Mytty

Kiitos vastauksista arla ja Jenn! Mullakin on ollut se käsitys että Italia on lapsiystävällinen paikka joten kiva kuulla että se tosiaan pitää paikkansa.

Me ollaan annettu lapsille nimi vasta kun ollaan vähän aikaa tutustuttu, tavallaan on odotettu että lapset itse "kertovat" oman nimensä. On meillä kummallekin ollut nimi valmiikis mietittynä ennen syntymää mutta molemmat on kuitenkin lopulta saaneet ihan toisen, itselleen paremmin sopivan nimen. Ehkä siksikin ollaan pidetty salassa ristiäisiin asti että ollaan saatu ensin itselle varmuus että nimi on oikea. Kumpikin on kastettu kuukauden iässä.

Siskoni on kertonut nimen jonka haluaisi antaa mahdolliselle tulevalle pojalleen. On nimi jonka olisin itsekin voinut pojallemme antaa mutta en edes harkinnut sitä sen takia että tiesin siskoni sitä haluavan omalle pojalleen. Onneksi oli paljon muitakin vaihtoehtoja.

Np-ultran jälkeen ollaan tultu kaapista ulos.

Esikoinen 42+2, kuopus 40+0. Kumpikin käynnistyi spontaanisti (eka supistuksilla kun seuraavana päivänä olis käynnistetty) toinen vesien menolla.

Esikoinen arvioitiin pari päivää ennen syntymää tasan 3-kiloiseksi, mutta painoi 3,7 kiloa. Kuopus arvioitiin myös pari päivää ennen syntymää 4,3-kiloiseksi utta painoi 3,9 kiloa.

Kuopuksen kohdalla piti kun oli kerrankin mahdollisuus lomaan. Mies on yrittäjä jolla ei mitään sännöllisiä vuosilomia ole.

Poika oli kuukauden ikäisenä viikon sairaalassa ja mä olin mukana. Poika oli täysimetyksellä joten siinä suurin syy. Sairaalassa olo oli kuitenkin aika rankkaa, mä nukuin öitä mm. suihkuhuoneessa. Onneksi poika sitten oppi juomaan myös pullosta ja mä pumppasin maitoa jota hoitajat sitten yöllä antoi pojalle että sain nukkua ainakin yhden pidemmän pätkän. Mä en vaan halunnut lähteä pidemmäksi aikaa pois koska osastolla oli tosi kiire ja vaikka hoitajat tekivät parhaansa, monet pienet lapset joutuivat aika pitkiäkin aikoja huutamaan yksin sängyissään ennen kuin kukaan ehti paikalle. Siksikin halusin mieluummin olla itse koko ajan paikalla poikaa hoitamassa. Mutta en silti yhtään ihmettele että joku mieluummin viettää yöt kotonaan, kyllä se omakin jaksaminen on tosi tärkeä juttu!

Meidän lapset on menneet päivähoitoon n. 1,5-vuotiaina monesta syystä. Raha ei ole se päällimmäinen, elämäntyylimme ei vaadi suuria tuloja. Mulla ei vaan pää ole kestänyt pidempään. En mennyt töihin ilomielin ja varsinkin toisen lapsen luulin hoitavani pidempään kotona. Meillä ei miehellä ole todellista mahdollisuutta jäädä töistä pois (on yrittäjä). Mutta kummallakin kerralla asiat on menneet tosi hyvin ja itse olen voinut paremmin töihin mentyäni mikä on kyllä heijastanut koko perheen hyvinvointiin vaikka edelleen olen sitä mieltä että ideaalitilanteessa olisi parempi olla kotona lasten kanssa hieman pidempään. Mutta ei ole kovin paha näinkään.

Meillä tyttö oppi yö- ja päiväkuivaksi 2,5 vuoden iässä suunnilleen. Oppiminen tapahtui lähestulkoon kerta heitolla, tuota ennen ei juurikaan suostunut pottaan päin katsomaankaan. Ja potta jäikin aika vähälle käytölle kun tyttö halusi mieluummin käyttää pönttöä (supistajan kanssa). Poika on nyt 1 v 8 kk ja osaa jo ilmoitta pissa- ja kakkahädän ja käy mielellään potalla mutta vaippojakin vielä kastuu aika paljon. Välillä on kuitenkin menty yhdellä vaipalla melkein koko päivä.

Olisikohan täällä kokemuksia Italiassa reissaamisesta lasten kanssa? Ajatuksissa olisi keväällä lähteä silloin 2- ja 4-vuotiaiden muksujen kanssa siellä piipahtamaan. Lentäisimme Ryanairilla Bergamoon ja siitä sitten junalla rannikolle. Rannikolla meillä on majapaikka tiedossa tuttavan luona mutta mahdollisesti ensin olisimme Bergamossa ja siinä ympäristössä. Itsellä on Italiasta kokemusta ainoastaan Rooman matkalta joskus 10 vuotta sitten joten ei mitään käsitystä kuinka Pohjois-Italiassa matkaaminen onnistuisi lasten kanssa. En oikein osaa mitään konkreettista kysyä mutta kaikki vinkit/kokemukset ovat tervetulleita! Ja esimerkiksi kokemukset tuolta Ryanairin reitiltä (Tre-Bergamo) lasten kanssa kiinnostavat myös.