pääsisi nousemaan. Imetyksen loputtua tavoitteena on saada paino pudotettua n. 65 kiloon. Tsemppiä kaikille!

Muutimme ulkomaille lapsemme ollessa puolivuotias. Kaikki sukulaisemme asuvat Suomessa. Alkuun ei tunnettu ketään uudesta kotikaupungistamme/-maastamme, joten oltiin todellakin ihan oman apumme varassa. Miehen työmatkojen aikana olin kauhusta kankeana, koska en edes osannut muutamaa sanaa enempää paikallista kieltä. Ihan oman mielen rauhoittamiseksi pyysin miestä kysymään yhdeltä kollegaltaan, voinko soittaa hänelle, jos tulee joku hätätilanne enkä jostain syystä saa apua virallisilta tahoilta. Sain puhelinnumeron (ja vähän rauhallisemman mielen), mutta sitä ei koskaan tarvittu. Minun täytyy kyllä sanoa, että välillä on kaivattu turvaverkkoa kovastikin. Pikku hiljaa sellainen on kuitenkin uudelle kotipaikkakunnallekin syntynyt, ja uskon, että niin käy ennen pitkää useimmilla. Turvaverkon puuttumisen takia en jättäisi lapsihaavetta, vaan ennemmin miettisin, miten turvaverkkoa voisi kasvattaa / miten pärjätä ilman. Alkuun, kun meillä ei minkäänlaista turvaverkkoa ollut, otin yksinkertaisesti lapsen mukaan joka paikkaan. Jos sekä minä että lapsi sairastuttiin, mies jäi pahimman sairastamisen ajaksi pois töistä. Kahdenkeskiset menot miehen kanssa jäi todella vähiin, mutta ilmankin pärjättiin, ja aina Suomessa käydessä hyödynnettiin tarjolla oleva hoitoapu. Meillä lapsi on helpottanut turvaverkon syntymistä täällä uudella paikkakunnalla. Lapsen myötä tutustuu helpommin muihin lapsiperheisiin, etenkin jos menee mukaan erilaisiin kerhoihin tms. missä tapaa muita äitejä tai isiä. Lisäksi olemme ajan kuluessa löytäneet hyviä hoitajia (nuoria opiskelijoita ym.), joille voimme soittaa tarvittaessa. Suomessa hoitajia tarjoaa mielestäni ainakin MLL ja ehkä naapurustostakin saattaa löytyä reippaita hoitajakandidaatteja.

Olen lentänyt nyt 1,5-vuotiaan tyttöni kanssa useita kertoja. Lennot on olleet vähän Ruotsin lentoja pitempiä, noin kolmen tunnin mittaisia. Ruuat on aina saatu ottaa mukaan koneeseen; olen pakannut ne minigrip-pussiin ja näyttänyt turvatarkastuksessa (tarkempia ohjeita löytyy varmaan Helsinki-Vantaan lentokentän sivuilta). Juomaa (vettä tai mehua) olen ostanut turvatarkastuksen jälkeen. Rattaat on useimmiten jouduttu luovuttamaan ruumaan, mutta kannattaa kysyä lähtöselvityksessä, saako niitä ottaa mukaan portille. Jotkut lentoyhtiöt (mm. SAS) veloittavat rattaiden pakkaamiseen käytettävästä pussista lisämaksun (SASille maksettiin viimeksi 5 euroa), joten jos teillä on oma pussi, kannattaa ottaa mukaan. Finskillä ei muistaakseni olla jouduttu maksamaan pussista. Kantoreppu on ollut näppärä, ja Helsinki-Vantaalla löytyy myös kärryjä, joihin pienen saa laitettua odotteluajaksi. Ruotsin lento on onneksi lyhyt, joten itse matkanteko ei tuottane suurempia ongelmia - nousun ja erityisesti laskun ajaksi kannattaa tietty varata jotain juotavaa korvaongelmien varalta (meillä myös tutti edelleen käytössä noissa tilanteissa...) ja jotain katseltavaa, että naperon saa pysymään vöissä, jotka ovat valitettavan helpot avata... Henkilökortista ei ole kokemusta, koska tytölle on hankittu jo ihan vauvaiässä passi. Hauskaa reissua!

