Mrs A

Aktiivijäsen
  • Content count

    127
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Mrs A

  1. Olen hulluna etsinyt odottajan toppahousuja, mutta mistään en ole löytänyt. Esikoinen on vajaa parivuotias, joten hän haluaa leikkiä ulkona ja lisäksi kotona asustelee koira, jota pitää lenkittää myös talvipakkasilla. Toisen lapsen LA on helmikuussa, joten suurella todennäköisyydellä pakkasia tulee riittämään ennen kuin maha tästä häipyy. Joten jos joku on löytänyt jostain odottajalle sopivat toppahousut tai muuten lämpimät pöksyt, niin mielelläni otan vinkkejä vastaan. Juttelin yhden äitiysvaateliikettä pitävän naisen kanssa, ja hän sanoi tiedostaneensa tämän puutteen, mutta koska mammavaatteet hyvin usein ovat keskieurooppalaisia, niin siellä ei talvella tarvita samanlaisia toppavaatteita kuin täällä Pohjolassa. Mietin vaan, että en kai mä ainoana odottavana äitinä ulkoile... Kerrospukeutuminen ahdistaa, kun muutenkin maha iso, siksi ois niin ihanaa, kun ois lämpimät pöksyt.
  2. Meillä tulevana lauantaina kolmosen ristiäiset. Porukkaa 40 henkeä. Kasteen jälkeen skoolataan skumpalla. Ruuaksi tomaattikeittoa, johon voi lisätä kinkkua/minimozzarellaa/kuivattua sipulia/siemensekoitusta, lisäksi leipälajitelma ja levitettä. Lapsille makaroonilaatikkoa. Ruuan jälkeen kakkukahvit, sacherkakkua + vaniljakastiketta, lapsille jokin toinen kakku. Lisäksi pikkuleipiä ja suklaasuukkoja, ehkä myös vahtokarkkeja. Pidän yksinkertaisesta ja siitä ettei ole liian montaa sorttia.
  3. 39+0 lapsivedet meni, tyttö tuli 37+4, lapsivedet meni, poika tuli
  4. Piti vielä kommentoida kerho-asiaa, jonka moni mainitsi virikkeeksi tai ohjelmaksi päiväkodin sijaan. Ainakaan meidän alueellamme ei ole yhtään kerhoa alle 3-vuotiaalle, joten se ei ollut ratkaisu meille Iiriksen kohdalla.
  5. Meillä Iiris aloitti päiväkodissa 1v2kk, kun palasin töihin 4pv/vko. Ekana kesänä oli 8 viikkoa kesälomalla ja syksyllä jatkui taas nelipäiväinen viikko. Jäin joulusta 2010 äitiyslomalle ja pikkuveli syntyi tammikuun lopussa. Iiris jatkoi päiväkodissa 3pv/vko, kesällä oli lomalla päiväkodista 11 viikkoa ja syksyllä jatkunut tuo 3pv/vko. Tämä on meille erinomainen ratkaisu. Iiris viihtyy päiväkodissa, odottaa sinne pääsyä ja tykkää touhuta ja leikkiä siellä. Heidän ryhmässään on 13 lasta ja 3 hoitajaa + harjoittelija. Olen ollut supertyytyväinen päiväkotiin, joka on Helsingin suurin, mutta se ei ainakaan missään negatiivisessa näy. Iiriksen ryhmässä on paljon osaviikkoisia lapsia, joten harvoin siellä on kaikki 13 paikalla. On mahtavaa, miten hän puhuu muista lapsista ja näyttää taitoja, jotka oppinut päiväkodissa: laulaa lauluja, joita hänen hämmästyksekseen minä tai isä ei osata jne. Onneksi meillä hoitajat ja päiväkodin johtaja ovat niin ihania etteivät ole ikinä syyllistäneet mitenkään Iiriksen jatkamista päiväkodissa vaikka olen kotona, koska toisenlaisia tarinoitakin olen kuullut, valitettavasti. Harvoin näissä keskusteluissa puhutaan kuopuksen asemasta eli saako hän koskaan vastaavaa kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa, joka esikoiselle oli itsestäänselvyys, jos esikoinen on kotona?
  6. Hauskaa, Rölli! Niklas ei ole mikään lässy ja aina pastellisävyinen neule päällä
  7. Kiitos Teidän August on syntynyt meidän hääpäivänä
  8. Me käytiin Niklas simbergillä ja mä tykkäsin ihan mielettömästi! Niklas on kuitenkin Persoona, joten jakaa varmasti mielipiteitä. Mullekin saa laittaa yksäriä
  9. Iiris Anastasia ja Otso August
  10. Kävin siellä varastomyynnissä, mutta eihän sieltäkään saanut mukaan mitään vaan olisi pitänyt tilata, toimitusaika 3 viikkoa! Ei kiitos, en tuhlaa satasta siihen, että sit ehdin käyttää niitä muutaman viikon. Pengoin vaatehuoneet läpi ja löysin siipan vanhat prätkäily-goretex-housut, joissa henkselit ja ihme laaja vyötärö - ja ne mahtuivat mulle! Olin niin onnessani Siihen päälle siipan vanha (ja ruma) Niken untsikka, niin kyllä on tyylikäs tää mamma, mutta eipä palele ja se on tärkeintä!
