Edwina

Aktiivijäsen
  • Content count

    2234
  • Joined

  • Last visited

About Edwina

  • Rank
    Addikti
  • Birthday November 25

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Location
    Pk-seutu

Recent Profile Visitors

3636 profile views
  1. Lasten etunimet ei tule mistään oikeastaan, keksittiin miehen kanssa ne lasten raskausaikana kun oltiin rakenneultrassa saatu vahvat sukupuoliveikkaukset. Lasten toiset nimet sitten periytyykin. Tytöllä on sama toinen nimi kuin mulla (kulkee mun äidin puolen suvussa) ja pojalla on sama toinen nimi kuin miehellä. Haluttiin antaa esikoistytölle ja -pojalle samat toiset nimet kuin meilläkin, toinen tyttö/poika saakin sitten ihan "oman" toisen nimen.
  2. Kummankin lapsen syntymän jälkeen menkat on alkaneet täysimetyksestä huolimatta aikalailla heti jälkivuodon loputtua. Esikoisen syntymän jälkeen tosin kierrot oli lyhimmillään 40 pv, kun taas kuopuksen syntymän jälkeen kierrot on hyvää vauhtia palanneet normaaleihin kiertopäivälukemiin, eli n. 30 pv. Vuodot on yhtä runsaat kuin ennen lapsiakin, mutta kivut on mun mielestä vähän helpottanu.
  3. ^ Vähän jälkikäteen tulee mun vastaus, mutta meillä ainakin sipuli on toiminut. Oon halkaissut sipulin kahtia, laittanut lohkot mun vanhojen ohkaisten sukkahousujen sukkaosaan ja laittanut koko kapistuksen roikkumaan lasten sänkyjen päätyyn. Aamulla koko huone haisee aika voimakkaasti sipulilta kylläkin. Samaan syssyyn oon kastellut froteepyyhkeitä ja laittanut niitä roikkumaan pitkin lasten huonetta. Meillä on ainakin toiminut. Meillä kun kaikki keinot pitää ottaa käyttöön varsinkin esikoisen kanssa, joka oksentaa aika flunssassa nielua ärsyttävää limaa.
  4. Kaksi nimeä kummallakin lapsella. Tytön toinen nimi on sama kuin mun toinen nimi (kulkee äidin puolen suvussa) ja pojan toinen nimi on sama kuin isänsä toinen nimi. Seuraava tyttö/poika tulee kyllä saamaan ihan "oman" toisen nimen, tarkoituksena kun oli antaa esikoistytölle ja -pojalle samat toiset nimet kuin meillä.
  5. Mulla on takana kaks synnytystä ja synnytykset on menneet nimenomaan niin, että eka on ollut kauheampi kuin toinen. Esikoinen syntyi lokakuussa 2009. Koko raskausajan mulla oli suppareita ja niiden ja muiden vaivojen takia olin pitkään sairaslomalla ennen äitiyslomaa. Yöt nukuin surkeesti ja olo oli muutenkin fyysisesti tosi loppu ja uupunu. Muutamat kerrat ennen tytön syntymää neuvolan th ihmetteli miksei synnytys käynnisty, kun supparit oli päällä joka kerralla. Raskausviikkoja oli 39+6 ja koko päivän juili ja jomotteli mahaa ja supisteli tosi lupaavasti. Illalla supistuksia tuli jo tosi tiuhaan ja lähdettiinkin synnärille, missä oltiin puolilta öin. Koko yön makasin käyrillä, pääsin hädin tuskin vessaan eikä kipuihin annettu mitään vaikka olisinkin halunnut - olis ollut kiva nukkua edes vähän ja kerätä voimia synnytykseen. Koitin kaikki mahdolliset lääkkeettömät kivunlievitykset (vesi oli paras). Avautuminen oli todella hidasta vaikka kivut olikin ihan