Täältä ilmoittautuu yksi ulkosuomalainen äiti lisää. Olen kolmekymppinen ja asun samanikäisen suomalaisen mieheni ja 1,5-vuotiaan tyttäreni kanssa Belgiassa. Odotamme toista lasta, laskettu aika on elokuun lopulla. Esikoisen syntyessä asuimme vielä Suomessa; muutimme tänne hänen ollessaan puolivuotias. Edessä on siis ensimmäinen synnytys nykyisessä asuinmaassa. NooNoo: meille tulee kesäksi au pair, mutta koska kyseessä on tuttu tyttö, se on tietty vähän eri juttu kuin ottaa ihan vieras kotiinsa. Olemme miettineet pitkäaikaisempaakin au pairia, mutta tulin siihen tulokseen, että en haluaisi kotiini vierasta ihmistä kovin pitkäksi aikaa. Tietysti jos olisi todella tilava asunto (tyyliin "oma siipi" au pairille) tai olisin menossa töihin, tilanne voisi olla toinen, koska au pair olisi siinä tilanteessa tosi kätevä ratkaisu. Olen itse ollut muutaman kuukauden au pairina lukion jälkeen ja se oli hyvä kokemus sekä itselleni että uskoakseni myös isäntäperheelle. Isäntäperhe oli todella mukava ja sain olla heillä kuin perheenjäsen (toki siten, että hoidin lapsia ja tein kevyitä kotitöitä yhteensä 30 tuntia viikossa). Työnteon ohessa kävin kyläilemässä lasten isovanhemmilla, kävin perheen äidin kanssa kuorossa laulamassa ja isäntäperhe muutenkin otti mukaan normaaliin elämäänsä. Viihdyin siis hyvin ja kiinnyin perheen lapsiin. Toisenlaisessa perheessä olisi saattanut koti-ikävä yllättää ennen aikojaan. Hirchel: esikosta sain ihan normaalisti äitiyspakkauksen, joten tällä kertaa sitä ei ole tarvetta hankkia, koska lähes kaikki tavarat ovat vielä ihan hyväkuntoisia ja tutuilta saadaan paljon lisää vauvanvaatteita. Jos esikosta ei olisi pakkausta saatu, olisin sen varmaan ostanut, koska siinä on ihan hyvä perussetti tavaraa ja kivoja suomenkielisiä opasvihkosia. Ja kuten sanoit, se jotenkin kuuluu suomalaiselle äidille. Hauskoja maakohtaisia eroja on noissa raskausajan käytännöissä. Jos Englannissa ei terveydenhoitajia paino kiinnosta raskauden aikana, niin täällä kyllä kiinnostaa sitäkin enemmän. Painoa vahdataan ja sen noususta ollaan todella tarkkoja (huomattavasti tarkempia kuin Suomessa). Tuleepahan pidettyä syöpöttely kurissa, kun ei viitsi mennä lääkärille läksytettäväksi... Hauskaa viikonloppua kaikille!

Mielenkiintoinen aihe! Meillä tyttö 1v7kk on alkanut jo osoittaa uhman merkkejä (ja minä kun luulin, että siltä säästyttäisiin vielä vähän aikaa...) ja päivät ovat välillä aikamoista tahtojen taistelua. Välillä tosin on myös päiviä, jolloin kaikki menee tosi sujuvasti. Pääsääntöisesti meilläkin toimitaan noin, mutta täytyy tunnustaa, että pari kertaa olen myös sortunut korottamaan ääntä ja vienyt tytön pinnasänkyyn "jäähylle". Hän osaa halutessaan olla todella kovapäinen ja selvästi testaa vanhempien sietokyvyn rajoja ja tosissaan oloa. Pinnasänky"jäähy" on ollut käytössä vain tilanteissa, joissa tyttö on hajottanut astioita, eli on ollut myös tarve saada hänet pois vaaravyöhykkeeltä siksi aikaa, kun saan paikat siivottua. Tapakasvatusta on harrastettu lähinnä omalla esimerkillä, ja ihan huomaamatta tytön sanavarastoon on tarttunut "kiitti" ja "kiitoksia", joita myös käyttää ihan oikeissa asiayhteyksissä. Tänään sanoi ekaa kertaa "anteeksi", mutta saa nähdä, kuuluuko pysyvästi repertuaariin...

