Memminkäinen

Meillä Tylleröinen oli tuossa korkeassa kuumeessa viidettä päivää, kun soitin terveyskeskukseen. Ihan vaan, että saataisiin jotain apua siihen, kun meillä oli jo käytössä kombo panadol+pronaxen (jota oli jäljellä talvisen keuhkoputkentulehduksen jäljiltä). Siellä lääkäri sitten katsoi korviinkin, ettei ole mitään muuta, ja siellähän oli mukavat tulehdukset molemmissa korvissa jylläämässä.

^ Ei meilläkään ikinä aikaisemmin ollut ollut. Eikä ollut nyt jälkeenkään, kun käytiin jälkitarkastuksessa. Että ei onneksi alkanut kierrettä siitä.

Meillä oli likalla vesirokko toukokuun lopussa. Ihan järkyttävä määrä näppylöitä. Niitä oli joka puolella, mutta päässä, selässä ja alapäässä oli eniten. Väittäisin, että useampi sata oli niitä, alapäässä niin paljon, ettei niitä erottanut toisistaan. Suussakin oli ja se vaikutti syömiseen, mikään lämmin ei mennyt alas. Viikon verran Tyllerö eli hedelmäsoseilla ja mehulla (ei oikein suostunut juomaan mitään muuta). Kuume oli tosi korkea, en saanut sitä millään lääkkeillä laskemaan alle 39, ja sinnekin vain hetkellisesti. Sen takia mentiinkin lääkäriin, kun ei millään laskenut ja sieltähän löytyikin sitten muheva korvatulehdus bonarina tähän vesirokkoon. Saatiin antibiootit ja parin annoksen jälkeen kuume laski normaalimpiin lukemiin. Eli ilmeisesti se olikin se korvatulehdus, joka sen kuumeen nostatti. Googlailu paljasti, että korvatulehdus onkin aika yleinen vesirokon kylkiäinen. Annick: Kyllä vesirokkoinen voi ulkoilla. Me pysyteltiin omalla pihalla, ettei turhaan olla tartuttamassa muita. Tosta aurinkorasvasta en tiedä, mutta en nyt uskoisi sen tekevän mitään hallaa, jos ei iho ole rikki.

^ Mä olen nyt, öö... reilun 15 vuoden jälkeen alkanut vähän olla tuolla ähäkutti-linjalla niille, jotka vannoi, ettei se kestä. Vaikka eihän sitä tietenkään tiedä. Mutta musta on jotenkin hassua sanoa, että jos ei kuolemaan asti olla yhdessä, niin ei kestänyt suhde. Kyllä tämäkin aika, jonka me ollaan oltu yhdessä, on jo aika pitkä ja käsittääkseni ihan aikuisenakin yhdessä olon aloittaneet pitää sitä jo pitkänä suhteena.

Useamman mun paidan verilänteillä, kun on jokseenkin tapaturma-altis tapaus. Kirjoja ja lehtiä on revitty. Ja eilen Tyllerö järsi puutarhatuolista uusimman käsittelykerroksen. Kivat hampaanjäljet siinä.

Anerina: Kyllä se oli ihan yleinen raja täällä, ainakin viime keväänä. Jostain papereista terkka sen katsoi, enkä usko, että niillä on valmiina suosituksia tällaista erityistapausta varten. Noita kun on Suomessa n. 6 vuodessa. Ei mahanportinahtauma sitä paitsi enää leikkauksen jälkeen vaikuta siihen, miten painoa tulee. Tai sen ei pitäisi vaikuttaa, jos vaikuttaa niin pitää katsoa, ettei ole uudelleen alkanut kuroutua umpeen.

Meillä muuten sanottiin neuvolassa Mimmin ollessa ihan pikkainen, että 100g painonnousu / viikko on riittävä. Ja sillä mentiin, mahanportinahtauman leikkauksen jälkeen. Paino nousi pitkään suunnilleen sitä 100 g viikkotahtia.