katossa. Iltakuudelta (rv 40+0) päästiin vasta saliin, kun olin muistaakseni 5cm auki enkä vieläkään saanu epiä vaikka sitä kinusinkin vaan mulle tyrkytettiin ilokaasua ja närästyslääkettä (?!), kun kävin oksentamassa kipujen takia. Kätilö lähti syömään ja sanoi vielä lähtiessään, ettei tää tilanne varmaan ennen yötä edisty mihinkään. No, kätilö ehti olemaan ehkä kymmenisen minuuttia poissa kun käskytin miestä painamaan kelloa ja kutsumaan kätilön takaisin. Kello oli iltaseitsemää, olo oli tosi huono ilokaasusta ja kätilö totesi, että täällähän ollaan kokonaan auki eikä mitään epiä enää ehditä laittamaan (koko ajan siis hoettiin, että sitten myöhemmin enkä vieläkään täysin ymmärrä, että miksi), eli olin auennut tunnissa viisi senttiä. Pudendaalipuudutuksen sain äkkiä ja sitten alkoikin reilu puolen tunnin ponnistusvaihe ja koko ajan tuntui, että voimat loppuu kesken. Ponnistusvaiheen lopussa kätilö käskytti miestä hälyttämään lisää henkilökuntaa paikalle ja samaan aikaan komensi mua olematta ponnistamaan. Synnytys kuitenkin saatiin hoidettua loppuun, kun kätilö oli saanut napanuoran pois tytön kaulan ympäriltä. Mä en jotenkaan osannut koskaan käsitellä esikoisen synnytystä minkäänlaisena peikkona. Kotiutuessa olin niin onnen ja rakkauden huumassa, etten tajunnut puhua koko synnytyksestä kätilönkään kanssa sen kummempia. Kuitenkin, kun aloin odottamaan kuopusta synnytys häilyi taustalla jonkinlaisena peikkona. Kuopuksen synnytys käynnistyi rv 39+1 aamuysiltä ja yhdeltä supistukset oli jo aikamoisia. Kuudelta oltiin synnärillä ja olin auki 5cm. Kivut osasi ottaa paremmin vastaan kuin ekalla kerralla, sillä tiesin mitä on noin suunnilleen tulossa ja osasin rentoutua. Kätilö vielä "sisääntulotutkimuksessa" totesi, etten mä välttämättä edes tarvitsisi mitään lääkkeellistä puudutusta. Saliin kun päästiin niin anestesialääkäri tuli kuitenkin heti miten ja sain spinaalin. Kasilta meni vedet ja ysin aikoihin olin täysin auki. Kun tajusin että ponnistusvaihe alkaa mua alkoi tärisyttämään kauttaaltaan - tiedä sitten johtuiko spinaalista, jännityksestä vaiko mistä. Varttia yli aloin ponnistamaan ja kymmenen minuutin ponnistamisen jälkeen syntyi terve poika helpon synnytyksen päätteeksi. Kolmas synnytys ei tunnu enää niin pelottavalta, kun viime synnytys oli noinkin helppo ja nopea. Kaiken lisäksi esikoisen synnytyksessä mua tikattiin, mutta kuopuksen synnytyksessä ei tikkejä tarvittu.
  6. Muistan omasta lapsuudesta sen miten omat vanhemmat riitelivät ihan meidän lasten nähden ja kuullen ja muistan ajatelleeni useampaan otteeseen, että vanhempien riita on meistä lapsista johtuvaa. Silloin kun aloin odottamaan esikoista päätin, etten laita omia lapsiani samanlaiseen tilanteeseen. Ollaan me otettu miehen kanssa yhteen lasten ollessa läsnä, mutta se on ollut lähinnä väittelyä. Ollaan aina pyritty siihen ettei kiroilla (oma kiroilu on muutenkin loppunut/vähentynyt, kun esikoinen on ku mikäkin papukaija eli matkii ihan kaikkia sanomisiani) eikä