Meidän tyttö 1v7kk menee illalla nukkumaan klo 20-20.30 välillä ja nukkuu aamulla 6.30-7.30 asti. Päiväunille laitan päivän aikatauluista riippuen klo 12-13 välillä, ja unien normaali pituus on 1,5 tuntia. Joskus nukkuu pidempäänkin, mutta useimmiten 1,5 tuntia tuntuu riittävän.

Yritin välttää, mutta kyllä joskus tuli epähuomiossa syötyä ruokia, joita yritin vältellä (esim. voileipäkakussa majoneesia tms.). Kyläillessä ja ravintoloissa en kysellyt, onko ruoat tai jälkkärit tehty pastöroidusta maidosta vai ei, vaan söin, jos kuuluivat niihin, joita normaalistikin söin. Muuten noudatin kyllä aika tarkkaa linjaa.

Ainakin Belgiassa parmankinkku ja muut samantyyppiset ovat vältettävien listalla toksoplasmariskin takia. Parmankinkku valmistetaan käsittääkseni ilmakuivaamalla, eli sitä ei kuumenneta missään vaiheessa. Näissä ruokajutuissa on kyllä hauskoja kansallisia eroja. Belgialainen lääkärini ei maininnut sanallakaan listeriasta ja kun otin itse asian puheeksi, hän ei juustojen lisäksi tiennyt mitään muuta mistä listerian voi saada. Vakuumipakattujen kalojen listeriariski oli hänelle ihan uusi asia. Sen sijaan toksosta sain A4:n verran ohjeita, ja sitä myös seulotaan verikokeissa kuukausittain. Johtunee ainakin osaksi siitä, että toksoriski on Keski-Euroopassa Suomea suurempi ja että raakaa lihaa syödään yleisemmin kuin Suomessa.

Meillä viihteellä käymiseen vaikuttaa aika ratkaisevasti se, että isovanhemmat ja muut tukijoukot asuvat kaukana (=eri maassa). Suomessa lomaillessamme (n. 4-5 kertaa vuodessa) käymme joka kerta jossakin; yleensä kavereiden kanssa syömässä tai, jos hyvä tuuri sattuu, juhlissa, jos jollakulla on synttärit, tuparit tms. Tyttö (1,5 v.) on silloin hoidossa isovanhemmillaan. Ekan kerran olimme juhlimassa tytön ollessa vajaa 4 kk ikäinen. Silloin kävimme kavereiden tupareissa, mutta itse poistuin kotiin muiden lähtiessä jatkoille kaupunkiin. Jatkoille lähteminen olisi kiinnostanut, mutta halusin mennä kotiin imettämään. Tällä kaavalla mentiin ehkä noin 9 kk ikään asti, mutta sen jälkeen olemme olleet joitakin kertoja juhlimassa pidemmän kaavan mukaan. Kotona ollessa palkkaamme noin kerran kuussa lapsenvahdin ja käymme miehen kanssa kahdestaan syömässä. Suhde alkoholiin on muuttunut lapsen syntymän myötä. Mikään suurkuluttaja en ollut aiemminkaan, mutta tytön synnyttyä juominen on vähentynyt tosi paljon. Se ei ole ollut mikään tietoinen valinta, vaan on käynyt jotenkin huomaamatta. En sylje lasiin, mutta en osaa vetää "perskännejä". Ehkä sitä on viihteellä ollessakin jotenkin koko ajan tarve olla ns. käytettävissä, ts. välillä tulee tsekattua puhelut kännykästä, yleensä soitankin hoitajille kertaalleen illan aikana jos ei ole mitään kuulunut ja jos jotain hätää tulisi, haluaisin ehdottomasti mennä lapsen luokse. Eri juttu voisi olla, jos lapsi olisi miehen kanssa kotona, mutta useimmiten käymme ulkona yhdessä. Ekan raskauden aikana kävin kertaalleen baarissa tapaamassa kavereita, mutta se oli epämiellyttävää, koska silloin tupakointi baareissa oli vielä voimissaan. Kotibileissä, häissä, synttärijuhlissa ja ravintolaillallisilla käytiin silloin ihan entiseen malliin; ilman alkoholia juhliminen ei ollut ongelma. Nyt olen taas raskaana, ja viihteellä käyminen on jäänyt tosi vähiin. Väsymys ja pahoinvointi ovat varmistaneet sen, että kotonaoleminen voittaa ulos lähtemisen... Saattaisin ihmetellä, jos joku lähtee suoraan synnytyslaitokselta baariin, tai jos lapsi on jatkuvasti esim. koko viikonlopun hoidossa, jotta vanhemmat pääsevät viihteelle. Sen sijaan ymmärrän täysin, että vanhemmilla on silloin tällöin tarve käydä viihteellä ja että lapsella on sen ajan hoitaja. Lehdissä silloin tällöin olevat jutut vanhemman / vanhempien juhliessa yksin kotiin jätetyistä pikkulapsista jaksavat aina järkyttää...

