RHJT

Rekisteröitynyt
  • Content count

    9
  • Joined

  • Last visited

About RHJT

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Ok, ehkä painotin vähän liikaa tuota asennekysymystä tai kipukynnystä. Itse vain yllättyin siitä, ettei kokemus ollutkaan niin paha, vaikka siitä etukäteen oli kuullut niin paljon kauhujuttuja ja lapsen tiedettiin olevan iso. Toki varmasti jo toinen synnytys voisikin olla ihan erilainen kokemus.
  2. Me syömme kaikki ihan tavallista litrajugurttia. Ainoa, joka meillä tykkäisi maustamattomasta, on isä, joka voi sigtä halutessaan syödä. Onhan jugurteissa toki sokeria, mutta lapsi ei muuten sokeria juurikaan syö kuin muutamana päivänä viikossa muroja ja jugurttia.
  3. Välillä, kun on kiire saada nopeasti ruokaa, turvaudutaan Saarioisten äitien valmistamaan ruokaan tai jopa valmiina tiskiltä ostettuun lämpimään ruokaan. Joskus myös ostetaan esim. lasagnepakkaus tms. puolivalmis ruoka. Pääasiallisesti yritetään kuitenkin tehdä itse, niin tietää, mitä pitää sisällään. Nakkeina lapsi on saanut vasta nitraatittomia (joita tietysti mekin olemme sitten syöneet), vaikkakin päiväkodissa on kyllä ihan tavismakkaraa ruoissa.
  4. Pojalla on viisitoista hammasta + yksi kulmahammas melkein läpi. Kaikki perimmäiset poskihampaat puuttuvat vielä. Ensimmäiset hampaat olivat kivuliaita ja välillä on muutenkin ollut kiukkua ja huonoja öitä, mutta periaatteessa on päässyt aika vähällä.
  5. Poika tykkää peseytyä usein, käytännössä suihkussa/kylvyssä/saunassa käydään joka toinen ilta (iho kuivuu liiasta läträämisestä). Sauna on nyt pop, ottaa ihan kunnon löylyjäkin jo. Suihkuun suostuu vain sylissä toistaiseksi. Hiusten shampoopesu on käynyt vaivatta, muu vartalo pestäänkin vain vedellä.
  6. Tutulta kuulostaa. Mulla on kierukka, joten kuukautisistakaan ei aina voi päätellä mitään ja noiden potkujen vuoksi olen tehnyt raskaustestejäkin. Itselle jäi tosi hyvä maku koko raskaudesta ja synnytyksestä, ehkä kroppa vaan muistelee hyvällä tuota mukavaa aikaa.
  7. Synnytys oli paljon helpompi, mitä alunperin ajattelin. Supistukset tuntuivat lähinnä kovilta vatsanväänteiltä, lopuksi kovemmat toki jopa sattuivatkin. Epiduraali ei juurikaan vaikuttanut minuun ja ilokaasusta meni vain nuppi sekaisin. Olin kuitenkin koko ajan positiivisella mielin ja odotin jo syntymää. Mitään huutoa ja kiroilua ei meidän huoneesta kuulunut. Uskon, että jos puhutaan normaalista synnytyksestä, niin omasta asenteesta on paljon kiinni. Kyseessähän on luonnon määräämä tapahtuma ja kroppa kyllä tietää, mitä tehdä. Itsellä ainakin kätilöt vain avustivat ja oma kroppa (jolla en tiennyt olevan tuollaisia taitoja) hoiti homman. Missään vaiheessa en uskonut kuolevani, kipu oli hallittavissa. Ponnistin tunnin ja se oli kyllä aika pitkä aika, meinasi voimat loppua. Mutta tsemppauksen ja tahdonvoiman avulla siitä mentiin. Lapsi oli iso ja isopäinen, piti vähän leikelläkin. Kokonaisuutena tosi positiivinen kokemus.
  8. - miten synnytyksesi käynnistettiin? Olin viikolla 39+0. Synnytys käynnistettiin, koska oli paljon lapsivettä ja kohdunsuu jo kypsä (iso vauva). Käynnistettiin puhkomalla ensimmäisenä kalvot ja laskemalla vedet. Sitten laitettiin oksitoonitippa ja jäin odottelemaan. En saanut liikkua paljoa ennenkuin supistukset alkoivat. Odottelimme miehen kanssa 4-5- tuntia, tippaa lisättiin pikkuhiljaa. Sitten alkoivat supistukset, jotka olivat vielä siedettäviä, hoitona ilokaasu. Joskus 8-9 tunnin päästä otin epiduraalin, joka kylläkään ei juurikaan minuun edes annoksen lisäyksen jälkeen vaikuttanut. Synnytys kesti kokonaisuudessaan 12,5 tuntia, ponnistus tunnin. - onko totta, että käynnistetyssä synnytyksessä supistukset olisivat jotenkin voimakkaampia? En ole tuollaista kuullut. Luulen, että riippuu ennemminkin kipukynnyksestä ja siitä, miten kroppa hoitaa synnytyksen. Itselle synnytys ei pitkän ponnistuksen väsyttävyyttä lukuunottamatta ollut mitenkään erikoisen paha kokemus. - onnistuiko ensimmäinen käynnitysyritys? Kyllä.
  9. NKL

    Itsellä on ihan positiiviset kokemukset Naistenklinikasta vuodelta 2007. Vaikkakin kohtelu oli välillä vähän etäistä, hoito on kuitenkin ensiluokkaista ja se lienee pääasia. Olin menossa synnyttämään toisaalle, mutta koska oli riski, että vauva pitäisi pikaisesti leikata syntymän jälkeen, sairaala vaihtui. Ei Naistenklinikka syyttä ole juurikin riskisynnyttäjien paikaksi nimetty, siellä on valmiudet kaikkeen mahdolliseen (mm. siellä ollessani syntyi 670 g keskonen, joka hyvällä hoidolla selvisi). Vaikkakaan emme tarvinneetkaan leikkausapua, sokeritipassa lapsen piti olla useita päiviä, jonka ajan minäkin sain olla osastolla (vaikka olisin voinut muuten kotiutua jo) ja käydä lasta katsomassa 4 kertaa päivässä valvontaosastolla. Myös ns. perhehuone järjestettiin, kun vauvakin pääsi osastolle, olimme jossain tyhjästä varasto/hoitohuoneesta tehdyssä tilassa (jossa ei kylläkään ollut siis kuin kaksi sairaalasänkyä, mutta saipa olla oman perheen kesken) pari yötä. Sellainen kuva kyllä jäi, että jos halusi opastusta/tietoa/keskustella tms.m, eli muuta kuin varsinaista sairaanhoitoa, niin se piti ilmaista selvästi ja kovaa. Muuten sitä ei saanut. Toki sairaalassa oli hirveä ruuhkakin juuri silloin, jouduin odottelemaan käynnistettävää synnytystäkin 2 yötä. Eli hyvää hoitoa siellä saa, mutta opastusta ym. pitää kyllä osata pyytää.