koroteta ääntä lasten kuullen. Jos meillä ei ole miehen kanssa toisillemme mitään hyvää sanottavaa, ollaan sitten ihan hiljaa toisillemme ja puidaan asiat, kun lapset on esim. nukkumassa. Mun oma äiti oli/on sellainen, että syyllisti isää meille lapsille todella paljon. Puhui monet kerrat ääneen siitä mitä isä on tehnyt väärin ja kun "isänne ei osaa tätä ja tota". Samaan en halua itse sortua ja vaikka kuinka olisin vihainen miehelle en silti latele mitään typeriä juttuja lapsille.
  7. Esikoinen oli 5kk, kun jätimme ehkäisyn pois. Toiveissa siis oli kaksi ekaa lasta pienellä ikäerolla. Raskauduin kun esikoinen oli 8kk. Lapsilla on ikäeroa 1v 4,5kk ja tää ikäero on mun mielestä just sopiva.
  8. Mä sain keskenmenon syksyllä 2008. Viikkoja oli kasassa 10 ja mulla olis np-ultra kolkuttanut ovella. Niukka vuoto kuitenkin alkoi ja ultraamalla todettiin keskeytynyt keskenmeno, oli mennyt kesken pari viikkoa takaperin.
  9. Mäkin liityn tänne vaikka kiven kovaan päätin vielä vauva-aikana, että heti kun 1v tulee täyteen meillä loppuu imetys. Meillä tissitellään ainakin pari kertaa vuorokaudessa. Aamuin ja illoin poika vaatimalla vaatii rintaa ja tuntuu, että mitä enemmän ikää on tullut lisää niin sitä vaikeampi on vierottaa rinnasta. Sitä paitsi mulla on alkanut maitoa taas herumaan paljon enemmän ja paremmin kuin vielä esimerkiksi kuukausi sitten. Tässä pari päivää takaperin multa jäi iltasyöttö välistä ja aamulla oli tukala olo, tosin vaan vasemmasta rinnasta joka tuottaa maitoa paremmin kuin oikea. Mä nautin imetyksistä ja varsinkin iltaimetyksistä, kun rauhoitutaan yöunia varten ja poju on ihan rättiväsy ja tyytyväisenä syö maitoa posket lommollaan, hymähtelee ja sanoo loppuun: "Kiitti!" Oon ihan peukalo keskellä kämmentä näissä vierotusjutuissa, esikoinen nimittäin hengaili rinnalla 10kk ikäiseksi ja sitten lopetti tavallaan seinään (aloin samoihin aikoihin odottamaan kuopusta ja ilmeisesti maidon maku muuttui?). Ei tarvinnut siis vierottaa. Nyt oonkin miettinyt, että luovutaanko kokonaan imetyksestä ihan kerralla vaiko luovutaanko ensin aamu- tai iltaimetyksestä. Pahinta tulee varmaan olemaan se, jos poju tulee hamuilemaan ja repimään paitaa ja huutamaan "mämmämämämää! (=maito)" ja siinä sit täytyy pitää pintansa ja olla imettämättä.
  10. Meillä esikoinen oli 1v 4,5kk kun kuopus syntyi. Mitään mustasukkaisuutta ei ollut, todella voimakas hoivavietti veljeä kohtaan kylläkin. Ainoa joka aiheutti päänvaivaa oli kuopuksen yölliset nälkäitkut, kun esikoisella kesti pitkään tottua siihen että veli itkee yöllä eikä mitään varsinaista hätää ole (esikko sai jo sairaalassa kauhean kohtauksen, kun veli alkoikin yhtäkkiä itkemään). Kuopuksen syntymän jälkeen kaikki sukulaiset huomioi esikoista tosi hyvin, mun mielestä ehkä jopa liikaakin. Pojalla oli just 1v-synttärit ja tuntui, että esikoinen sai enemmän lahjoja mitä synttärisankari itse. Joo, eihän vuosikas vielä lahjojen päälle ymmärrä mutta mun mielestä "ostetaan esikoisellekin lahjoja