Aamulla kun heräsin noin kymmenen pintaan, huomasin, että limatulppaa oli tullut yön aikana ja tuli edelleen. Supistuksiakin tuli, tosin aika harvakseltaan ja kivuttomina vielä tuossa vaiheessa enkä niiden perusteella vielä ollut ollenkaan varma, että tositoimiin päästään samana päivänä. Tyttö syntyi n. 12 tuntia myöhemmin.

Talventyttö: Täällä pohditaan samoja kysymyksiä. Ollaan parin viikon päästä menossa laivalla Saksasta Suomeen ja matkaruokailut hoituu buffetista. Olen noudattanut aika tarkasti Suomessa ekan raskauden aikana saatuja ohjeita vältettävistä ruoka-aineista ja lisäksi vielä tämän toisen raskauden aikana Belgiasta saatuja ohjeita, joiden mukaan ei mm. pitäisi syödä salaattia ravintoloissa tms. paikoissa, joissa ei ole varmuutta sen huolellisesta pesemisestä. Ajattelin mennä samojen periaatteiden mukaan myös laivamatkalla, joten ruokavaihtoehdot buffetissa jää varmaan aika vähiin. Onneksi lämpimiä ruokia on yleensä tarjolla ihan kivasti, ja kylmistäkin varmaan aina jotain syötäväksi kelpaavaa löytyy. Jos hyviä puolia hakee, niin ei varmaan tule syötyä liikaa buffetissa...

Minua kiinnostaa miten teillä on paino noussut raskauden aikana? Ekassa raskaudessa paino nousi koko aikana 15 kg. Tässä raskaudessa (nyt menossa rv 21+0) painoa tullut tähän mennessä 3 kg. Ekassa raskaudessa samoihin aikoihin kiloja oli tullut 5. Ekassa raskaudessa eniten kiloja näyttää tulleen viikoilla 16-30, joiden aikana paino nousi 9 kiloa. Viikkoon 16 mennessä oli tullut reilu kilo, ja viikolta 30 viikolle 40 tuli viitisen kiloa. Miten ne on karisseet synnytyksen jälkeen? Sairaalassa ja kotiintulon jälkeisinä päivinä paino laski kohisten (arvioisin yhteensä noin 10 kiloa), koska tuntui ettei ehtinyt / muistanut syödä tarpeeksi. Myöhemmin lähti vielä pari kiloa, kolme kiloa oli vielä jäljellä seuraavan raskauden alkaessa. Vaikuttaako lähtöpaino jotenkin? Ekan raskauden alkaessa olin normaalipainon ylärajoilla (BMI 25), nykyisen raskauden alkaessa hiukan ylipainon puolella (BMI 26). Minulla lähtöpaino ei varmaan vaikuttanut noihin kiloihin, vaan lähinnä ruokailutottumukset / vähentynyt liikunta raskausaikana. Ruokailutottumukset? Molemmissa raskauksissa alkuraskaus on ollut jatkuvan tankkauksen aikaa pahoinvoinnin takia. Pahoinvointi on toisaalta estänyt kaiken epäterveellisen ruoan / herkkujen syömisen, joten ruokailutottumukset ovat olleet melko terveelliset. Ekassa raskaudessa repsahdin herkuttelemaan normaalia enemmän pahoinvoinnin loputtua. Samoin imetysaikana söin aika surutta, mikä varmaan vaikutti siihen, ettei paino pudonnut tuon enempää. Tokassa raskaudessa olen katsonut tarkemmin, mitä syön ja minkä verran paino nousee. Jotain muuta mitä en hoksaa kysyä? Imetys ei minullakaan yksin riittänyt kilojen karistamiseen; ruokailuun olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota.