Vähättelyjä on tosiaan koettu ja sellaista odottakaapas vaan kun se ja se kriisi iskee ja että jossain vaiheessa jommalle kummalle tai molemmille tulee pakottava tarve kokeilla muitakin. Nämä on kyllä vähentyneet nyt kun ollaan oltu melkein 16 vuotta yhdessä. Mutta edelleen tiedän, että jos ero tulee, niin varmasti saa kuulla siitä, miten teiniparit ei vaan voi onnistua. Yksi mikä mua ottaa päähän on se, että meidän suhteen ulkopuoliset voi kertoa meille, ollaanko me tyytyväisiä parisuhteeseemme ja seksielämäämme. Seksi kun ei ilmeisesti voi olla hyvää eikä mitenkään voi tietää, mistä oikeasti tykkää, jollei ole kokenut x määrää kumppaneita. Ja tuo x:n arvo tuntuu vaihtelevan kommentoijasta riippuen ja olevan yleensä riippuvainen kommentoijan omasta kumppanimäärästä. Ja jos tähän koitat sanoa jotain siitä, että olet hyvinkin tyytyväinen, niin se ei vaan voi pitää paikkaansa, kun eihän sitä tiedä, mitä on kokematta. Mun mielestä tuo vaan ontuu siinäkin mielessä, että vaikka olisi kokenut 100 seurustelu- ja / tai seksikumppania, niin mistä sitä voi tietää, ettei se 101. olisi sitten se oikein ylimaallisen ihmeellinen. Jos siis tuolle tielle haluaa lähteä. Mä en oikein pysty ymmärtämään mikä siinä on, että jotkut ei pysty ymmärtämään, ettei kaikki vaan kertakaikkiaan tunne tarvetta kokeilla useampaa kumppania ja parisuhde ekan kanssa voi olla oikein oivallinen ja voi tietää, mitä parisuhteessa haluaa ja mitä ei, vaikkei olisi koskaan paskaa niskaansa parisuhdeasioissa saanutkaan.

No senhän se voi tehdä, että vuoto ei alakaan. Mutta kyllä mä silti itse mieluummin varmuuden vuoksi pistelin puikkoja ilta illan perään tässä onnistuneessakin raskaudessa, vaikka mulla saattoi noi keltarauhashormonivalmisteet syy siihen, miksi toka ei tullutkaan itse ulos.

Ei osunut äitienpäivä raskausajalle. Sain kuitenkin joiltain onnitteluja, niiltä, jotka ajatteli mun olevan jo äiti, niiden kahden keskenmenneen nimittäin. Niinhän mä itsekin ajattelen, mutta ei siinä kauheasti tehnyt mieli juhlistaa

Macadamia: Onko teillä refluksi poissuljettu? Sopisi meinaan siihen tuo runsas pulauttelu.

Meillä annettiin 1,5 kk ikäiselle lapselle ihan kuurina panadolia 3 (vai oliko se vaan 2 ) kertaa päivässä viikon ajan leikkauksen jälkeen, eikä tyttö ollut silloin vielä edes 4 kiloa. Ja ihan siis lääkärin määräyksestä annettiin. Eli uskoisin, että voit antaa.

^ Tuli tuosta mieleen, että mä uskon, että meidän suhde on juuri siksi kestänyt, että ollaan annettu toistemme mennä vapaasti niin kauan, kuin se on toiselle ollut tärkeää. Ollaan oltu yhdessä, mutta yksilöinä.

Mulle määrättiin mun tokaan ja kolmanteen raskauteen keltarauhashormonia. Toka meni siitä huolimatta kesken, kolmas jatkui loppuun asti. Lääkäri tosin totesi AR-ultrassa, että ei ole mitään keinoa tietää, onko se keltarauhashormonin ansiota vai olisiko raskaus jatkunut muutenkin. Mutta koska niistä ei mitään haittaakaan ole, niin neuvoi niiden käytön jatkamista ainakin viikolle 10 asti.

