Temmitimmi

Jäsen
  • Content count

    30
  • Joined

  • Last visited

About Temmitimmi

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. päivitetäämpä omaa juttua tuolta viime keväältä, eli synnytystapa-arviossa selvisi, että "poikanen" oli täydellisessä perätilassa, siis peppu edellä tulossa. "Käännytystä" yritettiin sitten samontein mutta ei onnistunut. Peppu oli jo ilmeisesti kiinnittynyt ja vaikka lekuri saikin pepun nostettua "poikanen" pisti jaloilla hanttiin. Ja synnytyksen jälkeen selvisi, että napanuora oli kolme kertaa vauvan kaulan ympärillä, joten myös tuo seikka on voinut vaikuttaa siihen, että vauva ei pystynyt kääntymään. Nyt jälkeenpäin ajateltuna kääntö ei sattunut, jos synnytykseen vertaa, mutta silloin varsinkin alavatsasta painelu sattui todella kovasti (mieheni kertoi jälkeeenpäin, että piti pää kääntää välillä pois, sen verran kovakouraiselta meno näytti). Luulen, että tuo kipu johtui myös siitä, että vauvamme oli niin isokokoinen, tilaa ei siis enää hirvittävästi kääntymiseen ollut. Noh, epäonnistuneen yrityksen jälkeen lantio kuvattiin ja lapsen koko varmistettiin ja päätin synnyttää vauvan alateitse perätilasta huolimatta. Reilu viikko käännytysyrityksestä maailmaan syntyi 3870g painoinen ja 52cm pituinen terve poikalapsi. Ja näin jälkeenpäin olen oikein onnellinen, että uskalsin perätilasynnytystä yrittää. Olo tuntui hyvin turvalliselta, koska synnytykseen osallistui kaksi kätilöä ja kolme lääkäriä. Eli porukkaa vauvan syntymistä ihmettelemässä isän lisäksi siis riitti.
  2. Limatulppa irtosi kahdessa erässä illalla klo 21.00 ja vedet menivät heti sen perään.
  3. kokoarvio oli meillä hyvin paikkansa pitävä eli arvio oli 3700g ja syntymäpaino oli 3870g. (tämä siis rv 38+3 synnärillä vesien mentyä)
  4. Esikoinen syntyi rv 38+4 lapsiveden menolla.
  5. sairaalaan tullessa 2cm auki siitä meni vielä 30 tuntia, että alettiin ponnistelemaan.
  6. alkuun ilokaasu, sitten epäonnistuneen epiduraaliyrityksen jälkeen kohdunkaulanpuudute, mikä ei auttanut yhtään sekä lopuksi epiduraalipuudutus, joka oli TAIVAS!!
  7. esikoisen synnytys kesti 9 tuntia josta aktiivinen ponnistusvaihe 10min.
  8. Vedet molskahti vessassa käynnin jälkeen keittiön lattialle!
  9. Päivitetäämpäs tätä ketjua hieman. Mulla synnytystapa-arvioon meno parin päivän päästä, jolloin rv 37. Jos ei mitään kummallista näy niin yrittävät meidän "Arttua" kääntää. Toivottavasti onnistuu, haluaisin niin kovasti päästä kokemaan alatiesynnytyksen. Ensisynnyttäjänä nimittäin hieman hirvittää tuo perätilasynnytys, mutta jos mitään rakenteellista eikä muutakaan estettä perätilasynnytykselle ole, niin varmasti sitä kokeilen. Haluaisinkin kuulla, löytyisikö kokemuksia ensisynyttäjien perätilasynnytyksistä ja niiden onnistumisesta??
  10. Saatiin vauvavakuutus, Tapiolasta. Eikä ollut mitään syytä, miksi ei oltaisi saatu. Ei kilpailutettu, koska kaikki muutkin vakuutukset ovat Tapiolasta.
  11. Meille olisi siis tulossa tyttö. Kuukauden päästä pitäisi selvitä, pitikö taulukko paikkansa.
  12. Ennen plussausta oli rinnat arat sekä alamahaa juili reilun kahden viikon verran, niin kuin olisi kokoajan menkat ollu alkamassa. Plussasin eka kerran tasan sinä päivänä, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa ja tuli todella haalea viiva, joten ajattelin, että testi oli negat. niin kuin monesti aiemminkin. Viikko siitä plussasinkin sitten kunnolla. Alkuraskaudesta oireita oli hajujen ja makujen voimistuminen, totaali väsymys aina rv 12 saakka, rintojen kasvu ja aristus sekä kohdun kasvamisesta johtuvat kivut.
  13. Täällä tietämätön kyselee nyt kokeneilta konkareilta. Kertokaa, mikä ero on kantorepulla ja rintarepulla? Sen tiedän, että rintareppu on siis vain edessä pidettäväksi, mutta mikä tekee niistä huonompia kuin esim. kantoreput? Onko vauvan asennossa eroja vai? Vai löytyykö hyviäkin kokemuksia rintarepuista? Jos on, niin mistä malleista? Monissa lastentarvikeliikkeissä tarjolla on enemmän rintareppuja kuin kantoreppuja. Toinen kyssäri koskee pikku-ruu kantoliinaa. Onko kenelläkään kokemuksia?
  14. Mieheni olisi halunnut kaksi nimeä, mutta olen saanut hänet suostuteltua, että tulevalle taaperollemme tulee kolme. Tytölle nimet ovat jo valmiina, mutta pojalle ei tahdo millään keksiä sitä ensimmäistä, muille nimille on kyllä paljonkin vaihtoehtoja..
  15. Täälläkin on nyt ensimmäiset raskausarvet bongattu! Vaikka olen joka ilta rasvannut (Erisan) ainakin mahan, rinnat, pakarat ja reidet, niin kas kummaa, punaisia viiruja vain näkyy nyt ilmestyneen rintojen alapuolelle.... Pitänee ilmeisesti käydä hankkimassa jotakin alan rasvaa apteekista, jos noita tulevia arpia saisi jollakin keinoin ehkäistyä. Rinnat on kyllä jälleen kerran aloittaneet kasvupyrähdyksen (nyt rv 35), joten todennäköisesti johtuu siitä... tai liekö sitten kosteusvoiteessa liian vähän rasvaa.. Aikaisemmin ei ole raskausarpia näkynyt ja ihoni on aika "rasvainen" ja kimmoinen, joten nuo rintojen raskausarvet kyllä pääsivät yllättämään aivan täysin.