Ekalla kerralla tiesin jo noin viikko ennen testiä olevani raskaana, koska joistakin (ruoan) hajuista tuli paha olo. Paha oli voimistui ja jatkui pari kuukautta; se oli se päällimmäinen oire. Tokalla kerralla aavistin ennen testiä olevani raskaana, koska yksillä illallisilla ennen plussausta oli tullut otettua kaksi lasia viiniä ja mulla oli seuraavana aamuna krapula. Koska se ei kuulu mulla normaalikuvioihin kahden viinilasillisen jälkeen, arvelin, että saattaisin olla raskaana. Reilu viikko myöhemmin testi vahvisti asian. Myös rinnat kipeytyivät tällä kertaa aika aikaisin ja kasvoivat huomattavasti. Pahoinvointi alkoi vasta pari viikkoa testin jälkeen, mutta jatkui sitten sen edestä muutaman viikon pidempään kuin ekassa raskaudessa... Tokassa raskaudessa ensioireisiin kuului myös vessassa ravaaminen ja öiden muuttuminen levottomiksi.

Eka raskaus, tyttö tuli: * Vatsasi on levinnyt sivulle. * Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. * Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä. * Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa. Kaikki kävi... *Olit yhdynnässä muutamaa päivää * Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan. ennen ovulaatiota. En osaa sanoa. * Viiva vatsassasi päättyy napaan. * Viiva vatsassasi jatkkuu aina rintojen korkeudelle. * Vauva potkii hillitysti. * Vauvan potkut ovat voimakkaita. *Edellinenkin lapsesi on tyttö. * Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika. * Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta. * Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina. * Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne. * Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä. * Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. * Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt. * Kätesi on aiempaa pehmeämmät. * Kätesi kuivuvat helposti. * Vauvasi sydämen syke on yli 140. * Vauvasi sydämen syke on alle 140. * Olet normaalia kiukkuisempi. * Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. * Vauvasi hikottelee usein. * Vauvan isä lihoo odotusaikanasi. Kumpikaan ei päde. * Ikenet verestävät odotusaikanasi. * Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät. Nykyinen raskaus (rv 20+2), ultran mukaan poika tulossa. * Vatsasi on levinnyt sivulle. * Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. * Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä. * Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa. Kaikki käy, taas kerran... *Olit yhdynnässä muutamaa päivää * Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan. ennen ovulaatiota. En osaa sanoa. * Viiva vatsassasi päättyy napaan. * Viiva vatsassasi jatkkuu aina rintojen korkeudelle. Ei viivaa toistaiseksi. * Vauva potkii hillitysti. * Vauvan potkut ovat voimakkaita. Liian aikaista sanoa, mutta alku on vaikuttanut rauhallisemmalta kuin ekassa raskaudessa.. *Edellinenkin lapsesi on tyttö. * Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika. * Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta. * Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina. * Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne. * Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä. * Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. * Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt. * Kätesi on aiempaa pehmeämmät. * Kätesi kuivuvat helposti. * Vauvasi sydämen syke on yli 140. * Vauvasi sydämen syke on alle 140. * Olet normaalia kiukkuisempi. * Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. * Vauvasi hikottelee usein. * Vauvan isä lihoo odotusaikanasi. Ei kumpikaan toistaiseksi.. * Ikenet verestävät odotusaikanasi. * Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.

Hampurilaiset / ranskalaiset: Hampurilaisen sämpylää on saanut maistaa, vähän pihviäkin. Suolattomia ranskalaisia tyttö on syönyt ravintolassa muutamia kertoja. Käymme n. kerran viikossa ulkona syömässä ja siellä tyttö saa syödä samaa mitä muutkin, jos vain maistuu - ja hyvin on tähän mennessä maistunut kaikentyyppiset ruoat. "Roskaruokaa" (hampurilaisia ym.) syömme max kerran kuussa, eli kauhean usein sitä ei tule tarjolle. Täytyy vielä mainita, että karkin ja muunkin syömisen suhteen taitaa olla eri maissa aika erilaisia käytäntöjä. Me asumme Belgiassa ja täällä tytöllemme on annettu ravintoloissa ja muissa vastaavissa paikoissa karkkia (tikkareita, irtokarkkia, suklaanamuja jne.) ihan vauvaiästä lähtien. Yleensä otamme kohteliaisuudesta tarjotut herkut vastaan ja ne päätyvät myöhemmin vanhempien suuhun...