Me ollaan myös teinipari. Aloimme seurustella kun minä olin 15 -vuotias 9. luokkalainen ja mies 18 -vuotias abiturientti. Olimme kyllä tienneet toisemme ala-asteelta asti, mutta emme tunteneet. Me vaan sitten satuttiin molemmat saman kesän aikana ihastumaan toisiimme ja "jo" puoli vuotta myöhemmin olimme ekoilla treffeillä. Nuoresta iästä huolimatta aika varhain jo tiedettiin, että tässä se nyt on, ihminen, jonka kanssa on niin hyvä olla, ettei ole koskaan kenenkään kanssa ollut. Jotenkin kuvaavaa on se, että me oltiin molemmat tuohon aikaan äärettömän ujoja vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta toistemme kanssa, heti kun treffeile asti päästiin, tuntui kuin olisi tunnettu ihan aina. Me muutettiin yhteen kun mä olin 20 ja mies 22 (täytti myöhemmin sinä vuonna 23). Molemmat muutettiin vanhempien luota. Mun vanhemmat ei vielä lukiossa ollessani antaneet mun muuttaa ja sitten olikin enää yksi vuosi jäljellä miehen valmistumiseen ja rationaalisina ihmisinä ajateltiin, että pärjätään taloudellisesti paljon paremmin, kun mies on jo töissä, kun mulla kuitenkin oli edessä opiskelut. Meidän yhteiseloon on mahtunut yksi pahempi parisuhdekriisi ja se oli aika lailla yksissä tuon yhteen muuttamisen kanssa. Jälkikäteen san meoisin tuon olleen monen tekijän summa. Piti molempien itsenäistyä ja kasvaa aikuiseksi ja samalla opetella elämään toisen kanssa. Erokin oli mielessä, mutta loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että sitä emme halua, vaan haluamme saada parisuhteen toimimaan. Ja saatiinkin, kun siinä oli molempien tahto mukana. Me opeteltiin riitelemään oikein ja muutenkin keskustelemaan asioista, ennen kuin ne ottaa niin paljon päähän, että ainut keino purkaa on rähjätä ihan suunnattomasti. Lapsettomuus ja keskenmenot on ollut meille toinen kriisin paikka, mutta ne kriiseiltiin toisiamme tukien, eikä siinä ollut koskaan ero mielessäkään. Ongelmat johtui minusta ja muistan, kuinka miehelle itkinkin, että ehkä meidän pitäisi vaan erota, että mies voi jonkun muun kanssa saada lapsen. Ja mies vastasi tuohon mulle, että hän ei halua lasta kenenkään muun kanssa, että jos se ei mun kanssa onnistu, niin sitten ei onnistu, mutta ei hän voisi ketään muuta kuvitella lapsensa äidiksi. Vaikka stressissä tuli ja surussa tuli välillä toiseenkin purettua pahaa oloaan, niin kumpikin ymmärrettiin, mistä se kumpuaa ja loppujen lopuksi tuo kokemus hitsasi meitä vaan enemmän yhteen. Me ei olla koskaan kaivattu nuoruuttamme. Mies ehti teini-iässä riehua pahimmat ulos systeemistään. Mulla ei silloin vielä sellaista ollut. Kiitos ystävieni, jotka uskalsi asiasta huomauttaa (vaikka taisin aluksi hiukan suutahtaa), keskityin aika alusta asti myös ystäviini, enkä pelkästään mieheen. Sitten opiskeluaikoina musta tuli aika bilehile, kavereitten kanssa käytiin joka kissanristiäisissä. Miehellä ei ollut mitään tätä vastaan. Meillä oli sääntö, että jos on jo jotain yhteistä sovittu, niin sitä ei peruta, mutta muuten niin kauan kuin ei lapsia ole, omat menot on ilmoitusluontoinen asia. Mulla ei ole koskaan ollut mitään tarvetta päästä kokeilemaan muita miehiä, mulle riitti se, että opiskeluaikoina sain riekkua kavereitten kanssa niin paljon kuin suinkin. Nyt ollaan oltu reilu 15 vuotta yhdessä, niistä 6 naimisissa.

Mulla on sitten vastakkainen kokemus. Lähes joka päivä sai tehdä liikelaskentaa. Synnyttyään lapsi on ollut hyvinkin eläväinen. Oikeastaan jatkuvasti liikkeessä, jos esim. istuu syöttötuolissa, niin vähintään käsillä pitää vähän huitoa ja jaloilla potkia. Mutta ei tuo kauan edes viihdy tuolissaan, vaan pitää päästä liikkeelle. Lelujaankin tutkii vaeltaen samalla koko ajan ympäriinsä.

Meillä oli eilen se kasvukontrolli. Tai painon tuloahan meillä katsottiin, pituutta Tyllerö on kasvanut vallan erinomaisesti. Nyt 14 kk iässä tytöllä on pituutta 82,2 cm ja painoa 9770 g. Pituus-paino% käyrä on laskusuunnassa edelleen, mutta ei mitenkään jyrkästi. Lähinnä huolta aiheuttaa tämä yhdistettynä siihen, että tyttö kakkaa 5 - 6 kertaa päivässä, "parhaina" päivinä 7 kertaa. Eikä ne ole mitään pieniä kikkareita. Lisäksi sieltä ihan selvästi tulee aika lailla sulamattomana läpi edellinen ruoka. Jotain nyt kuitenkin täytyy imeytyäkin, kun kerran noin hienosti pituutta kasvaa. Joka tapauksessa terkka oli sitä mieltä, että kun laskusuhde ei tämän jyrkempi ole, niin katsotaan tilannetta sitten 1,5 -vuotisneuvolassa, kun on lääkärikin paikalla.

Tämä, todellakin! Sitten meillä ei ole koettu kunnollista imetystä (olisin halunnut, maito ei vain noussut millään keinolla) huolettomuus lapsen kehityksestä ja terveydestä toisaalta noiden vähän isompien terveyspuolen ongelmien "hyvitykseksi" meillä on kokematta flunssa- ja korvatulehduskierteet sekä mahatauti. vauvakino värikylpy pitkään jatkuneet yöheräilyt (vauva nukkui n. 2 kk iästä täysiä öitä) kunnon päiväunia ulkona vaunuissa / rattaissa