  11. Kiitos taas vinkeistä! Lähes kaikilla kavereillanikin on ollut erilaisia virityksiä alkaen miehen housuista avoinaisiin henkselihousuihin. Siippa ja isä ovat molemmat pitkiä ja hoikkia, joten heidän housuistaan ei mulle apua ole. Pitää katsoa tuota markettipöksyjen valikoimaa: mua vaan tuntuu ahdistavan kaikki housut jo nyt (rv 29+4) ja vielä pitäis lyllertää kymmenisen viikkoa. Ja tuskinpa se masu heti häviää, inhorealisti tässä kohtaa
  12. Kiitos - yritän päästä ens viikonloppuna Missy Mom:n varastomyyntiin!
  13. Meillä ipana on kova peittelemään nukkeja ja välillä kaikkea muutakin. Huvittavaa vaan on, että sana "peitto" oli jossain vaiheessa "vittu" - kiva, kun 1½-vuotias lapsi hokee intopiukeena "vittu, vittu". Meinas pokka pettää muutaman kerran
  14. Meillä ipana 1v8kk on alkanut viime aikoina tehdä samaa eli väsyneenä tai hämmentyneenä sormet menevät suuhun. Hampaita on ollut jo pitkään vaikka kuinka ja tuttia syödään nukkuessa, mutta välillä kävellessäkin isketään monta sormea suuhun. Otan sormet aina pois ja yritän keksiä jotain muuta mihin kiinnittää huomiota, mutta aina se ei toimi. Mistähän tämä johtuu, kenelläkään tietoa/arvausta asiasta?
  15. VAUNUT: Teutonia Spirit S3, matkarattaat Britax Yanis, mummulassa/mökillä Emmat SÄNKY: Stokke KAUKALO: Britax SITTERI: BabyBjörn HOITOPÖYTÄ/HOITOTILA: Stokke SYÖTTÖTUOLI: Stokken TrippTrapp AMME: vauvana sellainen muotoiltu sekä jalusta, nyt "isona" Ikean näppärän pieni TURVAISTUIN: Kiddy Comfort Pro, Brio Zento ja kolmannen merkkiä en muista MUUT: kantoreppu Manduca, en muista kenen itkuhälytin, Mama's & Papa's leikkimatto, Brio taaperokärry, silloin pienenä Aventin rintapumppu + pesulaite
  16. En usko, että on ollenkaan pöllömpi idea. Yksi kaveri teki juuri näin ja oli enemmän kuin tyytyväinen!
  17. Meillä oli vauva-aikana alakerrassa tuo Annansilmät-Aitan soikea korisänky yläkerrassa ja alakerrassa äitiyspakkaus, johon siippa teki jalat. Sitten kun ne kävivät pieniksi, niin tyttö siirtyi Stokken Sleepi-sänkyyn ja olen siihen tosi tyytyväinen, tyttökin viihtyy hyvin. Ja sopii hyvin yhteen Stokken hoitopöydän kanssa.
  18. Me ollaan annettu Jekovit pienestä pitäen iltatoimien yhteydessä lusikalla suoraan suuhun, ja voi että tyttö rakastaa Jekovittia! Oikein alkaa naurattaa, kun tietää että seuraavaksi saa punaisella lusikalla Jekovittia Mä unohdin tosi usein antaa sitä ennen kuin tajusin ottaa tippojen annon osaksi iltarutiineja, silloin sen ainakin muistaa.
  19. Lopetin imetyksen tytön ollessa 9,5 kk, mutta hölmönä jatkoin yösyöttöjä pullolla. Tilanne alkoi käydä raskaaksi, kun tyttö täytti vuoden ja edelleen vaati maitoa iltaisin nukahtaessaan ja 2-4 kertaa yössä. Sitten luin täältä, että koska annan hänelle viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa maitoa, ei hän myöskään yöllä osaa nukahtaa ilman maitoa. Sitten pidettiinkin yhden yön huuto-unikoulu, en antanut illalla enkä yöllä maitoa. Illalla huutoa 50 min, yöllä 2 h 20 min. Mutta sen jälkeen tyttö on tyytynyt kohtaloonsa, nukahtaa ilman iltamaitoa ja nukkuu yöt pääsääntöisesti heräämättä. Olen niin happy, kun saan vihdoin nukkua jopa 7 tuntia putkeen!