Meidän 1,5-vuotias saa kyläillessä tms. erityistilanteissa syödä keksiä tai pullaa (mitä nyt onkin tarjolla). Pullan syömisen oppi isovanhempien suosiollisella avustuksella jo hiukan ennen 1-vuotispäivää, keksit tulivat kuvioihin vähän myöhemmin... Mehua on alettu antamaan nyt 1,5-vuotiaana. Karkkia ei ole annettu. Sanoimme molemmille isovanhemmille, että tytölle EI SAA antaa karkkia, ja ihan hyvin ovat uskoneet tähän asti (ainakin meidän nähden...). Tarkoitus on lykätä karkin maistamista niin pitkään kuin suinkin mahdollista, mutta mitään tarkkaa rajaa ei ole asetettu. Emme itse syö karkkia tytön nähden, joten aika helppoa karkkien välttäminen on ollut tähän mennessä.

Mä olen jättänyt kertomatta lapseni oppimista taidoista, ellei niistä ole erikseen kysytty. Tietty isovanhemmille olen kertonut, koska siellä ollaan tasan yhtä innoissaan kaikista uusista asioista kuin täällä... Kai ihmiset on vaan luontaisesti taipuvaisia vertailemaan kaikkea, myös jälkikasvuaan, ja sen takia toisen kertomat jutut tuntuvat helposti kehuskelemiselta. Mun kohdalla tilanne on sikälikin ollut hassu, että ekan lapsen ollessa kyseessä en aina ole tajunnut, että lapsi on oppinut tosi aikaisin jonkun jutun (tai siis olen tajunnut jälkikäteen joko neuvolantädin sanomana tai kun tuttavapiiriin on syntynyt uusia vauvoja). Meillä ei ole lähipiirissä ollut paljon samanikäisiä pikkulapsia, joten ei ole ollut vertailukohtia, ja ennen oman lapsen syntymää ei tullut kauheasti kiinnitettyä huomiota siihen, minkä ikäisenä lapset mitäkin oppii... Tyttö on ollut tosi jäntevä ja liikkuvainen ihan pienestä asti; piti päätään pystyssä ja oli lattialla mahallaan kyynärnojassa pariviikkoisena ja kääntyili vatsalleen muistaakseni kaksikuisena. Kaikki liikkumiseen liittyvät jutut on tulleet aikaisin, puhe taas kaiketi ihan normaalissa tahdissa. Tytön ollessa pikkuvauva en edes tajunnut, ettei kaikki vauvat ole niin jänteviä, ettei niiden niskaa tarvitse erikseen kannatella tms. Nyt olen onneksi päässyt vähän "treenailemaan" tuttavien pikkuvauvoilla, että osaan kakkosen syntyessä käsitellä vähän "lötkömpääkin" tapausta. Luulen, että pikkuveljen synnyttyä toivon, että hän etenisi liikkumisessaan vähän rauhallisempaan tahtiin; että pää (tai siis vaarantaju ym.) ehtisi kehittyä edes jokseenkin samassa tahdissa kuin liike... terkuin Tuppe (esikoinen 1,5 v. ja pikkukakkonen rv 19+6)

En nyt tiedä voiko mun kohdalla varsinaisesti puhua vaikeista raskauksista (ongelmat on niin suhteellisia), mutta ei nää nyt ihan helpoimmasta päästäkään ole olleet... Päinvastoin kun useimmilla aiemmin vastanneilla, mulla ekassa raskaudessa hankala oli nimenomaan raskauden eka puolisko. Ensin voin pari kuukautta todella pahoin, ja sitten sain influenssan, joka veti niin heikkoon kuntoon ja tukkoon, että jouduin muutamaksi päiväksi sairaalaan antibioottitippaan. Lisäksi samaan aikaan tuli verenvuotoa ja pelättiin keskenmenoa. Olin kuukauden verran saikulla; onneksi antibioottien, astmalääkkeiden ym. avulla olo lopulta helpotti. Raskauden jälkimmäinen puolisko meni hyvin, joten kaiken kaikkiaan raskaudesta jäi ihan hyvä fiilis. Nyt olen uudelleen raskaana, ja on ollut pakko todeta, että kai mulle on raskausaikana tyypillistä suurempi alttius kaikenlaisille pöpöille ja tukkoisuudelle. Nyt riesana on ollut pitkittyneestä flunssasta alkanut todella paha hengenahdistus (pahimmillaan en uskaltanut yöllä nukahtaa, kun pelkäsin, että en saa happea). Tulevakin lapsi on jo aika huolella kyllästetty lääkkeillä, mutta ei voi mitään - hapensaanti on ykkösasia... Onneksi vaiva on viime viikkoina lääkkeiden ansiosta helpottanut ja lääkitystä on päästy pikku hiljaa vähentämään. Pahoinvointi ja huimaus on ollut tässä raskaudessa pahempaa kuin ekalla kerralla JA kestänyt pidempään. Nyt viikkoja on 19+0 ja ehkä noin viikon verran on ollut parempi tilanne. Toivon kovasti, että loppuraskaus menisi ekan kerran tapaan alkuraskautta paremmin!