^ Joo, ei ne mustakaan mitenkään huolestuttavat ole, tarkalleen ottaen on neuvolan mukaan -13% käyrällä noilla mitoilla. Mutta lastenlääkäri, joka on tytön refluksia hoitanut, halusi, että seurataan. Ja mä kun olen sitä mieltä, ettei vara venettä kaada ja neuvola on 5 minuutin kävelymatkan päässä, niin eipä tuo iso vaiva ole. Ilmeisesti just siksi lääkäri haluaa seurata, että painoa alkoi ensin tulla taas hyvin (tai todennäköisesti tyttö otti vaan kiinni sitä, mitä jäi jälkeen sen mahanportin ahtauman takia), mutta sitten se nyt taas notkahti ja sitten tosiaan tuon kakkaamistiheyden ja kakan koostumuksen vuoksi. Lääkäri kyllä mullekin sanoi, ettei hänestä varsinaisesti ole syytä huoleen, mutta hänen tehtävänsä lääkärinä on seurata tilannetta, jos siihen on vähänkään syytä. Mä vaan aloin tässä miettiä (ei pitäisi, tiedän), että kun tytöllä jo oli se mahanportin ahtauma, joka leikattiin ja sitten myöhemmin todettiin refluksi, että onko sillä jotain vielä lisää vikaa ruoansulatuselimistössä.

Mä oon täällä taas. Jouduttiin / päästiin kasvukontrolliin, kun Tyllerön pituus / painokäyrän se prosenttijuttu (huomatkaa, miten kärryillä olen termeistä) alkaa olla lähellä -15% käyrää. Pituutta tulee koko ajan reippaasti painoa ei niinkään. 1 -vuotis mitat oli 78 cm ja 9190 g. Nyt on sitten toukokuun alussa kontrolli, jolloin tulee n. 2 kuukautta edellisestä mittauksesta. Meillä Tyllerö syö kyllä oikein hyvällä ruokahalulla, mutta paskoo sitten myös vähintään 5 kertaa päivässä, siis ihan kunnon satseja. Lisäksi nuo kakat näyttää siltä, ettei nyt kyllä ihan kaikki imeydy kunnolla. Mutta mene ja tiedä, en mä ole ennen kenenkään ulosteita tutkinut, niin voi olla, että olen ihan hakoteillä.

^ Mulla oli itse asiassa pahempi suru toisesta km:stä, kun surin sitäkin, etten ollut antanut itseni kiintyä ollenkaan.

Etunimi löytyi nimipäiväkalenterista. Haluttiin, että nimi on kalenterissa, pidettiin sitä kriteerinä sille, ettei ole liian harvinainen ja saisi aina olla tavaamassa. Sukunimi kun jo on sellainen, että sitä saa olla yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tavaamassa. Listasin 4D-ultran, josta saatiin aika vahva sukupuoliveikkaus, kalenterista minusta kivoja nimiä. Miehen kanssa yksiin maun kanssa meni tasan kaksi nimeä, joista valitsimme sitten harvinaisemman. Ei kyllä pelkästään siksi, vaan siksi, että se vaan kuulosti molemmista loppujen lopuksi kivemmalta. Kriteereinä meillä oli, että etunimi ei saa olla kristillistä perua. Toisessa nimessä (yhdysnimi) emme tätä noudattaneet, koska halusimme antaa toisen nimen kunnioittaen molempia isoäitejä ja se olisi ollut mahdotonta, jos olisimme tuosta kriteeristä pitäneet kiinni.

Miksi pojilla ja tytöillä edes pitää olla eriväriset astiat, potat jne.? Siis mietin, että onko siihen oikeasti joku hyväkin syy? Paljon kivempaa olisi, jos päiväkodissa esim. jokaisella olisi oma nimikkolautanen ja muki (ei kyllä taida olla) ja sen värin saisi itse valita jostain valikoimasta.

^ Ihan samoja ajatuksia mulla. Ja sitten haluan opettaa tytölleni, että vaikka hän tykkäisi pukeutua mekkoihin (ja jopa niihin mun ällöksymiin rimpsuihin), niin sen ei tarvitse tarkoittaa mitään hänen muiden kiinnostuksen kohteiden ja luonteen suhteen. Mä itse olin aika raisu tyttö, poikamainenkin, käytökseltäni siis. Kiipeillyt puissa, ollut sanavalmis, leikkinyt autoilla, ajanut kilpaa pyörällä jne. (ja sivumennen sanoen korpeaa sekin, että reippaus, sanavalmius ym. on poikamaisia piirteitä). Silti olen kuulemma siitä saakka, kun olen vähänkään asiasta tajunnut, ollut hirveän tarkka vaatteistani ja pukeutunut mielelläni tyttömäisesti.

^ Tuosta tuli vielä mieleen se, että on yleisesti hyväksyttyä, jopa tietyllä tavalla siistinä ja tavoiteltavana pidettyä se, että tytöllä olisi niitä ns. poikamaisia piirteitä, kun taas pojan ns. tyttömäiset piirteet ovat kauhistus edelleen monelle.