  20. Toivottavasti meidän esimerkistä on apua tai ainakin toivottavasti se antaa uskoa siihen, että yöt voivat parantua unikoulun avulla nopeastikin. Kuten edellä kirjoitin, pidimme unikoulun alkuviikosta ja sen jälkeen tyttö on herännyt keskimäärin kerran yössä ja silloin on auttanut tutin laittaminen suuhun. Viime yö oli sitten eka kerta, jolloin tyttö ei herännyt kertaakaan! Meni klo 20 nukkumaan ja heräsi 6.15, jolloin hain hänet meidän viereen ja ylös nousimme 7.30. Olen aivan onnesta soikeana, varsinkin kun nukahtaminenkin on nykyään niin helppoa: iltatoimien jälkeen laitan sänkyyn, toivotan hyvää yötä, sammutan valon ja suljen oven ja sinne ipana jää kiltisti. Siis viime viikolla nukuttamiseen saattoi mennä tuntikin. Suurin ero on siinä, että ennen annoin maidon viimeisenä ennen nukahtamista. Nyt varmistan, että tyttö syö hyvin iltapuuron ja juo maitoa enkä anna maitoa iltatouhujen yhteydessä. Iltatouhut käsittävät meillä pesulla käymisen, tukan harjaamisen, Jekovitin ottamisen, hampaiden harjauksen, rasvaukset, vaippa + yökkäri, sitten unipussiin ja sänkyyn tutin ja unirätin kanssa, soittokello soimaan. Iltatouhujen ajan soi iltalaulut (Ipanapan ihana uusi levy) ja valaistus on hämärä. Iälläkin varmasti on merkitystä: heinäkuussa pitämäni unikoulu ei toiminut näin hyvin - ehkä nyt vuoden iässä ipana oli valmiimpi luopumaan maidosta kuin 8 kk:n ikäisenä.
  21. Meillä Iiris oli noin 75 cm / 9 kg, ikää 10 kk.
  22. Meillä on ollut Kiddy käytössä pari kuukautta ja olen enemmän kuin tyytyväinen! Ennen sitä käytettiin kavereilta saatua Brio Zentoa ja matkat oli ihan kamalia, kun tyttö huusi koko ajan. Lisäksi vöiden laittaminen oli tosi hankalaa, kun kiinnikkeen vyö oli niin lyhyt. Mutta Kiddyssä ipana viihtyy erinomaisesti, siinä pystyy hyvin nukkumaan ja siirtäminen autosta toiseen on niin kovin helppoa (meillä kaksi autoa). Suosittelen ehdottomasti, meillä ainakin toimii hyvin. Ja on kiva, kun voi olla kasvot menosuuntaan. Lisäksi likka on helppo laittaa siihen istumaan.
  23. Kiitos vinkistä, Lia! Taidan ottaa heti käyttöön tuon systeemin. Meillä nimittäin kävi juuri näin heinäkuussa, jolloin oli edellinen unikoulu... Ja siitä se sitten hiljalleen lipsui eli jospa tosiaan toimis nyt viisaammin. Lisäys: viime yö meni paremmin kuin hyvin. Iiris heräsi 2 kertaa, molemmilla kerroilla laitoin tutin suuhun ja tyttö nukahti saman tien. Ei pienintäkään itkua tai kaipaamista maidon perään. Ei myöskään aamuyöllä, annoin maitoa vasta aamupuuron kanssa. Ihan huippua! Pessimistinä toki mietin, että onko liian hyvää ollakseen totta...
  24. Meillä on tilanne, että tyttö 1 vuotta ja muutama päivä päälle on tottunut illalla nukahtamaan maitopullon kanssa. Näin ollen myös herätessään yöllä 2-3 kertaa haluaa hän maitoa. "Parhaimpina" öinä tyttö saattoi juoda 2-3 pulloa maitoa. Nyt kun töihin paluu lähestyy, tajusin ettei yöt voi jatkua tällaisina. Niinpä tätä palstaa eilen lukeneena tein päätöksen, että ainakin yömaidosta luovutaan kuten myös tuttipullosta. Ja eikun tuumasta toimeen. Illalla tyttö nukahti väsyneenä klo 20 varmaan edes tajuamatta ettei juonut perinteistä maitopulloa. Tarjosin nokkamukia heti iltapuuron jälkeen eli ennen iltatouhuja, kun järjestys on ennen ollut päinvastainen. Vajaan tunnin unien jälkeen tyttö heräsi ja aloitti heti maito-huudon. 50 minuuttia jaksoi, sitten nukahti. Klo 1.15 heräsi ja oletti saavansa maitoa. Kun sitä ei tullutkaan, jatkui huuto 2 tuntia 20 minuuttia. Yllättävän hyvin pystyin olemaan rauhallinen eikä mieleenkään tullut tarjota maitoa. Vettä tarjosin muutamaan otteeseen, mutta siitä viha vain yltyi ;-) Kuudelta tyttö heräsi ja silloin annoin nokkamukista maitoa. Tein jo etukäteen päätöksen, että klo 6 on se raja aamulla, jolloin voin maitoa antaa. Tyttö nukahti samantien ja vetelee sikeitä edelleen (klo 9.35!). Katsotaan miten ensi yö sujuu, mutta vahva usko mulla on, että tämä toimii ja pointtina lähinnä se, että kun tyttö oppii nukahtamaan ilman maitoa, niin pystyy itse saamaan itsensä uudelleen uneen.
  25. Fertinova ja Niklas Simberg saavat ääneni