Mun mielestä pesukone on lähes välttämätön, jos talosta ei löydy hyvää pesutupaa, josta on säännöllisesti vuoroja saatavilla. Lapsen kanssa pyykkiä kertyy ihan eri lailla kuin yksin tai kaksin asuessa. Helsingissä asuessa meillä oli auto, jota ei käytetty juuri koskaan. Kuljin aina vaunujen kanssa julkisilla. Parveke löytyi, mutta senkin käyttö oli välillä vähän niin ja näin, koska alakerran naapuri teki lasitetusta parvekkeestamme savustamon. Isovanhempien hoitoapua oli tarjolla niin usein kun haluttiin, ja sitä myös jonkin verran hyödynnettiin. Nyt asumme ulkomailla, ja täällä auto on koko lailla välttämätön. Sen sijaan parveketta ei ole, ja hyvin pyyhkii. Isovanhemmatkin ovat kaukana (Suomessa), mutta ollaan pärjätty. Hoitoapua hyödynnetään aina, kun isovanhemmat tulee kylään tai kun käydään Suomessa. Lisäksi löydettiin jokin aika sitten hyvä hoitaja, joka voi satunnaisesti tulla lastamme vahtimaan muutamaksi tunniksi. Myös ystäväperheiden apuun on turvauduttu hätätilanteessa (ja vastavuoroisesti autamme luonnollisesti heitä lastenhoidossa). Noi välttämättömyydet riippuu siis aika pitkälti olosuhteista...

Kyllähän synnytys sattui, mutta kipu ei pelottanut enkä pelännyt kuolevani. Kipua en osaa sen paremmin kuvailla. Tiesin, että kipu vie kohti lapsen syntymää, jota oli jo tullut vähän odoteltua, joten se vaan jotenkin kuului asiaan. Voi olla, että aika on jo vähän kullannut muistoja, mutta mitään traumoja ei jäänyt ja loppukesästä pitäisi palata asiaan toisen lapsen syntymän merkeissä... Mainittakoon vielä, että synnytin ilman kivunlievitystä ja että synnytys oli ensisynnytykseksi nopea ja loppuvaihe aika raju (supparit oli niin voimakkaita, että vauvaa ei tarvinnut edes ponnistaa pihalle, vaan tuli käytännössä pelkkien suppareiden avulla ulos). Nykyään onneksi on aika hyvät konstit kivunlievitykseen, jos kipu tuntuu ylivoimaiselta, joten siinäkään mielessä en pelkää seuraavaa koitosta.

Olen aiempien vastaajien kanssa samoilla linjoilla, eli olisin toiminut samoin kuin Nadda toimi kuvailemassaan tilanteessa. Meidän tytöllä oli yhden vuoden molemmin puolin muutaman kuukauden kestävä jakso, jolloin halusi olla sylissä aina kun mentiin vähänkään vieraampaan paikkaan (eli kaikkialla muualla paitsi kotona ja mummoloissa). Olihan se vähän rasittavaa aikaa, kun kyläillessä ei saanut juoda edes kahvikupposta rauhassa, mutta pidin sylissä ja niinpä vaan sekin vaihe meni ohi. Nyt kyläilyt sujuu ihan eri tavalla; saattaa minuutin-pari aluksi olla sylissä, mutta sen jälkeen ei tyttöä paljon sylissä näy... Ikää on 1 v 6 kk. Pinja: Meidän tytöllä on samanlaisia "oireita", ts. jos mun pitäisi esim. hoitaa joku tärkeä asia sähköpostitse tai puhelimitse, hän tulee roikkumaan hihaan, kampeaa syliin räpläämään tietokonetta / puhelinta tms. Ruokailujen suhteen tätä ongelmaa ei ole, koska syömme lähes poikkeuksetta yhdessä. Olen myös ottanut nyt sellaista linjausta, että jos joku tärkeä asia on hoidettavana, silloin en ota syliin, vaan kerron, että äiti hoitaa asian loppuun ja sen jälkeen taas touhutaan yhdessä. Sylistä ja seurasta ei ole muuten puutetta, joten mun mielestä mun pitää pystyä hoitamaan joskus asioita muutenkin kuin päiväuniaikana (koska kaikkien asioiden hoitaminen juuri päikkäreiden aikaan ei kertakaikkiaan onnistu).