ettei pahoita mieltään" on väärä tapa ajatella - pakkohan sitä jakamista on opetella ja ymmärrettävä ettei aina voi itse saada vaikka toinen saakin (ja tällä tarkoitan just synttäreitä jne.). Tuntuu, että aina kun meillä käy vieraita tai me käydään jossain niin esikoinen saa kamalasti enemmän huomiota kuin kuopus ja mua jo valmiiksi stressaa jatkuuko tää meininki samanlaisena, kun kuopukselle tulee ikää lisää ja se alkaa ymmärtämään. Esikoinen on 2v 5kk ja kuopus 1v ja tuntuu, että ne ongelmat on alkanu vasta nyt. Jatkuvaa pikkuveljen kiusaamista, mustasukkaisuutta (jos esim. kuopus istuu mun sylissä niin esikoisen on just sillä hetkellä päästävä mun syliin myöskin ja pikkuveljen pitäis mennä lattialle tms.) ja vaikeutta leikkiä yhdessä samoilla leluilla. Voi tietty olla ihan ikäänkin kuuluvaa ja suurimman osan ajasta lapset käyttäytyy toistensa kanssa hyvin.
  11. Ei otettu miehen kanssa eikä otettu lapsillekaan.
  12. Tyttö on 2v 4kk ja vaatekokona on 86-92. Pikkuhiljaa tosin pitäis alkaa tyhjentämään 86 koon paitoja kaapista, sillä ne alkaa käymään pieniksi hihoista. Kuopus (poika) on 1v ja käyttää kohta jo samankokoisia vaatteita siskonsa kanssa.
  13. Kuopus nukkui perhepedissä 8-9kk asti. Nukutettiin poika omaan sänkyynsä aina iltaisin ja yöllä ekan syötön yhteydessä poika jäi meidän väliin nukkumaan loppuyöksi. Kasikuisena yöt oli levottomia, pojan olis pitänyt omasta mielestään saada nukkua koko yö tissi suussa enkä mä saanut nukuttua kunnolla, kun koko ajan piti vahtia ettei poika lähde "vaellusmatkalle" ja putoa sängystä. Muistaakseni 8,5kk iässä pidettiin unikoulu ja lopetettiin samalla yösyötöt. Samoihin aikoihin poika siirtyi isosiskonsa kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Ekat yöt oli ihan kamalia, yhtä huutoa ja karjumista, mutta päästiin kuitenkin eroon yösyötöistä ja vieressä nukkumisesta.
  14. Mä muistan kuopusta odottaessani ja päivät kahdestaan tytön kanssa ollessa, että mua pelotti ihan kamalasti se jos poika tuleekin syöksysynnytyksellä pihalle ja joudun synnyttämään yksin. No, ihan hyvin me kuitenkin sairaalaan ehdittiin. Esikoisen synnytyksessä tarvitsin miestä henkiseksi tueksi, sillä kerta oli ensimmäinen, jännitin kamalasti ja miehen läsnäolo toi tietynlaista turvaa ja rauhaa. Mä olin myös todella uupunut ja ponnistusvaiheessa salissa oli mun ja miehen lisäksi kolme kätilöä. Kaksi heistä piti mun jalkoja kylkiensä varassa ja kolmas otti tytön vastaan. Neljäs oltais tarvittu, sillä mies oli lähellä pyörtyä. Esikoisella oli kaiken lisäksi napanuora kaulan ympärillä. Kuopuksen synnytyksessä mukana oli mun ja miehen lisäksi kätilö ja opiskelija. Opiskelijan läsnäolo tuntui kivalta, kun sai jutella jonkun muunkin kuin miehen kanssa ja vieläpä sellaisen, joka tiesi tasan mitä synnytyksessä tapahtuu. Mies kun ei osannut muuta kuin kattoa niitä pirun käyriä.
  15. Kuopus täytti vuoden tällä viikolla ja yhä vaan viiva näkyy, tosin viiva on haalennut paljon eikä enää ylety ihan napaan asti.