Meidän tyttö (1,5 v.) on reissannut puolivuotiaasta lähtien ahkerasti. Tuolloin muutimme ulkomaille, joten useimmat reissut ovat suuntautuneet Suomeen. Yleensä matkustamme lentäen, mutta viime kesänä tytön ollessa 10-11 kk vanha teimme auto/laivareissun Suomeen. Suomen matkojen lisäksi olemme tehneet autoretkiä Hollantiin, Ranskaan, Luxemburgiin, Saksaan, Sveitsiin ja Italiaan. Pidempiä reissuja olemme tehneet Ranskan Champagneen ja Alpeille. Useimmiten olemme reissaneet kolmisin; yhden reissun teimme ystäväperheen kanssa, joilla itsellään kaksi lasta, ja alppireissulla mukana olivat tytön isovanhemmat ja kummit, joiden hoitoapu oli korvaamatonta. Lähiajoiksi suunnitteilla on lisää autoretkiä ainakin Ranskaan. Lisäksi autoreissu Suomeen keväällä ja alkukesästä lentoreissu Suomeen. Toinen lapsi syntyy elokuussa, mikä vähän rajoittaa matkailua kesälomien aikaan. Mutta syksyllä tehdään varmaan parikin reissua Suomeen. Muita reissuja harkitaan sen mukaan, millainen reissaaja tulokas on... Meidän matkat on menneet hyvin, ja vaikka lapsen kanssa reissaaminen usein on vähän säätämistä, matkailu on kuitenkin virkistävää. Isovanhemmat tai muu lapsenvahti on mukava matkassa; kyllähän siinä eri tavalla pääsee nauttimaan lomasta, kun pääsee välillä kahdestaan syömään tms. Mutta mun kokemuksen mukaan keskenäänkin pärjää ihan hyvin, kun vaan asennoituu lomaan siten, että lapsen/lasten ehdoilla mennään.

Meillä on myös erittäin hyviä kokemuksia Haikaranpesästä. Synnytys meni hyvin, ja kätilö oli ihanan rauhallinen ja mukava. Perhehuone oli kodikas ja ruokakin yllättävän hyvää. Ainoa miinuspuoli (osin myös pluspuoli) oli se, että kuten etukäteen oli tiedossa, synnytyksen jälkeinen aika Haikaranpesässä on erittäin omatoimista. Meidän tyttö syntyi illalla klo 23 aikoihin, eikä nukkunut koko ekana yönä, vaan käytännössä huusi koko yön läpi. Yritimme kysellä henkilökunnalta, mitä tehdä (ekakertalaisina olimme aika pihalla...), mutta he eivät ehtineet auttamaan, koska yö oli ruuhkainen ja henkilökunta kiinni synnytyksissä. Ei kai asialle ollut juurikaan tehtävissä, mutta olisin kaivannut sitä, että joku olisi rauhallisesti ja ystävällisesti selittänyt, että on "normaalia", että vauva itkee niin paljon. Valmennuksessa kun oli sanottu, että useimmat vauvat nukkuvat synnytyksen jälkeen jopa 10 tuntiakin putkeen, ja minä tietenkin mietiskelin, että mikähän meidän vauvelissa on vikana... Mutta muuten erittäin positiivinen kokemus.

Potra poika Lovesilla. Meidän tyttö (1,5 v.) ei vieläkään ihan päässyt 10 kilon yli, kun tällä viikolla käytiin lääkärintarkastuksessa. Kasvaa kuitenkin hyvin omalla käyrällään, joten lääkäri ei ole nähnyt syytä huoleen.

Noin 13 tai 14 viikon paikkeilla siirryin mammahousuihin. Paitoja olen ostanut paljon "tavis"osastoilta eri kaupoista; kunhan ostaa pidempää mallia, menevät ihan hyvin odotusaikana loppuun asti.